perjantai 3. kesäkuuta 2022

Jari Tervo: Kallellaan

 

 

Kuudelta aamulla vaihdan elämäni ensimmäiset viralliset vaipat. Epäviralliset vaihdoin kolme tuntia aiemmin, mutta kätilö autteli silloin. Kannusti kuin hiihtäjää, väitti minua vanhaksi tekijäksi. Niin se sanoo kaikille.

Jari Tervon Kallellaan on isän päiväkirja.  Kirja on päiväkirjamaisesti kirjoitettu vuoden ajalta siitä, kun Jarin ja Katin vauva syntyi. Kirjasta nousi esille, miten vauva kehittyi vuoden aikana. Kirjasta nousi myös vauvaperheen kehitys ja sekin, miten vauvan syntyminen muutti isän omaa elämää.

Eilisilta repi hermoa. Kalle ei nukkunut millään. Kitinää, kätinää, vingerrystä ja vouhotusta kuin diivalla.

Vauvan nimeksi tuli Kalle. Kalle on nykyisin jo yli kaksikymppinen omillaan asuva aikamies, mutta olipa kiva lukea, miten Tervon perheen elämä sujui Kallen ensimmäisen vuoden aikana. Aika paljon tuli vaipan täydettä, mutta myös kuolaa ja pulautteluja ihan kiitettävästi, mikä on ihan normaalia. Vauvan kehitystä oli mahtavaa seurata. Ensimmäisen vuoden aikana vauva oppi valtavasti uusia asioita. Myös vanhemmat oppivat uusia vanhemmuuteen liittyviä asioita, joista Tervo kirjoitti omaan tervomaiseen tyyliinsä ilkikurisesti.

Olen vaihtanut tänään sadannen vaippani. Kalle täytti kaksikymmentäkuusi päivää ja hänelle vaihdetaan vaippa noin viidesti päivässä. Minä vaihdan niistä neljä. Olen vaihtanut sata vaippaa.

Kalle-vauva  täystyöllisti vanhempansa. Jari Tervo oli vauvanhoidossa ihan kiitettävästi mukana. Tosin työnteko kirjailijana, kommentoijana jne. väheni merkittävästi, sillä vauvanhoito oli myös uuvuttavaa, sillä yöunet jäivät välistä vähiin koko perheeltä. Jari Tervo on kirjannut mainiosti ylös kaikenlaiset elämään kuuluvat vauvaperheen asiat ja teemat. Myös sen valtavan rakkauden omaa lasta kohtaan. Jari Tervo osasi olla myös hellä ja rakastava isä omalle vauvalleen.

 

Jari Tervo, Kallellaan - Isän päiväkirja

Wsoy 2000

s. 210

Päiväkirja

 

Jari Tervo: Esikoinen

Jari Tervo: Revontultentie

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Sama täällä, pidin kovasti. Olen kyllä pitänyt kaikista Tervon kirjoista, jotka olen lukenut.

      Poista
  2. Vaikuttaa hyvin sympaattiselta! Tervo herättää aika kipakoitakin mielipiteitä, mutta minä pidin hänestä Uutisvuodossa. Jotenkin omaan makuun hänen huumorinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kiva päiväkirjamainen teos. Minäkin tykkään Tervon huumorista ja teoksistakin löytyy sitä hänen huumoriaan runsain mitoin.

      Poista