Tietäjä hyppelehti
ympäri pirttiä villin näköisesti. Hänen liikehdintänsä oli niin rytmikästä,
että oli helppo kuvitella keinahdusten ja polkaisujen taustalle tasainen
rummutus. Välillä Yörnin äijä muistutti taivaalla liitelevää lintua, välillä maassa
matelevaa käärmettä ja välillä vikkelästi loikkivaa jänistä. Hän rytmitti
tanssiaan myös ääntelemällä kuin eläin, jota kulloinkin esitti. Vähitellen
tietäjän liikkeet kävivät raskaammiksi. Hänen kasvoilleen nousi hurmioitunut
ilme, ja katse muuttui etäiseksi. Järjellinen pilkahdus palasi silmiin vielä
kerran.
Mikko Kamulan Metsän kansa-sarjan kolmas osa on nimeltään
Tuonela. Edellisessä kirjassa iso härkä tappoi ihmisiä ja eläimiä ja teki
suuria tuhoja. Juko Rautaparran nuorin poika Tenho lähti kirjan lopussa
Tuonelaan, mutta tietäjä nimeltään Yörnin äijä, Tenhon oppi-isä, yritti saada
Tenhon palaamaan takaisin, ja koska hän ei onnistunut siinä, lähti itse
hakemaan pojan takaisin. Kirjan tarinassa seikkaillaan siis
Tuonelan, mutta myös Päivölän mailla Kalevalasta tutun hahmon jalanjäljissä.
Heiska lakkasi
lietsomasta ja jähmettyi. Ei hän niin väsynyt sentään ollut, että olisi
katsellut haltijan ilmestymistä välinpitämättömänä. Hetken kuluttua ahjosta
tulvahti kuumempaa ilmaa kuin kertaakaan päivän aikana, ja Heiska perääntyi
kauemmaksi. Korkeat lieskat löivät ahjon suuaukosta, ja jokin olento kiipesi
ylös niiden seasta. Se oli kolmen jalan pituinen ihmisenkaltainen olento ja
yltä päältä liekeissä. Haltija jätti jokaisella askeleellaan maahan hehkuvan
jäljen, joka haihtui pois nopeasti.
Sinä aikana, kun Tenho ja Yörnin Äijä seikkailivat
Tuonelassa, Tenhon isoveli ja muu perhe kohtasivat Savossa sekä vaikeuksia että
mukavia juttuja. Kun karjalaiset kävivät polttamassa taloja, ottamassa vankeja ja
tappamassa ihmisiä, Heiska päätti suojata itseään ja perhettään teettämällä
itselleen miekan. Tietysti miekan takomisessa tarvittiin ahjon haltijan apua,
kuten kaikkialla muuallakin tarvittiin haltijoiden ja tietäjien apuja. Miekasta
tuli hyvä, ja se tuli tarpeeseen, sillä tällä kertaa Heiska seikkaili Venäjän
suuriruhtinaskunnan puolella etsimässä vangittuja suomalaisia, jotka oli otettu
orjiksi. Tähän liittyi myös rakkaus. Heiska on jo aikuisen iässä ja rakastunut
tulisesti. Nuori neito, johon rakkaus kohdistui, oli kuitenkin temperamenttinen,
eikä noin vain otettavissa.
Varpu ehti nähdä
tumman varjon ennen kuin vahvat kourat tarttuivat häneen ja vetivät sisälle.
Hän oli niin hämmästynyt, ettei tajunnut heti tehdä mitään. Vasta ahnaiden
huulten painuessa hänen omiaan vasten Varpu aloitti hurjan rimpuilun.
Varpu kohtasi vaikeuksia edellisessä kirjassa, joista hän
yritti selviytyä. Mieli oli kuitenkin alakuloinen ja masentunut. Tenhon
kohtalokin painoi mieltä ja huoletti kovasti. Juko Rautaparta, perheen isä, oli
kuitenkin päättänyt, että Varpu ja Heiska olivat jo naimaiässä. Kun erään jo
aiemmassa kirjassa tutuksi tulleen nuoren miehen isä tuli katsastamaan poikansa
valittua, Juko päätti viedä tyttönsä Juvalle, jossa tuleva sulhanen asusti.
Varpu vietti Juvalla kiireistä aikaa, sillä siellä tuli
tarpeelliseksi hänen taitonsa parantajana. Parantajan taidot hän oli perinyt
isoäidiltään, mutta paljon oli vielä opeteltavaa. Siihen hän sai apua
paikalliselta parantajalta Anna Auvittarelta. Sitten kylään iski isorokko.
Tutustuminen tulevaan mieheen oli välillä vaikeaa ja välillä
helppoa, mutta siitä kaikesta voit lukea kirjan sivuilta.
Väkevä olento käveli ilmassa leijuvaa maisemaa kohti, ja
kuvajaisen ympärillä oleva pyörre muuttui kelmeän väriseksi ja kalmantuoksuiseksi.
Tenhoa alkoi kuvottaa entistä enemmän. Hirviö valmistautui lähettämään
sairautensa, tartuttamaan hänen perheensä. Tenho ei voinut sallia sitä, mutta
mitä hän saattoi tehdä?
Tenho kohtasi seikkailumatkallaan kaksi hirviötä, jotka
saivat suuret voimansa Loviattarelta, niin kuin iso härkäkin oli saanut. Loviatar oli
kiinnostunut ison härän tappajasta, siis Tenhosta, ja aiheutti Tenholle
ongelmia ja vaikeuksia hirviöiden kautta. Voi olla, että Tenho kohtaa jossakin
tulevassa kirjassa itse päähirviön, mutta luulen, että sitä ennen hänen pitää
kohdata vielä muita yliluonnollisia olentoja, jotka saavat aikaiseksi suurta
tuhoa ikävillä ja ilkeillä teoillaan.
Mikko Kamulan Tuonela jatkaa kahden aiemmin ilmestyneen
kirjan tavoin Juko Rautaparran perheen tarinaa 1400-luvun Savossa. Juko oli jo
joutunut maksamaan veroja, ja Ruotsin kuningaskunnan pääuskonto oli ristinusko,
mutta suurin osa kansasta uskoi edelleen haltijoihin, noitiin, tietäjiin ja muihin
yliluonnollisiin asioihin. Tarinassa nähtiin jo rahoja, mutta kauppaa käytiin
pääasiassa vaihtamalla tavaroita toiseen. Verotkin maksettiin eläimillä,
turkiksilla ja viljalla. Rauta oli otettu jo käyttöön, ja tarinassa vierailtiin
sepän pajassa. Tuonela on lumoava ja jännittävä historiallinen fantasiakirja, joka vie lukijan vaarallisiin seikkaluihin, ja jossa jopa arkielämä on mielikuvituksellinen ja täynnä yllätyksiä.
Mikko Kamula, Tuonela *****
Gummerus 2019
s. 701
Fantasiakirja
1400-luku
Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
Mikko Kamula: Iso härkä
kivaa, kun sinäkin pidit tästä! minä etsin kirjailijan facesta ja laitoin palautetta - aivan upeaa kerrontaa! on sääli, miten vähän nämä kirjat ovat olleet esillä. en ole juurikaan nähnyt mainintoja lehdissä tai blogeissakaan ja minuun tämä tyyli iskee kovastikin. kirjoitinkin jo arvioni goodreadsiin.
VastaaPoistaKiitos Keiju :)
PoistaKamulan historiallinen kirjasarja on uskomattoman jännittävä ja mielikuvituksellinen. Tykkään tosi paljon tästä sarjasta. Kamula on lukenut tarkasti historiaa ja tuo sitä koukuttavasti esille. Toivon kyllä kirjasarjalle menestystä.