keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Varoitus






Norjalainen Karin Fossum on kirjoittanut dekkarin, jossa pahuus seuraa pahuutta ja kiusatusta tulee pahanilkinen kiusaaja, jonka seuraukset johtavat pahan leviämiseen ympäristöön ja ihmisiin. Varoitus (Varsleren 2009, suom. 2010) on kymmenes suomennettu Fossumin kirja, jonka pääosaa esittää komisario Konrad Sejer.

Konrad Sejer on yli viidenkymmenen, hänellä on yksi tytär ja tyttärenpoika, joka on adoptoitu. Vaimo on kuollut syöpään tyttären ollessa pieni. Konrad on leppoisa, syvällisesti ajatteleva ja harkitseva poliisi. Nopeat liikkeet ja äkkiryntäykset rikollisten luokse eivät ole Konradia varten, joka on alkanut kärsiä huimauksesta, mutta tyypillisenä miehenä, pysyttelee pois lääkäristä, vaikka vävypoika on lääkäri.

Pirullinen kiusantekijä tulee kirjassa esille heti alussa ja on Konradin ohella yksi dekkarin kertojista. Kirjassa seurataan mitä hän tekee kotonaan ja isoisänsä luona, mutta tarkemmat seuraukset jätetään itse kullekin kiusatuista esiteltäväksi. Kiusanteot ovat ilkeitä ja vain paha ihminen voi keksiä kyseisiä tekoja. Pahan taustalta voidaan löytää yksinäisyyttä, köyhyyttä ja sosiaalista estoisuutta muita ihmisiä kohtaan.

Syyllinen jää kiinni, mutta häntä ei laiteta ikänsä vuoksi tutkintovankeuteen, vaan hänen on ilmoittauduttava kolmesti viikossa poliisille ja aina Konrad Sejer itse puhuttaa tekijää ja yrittää ymmärtää tämän tekoja. Pian lähistön ihmiset tietävät kuka on vastuussa ilkeistä teoista ja mitä sitten tapahtuu, voit lukea Fossumin dekkarista. Jännitystä alusta loppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti