sunnuntai 16. elokuuta 2020

Colson Whitehead: Nickelin pojat


Pojat olivat ongelma vielä kuolleinakin.

Yhdysvaltalaiskirjailija Colson Whiteheadin Nickelin pojat alkoi tyrmäävällä lauseella. Tuollaisen lauseen jälkeen oli suorastaan pakko lukea, mitä jatkossa tapahtuisi. Kirjan sivuilla seurataan mm. menneisyyden tapahtumia 1960-luvulla ja 1970-luvulla, kun valkoisten rotusorto mustia ja värillisiä kohtaan oli suorastaan törkeää ja kammottavaa. Kirjan päähenkilö oli nuori lukiolainen Elwood, joka joutui sattuman oikusta Nickelin koulukotiin. Koulukodista hän sai hyvän kaverin, Turnerin, jonka kanssa jaettiin hyvät ja huonot päivät. Elwood ei unohtanut kokemiaan vääryyksiä, vaan hän kirjasi kaiken ylös muistikirjaansa Martin Luther Kingin hengessä, jonka puheita hän oli kuunnellut hartaasti ainoalta levyltään.

Lukuvuoden ensimmäisenä koulupäivänä Lincolnin lukion oppilaat saivat uudet käytetyt oppikirjat valkoihoisten lukiosta kadun toiselta puolelta. Tietoisina kirjojensa tulevista omistajista valkoiset oppilaat olivat kirjoittaneet niihin terveisiä: Kuole kitumalla! Nekrut haisee pahalle. Syö paskaa.

1960-luvulla rasismia harrastavien valkoisten mielestä mustat ja värilliset eivät olleet samanarvoisia ihmisiä kuin he, eikä heillä ollut samoja oikeuksia kuin valkoisilla. Niinpä Elwood kävi mustien lukiota. Hän oli vakaasti aikonut jatkaa yliopistoon, mutta ne opinnot hän sai luvan unohtaa, sillä koulukodin tunneilla ei opetettu yliopistokoulutukseen johtavia aineita. Elwood onnistui kuitenkin hankkimaan hyviäkin kirjoja Nickelin aikana. Hän oli vakaasti aikonut päästä koulukodista hengissä, vaikka osa koulukodin pojista kuoli oudoissa olosuhteissa. Koulukodin johtaja oli tunnettu kurittaja. Oli pakko pysytellä hengissä. Ihan pakko.

Oli neljä tapaa päästä pois Nickelistä. Kieriskellessään seuraavan kerran valveilla keskellä yöllä Elwood keksi viidennen keinon.

Hän keksi keinon päästä Nickelistä eroon.

Kirjan sivuilta voit lukea enemmän Elwoodin ja Turnerin kohtaloista. Toisen pojan vaiheista kerrottiin tarinan loppupuolella. Hiukan oudot vaiheet, joista en oikein innostunut. Nickelin korruptoitunut koulukoti harrasti järkyttävää väkivaltaa koulutuksen ja kurin varjolla. Kaikki sellainen tietysti kiellettiin tapahtuneen, kuten se on kielletty tapahtuneen myös kaikissa todellisissa koulukodeissa. Kuka nyt ilmoittaisi väkivallasta ja vieläpä mustia poikia kohtaan. Ihmisen julmuudella ei ole mitään määrää, ei myöskään rahanahneudella, joka myös liittyi Nickelin poikien tarinaan. Nickelin pojat on julmaakin julmempi kertomus pahuudesta, joka yritti nujertaa väkivalloin alaikäiset pojat, jotka olivat joutuneet floridalaiseen Nickelin koulukotiin eri syistä. Colson Whitehead antaa kirjassaan rotusorron uhreille poikien kasvot.

Pikkupoikana hän oli pitänyt silmällä hotelli Richmondin ruokasalia. Hänen rodullaan ei ollut sinne pääsyä, mutta jonakin päivänä ovet aukeaisivat. Hän oli odottanut ja odottanut. Hän mietti odotusta sellissään. Hän oli odottanut hyväksyntää, joka ulottuisi tummaa ihoa syvemmälle – hän oli odottanut itsensä näköistä ihmistä, joka tunnistaisi hänet kaltaisekseen.

Colson Whitehead, Nickelin pojat *****
suom. Markku Päkkilä
Otava 2020
s. 215
The Nickel Boys 2019
Pulizer 2020

2 kommenttia:

  1. Tiukka tekstiä ja kovia kohtaloita ihmisyyden lasien läpi kuvattuna, joten Whitheadin kirjailijanote ilman säälipisteiden keruuta puri lujasti ja sydämeenkäypästi.
    Tykästyin suuresti tähän sivumääräänsä suurempaan teokseen ja Whiteheadin tapaan lähestyä lukijaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiukkaa tekstiä todellakin. Yllätyin tuosta sivumäärästä, sillä minusta tuntui, että tarinassa tapahtui niin paljon kaikenlaista pakahduttavaa ja koskettavaa, että minustakin kirja tuntui paljon laajemmalta ja suuremmalta.

      Poista