torstai 31. joulukuuta 2015

2015 Kirjailijat ja kirjat

2015 KIRJAILIJAT JA KIRJAT

Ahava Selja: Taivaalta tippuvat asiat
Ahvenainen Helvi: Kukkia lumessa
Ahrnstedt Simona: Skandaalinkäryä 
Ala-Harja Riikka: Kevyt liha
Alasalmi Päivi: Joenjoen laulu
Alasalmi Päivi: Pajulinnun huuto
Atkinson Kate: Joka lapsia ja koiria rakastaa
Auster Paul: Talvipäiväkirja
Bauer Belinda: Ruumis nro 19
Bengtsson Jonas T.: Submarino  
Binchy Maeve: Seitsemän talvista päivää
Björk Marja: Posliini 
Boström Knausgård Linda: Helioskatastrofi
Brockmole Jessica: Kirjeitä saarelta
Brodsky Joseph: Veden peili  (Nobel 1987)
de Brunhoff Laurent: Babar ja pikku Vili-Vili
Börjlind Cilla ja Rolf: Nousuvesi
Börjlind Cilla ja Rolf: Kolmas ääni
Capote Truman: Aamiainen Tiffanylla
Carey Lisa: Merenneitojen laulu
Christie Agatha: Vanha hyvä aikani 
Cornwell Patricia: Samaa verta
Doerr Anthony: Kaikki se valo jota emme näe  (Pulizer 2015)
Doughty Louise: Kielletyn hedelmän kuja
Drew Alan: Vesipuutarhat
Flynn Gillian: Teräviä esineitä
Fowler Karen Joy: Olimme ihan suunniltamme 
Genova Lisa: Edelleen Alice 
Glattauer Daniel: Takiainen
Gordimer Nadine: Palvelija ja herra (Nobel 1991)
Green John: Kaikki viimeiset sanat
Green John: Arvoitus nimeltä Margo
O´Hagan Andrew: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe
Han Suyin: Päivien kimallus 
Harman Patricia: Hope Riverin kätilö
Harno Tua: Oranssi maa
Holopainen Anu: Ihon alaiset
Honkasalo Laura: Perillä kello kuusi 
Hooper Emma: Etta ja Otto ja Russell ja James
Hotakainen Kari: Henkireikä
Hyeonseo Lee ja David John: Seitsemän nimen tyttö 
Härkönen Anna-Leena: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia
Ibrahimi Anilda: Punainen morsian
Indri∂ason Arnaldur: Talvikaupunki
Isokallio Kalle: Harmaa eminenssi
Itäranta Emmi: Kudottujen kujien kaupunki
Jalonen Olli: Poikakirja
Jurvelin Pirkko: Lapseni kuin nukke
Joutjärvi Risto: Valvojana naisten erityistyöleirillä-Saara Tuukkasen muistelmat 1943-1944
Jungstedt Mari: Joka yksin kulkee 
Juvonen Riikka: Kotikuusen tarinoita
Kaaberbøl Lene ja Agnete Friis: Satakielen kuolema
Kaitajärvi Anitta: Hillankukkanyrkki 
Kallentoft Mons: Vesienkelit
Karra Petri: Kotiinpaluu, Iloisten ihmisten huvila
Kaukonen Katja: Vihkivedet
Kaunisto Milja: Piispansormus
Kepler Lars: Vainooja
Kettu Katja: Yöperhonen
Kihn Martin: Kurittomat kaverit
Kindersley Dorling: Herkullista satoa ruukuista
Kirves Jenni: Aino Sibelius - Ihmeellinen olento
Knausgård Karl Ove: Taisteluni - Ensimmäinen kirja
Koch Herman: Naapuri
Kokko Tatu: Rob McCool ja Krimin jalokivi
Kolu Siri: Tervemenoa Taika Taksinen 
Korhonen Marja: Häivähdyksiä - Erityinen elämäni
Koskinen Juha-Pekka: Kuinka sydän pysäytetään
Kunnas Mauri: Apua, merirosvoja!
Kuutti Maria: Anna ja Elvis kylpylässä
Kuutti Maria: Anna ja Elvis mummolassa 
Kwok Jean: Käännöksiä 
Laine Matti: Merkitty mies
Lassila Pertti: Armain aika
Latvala Taina: Ennen kuin kaikki muuttuu 
Laulajainen Leena: Maria ja taikalyhty
Lee Harper: Kaikki taivaan linnut
Lehtola Laura: Pelkääjän paikalla
Leino Marko: Syntymättömät 
Lihammer Anna: Kun pimeys peittää maan

Lisko Eeva-Maria: Novellikokoelma Kahvila
Läckberg Camilla: Leijonankesyttäjä
Läckberg Camilla: Mantelintuoksua lumimyrskyssä 
Marías Javier: Rakastumisia
Marklund Liza: Rautaveri
Marttinen Annamari: Vapaa
Meri Veijo: Tukikohta
Modiano Patrick: Hämärien puotien kuja (Nobel 2014, Prix Concourt) 
Moyes Jojo: Kerro minulle jotain hyvää
Murakami Haruki: Värittömän miehen vaellusvuodet
Mustonen Enni: Emännöitsijä
Nesbø Jo: Verta lumella I
Nissinen Jari: Paha mieli
Nopola Sinikka ja Tiina: Risto Räppääjä ja Sevillan saituri
Nopola Sinikka ja Tiina: Hetki lyö, Risto Räppääjä 
Ohlsson Kristina: Daavidintähdet
Oksanen Kimmo: Kasvonsa menettänyt mies
Oksanen Sofi: Norma
Ollikainen Aki: Musta satu
Ollikainen Milla: Vesiraukka
Ollikainen Milla: Pirunkuru
Olsson Linda: Kun mustarastas laulaa
Parvela Timo: Ella ja kaverit liemessä
Pekkola Pasi: Lohikäärmeen värit
Peltola Linda: Kevätihmisen puutarhakirja - Kukkaisunelmia kotona ja puutarhassa
Petterson Per: Kirottu ajan katoava virta (Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 2009) 
Piispa-Hakala Satu: Pieniä sankaritekoja
Pistorius Martin & Megan Lloyd Davies: Mykkä huuto
Polva Anni: Älähän änkee
Pöyhönen Virpi: Doe
Pöyliö Sari: Ihmisen veri
Raevaara Tiina: Yö ei saa tulla
Redondo Dolores: Näkymätön vartija
Rinne Liisa: Odotus
Saarela Sara: Nimeä minut uudelleen
Salmi Veera: Puluboin ja Ponin kirja
Salmi Veera: Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja
Salmi Veera: Puluboin ja Ponin loisketiiviskirja
Salmi Veera: Puluboin ja Ponin tsompikirja
Salokorpi Sinikka: Turun linnan Tonttu-ukon Jouluihme
Sammalisto Iida: Tähtimosaiikki
Shamsie Kamila: Jumala joka kivessä
Shields Carol: Pikkuseikkoja
Shin Kyung-sook: Pidä huolta äidistä
Shreve Anita: Merilasia
Skiftesvik Joni: Valkoinen Toyota vei vaimoni (Runebergvoittaja 2015)
Skiftesvik Joni: Isäni, sankari
Slaughter Karin: Näkymätön
Smith Jennifer E. : Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
Snellman Anja: Antautuminen
Steinbeck John: Oikutteleva bussi  (Nobel 1962)
Sumanen Nadja: Rambo  (Finlandia Junior 2015)
Sylvain Dominique: Ääni
Tuuri Hanna: Ranta
Tyler Anne: Jää hyvästi 
Utrio Kaari: Yksisarvinen
Valtonen Jussi: He eivät tiedä mitä tekevät (Finlandiavoittaja 2014)
Valtonen Jussi: Vesiseinä 
Valtonen Jussi: Siipien kantamat 
Vartia Taavi: Varastettu vaimo
Virolainen Harri ja Virolainen Ilkka: Anteeksianto - Tie rauhaan ja vapauteen
Vuori Kristiina: Neidonpaula
Waller Robert James: Hiljaiset sillat
Walls Jeannette: Lasilinna
Wassmo Herbjør: Lasi maitoa, kiitos
Watson S.J. : Kaksoiselämä
Yli-Mäyry Soile: Palava tuhka (toim. Marja-Leena Virtanen)
Zola Émile: Nana 

Hyvää Uutta Vuotta

Lähetä hyviä ajatuksia

Näin muuttuu maailma:
suutele lyövää kättä,
anna sille anteeksi.
Anna anteeksi kaikille
ja kaikelle, myös itsellesi.
Rakasta vihollistasi,
rakasta itseäsi.
Luovu ahneudesta,
jätä sille hellät jäähyväiset.
Jätä kiire taaksesi, lempeästi.
Lähetä hyviä ajatuksia huomiselle.
Lähetä niitä kaikille, kaikkialle.
Kun huomenna heräät,
heräät parempaan maailmaan.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2016!

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Patricia Cornwell: Samaa verta

Kaikki seitsemän Lincoln-penniä ovat kruunapuoli ylöspäin. Kummallista kyllä, niissä kaikissa on vuosiluku 1981. Kolikot ovat yli kolmekymmentä vuotta vanhoja, mutta näyttävät vastalyödyiltä. Ehkä ne ovat väärennöksiä. Pohdin vuosilukua. Se on Lucyn vuosi. Syntymävuosi. Ja tänään on minun syntymäpäiväni.

Patricia Cornwellin Samaa verta on kirjailijan 22. Kay Scarpetta-sarjan dekkari. Ensimmäinen sarjan dekkareista julkaistiin 25 vuotta sitten ja tohtori Kay Scarpettasta on tullut niin suosittu kirjahahmo, että kirjoja on julkaistu yli 50 maassa, yksin Suomessa kirjoja on myyty yli miljoona teosta. Olen ollut vannoutunut Scarpetta-fani ja lukenut kaikki sarjaan kuuluvat kirjat. Kirjoissa koukuttaa juuri se, että päähenkilön yksityiselämä on tiiviisti mukana kirjojen juonissa. 

Ensimmäisissä kirjoissa Scarpettan mies oli naimisissa, joten tapaamiset olivat salaisia, mutta tunteet kuohuivat kiihkeinä. Dekkarisarjan jatkuessa on saanut jännittää, että saavatko Kay ja Benton ikinä toisiaan, voivatko he kulkea koskaan yhdessä julkisesti parina. Molemmat ovat joutuneet rikollisten uhreiksi ja kaikenlaista kauheaa on tapahtunut. Kayn sisarentytär Lucy on tiiviisti mukana henkilöhahmoissa ja hänen rakkauselämänsä on vaikuttanut monen dekkarin juoneen. Lucylla on tapana rakastua vääriin henkilöihin. Marino on porukan poliisi ja hänenkin elämänsä kuviot ovat tiiviisti mukana näissä älykkäissä dekkareissa, joissa menneisyys palaa välillä kummittelemaan ja kostamaan, kuten tässä uusimmassakin dekkarissa.

Odottamattomat tunteet mykistävät minut täysin. Jos elämäni vain olisi erilaista, haluaisin käydä ostamassa sokerimaissia, tomaatteja, yrttejä ja omenoita. Haluan haistaa niiden tuoreuden ja tuntea niiden mahdollisuudet sormenpäissäni. Sen sijaan tuntuu kuin ympärilläni velloisi myrkkypilvi. Petos. Lucylla on oma agendansa, ja hän on jutellut Bentonin kanssa.
He molemmat ovat valehdelleet minulle.

Jälleen kerran Kay Scarpetta ryhmineen tutkii sarjamurhaajan toimia. Sarjamurhaaja leikittelee ryhmän jäsenten kanssa. Hän vierittää tekoja toisten harteille, joten ryhmällä on vaikeuksia pysytellä rikollisen kannoilla. Tekijä on taitava ja häikäilemätön ja hän on tottunut manipuloimaan itselleen apurin. Hänellä on valmis käsikirjoitus rikoksille, jotka ovat murhia. Piiri pieni leikki kiihtyy loppua kohti, ja loppunäytös näytellään veden alla, kun Kay ja Benton ovat sukeltamassa. Lue jännittävät tapahtumat itse ja ota selville kuka rikollinen on ja mitä hänelle tapahtuu. Tästä viihdepaketista ropisee tähtösiä täydet viisi kappaletta. *****

Patricia Cornwell, Samaa verta
suom. Karri Rimpeläinen
Otava 2015
s. 368
Flesh and Blood 2014

Cornwell Patricia: Punainen usva 
Cornwell Patricia: Paljaat luut
Cornwell Patricia: Tomuksi ja tuhkaksi

torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua








Joulu  saapuu  jokaiselle

Piparin  tuoksua,
tonttujen juoksua,
siinäkö joulu on?
Kiirettä, huisketta,
salaisuuskuisketta,
siinäkö joulu on?
Joulu saapuu jokaiselle,
lapselle ja aikuiselle.
Sydämiimme joulun lahja
seimen luona annetaan.

Tähti ja kuusi,
lyhtykin uusi,
siinäkö joulu on?
Lapsenko juhlaa,
paljon kun tuhlaa,
siinäkö joulu on?
Joulu saapuu jokaiselle,
lapselle ja aikuiselle.
Sydämiimme joulun lahja
seimen luona annetaan.

  Jukka Salminen

 
Hyvää Joulua Kirjasähkökäyrän lukijoille 
t. Mai

tiistai 22. joulukuuta 2015

Puluboin ja Ponin tsompikirja

Nyt minä töttölöin teille vähän niin kuin tolvi: Töttödölödöö!
Ja sitten julistan: Tämä on hyvin syvällinen kilja! Tämä on kuntokilja! Täysin väkivallaton ja saasteeton kilja! Lauhan kilja!

Veera Salmen neljäs nauruhermoja kutkuttava Puluboi ja Poni-sarjan kirja on nimeltään Puluboin ja Ponin tsompikirja. Ensimmäinen kirja oli nimeltään Puluboi ja Poni (2012), toinen kirja Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja (2013) ja kolmas kirja oli Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja (2014). Kirjojen päähenkilöt ovat tietysti Hakaniementorin pulu nimeltään Puluboi ja hänen ystävänsä Poni, joka on tyttö nimeltään Mai. Puluboin rouvan nimi on Kaija, joka kirjassa on huolissaan Puluboin kunnosta ja ilmoitti Puluboin pulujen maratoonille. Ponin elämä muuttui kirjassa surulliseksi ja sumuiseksi.

Pelko täytti minut kokonaan. Miten olisin päässyt sitä pakoon, miten voisin paeta jotain sellaista joka on minussa itsessäni kiinni? En mitenkään.

Puluboin ja Ponin tsompikirjassa Ponin huolenaiheena oli kaikenlaiset pelot, äänet ja maailman muuttuminen sumuiseksi. Onneksi kirjassa on onnellinen loppu ja sumuisuus ratkesi. Ennen sitä Poni koki kirjassa monta pelottavaa kokemusta, eikä Puluboi ehtinyt hänen avukseen, koska hänen piti tleenata. Puluboi ja Poni ovat kyllä hyvä pari. Kirjoissa on sekä fantasiaa puhuvan pulun ja pienen Minimillan muodossa, että tavallisen tytön muodossa, joka käy koulua ja jolla on ihan oikea perhe. Vauvakin on kasvanut ja saanut nimen Madeline. Lempi-mummin sairaus huoletti Ponia, mutta sekin muuttui iloisemmaksi uutiseksi kirjan lopussa. Kirjojen teemat kuuluvat läheisesti lasten maailmaan ja aiheita Veera Salmi löytää varmasti työpaikaltaan päiväkodista. Kirjassa käsitellään esimerkiksi sitä miten vaikeaa on olla ilman kännykkää, mutta kyllä siihen tottuu, Puluboikin tottui.

- Hyvästi lakas puhelimeni Pulufon T2000, huusin kohti idässä siintävää Lajittelukeskusta, ja ihan kuin olisin ilman läpi kuullut sen viimeiset sanat: sim sim.

Puluboin ja Ponin tsompikirjan teksti vaihtelee mukavasti eri fonteissa ja välillä on Puluboin mainosten vuoro. Kirjan kuvitus on mainio ja luo tällä kertaa mystisen kauhutunnelman, joka sopii hyvin Ponin sumukokemuksiin. Suosittelen kirjaa pienille ja suurille lukijoille, kaikenkokoisille ja kaikenikäisille lukijoille. Jos on paha mökötyspäivä, niin tämän kirjan seurassa mökötykset lentävät sumuna taivaalle. Oikein mainio lahjakirja. *****

Veera Salmi, Puluboin ja Ponin tsompikirja
Otava 2015
s. 141


Salmi Veera: Puluboin ja Ponin kirja
Salmi Veera: Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja
Salmi Veera: Puluboin ja Ponin loisketiiviskirja


maanantai 21. joulukuuta 2015

Elämäkertahaaste


Les! Lue! blogin Elämäkertahaaste alkaa olla loppusuoralla, joten nyt on aika koota lukemani kirjat yhteen, sillä tälle vuodelle en enää ehdi lukemaan yhtään elämäkertaa. Olen tykännyt kovasti tästä haasteesta ja haastekirjoihin on kertynyt oikein kiinnostavia omaelämäkertoja ja toisten kirjoittamia elämäkertoja jostakin ihmisestä. Parhaimpana pidän Agatha Christien itse itsestään kirjoittamaa omaelämäkertaa. Siinä oli kirjailija, jolle ehdi tapahtua kaikenlaista ja silti hän kirjoitti huiman määrän dekkareita ja salanimellä muita kirjoja. Hän ei antanut periksi, vaikka kirjat eivät alkuun kiinnostaneet kustantamoita, vaan jatkoi sinnikkäästi kirjoittamista ja käsikirjoitusten lähettämistä.

1.  Ahvenainen Helvi: Kukkia lumessa
2.  Auster Paul: Talvipäiväkirja
3.  Brodsky Joseph: Veden peili 
4.  Christie Agatha: Vanha hyvä aikani 
5.  Han Suyin: Päivien kimallus 
6.  Hyeonseo Lee ja David John: Seitsemän nimen tyttö
7.  Ibrahimi Anilda: Punainen morsian
8.  Joutjärvi Risto: Valvojana naisten erityistyöleirillä-Saara Tuukkasen muistelmat 1943-1944
9.  Kihn Martin: Kurittomat kaverit 
10. Kirves Jenni: Aino Sibelius - Ihmeellinen olento
11. Knausgård Karl Ove: Taisteluni - Ensimmäinen kirja
12. Korhonen Marja: Häivähdyksiä - Erityinen elämäni
13. Kwok Jean: Käännöksiä
14. Laulajainen Leena: Maria ja taikalyhty
15. Oksanen Kimmo: Kasvonsa menettänyt mies
16. Pistorius Martin & Megan Lloyd Davies: Mykkä huuto
17. Snellman Anja: Antautuminen
18. Walls Jeannette: Lasilinna
19. Yli-Mäyry Soile: Palava tuhka

Elämäkertahaaste on nyt tällä kertaa ohi, mutta kiinnostukseni elämäkertoihin ja omaelämäkertoihin jatkuu edelleen. Nostan hattua Marja Korhoselle, joka on neliraajahalvautunut ja silti kirjoitti elämäkertansa otsaan liimatun nettiohjaimen avulla. Marja viettää hienoa elämää huolimatta halvautumisestaan. Martin Pistoriuksen elämä takaisin elävien kirjoihin on uskomaton suoritus, sillä kukaan ei tiennyt, että hän ymmärsi puhetta, mutta ei voinut kommunikoida kenenkään kanssa. onneksi hän sai toimintaterapeutiksi ihmisen, joka näki hänen katseensa ja ymmärsi, että Martin ymmärtää, mutta ei pysty ilmaisemaan itseään. Nykyisin Martin Pistorius kulkee maailmalla puhumassa neliraajahalvauksesta ja kommunikointikeinoista sekä omasta elämästään halvautuneena.

Elämä voi olla joskus tarua ihmeellisempää, siksi luen elämäkertoja.

Kiitos Reetta kiinnostavasta haasteesta! 
 

lauantai 19. joulukuuta 2015

Rambo

Se taisi olla torstai. Varma en ollut. Toimettomien päivien mössömäisyys oli jo puurouttanut ajantajuni. Venyin matonpiiskaustelineessä parantamassa maailmanennätystäni, kun siihen ryömi jostain harmaanrusehtava mummeli, yhtä harmaanrusehtava matonriepu notkolla kainalossaan. Sen piti saada lerpakkeensa sillä sekunnilla telineelle, jossa olin tekemässä jotakin paljon matonpiiskausta merkittävämpää. Mummelin naama oli hapan. Tiesin heti, että nyt sataisi kakkaa niskaan.

Nadja Sumasen Finlandia Juniorilla palkittu teos Rambo kuvaa 14-vuotiasta poikaa, joka on yrittänyt selviytyä monesta vaikeasta asiasta elämässään mm. siitä, että ei ollut toivottu lapsi ja siitä, että hänellä ei ollut isää tai koulukiusaamisesta tai äidin itsemurhayrityksistä tai omasta ADHD-lääkityksestä, terapiasta ja impulsiivisuudesta. Pahinta oli se, että kotona ei ollut koskaan ruokaa ja edessä oli pitkä kesä. Äiti ja sen miesystävä vain makasivat päivät sängyssä ja jääkaappi ammotti tyhjyyttään. Kiusaamisen uhallakin koulussa oli parempi olla kuin kesälomalla, sillä koulussa sai ruokaa.

Kusta päässään hölskyttelevä Daniel oli joidenkin silmissä minua normaalimpi, vaikka sain parempia numeroita kuin se enkä ollut tahallisen julma ketään kohtaan. Jos olisin voinut valita kohtaloni, olisin halunnut olla taidoiltani keskinkertainen perusjamppa, jonka nimi on Joni. Koska sitä mahdollisuutta ei minulle ollut suotu, olin päättänyt olla hyvä ihminen, joka pelastaa maapallon.

Nadja Sumasen Rambo on koskettava kirja erityisestä pojasta, jonka mahdollisuudet selviytyä olematta erilainen lapsi ja nuori, olivat todella heikoissa kantimissa. Hänen turvaverkkonsa olivat heikot, sillä hänellä ei ollut läheisiä, jotka olisivat huolehtineet hänen hyvinvoinnistaan, koska äiti ei siihen kyennyt. Rambo kaipasi vain normaalia perhe-elämää, ruokaa, vaatteita ja normaalia tekemistä yhdessä äidin kanssa. Rambo sai kuitenkin pienen mahdollisuuden normaalin elämään päästessään äidin miesystävän vanhempien kesämökille.

Aina kun Annikki kilisytti lehmänkelloa, ryntäsin syömään. Annikilla oli rytmi syömiselle: aamulla oli aamiainen, puolenpäivän aikaan syötiin kalakeittoa tai makkarakastiketta, iltapäivällä juotiin pullakahvit ja illalla istuttiin nuotiopaikalla, grillattiin, paistettiin kalaa ja keitettiin perunoita. Rytmi toi rauhaa ja teki päivistä kokonaisia. Joka kerta, kun lehmänkello soi, tunsin riemua.

Onni voi harhauttaa ja Rambokin huomasi sen liian myöhään. Vatsa täynnä ruokaa ja nukkumalla hyvin hän ei huomannut äidin voinnin huononemista. Eihän sellaisen asian pitäisi olla lapsen asia, mutta yleensä mielenterveysperheissä lapset ottavat aikuisen roolin ja huolehtivat potilaan lääkkeiden syönnistä, terapiassakäynneistä ja lääkärissäkäynneistä. Rambo oli lomalla ja unohti kaiken vaikean, sillä hän tunsi itsensä huolettomaksi, Annikki ja Erkki huolehtivat Rambosta.

- Onko sun äiti aina tommonen? kuului silloin Liinan kristallinkirkas ääni.
Ei tarvinnut katsoa sitä silmiin tajutakseen, että ne olivat jääkylmät. En vastannut.
- Siis tommonen haiseva haamuzombi, joka huojuu eestaas karseassa kukkakoltussa, Liina jatkoi.
- Liina! Annikki henkäisi.
Silmäni sumenivat, ja rautaiset sormet rusensivat kylkiluitani. Tuntui kuin olisin lentänyt äkkijarrutuksessa tuulilasin läpi rekkaa päin. En ollut varautunut. Olin unohtanut panssarini. Oli ollut liian hyvä olla.

Nadja Sumasen Rambo on tunteita täynnä oleva kirja. Se on nuoren pojan kesälomasta kertova kirja, johon liittyy niin paljon häpeää, surua, epävarmuutta, mutta myös Annikin ja Erkin kärsivällisyyttä ja arkea sekä sääntöjä ja rutiineja, normaalia elämää, jota ilman Rambon oli pitänyt selviytyä melkein viisitoista vuotta. Kirja on ansainnut palkintonsa moninkertaisesti. Annan kuitenkin kyynelvaroituksen, varaa nenäliinapaketti lähelle, kun luet kirjaa. Tähtisadetta ja huolenpitoa kaikille erityisille lapsille. Ei unohdeta erityisiä lapsia, eikä lapsia, jotka joutuvat selviytymään epänormaaleissa olosuhteissa. Jälleen kerran muistuttaisin siitä, että turvallinen lapsuus kantaa pitkälle aikuisuuteen, mutta turvaton lapsuus voi vaikeuttaa koko loppuelämän. Rambosta on tekeillä näytelmä Kansallisteatterin lavalle. Suosittelen kirjaa lämpimästi lahjakirjaksi nuorille. *****

Nadja Sumanen, Rambo
Otava 2015
s. 238

rouva Huun bloggaus
Satun bloggaus


tiistai 15. joulukuuta 2015

Syntymättömät


Kun minä nyt suljen silmäni, näen Ellenin vieläkin leijuvan ilmassa. Ehkä siksi, etten koskaan olisi halunnut nähdä hänen putoavan ja kaiken kauniin, nupullaan olevan murskautuvan.

Marko Leinon Syntymättömät on kirja kuoleman ja menetyksen pelosta. Pitkään yhdessä ollut pari on kokenut yhdessä monta ongelmaa, lapsettomuuden, keskenmenot ja työttömyyden, rahattomuuden, erossaolon hankaluudet. Lisäksi kirjan päähenkilön, kirjailijan, luonne on hankala ja hän on lähes alkoholisti. Marko Leino on kirjoittanut päähenkilöstä ikävän ihmisen, mutta kirjassa valotetaan myös syitä, jotka ovat voineet vaikuttaa päähenkilön käytökseen. Kuitenkaan hän ei voi kuvitella elämää ilman Elleniä, rakasta vaimoaan. Vaimo jäi auton alle.

Mietin taas, mitä elämä olisi ilman Elleniä. Kuka minua kuuntelisi, kuka minua ymmärtäisi niin kuin vain vaimoni ymmärtää?
"Kirjoitan tämän sinusta ja minusta, Ellen. Syntymättömälle lapsellemme minä kirjoitan."
Kuka muu minua muka kuuntelisi? Kuka lukisi niin kuin vain Ellen osaa?

Marko Leino kirjoittaa kirjallisia töitä laidasta laitaan. Hänen esikoisteoksensa, novellikokoelma Miehen tehtävä (1999) sai Kalevi Jäntin palkinnon. Hänen tuotantoonsa kuuluu lastenkirjoja, näytelmiä ja romaaneja. Syntymättömät on Leinon kahdeksas romaani. Lisäksi hän käsikirjoittaa elokuvia mm. Tummien perhosten koti ja Puhdistus ovat hänen käsikirjoittamiaan elokuvia.

Köysi ja isän varjo heijastuivat betonilattian pölyyn seinäkellon pysähtyneenä heilurina ja punnuksena. Kaikki on kirkasta ja valkoista ja puhdasta kuin naruilla riippuva lakanapyykki.

Päähenkilö istuu sairaalavuoteen vierellä ja käy elettyä elämää läpi. Hän kirjoittaa elämäänsä vaimolleen ja syntymättömälle pienokaiselle, joka on vaimon vatsassa. Päähenkilön ahdistunut ja vaikea elämä kantaa koko kirjan ajan. Rakkaus vaimoon ja vauvanodotukset olivat niitä positiivisia teemoja, jotka kantoivat tämän kirjan pohjatonta surua, mutta silti tämä oli se surullinen kirja, kirja joka olisi teemansa perusteella sopinut tämän vuoden Finlandiaehdokkaaksi. ***

Marko Leino, Syntymättömät
Teos 2015
s. 271

Ninan bloggaus
Ullan bloggaus
Kristan bloggaus

maanantai 14. joulukuuta 2015

Jouluarvonta on päättynyt

Jouluarvonta on päättynyt ja juhlallinen kirjojen arvonta suoritettu leivontapuuhien lomassa. Leivoin parit kääretortut ja laitoin omatekoista omenahilloa väliin, jos joku on kiinnostunut. Täysin gluteenitonta ja laktoositonta, jos joku miettii, että miten sellaista saa aikaiseksi niin perunajauhoja käyttämällä. Ai niin Mai-tonttu se tässä sekosi aiheesta ja lähti leipomaan välillä... tuli kyllä muistoja mieleen, että aina se ei tuo leipominenkaan ole ollut yhtä helppoa.
Aha mihin jäinkään, niin siihen kirjojen arpomiseen.

Tässä voittajat dada ja rummut pärisee: 



1.    Marja-Liisalle:  Binchy Maeve: Seitsemän talvista päivää 
2.    Jassulle:  Koskinen Juha-Pekka: Kuinka sydän pysäytetään
3.    Ullalle:  Kwok Jean: Käännöksiä  
4.    Suketukselle:  Lassila Pertti: Armain aika
5.    Ullalle:  Lihammer Anna: Kun pimeys peittää maan
6.    Jennille:  Ohlsson Kristina: Nukketalo
7.    Marikalle: Ohlsson Kristina: Tuhatkaunot
8.    Marille: Pöyliö Sari: Ihmisen veri
9.    Jennille:  Smith Jennifer E. : Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

Oikein lämmin onnentoivotus Joululahjakirjavoittajille! Taidan kiehauttaa glögiä ja maistella kääretorttua voittajien kunniaksi, onnea :)

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Haastekoonti Maalaismaisemia

1001 kirjaa ja yksi pieni elämä-blogin Marilen tämän vuoden Maalaismaisemia-lukuhaaste päättyy vuoden 2015 loppuun mennessä. Nyt on tullut aika koota lukemani kirjat yhteen ja katsastaa saavutukset. Marile antoi haasteeseen osallistumiselle aika laajat vapaudet, joten olen sitä käyttänyt suruttomasti ja pääsin kartanonherraksi. Maalaismaisemia-kirjalistani näyttää tällaiselta:

1.   Alasalmi Päivi: Joenjoen laulu
2.   Alasalmi Päivi: Pajulinnun huuto
3.   Binchy Maeve: Seitsemän talvista päivää
4.   Brockmole Jessica: Kirjeitä saarelta
5.   Carey Lisa: Merenneitojen laulu
6.   Harman Patricia: Hope Riverin kätilö
7.   Hooper Emma: Etta ja Otto ja Russell ja James
8.   Ibrahimi Anilda: Punainen morsian
9.   Joutjärvi Risto: Valvojana naisten erityistyöleirillä-Saara Tuukkasen muistelmat 1943-1944
10. Kettu Katja: Yöperhonen
11. Kirves Jenni: Aino Sibelius - Ihmeellinen olento
12. Meri Veijo: Tukikohta
13. Ollikainen Milla: Vesiraukka
14. Ollikainen Milla: Pirunkuru
15. Polva Anni: Älähän änkee
16. Shin Kyung-sook: Pidä huolta äidistä
17. Shreve Anita: Merilasia
18. Vartia Taavi: Varastettu vaimo
19. Waller Robert James: Hiljaiset sillat

Näistä kirjoista ainoastaan 6, 7, 11 ja 19 viljeltiin maata, mutta useammassa kirjassa kasvatettiin kasviksia, juureksia tai kerättiin marjoja syötäväksi. Alasalmen kirjat kuvasivat historiallista saamelaiselämää ja kirjoissa kuvattiin myös petun käyttöä ruoan lisänä. Näitä kirjoja voi kuvata sekä elämäksi maaseudulla, mutta myös maa ja metsä elinkeinona & maaseutu murroksessa nimikkeellä. Kirjat 9 ja 11 ovat tietokirjoja, mutta molemmissa tehdään töitä maalla. Kirjassa 9 tehdään metsätöitä ja kirjassa 11 Aino Sibelius kasvattaa katrastaan ja pitää omavaraistaloutta maaseudulla. Hänellä oli mm. oma kasvihuone, joka tuohon aikaan oli uutta. Molemmissa kirjoissa on kuvia.
Kiitos Marile kiinnostavasta haasteesta!

lauantai 12. joulukuuta 2015

Harmaa eminenssi

Patrik Berg istui takkatulen valossa kartanonsa hämyisessä kirjastossa, jossa jokainen yksityiskohta oli parasta mitä rahalla sai. Nojatuolin nahkaisella käsinojalla oli kristallilasissa huoneenlämpöön ehtinyttä, lievästi turpeelle maistuvaa skottiviskiä.

Kalle Isokallion Harmaa eminenssi oli kirjailijan ensimmäinen teos, jonka luin, vaikka se on jo hänen kahdeksastoista teoksensa. Kuten kansikuvasta voi nähdä, siinä seisoo hyvin tutunoloisen näköinen mies. Ainakin itse näen piirroshahmossa Björn Wahlroosin piirteitä viiksineen kaikkineen, rahamies kuitenkin. Rahamiehellä on ongelmia, sillä hänellä on omasta mielestään Suomen paras älykkyys ja suurin varallisuus ja sitäpaitsi raha pitäisi saada liikkeelle. Hänen loistavat älynlahjansa olivat keksineet Postin yksityistämisen ja postiliikenteen siirtämisen kauko-ohjattavien lennokkien tehtäväksi. Posti liitettäisiin hänen omistamansa liikeyrityksen yhteyteen ja sen jälkeen edessä olisi liikkeen vieminen pörssiin ja voilaa maailma olisi avoinna hänelle ja rahaa virtaisi ylenmäärin käytettäväksi uusiin projekteihin.

Vuotta myöhemmin Patrik istui kartanonsa kirjaston hämärässä otsa rypyssä. Hän oli ollut oikeassa, Postista sai kannattavan yrityksen. Pohjoisten osien automatisointi oli pudottanut jakelukustannukset ja etelässäkin hän oli onnistunut siirtämään lehdet ja kirjeet samaan aamujakeluun. Viime vuonna Posti oli maksanut merkittävästi osinkoja, joten hänen ja kaikkien kolmen valtion oli syytä olla tyytyväisiä. Varmaankin valtiot olivat, mutta ei hän.

Kalle Isokallio on kirjoittanut ilkikurisen kirjan sieltä missä suuret rahat ja päättäjät liikkuvat sekä lisännyt mukaan uusia innovaatioita. Näitä lennokkien kuskaamia postipakettejahan on jo nähty uutisissa ja varmasti nekin ovat varteenotettavia tekijöitä, kun suunnitellaan yhä enenevissä määrin lisääntyvää kuljetusalaa. Paketithan lisääntyvät, koska ihmiset tilaavat kaikki netistä ja kaupat hiljenevät. Kaupunkien keskustoissa näkyy tyhjiä kauppahuoneita, kauppakuolemia, mutta postipaketit liikkuvat nettikaupoista koteihin ja takaisin. Kauppa on uusiutunut kokonaan ja nopeasti. Siihen on tarvittu Postille uusia jakelukeskuksia ja ainakin itse olen huomannut Postin toiminnan hidastuneen.

Harmaa eminenssi kertoo rikkaan rahamiehen hullunrohkeasta ideasta, joka levisi koko Pohjoismaihin. Kirjassa tutustutaan leikkimielisesti eri puolueiden ajatuksiin ja toimintaan ja idean lobbaukseen ja maan alla tapahtuvaan toimintaan. Ideathan tarvitsevat runsaasti huomiota medialta ja tarpeeksi arvostetuilta kannattajilta. Hyvin suunniteltu idea lähtee itse kannattelemaan itseään, mutta lopputulos voi olla politiikassa eri kuin mitä alunperin on kaavailtu. Tämän sai huomata myös Patrik Berg. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka eivät ota politiikkaa niin haudanvakavasti. ***

Harmaa eminenssi  (éminence grise) tarkoittaa vaikutusvaltaista poliittista neuvonantajaa, tukijaa tai avustajaa, joka toimii poliitikon tai poliittisen liikkeen yhteydessä salaa tai vailla virallista asemaa. (Wikipedia)

Kalle Isokallio, Harmaa eminenssi
Tammi 2015
s. 280



perjantai 11. joulukuuta 2015

Sofi Oksasen kirja parhaiden listoille Britanniassa ja Kanadassa


Sofi Oksasen romaani Kun kyyhkyset katosivat on valittu Englannissa ja Kanadassa vuoden 2015 parhaiden kirjojen listoille. Brittiläinen Independent-lehti on valinnut teoksen 14 parhaan käännöskirjan joukkoon. Kanadalainen Globe and Mail ja brittiläinen Guardian ovat valinneet sen vuoden parhaiden kirjojen listoilleen. Romaani ilmestyi suomeksi 2012. Tänä vuonna se on julkaistu nimellä When the Doves Disappeared. Se on ilmestynyt jo 27 kielialueella.

Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat – kirja (2012) on kirjailijan kolmas kirja, joka käsittelee Viron menneisyyttä Saksan ja Neuvostoliiton vallan aikana. Aikaisemmat kirjat ovat Stalinin lehmät (2003) ja Puhdistus (2008). Puhdistus – teoksesta Oksanen sai Finlandia-palkinnon. Puhdistuksesta on myös tehty elokuva, jonka ensiesitys oli Virossa elokuussa 2012.

Kun kyyhkyset katosivat – kirjaa ei voi verrata Puhdistukseen, sillä aihe on erilainen ja aiheen käsittely on toisenlainen. Puhdistuksen vahvojen naiskuvausten jälkeen, umpikieron narsistisen mieshenkilön kuvaaminen jää lukijan mielikuvituksen varaan. Mitä tekoja mies teki, niistä Oksanen hiljenee, kun taas Puhdistuksen naishenkilöiden teot kirjoitettiin vahvasti esille. Kieltämättä loistavan kirjan kirjoittamisen jälkeen on vaikea lähteä kirjoittamaan yhtä loistokkaan kirjan kirjoittamista. Mutta teema, jossa käsitellään Viron lähimenneisyyden esilletuomista, onnistuu hyvin.

Kirjan päähenkilö on Edgar, joka menee naimisiin Juuditin kanssa. Avioliitto epäonnistuu, sillä Edgar on homo. Lukija voi seurata kirjasta avioliiton eri vaiheita, mutta helppoa eläminen eri suurvaltojen valloittamassa Virossa ei ole. Edgar sinnittelee hengissä vaihtamalla nimeä ja keksimällä itselleen uudet identiteetit, mutta aina hän pyrkii toimimaan valloittajien lähipiirissä. Edgar pysyy hengissä ilmiantamalla läheisiään ja tuntemiaan henkilöitä. Häntä voisi kutsua vakoojaksi, joka vaihtaa isäntää ja aatteitaan kuin vaatteitaan. Hän ei pelkää murhaamista eikä väärien asiakirjojen kirjoittamista, jotta itse pysyy hengissä. Edgarin toimesta virolaisia katoaa sekä Siperiaan että natsien kuolemanleireille.

Juudit sinnittelee hengissä eri valloittajien taistelujen tiimellyksessä, tietämättä miehensä toimista ja olinpaikasta. Saksalaisten miehittäessä Viron, Juudit rakastuu saksalaiseen upseeriin. Saksalaisupseerin rinnalla elämä on ruusuilla tanssimista, mutta vapaa Viro kiehtoo Juuditin mieltä. Lopulta Roland, Edgarin serkku, saa Juuditin liittymään maanalaiseen toimintaan. Tietysti Edgar selvittää ryhmän toiminnan ja ihmisiä katoaa jälleen.

Edgar vihaa serkkuaan Rolandia ja lopulta Edgar löytää Rolandin. Kirja jätti avoimeksi, mitä Rolandille ja hänen tyttärelleen tapahtui, mikä harmittaa minua kovasti. Kirja on kuin Edgarin peilikuva, joka muuttaa muotoaan, mutta mies pysyy lukijalle yhtä arvoituksellisena kuin lähipiirilleen ja Viron valloittajille, kiero ketku. ****
Sofi Oksanen, Kun kyyhkyset katosivat
LIKE 2012
s. 366
When the Doves Disappeared 2015

Vielä ehtii osallistua jouluarvontaan

Vielä ehdit osallistua, sillä tämän vuoden Joululahja-arpajaisten aika alkoi 1.12.2015 ja päättyy 14.12.2015 klo 16. Lahjoina on perinteisesti kirjoja. Kirjat ovat kaikki uusia, vain Mai-tonttu itse on kirjat lukenut ja kelpo kirjoiksi havainnut. Arpajaisiin voit osallistua ilmoittamalla kommenttikentässä mistä kirjoista olet kiinnostunut. Voit myös kertoa meille lukijoille mikä joulussa on mukavinta tai jos olet mökötystuulella, niin mikä joulussa ärsyttää.

1.  Binchy Maeve: Seitsemän talvista päivää
2.    Koskinen Juha-Pekka: Kuinka sydän pysäytetään
3.    Kwok Jean: Käännöksiä  
4.    Lassila Pertti: Armain aika
5.    Lihammer Anna: Kun pimeys peittää maan
6.    Ohlsson Kristina: Nukketalo
7.    Ohlsson Kristina: Tuhatkaunot
8.    Pöyliö Sari: Ihmisen veri

Mikä tuo joulun?
Pipari tuo joulun.
Kynttilä tuo joulun.
Himmeli tuo joulun.
Mitä muuta kertoi tonttu?
Antoi ajatuksen uuden,
Kertoi joulun salaisuuden.
Rakkaus tuo joulun! (Positiivarit.fi)

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Ella ja kaverit liemessä

Minä olen Ella. Olen toisella luokalla. Tai oikeastaan luokkamme on 2 1/2 A. Rehtorin mielestä emme ole vielä tarpeeksi kypsiä kolmannelle luokalle. Opettaja puolestaan sanoo olevansa jo kypsä vaikka eläkkeelle.

Timo Parvelan hauskat Ella-sarjan kirjat ovat niin mukavia, että uskon, että olisin ahminut ne jo ekaluokalla. Sarjan uusin tulokas on tänä vuonna ilmestynyt Ella ja kaverit liemessä. Ellan kavereita kirjassa ovat Pate, joka on hyvä urheilemaan, Hanna, joka sanoo suoraan ajatuksensa, Tuukka, jolla on nerokkaita ideoita, Herttainen Tiina, herkkä Samppa ja Pukari, jonka nimestä jo huomaa, mikä hän on miehiään, tosin kyllä hänestäkin löytyy se herkempi puoli. Aika moni lapsi taitaa saada tämän kirjan joulupukin lahjapussista, enkä ihmettele yhtään, kirjat ovat huumoripitoisia, mutta samalla faktaa täynnä.

Opettaja oli pulassa. Hänen piti seuraavana päivänä todistaa olevansa superopettaja ja opettaa koulun pahamaineisinta luokkaa. Huhuttiin, että 5Ö oli tehnyt monta sijaista hulluksi. 

Mistähän syystä joistakin luokista tulee ihan sekopäitä, kun oma opettaja on poissa ja tilalle tulee sijainen ja mistähän he oikein saavat päähänsä kaikenlaiset juttunsa, joilla ärsyttää sijaisparkoja. Timo Parvelalla on varmasti omakohtaisia kokemuksia, sillä hän on opettaja ammatiltaan. Hän on varmaan kuullut useamman sijaisopettajan suusta kertomuksia, mitä kullanmurut tekevät luokissa silloin, kun oma opettaja on pois. Ella ja kaverit liemessä kirjan opettajalla on vatsa ihan sekaisin ja opettajan vaimo on tehnyt terveysjuomaa miehelleen. Opettaja on ovela ja juottaa juomaa oman luokan oppilaille. Jotakin muutoksia lapset huomaavat omassa käytöksessään. Mitähän se juoma oikein sisältää?

Seuraavien päivien aikana ei tapahtunut juuri mitään erityistä. Me joimme kuuliaisesti aamupirtelömme ja opiskelimme sen voimalla loppupäivän astrofysiikkaa, serbokroatiaa, immateriaalioikeuksia ja muita ihan helppoja juttuja. Harmi vain, että unohdimme kaiken iltapäivällä heti kun pirtelön vaikutus lakkasi. Itse asiassa me unohtelimme iltapäivisin kaikenlaista muutakin.

Mitähän se opettajan rouva oli sekoitellut pirtelöön? Lapset ja aikuiset, siitä on viisainta ottaa selvää lukemalla tämä kirja, ettei vaan itselle käy samalla tavalla.

Timo Parvela, Ella ja kaverit liemessä
Tammi 2015
s. 94





tiistai 8. joulukuuta 2015

Älyttömät joululahjat

Sain haasteen Ullalta :)

Älyttömät joululahjat -haasteessa pitää kertoa kolme sellaista joululahjaa, jotka olisi ihana saada, mutta joita ei kaiken järjen nimissä todennäköisesti tule saamaan. Sitten pitää haastaa kolme bloggaajaa kertomaan omat toiveensa.
 
Minä olen kyllä aika haka toivomaan kaikenlaista. Ekaluokkalaisena toivoin itselleni hevosen ja flyygelin ja osasin kyllä näyttää tunteeni, kun en niitä saanut. Asiasta käytiin vanhempien kanssa filosofisia pohdintoja, että miten se muka olisi mahdotonta. En ymmärtänyt silloin ja esitin pikku-Myytä aika kauan joulun jälkeenkin. Nyt ymmärrän, että se flyygeli olisi maksanut hirmu paljon, eikä olisi mahtunut meidän olohuoneeseen, ja se hevonen, sille olisin kyllä keksinyt tallipaikan. Olen kyllä katkera, koska serkkutytöillä on monta hevosta ja poneja, vieläkin. Asia on selvästi jäänyt kaivelemaan minua, koska edellenkin toivon sitä flyygeliä, vaikka en osaa soittaa. Tietystihän minä oppisin heti soittamaan, jos minulla olisi se flyygeli, joten...

Ensimmäinen älytön joululahja olisi se flyygeli. Jotta se olisi vielä hankalampi saada, en ole päättänyt, että olisiko se valkoinen vai musta, ehkä valkoinen, sopii sisustukseen... ja se soittotaito pitäisi tulla bonuksena...

Nyt kun pääsin valikoimaan älyttömiä joululahjoja niin se toinen älytön joululahja olisi sellainen piparkakkumökkitalo, ihan oikea talo meren rannalla. Tietysti sen talon voisi siirtää aina siihen maahan, johon haluaisi matkustaa. Kaikki omat mukavat jutut pysyisivät kätevästi mukana, kuten oma sänky ja se flyygeli ja mies ja koira ja tietysti kirjat.

Kolmas älytön joululahja liittyy siihen, että saisin tuon mieheni houkuteltua vaeltamaan reppu selässä ja varpaankynnet ruvella, tietysti minun kanssa. Vitsit, että olisi ihana kiivetä jonnekin Perun vuorille tai Kanadan vaellusreitille. Hiki virtaisi ja hengitys repisi keuhkot riekaleiksi, mutta se valtavan ihana tunne, että on tehnyt jotain älyttömän mahtavaa omasta mielestä, niin se olisi todella hieno joululahja. En tietenkään halua olla vaeltamassa talvisaikaan pakkasella, sen verran järkeä on vielä tallella. Sitten minä haluan ne älyttömän hyvät vaellusvarusteet. No ei paljon pelkoa, että tämäkään toive toteutuisi, koska mies on sanonut, että se ei vaella.

Haastan Marikan, Kian ja Ritan kertomaan älyttömistä joululahjoista.

Mitä sinä toivoisit joululahjaksi?

maanantai 7. joulukuuta 2015

Musta satu

Jossain lähellä, koivupuun alimmalla oksalla istuu murhamiehen haamu. Mies ja nainen eivät sitä näe, kesäisen aamuyön ensimmäiset auringonsäteet loistavat sen läpi, se muuttuu linnuksi, sukeltaa kirkaisten läpi lehvistön ja häviää ennen lopullista päivännousua.

Aki Ollikaisen toisen romaanin aihealue kiertyy Tattarisuolle, joka on kuvattu myös tummaan kansikuvaan. Kirjan aihe on synkänpuoleinen ja kirjan nimi kuvaa hyvin sisältöä, Musta satu. Mitään iloista ja onnellista ei kirjan sivuilta löydy. Kirja on kerrottu useamman sukupolven ajalta, ajalta jolloin isoisän isä katosi on vanhin aihe, jota korostaa kirjan alussa oleva Helsingin Sanomien sivu vuodelta 1931. 

Kammottava löytö Malmilla Tattarisuon lähteessä. 9 ihmisjalkaa, 8 kättä, 2 peukaloa, pää ja joukko sormia. Onko kyseessä ennenkuulumaton rikos. Paikalta löydettiin viime vuonna naisen käsi. "Ruumiinosat eivät missään tapauksessa ole anatomiselta laitokselta", toteaa prof. Lassila.

Kirjan kertojana toimii nykyajassa mieshenkilö, joka haluaa kirjoittaa Tattarisuon mysteeristä kirjan. Kun hän selvittää Tattarisuon vaiheita, hän selvittää myös oman elämänsä kipupisteitä. Elämä on muuttanut suuntaa, mutta onko se oikea suunta.  

Niin edeltävät sukupolvet käänsivät seuraaville selkänsä. Ja minä seisoin jonon päässä, tuijotin isän niskaa ja isä papan niskaa. Pappa tuijotti tyhjyyteen, ehkä sieltä viimein piirtyivät esiin sotavuodet ja sotaa edeltänyt aika, papan lapsuus, jonka uumenista hän haki omaa, kadonnutta isäänsä.

Toisaalla kertomuksessa käydään läpi vaiheita, jotka edelsivät isoisän isän katoamista. Kirjan kertomus on kieltämättä aika sekava ja tarinaa oli vaikea hahmottaa, mutta kirjan synkkyyden ja kertojan pahan mielen aisti voimakkaasti kirjan alusta kirjan loppuun asti. **

Aki Ollikainen, Musta satu
Siltala 2015
s. 156

Saran , Kristan , Katjan , Jarkon , Villiksen ja Bleuen bloggaukset.



sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Turun linnan Tonttu-ukon Jouluihme

Tämä kirja kertoo Tonttu-ukon ja Murri-kissan joulunajasta. Luettuasi tarinan huomaat itsekin, miten viisas, kekseliäs ja mainio tuo monta sataa vuotta vanha Tonttu-ukko onkaan.

Näin joulun alla luetaan yleensä lapsille joulusta kertovia kirjoja ja tarinoita ja kuunnellaan joululauluja ja lapsille opetetaan uusia ja perinteisiä joululauluja. Päiväkodeissa ja kouluissa vietetään pikkujouluja ja joulujuhlia, joihin harjoitellaan ohjelmia. Joulu on sellainen salaisuuksien taikalaatikko, josta löytyy kaikenlaista tekemistä ennen sitä jouluaattoa, jolloin joulupukki saapuu vierailulle. Jouluun liittyvää kirjallisuutta löytyy mukavasti ja esittelen tässä Turun linnan tonttu-ukon Jouluihmeen. Ainakin jokainen aikuinen tietää tai on kuullut Turun linnasta, joka seisoo tänäkin päivänä Aurajoen rannalla, mutta ovatkohan kaikki aikuisetkaan tietoisia siitä, että Turun linnassa asustaa hyvin vanha Tonttu-ukko ja hänen kissansa Murri.

Kun suuhunsa syö
tämän pastillin pyöreän
korvissa kuulee hän
iloisen hyörinän.
Yksi pastilli onnen se tuopi
iloa silmiisi vuosiksi suopi.
Kohta nyt tanssii jo koko Turku
kenenkään mielessä 
ei asu surku.

Tonttu-ukolla ja Murri-kissalla riitti kirjassa kiireitä, sillä he halusivat turkulaisten muuttuvan iloisemmiksi ja onnellisimmiksi. Niinpä he keksivät tettää apteekkarilla jokaiselle turkulaiselle onnellisuuspillerin. Tietysti joukossa oli yksi, joka ei saanut pilleriä, ja hän oli nimeltään Ärjyukko.
Enpäs kerrokaan enempää, vaan voit lukea kirjasta miten sitten kävi. Kirjan kauniin kuvituksen on tehnyt Taru Castrén. Kuvituksella on suuri merkitys tällaisessa lastenkirjassa. Kuvituksen avulla mukana pysyy sellaisetkin kuuntelijat, jotka eivät vielä ymmärrä kaikkea kuulemaansa. Kirjassa seikkaillaan monessa Turkuun liittyvässä paikassa, joten kirjasta on kiva jutella lasten kanssa. Tuliko turkulaisista onnellisempia ja iloisempia, sen voit lukea Turun linnan tonttu-ukon Jouluihmeestä.

Sinikka Salokorpi, Turun linnan Tonttu-ukon Jouluihme
kuvitus Taru Castrén
Ajatus kirjat 2001
s. 36

Hannan bloggaus
Osallistun kirjalla Ullan kirjablogin kirjahaasteeseen

Tervemenoa Taika Taksinen

Mitä tehdä, kun tajuat, että alueellasi asuu lähiönoita?

Tällä kertaa tutustumme Tervemenoa Taika Taksinen kirjaan, joka aloittaa trilogian. Seuraavassa sarjan kirjassa Taika Taksinen pyrkii eduskuntaan, joten kirjojen sivuilla liikutaan myöskin yhteiskunnallisissa asioissa. Siri Kolu on tullut tunnetuksi lastenkirjasarjasta Me Rosvolat, joiden ensimmäisestä kirjasta hän sai Finlandia Junior-palkinnon. Maantierosvokirjat on myyty 16 maahan ja lapset ja lapsenmieliset ovat saaneet katsella sitä myös elokuvana, toinen elokuva on tulossa. Tervemenoa Taika Taksinen kertoo siis noidista, jotka asuvat meidän kaikkien asuntolähiöissä. Kirjassa annetaan runsaasti tietoja siitä miten noidat tunnistaa. Kirjan kansikuvassa on erittäin vaikutusvaltainen noita, kunnallisvaltuutettu siis kummallisvaltuutettu Taika Taksinen. Kirjan päähenkilö on reipas koululainen Roosa Hurme, joka vastustaa noitia kaverinsa Lars Strömin avulla.

Sirkuslaakson ensimmäisissä juhlissa löysin parhaan kaverini ja tutustuin pahimpaan viholliseeni.

Roosan perhe muutti kesken lukuvuoden Sirkustielle Sirkuslaaksoon, jossa ilmestyi Sirkuslaakson sanomat. Katujen nimet liittyivät jotenkin taikuuteen, joten ei ole ihme, että taikuutta on ilmassa, no taikuus oli muuttunut vähemmän mukavaksi, sillä Sirkuslaaksosta oli kadonnut lapsia, mutta vanhemmat eivät muistaneet, että heillä oli edes ollut kyseisiä lapsia. Roosa sai siis heti alkajaisiksi alkaa etsimään kadonneita lapsia ja vastustamaan noitien taikavoimia. Onneksi Lars oli hänen apunaan. Taika Taksinen iski heti silmänsä Roosaan, sillä Roosalla oli sanat hallussaan. Hän näki heti mikä nainen Taika Taksinen oli ja Taika Taksinen näki heti, että Roosa aiheuttaisi hänelle ja muille noidille hankaluuksia.

Aina kun näin Taika Taksisen minulle tuli ihan hirveä halu vastustaa häntä. Vaikka se ei viisasta ollutkaan. Minä tein mitä minun täytyi, yleensä jotain hirveän vaarallista ja tyhmää. Tein sen ihan siksi, että minun maailmassani kummallisuuspoliitikot eivät määrää. Eivät ainakaan lasten asioista.

Tämän päivän uutisia katsellessa ja päivän politiikkaa seuratessa huoleni on noussut, sillä aika suuria leikkauksia tehdään lapsiin liittyvissä asioissa kuten varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta. Myöskin kasvattajien lomista leikataan paljon, joka vaikuttaa kasvattajien hyvinvointiin ja jaksamiseen työpaikoilla. Tarvitaan tällaisia reippaita lapsia kuten Roosa vastustamaan kummallisia asioita ja kummallisia kummallisvaltuutettuja sekä poliitikkoja ja antamaan äänensä kuuluviin, kuten Siri Kolu on antanut kirjassaan äänen lapsille. Pakko vastustaa, kun vanhempien mieli ja muisti on jotenkin sumutettu, että he  eivät enää muista edes omia lapsiaan. Toivottavasti Roosa ja Lars jaksavat vastustaa kummallisia asioita jatkossakin! ****

Siri Kolu, Tervemenoa Taika Taksinen
kuvitus Lena Frölander-Ulf
Otava 2015
s. 201

Amman bloggaus
Katjan bloggaus

perjantai 4. joulukuuta 2015

Pajulinnun huuto

Olin pelännyt niin ankarasti hänen saapuvan jonain päivänä takaisin, että kun näin hänet seisomassa keskellä Aanaarin kylää, sydämessäni ei yllätyksekseni vellonutkaan enää viha eikä pelko, vaan helpotus siitä, että minun ei tarvinnut herätä kauhuun ja valvoa öitäni. Pelkoni oli käynyt vihdoin toteen.

Päivi Alasalmen Pajulinnun huuto on jatkoa Joenjoen laulu teoksen ensimmäiselle kertomukselle. Joenjoen laulussa oli kolme eri vuosisadoista kertovaa kertomusta, mutta Pajulinnun huuto on romaani vuoden 1525 tapahtumista saamelaiskylässä, kun pirkkalalaiset Kaukomielen johdolla saapuivat verottamaan saamelaisia. Pirkkalalaisilla kiilteli kullanhimo silmissä, sillä nuori Soruia rakastui edellisessä kirjassa Kaukomieleen, ja antoi tälle keräämänsä kultahippuset. Joenjoen laulussa Soruia pelasti Kaukomielen hengen ja sai miehelle lapsen. Mies käytti nuorta tyttöä hyväksi ja jätti tämän pakomatkalla yksin synnyttämään lapsensa.

Painoin silmäni kiinni ja kuin humauksessa palasin suurten jokien risteykseen, siihen hetkeen, kun ymmärsin Kaukomielen jättäneen minut. Siihen hetkeen, kun synnytykseni alkoi. Petoksen hetkeen.

Kaukomieli oli palannut ja hänen ja Soruian poika oli nyt Soruian ja Matten poika, sillä Soruia oli mennyt yhteen Matten kanssa ja oppinut rakastamaan Mattea. Kaukomieli tuli sotkemaan kuvioita, ei pelkästään siksi, että olisi halunnut Soruian saman taljan alle, vaan hän tuli miehineen sekoittamaan saamelaisten elämänmenon ja viemään heidän omaisuutensa. Heillä oli myös pappi mukana ja saamelaiset tuli kastaa kristinuskoon, jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Saamelaiskylässä oli suuri pelko pirkkalalaisia kohtaan, eikä pelko ollut aiheeton.

Verilöyly oli vienyt minulta sanat, enkä osannut puhua mitään matkamme lyhentämiseksi. Se ei Mattea eikä Moretia haitannut. Moret nukkui suurimman osan matkasta, ja me olimme vähäpuheisia jo entuudestaan. Surussamme emme löytäneet sanoja senkään vertaa. Emme myöskään laulaneet. Laulu oli iloa varten, surun sai laulaa säveliksi pajulintu.

Pajulinnun huuto on historiallinen saaga Soruiasta ja saamelaisista. Kirjan tarina on samalla mystinen fantasia sekä rauhanomaisten saamelaisten elämän kuvaaja valloittajien ristitulessa. Vihollisia tuli monelta suunnalta ja noitarumpu ja seidat kertoivat tulevista tapahtumista, uhrikiville uhrattiin, jotta naisten jumala Sarakka tai miesten jumala Äijih olisivat suosiollisia ja varjelisivat pahalta. Tämä kirja vei kauas historiaan ja toivon, että Soruian tarina jatkuu, sillä ihastuin Soruiaan jo Joenjoen laulussa ja nyt vielä enemmän tässä Pajulinnun huudossa. *****

Päivi Alasalmi, Pajulinnun huuto
Gummerus 2015
s. 285

Osallistun kirjalla Marilen Maalaismaisemia-lukuhaasteeseen ja
osallistun kirjalla Suketuksen Kansojen juurella-lukuhaasteeseen.


torstai 3. joulukuuta 2015

Kaksoiselämä







Alkujaan kuva oli ollut toisenlainen. Tyttöystävä näkyi siinä myös, heijastui peilistä aivan miehen olkapään yläpuolella, kamera silmilleen kohotettuna. Se oli heidän yhteinen muotokuvansa, tuona aikana, jolloin peilistä otetut kuvat olivat vielä harvinaisia.

Moni lukija voi muistaa  englantilaisen S.J.Watsonin hänen ensimmäisen kirjansa perusteella, joka oli psykologinen trilleri Kun suljen silmäni. Watsonin toinen kirja Kaksoiselämä on myös jännittävä ja siinä päähenkilö Julia etsii siskonsa Katen murhaajaa Pariisissa kuten Rosamund Luptonin Sisar teoksessa Beatrice etsi siskoaan Lontoosta. Kaksoiselämässä on vain muutama henkilö, joten murhaaja löytyy pienestä piiristä, mutta kirjailija osaa pitää lukijan jännitystä yllä yli neljänsadan sivun verran, lukija haluaa tietää kuka se oli. Murhaaja osaa esittää kaksoiselämää todella taidokkaasti. Mikä on murhaajan motiivi ja miksi hän tekee rikoksia. Miksi kaikki piti tehdä niin monimutkaisesti? Murhaajilla on outo ajatusmaailma omasta oikeutuksestaan tehdä sitä mitä tekee, rikoksia.

"- ja toivon että edes harkitsisit terapeutille menemistä -" 
Raivoni vyöryy nyt kaksin verroin voimakkaampana. Jokin katkeaa. En kestä enää. "Voi haista paska, Hugh." Lasi jota en ollut tajunnut piteleväni räsähtää lattialle. En muista heittäneeni sitä.

Julia ei mene terapeutille, kuten miehensä Hugh uskoo, vaan hän aloittaa intohimoisen suhteen nuoremman miehen kanssa. Suhde ei ole ainoa salaisuus Julian elämässä. Kirjaa lukiessa tuli mieleen, että miten paljon tai vähän aviopuolisot tai perheenjäsenet oikeastaan puhuvat omista asioistaan toistensa kanssa. Kuinka helposti valheet voivat lipsahdella suusta. Tietysti on helpompi sanoa, että menen terapeutille kuin, että menen rakastajani luokse, mutta valheista seuraa aina lisää valheita ja lopulta joku näkee jotakin mitä ei saisi nähdä. Aika monesti aviopuoliso on se viimeinen henkilö, joka tietää salasuhteesta. Tosin Julian ja Hughin suhde oli tainnut olla jo pitkään loppusuoralla ennen Katen kuolemaa.

Juoksen kujalle. Se on sateesta likomärkä, lähes pilkkopimeä. Minun on vaikea uskoa sitä. Olen täällä. Tässä se on. Täältä sisareni ruumis löydettiin, täällä hänen verensä valui mukulakiville. Täältä alkoi viime kuukausien painajainen.

Kaksoiselämä ei yllä juoneltaan samalle tasolle Watsonin esikoiskirjan Kun suljen silmäni kanssa. Kun suljen silmäni on ollut bestseller ja siitä tehty elokuva on menestynyt hyvin. Haluaisin nähdä elokuvan, Before I Go to Sleep, jonka pääosissa ovat Nicole Kidman ja Colin Firth. Jännä juttu, että mieskirjailija on valinnut molempien kirjojensa päähenkilöiksi naisen. Kaksoiselämän tragedian syyt löytyivät kaukaa menneisyydestä, joita Julia muisteli kirjassa koko ajan. Oli kuin olisin ollut Julian ajatusmaailmassa mukana, aika karmaisevaa. Kirja muistutti mielestäni liikaa Luptonin Sisar teosta, joten suosittelen kirjaa niille, jotka eivät ole lukeneet Luptonin kirjaa. ***

S. J. Watson, Kaksoiselämä
suom. Laura Beck
Bazar 2015
Second Life 2015
s. 446

Annikan bloggaus