lauantai 14. toukokuuta 2022

Elizabeth Strout: Voi William!

 

 

Joskus ajattelin että kuolisin avioeron tuottamaan tuskaan, tuskaan jota se tuotti tyttärilleni, mutta en minä kuollut, täällä minä olen edelleen ja niin on Williamkin.

Ihastuin valtavasti Elizabeth Stroutin teokseen Nimeni on Lucy Barton. Voi William! teos jatkaa Lucyn elämäntarinaa. Lucy on kirjailija ja tällä kertaa hän kertoi ensimmäisestä miehestään. Heidän välinsä olivat pysyneet hyvinä erosta huolimatta. He soittelivat toisilleen ja kävivät välillä yhdessä kahvilla. Molemmat olivat avioituneet uudelleen eron jälkeen. Nyt Lucy oli jäänyt leskeksi vähän aikaa sitten. 

Mutta öisin William näki monesti painajaisia.

Williamilla ja Lucylla oli parinkymmenen vuoden yhteinen liitto ja kaksi aikuista lasta. William oli tottunut puhumaan ongelmistaan Lucylle. Nyt hän oli saanut selville erään asian, jonka hänen äitinsä oli  salannut. Tämä tarina vei kauas Williamin äidin menneisyyteen. Lucyn entinen anoppi oli salannut menneisyytensä lukkojen taakse ja esiintynyt henkilönä, jota Lucy oli aina arastellut. Ero Williamista oli helpottanut suhdetta entiseen anoppiin ja helpottanut myös muuta elämää.

Tulppaanin varsi sisälläni napsahti poikki. Siltä minusta tuntui. Ja katkaistuna se pysyi, ei se ikinä lähtenyt uuteen kasvuun. Sen jälkeen aloin kirjoittaa tosissani.

Lucy Barton oli kotoisin pienestä kylästä, ja todella köyhästä perheestä, jota hän kuvaa myös tässä teoksessa. Hän viittaa lapsuuden pahimpiiin kokemuksiin, mutta ei avaa niitä, ne koskettavat liikaa. Teoksessa Nimeni on Lucy Barton hän oli joutunut sairaalaan masennuksensa vuoksi. Hänen äitinsä tuli istumaan vuoteen vierelle. Lucy kävi teoksessa läpi lapsuutensa ikäviä kokemuksia ja myös sitä, miten ikävää oli ollut kasvaa ankaran äidin kasvattamana. 

Voi miten kaipasinkaan Davidia! Kaipasin häntä hirveästi. Kaipasin aivan uskomattomasti. Ajatella, että hän tiesi minun rakastavan tulppaaneja ja toi aina tulppaaneja kotiin. Silloinkin kun tulppaanien sesonki oli ohi, hän kävi lähellä olevassa kukkakaupassa ja toi minulle tulppaaneja.

Elizabeth Stroutin henkilöhahmot rakastavat tulppaaneja. Jokaisesta kirjasta löytyy jostakin kohtaa kuvaus tulppaaneista. Voi William! teoksen kansikuvassakin on tulppaaneita. Tulppaanit kuuluvat kevääseen ja niiden aika alkaa olla tällä hetkellä ohi kukkamyymälöissä, mutta pianhan niitä saa ihailla ulkona kukkapenkeissä, kun ilmat lämpenevät. 

Elizabeth Stroutin Voi William! jatkoi ihanan Lucy Bartonin tarinaa. Stroutin teoksista nousee esille elämänkaaren monet vivahteet. Nuo vivahteet vaihtelevat värisävyiltään, mutta kudelma on kaunista. Stroutin teokset ovat aina suoranaisia lukuiloja.

 

Elizabeth Strout, Voi William! *****

suom. Kristiina Rikman *****

Tammen Keltainen Kirjasto 2022

s. 226

Oh William! 2021

 

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

Elizabeth Strout: Olive, taas

 

8 kommenttia:

  1. Stroutin tapa kertoa on mainio; hienotunteista, herkkää ja hellää.
    Voi William on varauksessa, mutten malttanut poikkeuksellisesti olla lukematta avaustasi, joka siis lupaa lukuiloa, mainiota!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on samoja mielikuvia Stroutin tyylistä. Herkkää ja hellää tekstiä on luvassa tässäkin kirjassa.

      Poista
  2. Lucy Bartoniin en ainakaan vielä ole tutustunut. Luin sen Olive Kitteridgen jatko-osan ja vei kauan, että aloin pitää siitä. Siksi olen vähän arastellut Stroutin kirjoja. Ehkä turhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun olisi pitänyt lukea ensin Olive Kitteridge, jolloin kakkososa olisi avautunut paremmin. Stroutin kirjat liittyvät tavalla tai toisella toisiinsa. Pikkukaupungin tyttö on Stroutin esikoisteos ja suosittelen sitä sinulle.

      Poista
  3. Minä sain tämän hetki sitten loppuun. Vaikutelmat pyörivät mielessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon sen! Strout lumoaa joka kerta tarinoihinsa. Uskomattoman hienoa tekstiä.

      Poista
  4. Tätä odotan niin kovasti! Yksi kevään odotetuimmista itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin kirja oli yksi odotetuimmista kevään kirjoista. Olen Strout-fani.

      Poista