Hän tuijottaa aikansa taloa, jonka
ikkunoista hohkaa paksujen kartiinien tukahduttama valo ja joka pimeän
paisuttamaa metsää vasten piirtyessään näyttää kokoistaan suuremmalta. Hän
tosin tietää täsmälleen minkä kokoinen se on, miten paljon murhetta ja pettymyksiä
siihen mahtuu.
Asko
Sahlbergin pienoisromaani He on
vahvojen tunteiden tulkki. Kirjan perhe on täynnä salaisuuksia, petoksia ja
vehkeilyjä. Talo on täynnä tunteita salailusta murhanhimoiseen kateuteen asti
ja kirjan lukeminen läpi kaikkien siihen kuuluvien henkilöiden ajatusten läpi
oli uuvuttavaa, mutta samalla palkitsevaa. Kirja on syvien ja synkkien
ajatusten ja tekojen jännittämä tarina.
Perheessä
on kaksi aikuista poikaa Henrik ja Erik, joista vanhempi oli tullut kotiin
Pietarista Suomen sodan jälkeen. Kotitilaa hoitaa nuorempi veli vaimonsa ja
poikien äidin kanssa. Lisäksi talossa asustaa palveluskuntaa. Veljekset ovat
sotineet toisiaan vastaan sodassa, jossa Suomi siirtyi Ruotsin alaisuudesta
Venäjän alaisuuteen. Kuninkaanvallasta tsaarinvaltaan. Kuninkaan alaisuudessa
taistelleet olivat pettureita. Sekin vielä. Henrik oli palatessaan täynnä
vihaa, joka etsi purkautumistietä.
Talon
vanha emäntä suri poikiensa erimielisyyksiä. Mies oli kuollut vuosia sitten ja
jaksaminen oli paloviinan varassa. Vanha emäntä uskoi juomisen pysyvän salassa,
mutta miniä ja piiat tiesivät, että pulloja oli piilotettuna ympäri taloa.
Kunhan nyt eivät tappaisi toisiaan. Vanha rouva ei uskonut mitä kauheuksia
vielä oli tulossa.
Taloa
asusti myös Mauri, joka oli poikien serkku. Mauri oli aina ollut palvelijan
asemassa talossa, vaikka oli sukulainen. Erik ilmoitti hänet sotaan ilman hänen
suostumustaan tai edes kysymällä halusiko hän sotaan. Sodan aikana Mauri
pelasti Erikin hengen, mutta ei siitäkään mitään kiitosta tullut. Mauri oli
kateellinen ja huonosti kohdeltu mies. Mies, joka muisti jokaisen tölväisyn ja
ylenkatseen. Myrkky oli tulvinut yli aikoja sitten. Nyt oli koston paikka
lähellä. Parempi, että molemmat pojat olivat paikalla.
Asko
Sahlbergin He kuvaa ihmismielen
pimeitä puolia. Näitä pimeitä taisteluja on syntynyt aikojen saatossa
vähäisestäkin omaisuudesta, naisesta, hevosesta jne. Kirjan kuvioissa omaisuutena on pitäjän suurin talo
ja sen maatilat ja metsät. Kuka lähtee ja kuka jää selviää kirjan lopussa.
Asko Sahlberg, He
****
Wsoy 2010
s. 120
Luin tämän juuri. Kirjoitan kunhan olen sulatellut. Melkoiset tunnelmat tässä kirjassa, hieno asetelma. Jäin pohtimaan sitä hurjaa hevosta. Tekisi mieli lukea koko kirja uudeleen nyt kun tiedän enemmän monestakin henkilöstä.
VastaaPoistaAjattele, minkä elokuvan tästä saisi, hurjan ja kiihkeän.
Meillä on sitten sama kirja ollut lukuvuorossa. Tässä oli paljon sulateltavaa, vaikka oli pienoisromaani. Synkkyys ja tunnelmalataus oikein hyökyivät päälle.
PoistaAjattelin niitä vanhoja suomalaisia elokuvia, kun luin kirjaa. Mahtava elokuva, mutta uskoisin, että näytelmä olisi huippuhyvä. Tosiaankin hurja ja kiihkeä, se oli kirjan tunnelma.
Luin Irinan kuolemat syksyllä. Koin sen hyvin painostavana ja toivottomana. Ihmisen julmuudella ei tunutunut olevan mitään rajaa. Aikuisten hulluus ja lasten kärsimys on minulle kyllä fiktionakin liian kova yhdistelmä.
VastaaPoistaOlen näköjään tykännyt Irinan kuolemista viiden tähden verran, joten se on varmasti vaikuttanut syvästi, niin kuin hyvän kirjan tuleekin vaikuttaa.
PoistaHe kirjassa ei ole lapsia, joten suosittelen sitä seuraavaksi. Niitä tunnepuolen tummia juttuja löytyy myös tästä kirjasta.
Tämän haluan kyllä lukea, kiitos vinkistä Mai.
VastaaPoistaKiva, että kiinnostuit kirjasta. Vahva kirja.
PoistaAsiaa! Aikoinaan He vakuutti minut: Sahlbergilla on taito hyppysissään. Värisevä vaaran tunne.
VastaaPoistaKiitos Tuija :)
PoistaHienosti sanottu, värisevä vaaran tuntu kuulostaa just sopivalta ajatukselta tämän kirjan seurassa.
Olen täysin samaa mieltä, että Sahlbergillä on taito hyppysissä.