Minttu Vettenterä: Jonakin päivänä kaduttaa

Tämä kirja on surullista luettavaa. Minttu Vettenterä on uskaltanut tarttua koulumaailman tabuun, josta ei juuri ole kirjoja kirjoiteltu. Jonakin päivänä kaduttaa (2012) on kirja, jonka jokaisen kasvattajan tulisi lukea. Toivoisin, että lukijakuntaan kuuluisi myös päiväkotien ja koulujen henkilökuntaa, sekä terveys- ja sosiaalialan ihmisiä, sillä yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua koulukiusaamisen kanssa tilanteeseen, jonka ainoa vaihtoehto on tappaa itsensä, että pääsee kiusaamisesta eroon. Aikuisten ihmisten on otettava vastuu koulukiusaamisesta. Yhteiskunnan on otettava vastuu koulukiusaamisesta.

Kirjan kertojaminä on koulukiusaamisen vuoksi itsemurhan tehneen Elisan isä Miika. Miika joutuu tunnontuskiin, kun hän lukee tyttärensä kirjoittamaa päiväkirjaa, jossa tämä kertoo kiusanteosta, hakkaamisesta, tappouhkauksista, pään veden alle painamisesta ym. väkivallasta, jota Suomen yhteiskunta ei ole kriminalisoinut. Koulussa on mahdollista tehdä kaikkea pahaa joutumatta vastuuseen, jos kiusantekijät ovat vieläpä alaikäisiä. Miika on itse ollut kouluaikoina koulukiusaaja ja haluaa kirjassa pyytää anteeksi kaikilta, joita on kiusannut. Hän tapaa myös henkilökohtaisesti monet kiusaamansa henkilöt ja saa useimmilta anteeksi.

Miika ja Elisan äiti pitävät kirjassa Enkeli-Elisa-blogia, joka auttaa monia kiusattuja nuoria ja he alkavat puhua vanhemmilleen, terveydenhoitajille tai muille aikuisille kiusaamisesta, joka on se ensimmäinen tapa, jotta kiusaamisen kierre saadaan katkaistua. Puhumattomuus on pahasta, sillä se sairastuttaa mielen. Moni lapsi tai nuori ei uskalla puhua, koska silloin hän leimautuu kantelijaksi. Mikä vika kantelijassa on, kysyn minä. Kiusaaminen ja väkivalta ovat niin pahoja asioita, että niistä on puhuttava ja isoon ääneen. Jos ei pysty puhumaan, on lapsia kehotettava kirjoittamaan kiusaaminen paperille ja antamaan paperi esim. terveydenhoitajalle tai koulukuraattorille.

Koulumaailman on otettava vastuu sen sisällä tapahtuvasta koulukiusaamisesta ja etsittävä keinot, joilla sitä kitketään pois. Kiva-Koulu-hanke on yksi hyvä vaihtoehto ja toivon, että koulujen sisällä lähdetään kehittämään toimivia systeemejä, jotta lapset saavat olla turvassa myös koulussa ja koulumatkoilla. Miika ja Riikka surevat paljon, surulle ei tule loppua. Kirjassa he saavat mahdollisuuden puhua Elisan koulukiusaajien ja opettajien kanssa.

Vettenterän Enkeli-Elisa-blogi lopetettiin ja kirjailija sai mielestäni aiheetonta mustamaalausta blogista. En seurannut blogia, mutta Jonakin päivänä kaduttaa on aiheeltaan ja tarkoitusperiltään erittäin ajankohtainen ja mielenkiintoisesti kirjoitettu kirja. ****