sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Leena Lehtolainen: Rautakolmio



Leena Lehtolaisen Maria Kallio-dekkarit ovat jo 20 vuotta ilahduttaneet lukijoitaan 29 maassa. Lehtolaisen kirjoja on myyty jo 2 miljoonaa, mikä on aikamoinen saavutus suomalaisille kirjoille. Maria Kallio-dekkareita on ilmestynyt jo 12 ja niistä on tehty tv-sarja. Pidin enemmän tv-sarjasta kuin kirjoista, ehkä se johtui hyvin valitusta päänäyttelijästä, Minna Haapkylästä, joka näytteli uskottavasti komisario Maria Kalliota. Tv-sarjaa voisi jatkaa, kiitos.

Uusin Leena Lehtolaisen dekkari on Rautakolmio, jossa suurta elementtiä esittää meri ja tietysti murhat. Kannen kuvassa on kaunis merimaisema, jota koristavat kolme punaista pistoolia. Nimi Rautakolmio oli rikollisryhmän nimi. Väkivaltarikosyksikön epätyypillisten rikosten solun kolme jäsentä kutsuivat työryhmäänsä Omituisiksi. Solun jäsenet olivat Maria, Ville Puupponen ja Pekka Koivu. Heidän vahvuudeksi oli tullut Jenna Ström, jonka isä oli aiemmin heidän ryhmänsä jäsen, mutta teki itsemurhan. Muutenkin yksi kirjan teemoista oli rikollisiksi siirtyvät poliisit. Hyvin nykyaikaan sopiva aihe, sillä poliisitkin ovat ihmisiä ja seurustelu rikollisten kanssa voi johtaa mihin vain, jos siitä saa paljon rahaa.

Laine irrotti airon hankaimesta ja tökkäsi sillä kääröä, joka alkoi liikkua. Hän huusi, kun esiin kohosi jalka. Laine erotti lakatut kynnet ja nilkkaketjun ja hän horjahti penkillään. Vene heilahti hänen liikkeensä voimasta, ja jotain lipui hitaasti esiin vedenpinnan alta. Ruumiita olikin kaksi.

Lehtolaisen kirjoissa ei tarvitse odottaa, että milloin alkaa tapahtua jotakin, sillä ne ovat kiihkeää toimintaa täynnä, ehkä hiukan liikaakin. Tällä kertaa liikutaan paremmissa piireissä Helsingin Westendissä ja saariasunnolla, jonne toinen murhatuista liittyi sukulaissuhteensa perusteella. Lehtolainen on neulonut hurjan tarinan perheestä, joiden yksi jäsen oli joutunut rikollisporukan kiristämäksi. Taloudellinen ahdinko on tämän ajan suuri ilmiö. Mafiajärjestöt ja rikolliset lainaavat pikavippejä, joiden korot ovat monisatakertaiset. Lehtolaisen romaanissa henkilöt joutuivat rikollisten jahtaamiksi juuri sen vuoksi, että eivät pystyneet maksamaan näitä velkojaan. Mutta tässäkään kirjassa ei päästy johtotasoon kiinni, vain pikkurikollisiin eli velanperijöihin.

Maria Kallio oli kesäleski, sillä muu perhe oli Euroopassa purjehdusreissulla. Maria tapasi tapahtumien kuluessa aiemmista kirjoista tutun Mikke Sjöbergin, joka oli istunut kolme ja puoli vuotta veljensä kuolemantuottamuksesta vankilassa. Maria ja Mikke tunsivat kiihkeää vetoa toisiinsa niin silloin aiemmin ja tunne ei ollut kadonnut mihinkään.

En ollut varautunut reaktioon, jonka hänen näkemisensä aiheutti. Halusin yhtä aikaa juosta täysillä karkuun ja hänen syliinsä.

Leena Lehtolainen, Rautakolmio ***
Tammi 2013
s. 352



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti