Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö

Hän nousi, veti kylpytakin päälle ja meni keittiöön syömään Amyn kanssa.

Se oli vaikeaa.

Enimmän ajan he välttelivät toistensa katsetta, eikä Amy näköjään pitänyt tarpeellisena vastata keskustelusta. Tuo muukalainen, minun tyttäreni. Se voisi olla Valittujen Palojen otsikko, ellei sellaista juttua ollut jo ollut siinä, ja varmaan olikin, koska se kuulosti Isabellesta tutulta.

Elizabeth Stroutin esikoiskirjasta Pikkukaupungin tyttö tuli heti yksi lempikirjoistani. Kirja alkaa lauseella ”Sinä kesänä kun opettaja Robertson lähti kaupungista…”. Kiinnitin heti lauseeseen huomiota, ja se piti paikkansa, mitä ajattelin siitä. Turhaan ei Strout heti alussa kirjoita nimeä, jos se ei ole tärkeä. Sen sai huomata monesta muustakin nimestä, joka mainittiin ohimennen. Opettaja Robertson oli tärkeä henkilö kirjan toiselle päähenkilölle, Amylle, 15v. Hänen äitinsä Isabelle oli kirjan toinen kertoja.

Kirjan alussa oli jo tapahtunut traagisia tapahtumia, joita käytiin läpi myöhemmin kirjan sivuilla mm. kiinnitettiin huomiota Amyn lyhyisiin hiuksiin. Isabelle ajatteli kasvattaneensa tyttärestään yhtä tunnollisen ja rehellisen ihmisen kuin hän itsekin oli. Tapahtumien edettyä loppua kohti, hän joutui tunnustamaan itselleen, että omaankin nuoruuteen kuului salaisuuksia ja tekoja, joista voisi puhua enemmänkin muiden kanssa. Oliko hän liian tiukka äiti? Pelkäsikö tytär häntä? Tyttären kuohuva nuoruus tuli kuin varkain. Mihin katosi pieni herkkä tyttönen? Tilalle tuli olento, jota Isabelle ei tunnistanut enää. Kirja kertoi äiti-tytär-suhteesta, mutta siihen kuului kaikenlaisia muitakin ihmissuhteita, kuten Amyn ystävät.

Kello soi toisen kerran. Hän myöhästyisi kotitaloustunnilta, eikä hän ollut vielä kertaakaan myöhästynyt miltään tunnilta. Mutta hän kirjoitti vessan seinään vielä yhden jutun, sillä tarkemmin ajateltuna kotitalousopettajakin oli kusipää.

Me too – kampanja on tuonut esille tyttöjen ja naisten elämään liittynyttä seksuaalista ahdistelua. Usein ahdistelija on ollut vanhempi ja sellaisessa asemassa, että on voinut ahdistella ja painostaa nuorta tyttöä/naista seksuaaliseen kanssakäymiseen, eikä ole joutunut vastuuseen teoistaan. Häpeä on lyöty tytön/naisen päälle. Siitä ei voi puhua. Elizabeth Strout kirjoittaa Pikkukaupungin tytössä juuri tästä aiheesta, seksuaalisesta ahdistelusta, johon suostutaan, vaikkei sitä haluta. Äärimmäisen tärkeä aihe. Edelleen tabu. Strout kirjoitti aiheesta mm. moni teiniraskaus voi olla seurausta seksuaalisesta ahdistelusta.

"Kerro nyt jotain." Isabelle seurasi katseellaan Amya kasvot kalpeina ja kärttävinä.

"Ei siinä ole mitään kertomista", Amy vastasi ja kohautti paljaita olkapäitään, jotka kiilsivät hänen kurkottaessaan kättään hihattomassa paidassa. "Staycy on saanut vauvan ja piste."

Ihastuin valtavasti Stroutin Nimeni on Lucy Brown teokseen, joka käsitteli Lucyn ja hänen äitinsä suhdetta. Äiti – tytär – suhde voi olla todella hankala, kuten tiedän omasta kokemuksesta. Oma äitini oli dominoiva ja ankara, toisinaan jopa pisteliään ilkeä, mutta oli hän myös äärimmäisen huumorintajuinen ja hauska. Yhteistä meille on rakkaus kirjoihin ja kirjallisuuteen, samoin puutarhatöihin ja kukkiin. 

Stroutin Olive Kitteridge rakasti tulppaaneja ja puutarhatöitä. Samoin Isabelle rakasti kukkia ja pientä pihaansa. Isabelle halusi sivistää itseään ja aloitti kirjallisuusopinnot Hamletista, josta siirtyi Rouva Bovaryyn. Pian arkielämän tapahtumat vyöryivät traagisina eteenpäin kuin romaanissa, ja arjesta tuli melkein liian kaoottista. Isabelle huomasi kuitenkin, että heidän pieni perheensä ei ollut ainoa perhe, jossa tapahtui ei-toivottuja asioita. Niitä tapahtui joka puolella. Mutta heille tapahtui myös hyviä asioita.

Olen todella iloinen siitä, että Stroutin kirjoja käännetään suomeksi. Nimeni on Lucy Barton meni suoraan sydämeeni. Koin heti kirjan hyvin syvällisesti ja tunteellisesti. Äiti-tytär-suhde on tärkeä suhde ja olen iloinen, että sama aihe on myös tässä esikoiskirjassa. Tarina ja henkilöhahmot ovat täysin erilaiset. Isabelle käy läpi omaa äitiyttään, joka on ollut hänestä aina vaikea. Hän oli nuori yksinhuoltajaäiti, joka joutui luopumaan paljosta. Nuori Amy muistutti liikaa hänen omasta nuoruudestaan. Lue lisää kirjan sivuilta. Kirja on runsaan rönsyilevä. Pikkukaupunki ja sen asukkaat tulivat tutuiksi. Elizabeth Stroutin Pikkukaupungin tyttö on kuin värikäs tilkkupeitto, joka on neulottu sekaisin uusista ja vanhoista langoista. Pehmeä ja houkutteleva, johon uppoutuu aina yhtä mielellään.

Niin, tässä haaksirikkoutuneiden naisten huoneessa oli ollut ja oli vieläkin ystävällisyyttä. Mutta oli myös salaisuuksia, jotka oli syytä pitää omana tietonaan.

Elizabeth Strout, Pikkukaupungin tyttö *****

suom. Marja Haapio

Tammen Keltainen Kirjasto 2020

s. 461

Amy and Isabelle 1998

Ensimmäinen suomenkielinen teos ilmestyi Otavalta 2001

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge