keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Mustat paperit



Kylläpäs Maija Muinosen esikoisteos Mustat paperit oli erikoinen kirja, outo ja omituinen, lukeminen suorastaan sekosi samalla, kun kirjan lauseet ja kirjaimet sekosivat. Kirjan päähenkilö Ann Miel kirjoittaa kiihkeästi kirjeitä tulevaisuutta varten. Hänelle itselleen ei ole tulevaisuutta tarjolla, joten hän suunnittelee, suorastaan määräilee tulevaisuuden tapahtumista kymmenien vuosien päähän. Määräysten kohteina ovat läheiset ihmiset.

Kymmenen vuoden päästä ottakaa Luc kesätöihin satamaan turistien vastaanottajaksi. Hänellä on erinomainen kielitaito, hän on ulospäin suuntautunut, ei hermostu kiireessäkään, ahkera. Hänellä on myös erinomainen ajatus liittyen uusiin postikortteihin, joita silloin suunnittelette.

Ann Miel sairastaa ja hänen kotiapulaisensa hoitaa Annin pientä poikaa, Lucia. Ann suunnittelee tarkkaan kotiapulaisen tehtävät ja pojan elämän tulevaisuudessa. Muinonen on keksinyt erikoisen tarinan sairaasta naisesta, jonka mielenterveys ilmeisesti sekoaa ja hän yrittää pakonomaisesti kuvitella tulevaisuutta kuolemansa jälkeen. Välillä tuntui, kun Annilla olisi ollut hirmuinen kiire, ja aika loppuisi kesken. Välillä tuntui kirjaa lukiessa, että Annin pää sekoaa lopullisesti ennen kuin kirja loppuu, sillä kirjoitukset alkoivat olla jo niin ylitseampuvia.

Teet kolme väitöskirjaa. Sinusta tulee tutkija. Sinusta tulee lääkäri. Sinusta tulee arkeologi. Sinusta tulee arkistonhoitaja. Sinusta tulee perinnöllisyystutkija. Sinusta tulee hydrologi. Sinusta tulee sellunkeittäjä ja koneenhoitaja.

Kirjan tarina ei kerro päätyivätkö kirjeet kenellekään ja loput kirjoituksista alkoivat olla melkoista sekasotkua. Annilla oli kirjan alussa jonkinmoinen suunnitelma, mutta kirjan loppua kohden minulle tuli tunne, että Annilla oli jäänyt jokunen lääketabletti ottamatta tai sitten hän oli ottanut niitä liikaa tai sitten hän oli humalassa, ehkä hän oli vain niin uninen, että ei jaksanut kirjoittaa normaalia tekstiä. Liian monta vaihtoehtoa lukijalle. Kirjan loppu verotti mielestäni kirjan tarinan uskottavuutta. Muinonen on yksi TRES-ryhmän perustajajäsen, joka etsii uusia tekstin tekemisen ja esittämisen muotoja, joten luultavasti kirjan tarina ei ollut pääosassa, vaan pääosassa oli teksti. ***

Maija Muinonen, Mustat paperit
Teos 2013
s. 167
Kirjailija sai esikoiskirjastaan vuoden 2013 Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon.
Nämä kirjabloggarit ovat pitäneet kirjasta ja kirja on vuoden esikoiskirjaehdokkaana. 

2 kommenttia:

  1. Minullakin tämä kirja odottaa vuoroaan. Maaria vakuutti minut niin, että tilasin;)

    Tuo että teksti ohittaa tarinan on joskus yllättäväksi iloksi, vaikka ei heti niin voisikaan uskoa. Useimmiten se on kuitenkin rasite. Nyt jännittää, miten tämän koen. Mutta vielä on tulossa väliiin muuta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan tekstin erikoisuuden ymmärtää, kun tietää Muinosen taustan erialaisen tekstin etsijänä. Pidän runoissa kokeiluista, mutta oli tämä aika yllättävä proosateksti.

      Poista