lauantai 19. joulukuuta 2015

Rambo

Se taisi olla torstai. Varma en ollut. Toimettomien päivien mössömäisyys oli jo puurouttanut ajantajuni. Venyin matonpiiskaustelineessä parantamassa maailmanennätystäni, kun siihen ryömi jostain harmaanrusehtava mummeli, yhtä harmaanrusehtava matonriepu notkolla kainalossaan. Sen piti saada lerpakkeensa sillä sekunnilla telineelle, jossa olin tekemässä jotakin paljon matonpiiskausta merkittävämpää. Mummelin naama oli hapan. Tiesin heti, että nyt sataisi kakkaa niskaan.

Nadja Sumasen Finlandia Juniorilla palkittu teos Rambo kuvaa 14-vuotiasta poikaa, joka on yrittänyt selviytyä monesta vaikeasta asiasta elämässään mm. siitä, että ei ollut toivottu lapsi ja siitä, että hänellä ei ollut isää tai koulukiusaamisesta tai äidin itsemurhayrityksistä tai omasta ADHD-lääkityksestä, terapiasta ja impulsiivisuudesta. Pahinta oli se, että kotona ei ollut koskaan ruokaa ja edessä oli pitkä kesä. Äiti ja sen miesystävä vain makasivat päivät sängyssä ja jääkaappi ammotti tyhjyyttään. Kiusaamisen uhallakin koulussa oli parempi olla kuin kesälomalla, sillä koulussa sai ruokaa.

Kusta päässään hölskyttelevä Daniel oli joidenkin silmissä minua normaalimpi, vaikka sain parempia numeroita kuin se enkä ollut tahallisen julma ketään kohtaan. Jos olisin voinut valita kohtaloni, olisin halunnut olla taidoiltani keskinkertainen perusjamppa, jonka nimi on Joni. Koska sitä mahdollisuutta ei minulle ollut suotu, olin päättänyt olla hyvä ihminen, joka pelastaa maapallon.

Nadja Sumasen Rambo on koskettava kirja erityisestä pojasta, jonka mahdollisuudet selviytyä olematta erilainen lapsi ja nuori, olivat todella heikoissa kantimissa. Hänen turvaverkkonsa olivat heikot, sillä hänellä ei ollut läheisiä, jotka olisivat huolehtineet hänen hyvinvoinnistaan, koska äiti ei siihen kyennyt. Rambo kaipasi vain normaalia perhe-elämää, ruokaa, vaatteita ja normaalia tekemistä yhdessä äidin kanssa. Rambo sai kuitenkin pienen mahdollisuuden normaalin elämään päästessään äidin miesystävän vanhempien kesämökille.

Aina kun Annikki kilisytti lehmänkelloa, ryntäsin syömään. Annikilla oli rytmi syömiselle: aamulla oli aamiainen, puolenpäivän aikaan syötiin kalakeittoa tai makkarakastiketta, iltapäivällä juotiin pullakahvit ja illalla istuttiin nuotiopaikalla, grillattiin, paistettiin kalaa ja keitettiin perunoita. Rytmi toi rauhaa ja teki päivistä kokonaisia. Joka kerta, kun lehmänkello soi, tunsin riemua.

Onni voi harhauttaa ja Rambokin huomasi sen liian myöhään. Vatsa täynnä ruokaa ja nukkumalla hyvin hän ei huomannut äidin voinnin huononemista. Eihän sellaisen asian pitäisi olla lapsen asia, mutta yleensä mielenterveysperheissä lapset ottavat aikuisen roolin ja huolehtivat potilaan lääkkeiden syönnistä, terapiassakäynneistä ja lääkärissäkäynneistä. Rambo oli lomalla ja unohti kaiken vaikean, sillä hän tunsi itsensä huolettomaksi, Annikki ja Erkki huolehtivat Rambosta.

- Onko sun äiti aina tommonen? kuului silloin Liinan kristallinkirkas ääni.
Ei tarvinnut katsoa sitä silmiin tajutakseen, että ne olivat jääkylmät. En vastannut.
- Siis tommonen haiseva haamuzombi, joka huojuu eestaas karseassa kukkakoltussa, Liina jatkoi.
- Liina! Annikki henkäisi.
Silmäni sumenivat, ja rautaiset sormet rusensivat kylkiluitani. Tuntui kuin olisin lentänyt äkkijarrutuksessa tuulilasin läpi rekkaa päin. En ollut varautunut. Olin unohtanut panssarini. Oli ollut liian hyvä olla.

Nadja Sumasen Rambo on tunteita täynnä oleva kirja. Se on nuoren pojan kesälomasta kertova kirja, johon liittyy niin paljon häpeää, surua, epävarmuutta, mutta myös Annikin ja Erkin kärsivällisyyttä ja arkea sekä sääntöjä ja rutiineja, normaalia elämää, jota ilman Rambon oli pitänyt selviytyä melkein viisitoista vuotta. Kirja on ansainnut palkintonsa moninkertaisesti. Annan kuitenkin kyynelvaroituksen, varaa nenäliinapaketti lähelle, kun luet kirjaa. Tähtisadetta ja huolenpitoa kaikille erityisille lapsille. Ei unohdeta erityisiä lapsia, eikä lapsia, jotka joutuvat selviytymään epänormaaleissa olosuhteissa. Jälleen kerran muistuttaisin siitä, että turvallinen lapsuus kantaa pitkälle aikuisuuteen, mutta turvaton lapsuus voi vaikeuttaa koko loppuelämän. Rambosta on tekeillä näytelmä Kansallisteatterin lavalle. Suosittelen kirjaa lämpimästi lahjakirjaksi nuorille. *****

Nadja Sumanen, Rambo
Otava 2015
s. 238

rouva Huun bloggaus
Satun bloggaus


4 kommenttia:

  1. Meillä on tämä seuraavana lukupiirikirjana. Vaikuttaa tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva juttu, tämä sopii mainiosti lukupiirikirjaksi, sillä tässä on todella paljon eri tarttumapintoja ja keskusteluteemoja. Mukavaa lukupiiriä :)

      Poista
  2. Mai, juuri samaa mieltä! Ihana kirja.
    Minulla on tämä lahjana pojanpojalle ja itsellä lainassa kirjastosta. Ajattelin, etten palauta kirjaa ennen kuin jututan lahjan saajaa ja vertailemme lukukokemusta.
    Pieni yksityiskohta, mikä tuntui kivalta on se. että Rambon mummula oli jossain täällä meillä päin, minkä huomasin murteesta ja sitten myöhhemmin paikan nimi mainittiinkin. Todistus on totari eikä tokari ym. paikallismurretta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli ihana kirja ;)
      Minulle tuo murre oli aivan outo ja ihmettelin, että missähän päin puhutaan noin. Ei se kuitenkaan haitannut minun lukemista, mutta epäilen, että joitakin voi haitata.
      Minä ajattelin, että se Annikki on positiivisella tavalla hassu ja puhuu siksi omaa kieltä.
      Meilläpäin todistus oli toikkari, makuuhuone makkari jne. murteet ovat rikkaus ja rakkaus...kun pääsen kotiseudulle puheeni muuttuu Oulun murteeksi ;)

      Tämä on hieno lahjakirja!

      Poista