torstai 20. elokuuta 2020

Heidi Köngäs: Mirjami



Miksi ompelin hänet heti kovilla, kestävillä ristipistoilla itseeni? Hän oli kuin minun saumani elämäniloon, ja nyt minun piti ratkoa jokainen pisto pois ja jäljelle jäi vain karhunlangan roippeita ja auki revittyjä ompeleita.

Heidi Könkään Mirjami kertoi ajasta Suomen sotiessa Neuvostoliittoa vastaan, ja miten ihmiset selvisivät siitä, pääosin naiset ja lapset sekä vanhemmat ja sairaat ihmiset. Edellinen kirja kertoi Sandrasta, nyt pääosaan nousivat hänen tyttärensä Annikki, Mirjami ja Soili. Vahvoja tyttöjä, selviytyjiä, vaikka elämä ei kohdellut hyvin. Annikki ja Mirjami olivat sodan syttyessä jo aikuisia ja työelämässä Mäntässä, Soili oli vielä lapsi ja kävi koulua. Mirjamin elämään syttyi ylimääräistä loistetta, kun hän kohtasi suomenruotsalaisen Torin.

Miksen työntänyt jalkojani sotilassaappaisiisi, miksen vetänyt mantteliasi päälleni, jäänyt sen sisäpuolelle, asettunut sinulle vuoriksi, paljaaksi silkkivuoriksi.

Kirjan kappaleet on nimetty perheen naisten mukaan. Välillä äänessä on perheen äiti Sandra, joka pelkäsi viiden poikansa menehtyvän sodassa, välillä vanhin tytär Annikki, jolla oli avioliitto-ongelmia, välillä Mirjami, joka rakasti palavasti ja nuorimmalla Soilillakin oli omat ajatuksensa ja mietteensä perheenjäsenistä, naiseksi kehittymisestä, sotavangeista, koulusta jne.

Mirjamin ja Torin välille nousi nopeasti kiihkeän kuuma rakkaussuhde. Tosin kiihkeyttä hidasti se, että heille ei oikein löytynyt paikkaa, jossa seurustella. Aika oli tiukan moraalin aikaa. Naisilta odotettiin hyvää ja siveää käytöstä. Ennen papin aamenta ei ollut soveliasta nukkua yhdessä. Toisaalta sota-aika sai monet heittämään moraaliseikat pois mielestä ja nauttimaan lyhyistä onnenhetkistä.

Tämä toinen sota on niin erilainen kuin ensimmäinen. Talvisota alkoi kuin leimahdus, ensin sitä ei voinut uskoa todeksi, että Helsinkiä oli pommitettu, että oli hyökätty, että taisteltiin tosissaan. Iso ja pieni vastakkain, niin iso vastassa, niin pieni puolustamassa. Nyt on kaikki toisin, ollaan saksalaisten kanssa yhteisvoimin hyökätty jo syvälle Karjalaan.

Heidi Köngäs maalasi Mirjami teoksessa näkökulman sotaan, mutta se näkökulma tuli henkilöiltä, jotka eivät itse osallistuneet sotaan. Perheen tytöt toimivat lottina, kutoivat sukkia, leipoivat leipiä ja kirjoittivat kirjeitä rintamalla oleville miehille. Hautasivat kuolleet. Surivat. Itkivät.
Heidi Köngäs kuvaa Mirjami teoksessa sota-ajan rakkauden mahdollisuuksia ja mahdottomuutta jatkuvan pelon kaihertaessa rakastavaisten mielessä.

Sinun jälkeesi minä elin niin kuin ihmiset elävät, mutta aina, kun ikkunalaudan posliinikukka tiputti raskaan, valkoisen kukintonsa lattialle, minä havahduin ja tunsin sinut.

Heidi Köngäs, Mirjami
Otava 2019
s. 348
Sota-aika
Rakkaus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti