maanantai 7. joulukuuta 2015

Musta satu

Jossain lähellä, koivupuun alimmalla oksalla istuu murhamiehen haamu. Mies ja nainen eivät sitä näe, kesäisen aamuyön ensimmäiset auringonsäteet loistavat sen läpi, se muuttuu linnuksi, sukeltaa kirkaisten läpi lehvistön ja häviää ennen lopullista päivännousua.

Aki Ollikaisen toisen romaanin aihealue kiertyy Tattarisuolle, joka on kuvattu myös tummaan kansikuvaan. Kirjan aihe on synkänpuoleinen ja kirjan nimi kuvaa hyvin sisältöä, Musta satu. Mitään iloista ja onnellista ei kirjan sivuilta löydy. Kirja on kerrottu useamman sukupolven ajalta, ajalta jolloin isoisän isä katosi on vanhin aihe, jota korostaa kirjan alussa oleva Helsingin Sanomien sivu vuodelta 1931. 

Kammottava löytö Malmilla Tattarisuon lähteessä. 9 ihmisjalkaa, 8 kättä, 2 peukaloa, pää ja joukko sormia. Onko kyseessä ennenkuulumaton rikos. Paikalta löydettiin viime vuonna naisen käsi. "Ruumiinosat eivät missään tapauksessa ole anatomiselta laitokselta", toteaa prof. Lassila.

Kirjan kertojana toimii nykyajassa mieshenkilö, joka haluaa kirjoittaa Tattarisuon mysteeristä kirjan. Kun hän selvittää Tattarisuon vaiheita, hän selvittää myös oman elämänsä kipupisteitä. Elämä on muuttanut suuntaa, mutta onko se oikea suunta.  

Niin edeltävät sukupolvet käänsivät seuraaville selkänsä. Ja minä seisoin jonon päässä, tuijotin isän niskaa ja isä papan niskaa. Pappa tuijotti tyhjyyteen, ehkä sieltä viimein piirtyivät esiin sotavuodet ja sotaa edeltänyt aika, papan lapsuus, jonka uumenista hän haki omaa, kadonnutta isäänsä.

Toisaalla kertomuksessa käydään läpi vaiheita, jotka edelsivät isoisän isän katoamista. Kirjan kertomus on kieltämättä aika sekava ja tarinaa oli vaikea hahmottaa, mutta kirjan synkkyyden ja kertojan pahan mielen aisti voimakkaasti kirjan alusta kirjan loppuun asti. **

Aki Ollikainen, Musta satu
Siltala 2015
s. 156

Saran , Kristan , Katjan , Jarkon , Villiksen ja Bleuen bloggaukset.



12 kommenttia:

  1. Toisaalta tykkäsin, mutta jotain jäi puuttumaan. Ehkä odotin liikaa esikoisen takia. Ei kuitenkaan huono kirja. Aihe ainakin oli erikoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli vain niin synkkä ja sekava tarina. Kun ulkona on synkkää ja sateista niin tämä oli hiukan liikaa, kaipaan luultavasti kaamoshoitoa tähän aikaan myös kirjoilta ;)

      Poista
  2. Pidin kirjasta, mutta vaati ehkä ymmärtämään hieman liikaa.

    Ja sitten kerron, että muistin sinua jouluisella haasteella, jonka sain Jenniltä.
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2015/12/top-ten-tuesday-nolot-kirjat-alyttomat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä minun aivot kulkevat sen verran horroksessa, että en ymmärtänyt sen hienouksia, ehkä toisella lukukerralla voisi käydä paremmin.

      Uteliaisuudesta käyn kurkkaamassa haasteen ;) Taidan arvata mikä se on ;)

      Poista
  3. Hmm, olen samaa mieltä kanssasi synkkyydestä ja sekavuudesta. Jos tarina olisi keskittynyt vain pitrtutrokari Heinoon, se olisi voinut ehkä toimia paremmin, ainakin minua häiritsi poukkoileminen nykyaikaan. Tattarisuossa olisi ollut paljon potentiaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanuus, noin se olisi pitänyt mennä. Pirtutrokareissa on sitä historian havinaa ja siihen aiheeseen varmaan olisi saanut sekoitettua nuo irtonaiset ruumiinosatkin sopivalla tavalla, nyt ne jäivät leijumaan jotenkin ja hiukan harmittaa, kun en osaa yhdistää niitä mihinkään.
      Tattarisuokin kuulostaa nimenä jännittävältä ja kammottavalta, pikkupoikien unelmapaikalta. Pikkupojat olisivat piilossa katselemassa, kun pirtutrokarit kaivelisivat kätköjään ja tulisi verinen välienselvittely...vai mitä?

      Poista
    2. Kyllä, juuri jotain tällaista. Musta magia ja ruumiinosat jäivät harmittavan sivuun vaikka olivat kovin kiehtovia ulottuvuuksia.

      Poista
    3. Todella kiehtovia ja vieläpä se Helsingin Sanomien sivukin siinä kirjan alussa korosti juuri niitä ruumiinosia. Mistä ne ovat peräisin? Kenen ne ovat? Miten ne sinne joutuivat? Kyllä jäi vaivaamaan!

      Poista
  4. Minä pidin synkkyydestä ja kielestä. Jälkimaku on kuitenkin haalistunut kovasti, mielessä on lähinnä vain tarinan sekavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin aika yllättynyt positiivisesti tämän kirjan kielikuvista, joita poimin tuohon tekstiinkin. Murhamiehen haamu muuttuu linnuksi.Papan tyhjä katse lapsuuteen, josta hän haki omaa kadonnutta isäänsä.

      Aika sekavahan tämä oli.

      Poista
  5. Ihastuin Ollikaisen esikoisteokseen Nälkävuosi. Tätä olen vielä vähän panttaillut, ehkä esi kevään korvalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tämän kirjan synkkä aihe ei oikein sopinut tähän muutenkin pimeään ja synkkään aikaan, ehkä sopivin lukuaika olisi elokuun loppu, syyskuu jopa lokakuun alkupuoli. Tähän aikaan haluan valoa ja kirkkautta, iloisempia kirjoja :)
      Minun Nälkävuoteni on odottanut lukemista jo pitkään yöpöydän laatikossa. Eihän se sivumäärältään ole pitkä, mutta ei vain ole ollut sitä sopivaa hetkeä.

      Poista