Hän katsoi miestä
ilman vihaa tai rakkautta. Hän katsoi miestä niin kuin kohtaloaan. Hän oli jo
miehen oma. Kamppailua ei tarvittu. Hän kuului miehelle jo. Koska mies oli
viidentoista vuoden jälkeen palannut ja koputtanut hänen ovelleen, hän antaisi
mitä ikinä pyydettäisiin. Hän antoi suostumuksensa siinä, ovensuussa, antoi
suostumuksensa kaikkeen.
Ranskalaisen kirjailijan Laurent Gaudén Montepuccion aurinko voitti vuonna 2004 Jean Giono-palkinnon ja
Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Goncourtin. Tarina on uskomattoman karkea, mutta kaunis kuvaus suvusta, joka haluaa elää Etelä-Italiassa Montepuccion köyhässä
kylässä tulikuuman auringon alla. Suvun tarina alkaa vuodesta 1875, kun köyhä
ja vankilassa katkeroitunut Luciano Mascalzone palasi kotikyläänsä vankilavuosien
jälkeen. Hän tiesi, että hän on kuoleman oma, jos hän palaa kyläänsä, mutta
hänen mielessään oli vain nainen, jonka hän halusi omakseen edes yhden kerran.
Tapaamisesta syntyi poika, Scortan suvun ensimmäinen jäsen
Rocco, joka kuollessaan jätti suuren omaisuutensa kirkolle, ja lapset ja vaimo
saivat jäädä elämään köyhyydessä. Suvun pitkäikäisin henkilö oli hänen
tyttärensä Carmela, joka kertoi omaa ja veljiensä tarinaa papille, sillä hän
halusi papin kertovan edelleen hänen tarinansa pojantyttärelleen, kun
pojantytär on aikuinen. Carmela oli menettämässä muistinsa, joten hän ei
luottanut siihen, että voisi itse kertoa tarinansa.
Carmela oli oman aikakautensa selviytyjä. Elämäntyönsä hän
teki suvun tupakkakaupassa ja kasvatti siinä sivussa kaksi poikaansa
yksinhuoltajana. Heistä toinen jatkoi tupakkakauppiaana. Suvun yhtenä yhteisenä
piirteenä pidettiin puhumattomuutta, johon Carmelakin uppoutui erään tapahtuman
jälkeen. Suvusta löytyi myös yksi kuuromykkä henkilö ja Carmelan pojat olivat
ennemmin hiljaa kuin puhuivat. Suvun perinteenä oli, että hiljaisuus piti
muuttaa kerran ääneksi, ja jokaisen piti kertoa elämänohjeensa ainakin yhdelle
suvun nuorelle.
Lopulta Donato
kääntyi poikaan päin ja sanoi lempeällä mutta totisella äänellä:
”Naisen silmät ovat tähtiäkin
suuremmat.”
Poika nyökkäsi mitään
käsittämättä. Mutta sen lauseen hän muisti loppuikänsä. Donato oli halunnut
täyttää lupauksen, jonka Scortat olivat toisilleen antaneet.
Luin vuonna 2018 Laurent Gaudén Hurrikaanin, jossa oli
samoja teemoja kuin Montepuccion auringossa. Myös Hurrikaanissa päähenkilö oli
mies, joka lähestyi New Orleansia mielessään nainen, jonka hän oli jättänyt
taakseen kuusi vuotta aiemmin. Montepucciossa tapahtui maanjäristys ja New
Orleansissa hirmumyrsky, ts. molemmissa kirjoissa luonnonvoimat jylläsivät. Ihailen
kovasti kirjojen runollisen kaunista, mutta rosoista tekstiä ja elämältä maistuvia
tarinoita. Molemmat kirjat ovat laatukirjallisuutta.
En halua puhdistautua synneistäni. Ne ovat minussa. Minä
vien ne mukanani hautaan. Mutta haluan, että asiat tulevat sanotuksi. Sen
jälkeen lähden. Kenties jäljelle jää tuoksu, jonka aistii kesäillan tuulessa.
Yhden ihmiselämän tuoksu, joka sekoittuu kivien ja villiyrttien tuoksuun.
Laurent Gaudé, Montepuccion aurinko *****
Suom. Anna-Maija Viitanen
Bazar 2012 2. Painos
s. 267
Le soleil des Scorta 2004
Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 2006 nimellä
Kirottu suku.
Gaudé Laurent: Hurrikaani
Oman kirjahyllyn aarre.
Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 1, 2, 18, 35, 42, 48
Sukutarinoissa on jotain viehättävää.
VastaaPoistaMinustakin sukutarinoissa on jotain viehättävää. Tämä sukutarina ei ole mikään kaunis tarina, mutta sitäkin koskettavampi.
PoistaVai on Gaudélla tällainenkin kirja. Itse olen lukenut häneltä Eldoradon, joka kertoo pakolaisista, ja se oli hieno teos. Kannattaa lukea sekin! Gaudén kieli on tosiaan kaunista. Hurrikaani odottaa hyllyssäni vielä lukematta.
VastaaPoistaPitääpä laittaa Eldorado lukulistalle. Olen nyt Gaudén kirjojen fani <3
Poista