Hän
nousi, veti kylpytakin päälle ja meni keittiöön syömään Amyn kanssa.
Se
oli vaikeaa.
Enimmän
ajan he välttelivät toistensa katsetta, eikä Amy näköjään pitänyt tarpeellisena
vastata keskustelusta. Tuo muukalainen, minun tyttäreni. Se voisi olla Valittujen
Palojen otsikko, ellei sellaista juttua ollut jo ollut siinä, ja varmaan
olikin, koska se kuulosti Isabellesta tutulta.
Elizabeth
Stroutin esikoiskirjasta Pikkukaupungin tyttö tuli heti yksi
lempikirjoistani. Kirja alkaa lauseella ”Sinä kesänä kun opettaja Robertson
lähti kaupungista…”. Kiinnitin heti lauseeseen huomiota, ja se piti
paikkansa, mitä ajattelin siitä. Turhaan ei Strout heti alussa kirjoita nimeä,
jos se ei ole tärkeä. Sen sai huomata monesta muustakin nimestä, joka
mainittiin ohimennen. Opettaja Robertson oli tärkeä henkilö kirjan toiselle
päähenkilölle, Amylle, 15v. Hänen äitinsä Isabelle oli kirjan toinen kertoja.
Kirjan
alussa oli jo tapahtunut traagisia tapahtumia, joita käytiin läpi myöhemmin
kirjan sivuilla mm. kiinnitettiin huomiota Amyn lyhyisiin hiuksiin. Isabelle
ajatteli kasvattaneensa tyttärestään yhtä tunnollisen ja rehellisen ihmisen
kuin hän itsekin oli. Tapahtumien edettyä loppua kohti, hän joutui tunnustamaan
itselleen, että omaankin nuoruuteen kuului salaisuuksia ja tekoja, joista voisi
puhua enemmänkin muiden kanssa. Oliko hän liian tiukka äiti? Pelkäsikö tytär
häntä? Tyttären kuohuva nuoruus tuli kuin varkain. Mihin katosi pieni herkkä
tyttönen? Tilalle tuli olento, jota Isabelle ei tunnistanut enää. Kirja kertoi
äiti-tytär-suhteesta, mutta siihen kuului kaikenlaisia muitakin ihmissuhteita,
kuten Amyn ystävät.
Kello
soi toisen kerran. Hän myöhästyisi kotitaloustunnilta, eikä hän ollut vielä
kertaakaan myöhästynyt miltään tunnilta. Mutta hän kirjoitti vessan seinään
vielä yhden jutun, sillä tarkemmin ajateltuna kotitalousopettajakin oli
kusipää.
Me
too – kampanja on tuonut esille tyttöjen ja naisten elämään liittynyttä
seksuaalista ahdistelua. Usein ahdistelija on ollut vanhempi ja sellaisessa
asemassa, että on voinut ahdistella ja painostaa nuorta tyttöä/naista
seksuaaliseen kanssakäymiseen, eikä ole joutunut vastuuseen teoistaan. Häpeä on
lyöty tytön/naisen päälle. Siitä ei voi puhua. Elizabeth Strout kirjoittaa Pikkukaupungin
tytössä juuri tästä aiheesta, seksuaalisesta ahdistelusta, johon
suostutaan, vaikkei sitä haluta. Äärimmäisen tärkeä aihe. Edelleen tabu. Strout kirjoitti aiheesta mm. moni teiniraskaus voi olla seurausta
seksuaalisesta ahdistelusta.
"Kerro nyt jotain." Isabelle seurasi katseellaan Amya kasvot kalpeina ja kärttävinä.
"Ei siinä ole mitään kertomista", Amy vastasi ja kohautti paljaita olkapäitään, jotka kiilsivät hänen kurkottaessaan kättään hihattomassa paidassa. "Staycy on saanut vauvan ja piste."
Ihastuin
valtavasti Stroutin Nimeni on Lucy Brown teokseen, joka käsitteli Lucyn
ja hänen äitinsä suhdetta. Äiti – tytär – suhde voi olla todella hankala, kuten
tiedän omasta kokemuksesta. Oma äitini oli dominoiva ja ankara, toisinaan jopa pisteliään
ilkeä, mutta oli hän myös äärimmäisen huumorintajuinen ja hauska. Yhteistä
meille on rakkaus kirjoihin ja kirjallisuuteen, samoin puutarhatöihin ja
kukkiin.
Stroutin
Olive Kitteridge rakasti tulppaaneja ja puutarhatöitä. Samoin Isabelle rakasti kukkia
ja pientä pihaansa. Isabelle halusi sivistää itseään ja aloitti
kirjallisuusopinnot Hamletista, josta siirtyi Rouva Bovaryyn. Pian arkielämän
tapahtumat vyöryivät traagisina eteenpäin kuin romaanissa, ja arjesta tuli
melkein liian kaoottista. Isabelle huomasi kuitenkin, että heidän pieni
perheensä ei ollut ainoa perhe, jossa tapahtui ei-toivottuja asioita. Niitä
tapahtui joka puolella. Mutta heille tapahtui myös hyviä asioita.
Olen
todella iloinen siitä, että Stroutin kirjoja käännetään suomeksi. Nimeni on Lucy Barton
meni suoraan sydämeeni. Koin heti kirjan hyvin syvällisesti ja tunteellisesti.
Äiti-tytär-suhde on tärkeä suhde ja olen iloinen, että sama aihe on myös tässä esikoiskirjassa.
Tarina ja henkilöhahmot ovat täysin erilaiset. Isabelle käy läpi omaa
äitiyttään, joka on ollut hänestä aina vaikea. Hän oli nuori yksinhuoltajaäiti,
joka joutui luopumaan paljosta. Nuori Amy muistutti liikaa hänen omasta nuoruudestaan.
Lue lisää kirjan sivuilta. Kirja on runsaan rönsyilevä. Pikkukaupunki ja sen
asukkaat tulivat tutuiksi. Elizabeth Stroutin Pikkukaupungin tyttö on kuin värikäs
tilkkupeitto, joka on neulottu sekaisin uusista ja vanhoista langoista. Pehmeä
ja houkutteleva, johon uppoutuu aina yhtä mielellään.
Niin, tässä haaksirikkoutuneiden naisten huoneessa oli ollut ja oli vieläkin ystävällisyyttä. Mutta oli myös salaisuuksia, jotka oli syytä pitää omana tietonaan.
Elizabeth
Strout, Pikkukaupungin tyttö *****
suom.
Marja Haapio
Tammen
Keltainen Kirjasto 2020
s.
461
Amy
and Isabelle 1998
Ensimmäinen
suomenkielinen teos ilmestyi Otavalta 2001
Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista
Elizabeth Strout: Olive Kitteridge
Kiitos kirjan esittelystä. Pidin todella paljon Nimeni on Lucy Barton -kirjasta, mutta enpä ole edes huomannut, että tällainen kirja on ilmestynyt. Kiitos lukuvinkistä. Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos Anneli:)
PoistaTämä kirja on ilmestynyt suomeksi jo 2001. Stroutin esikoisteos. Ihana. Stroutilla on oma huumori, joka paikoitellen nousee esille tässäkin teoksessa. Olive Kitteridgessä huumoria oli vielä enemmän.
Syksyn tunnelmaa viikonloppuusi :)