sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Christian Rönnbacka: Henna Björk - Jahti

 


Yhdestä asiasta Ismael oli ollut lapsesta lähtien varma. Kun hän vain saisi tilaisuuden, hän kostaisi. Lista koston syistä oli loputon alkaen menetetystä lapsuudesta, ehkä jopa sielusta, mutta myös hänen ystäviensä kuolemat huusivat öisin hänen päässään kostoa.

Christian Rönnbackan Jahti jatkoi varsin nopeatempoisesti Henna Björk -dekkarisarjaa. Henna ja Ismael olivat erään sotakomentajan perässä, joka oli nimeltään Toojay. Toojay oli siepannut 11-vuotiaan Ismaelin, ja kouluttanut hänestä lapsisotilaan muiden lasten lisäksi. Kolme lasta oli paennut veritimantit mukanaan, Ismael oli yksi heistä. Sarjan ykkösosassa Toojay tapatti kaksi heistä Ruotsissa. Ismael pääsi pakoon Hennan avustamana.

Missä muuallakaan se paska olisi kuin siellä, mistä valtaosa Euroopan raakatimanteista kulkee läpi.

Toojay oli nähty Antwerbenissä, jonne Supon palkkaamat Henna ja Ismael suuntasivat.  Heidän piti löytää Toojay tuosta kaupungista ja varmistaa hänen henkilöllisyytensä. Sen jälkeen poliisit hoitaisivat kiinnioton. Löytyikö Jahdin aikana tuo inhottava ja väkivaltainen entinen komentaja, nykyinen rahakas liikemies, jota Supo oli pitkään tarkkaillut Suomessa?

Olen käytännössä kuollut niin kauan kuin Toojay elää. 

Ismaelilla oli siis syynsä etsiä Toojay ja saada hänet hengiltä. Henna ei tiennyt, että Ismaelilla oli omat kanavansa etsiä Toojay.  Vauhdikkaissa tapahtumissa sekä Henna että Ismael joutuivat käyttämään väkivaltaa että joutuivat väkivallan kohteiksi. 

Christian Rönnbackan Jahti vei mukanaan kansainvälisiin  rikostapahtumiin, joissa henkikulta oli vaarassa kaikilla osapuolilla. Ja loppujen lopuksi sain ihmetellä, että kuka tai ketkä niitä rikollisia oikein olivatkaan. Pyhittikö tarkoitus keinot, vai miten se oikein menikään.

 

Christian Rönnbacka, Henna Björk - Jahti

Bazar 2023

s. 318

Dekkari

Henna Björk-sarjan 2. osa

 

Christian Rönnbacka: Isku

 


 Kiitos Kirsti Dekkariviikko-lukuhaasteesta.

4 kommenttia:

  1. Kirjailija pitää juonen langan ja lukijansa tiiviisti hyppysissään. Hän kuvaa osuvasti ja toimijoidensa välistä henkilökemiaa ja verbaliikka on onnistunutta ja ratevaa.
    Hyvä & kiinnostava dekkari, joka oli silkka lukuilo!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mielestäni ykköstä parempi, sillä ykkösessä oli sen verran rämäpäämeininki ja lopulta harmaakaihin sokeuttama lentäjä, joten ykkösen huumori oli jo sen verran mustaa, että näinkin huumorista pitävänä lukijana koin jopa uskottavuusongelmia.

      Poista
  2. Iso kiitos sinulle hienosta panoksesta dekkariviikkoon! Christie taitaa vetää taas ykköspaikan useimmalla arvioidulla dekkarilla! Ihanaa kesää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi mahtavasta kesähaasteesta :) Jatketaan ensi kesänä haasteen parissa, sillä aikaa voidaan lukea lisää dekkareita.

      Poista