Olin sisarussarjan
nuorin, kolmen isoveljeni ainoa sisko, jota kaikki suojelivat kuin
lasivitriiniin pantua arvokasta hajuvesipulloa. Nuoren ikäni vuoksi minua
varjeltiin perhehuolilta, mutta tiesin silti, että kaksi vanhinta veljeäni
joutuisivat taistelukentille sinä päivänä kun he täyttäisivät kahdeksantoista
vuotta. Ihan sama lähetettiinkö veljet Kambodžaan
taistelemaan Pol Potia vastaan vai Kiinan rajalle, molemmat vaihtoehdot
tiesivät samaa kohtaloa, samaa kuolemaa.
Ihastuin suunnattomasti vietnamilaissyntyisen Kim Thúyn
koskettavan esikoisteokseen Ru, joka aloitti kirjailijan omaelämäkerrallisten
kirjojen sarjan. Vi jatkaa tuota
sarjaa. Vi ei koskettanut minua yhtä syvällisesti, vaikka siinä ruodittiin
samoja aiheita. Kun luin Run sivuja, minusta tuntui kuin sydämeni olisi revitty
irti. Kirjailijalla on taito koskettaa tunteilla. Tuon tunteen löysin Vin
loppuosasta. Esikoiskirja oli hyvin runollinen ja tuo runollisuus näkyi
selvemmin myös Vin loppuosassa.
Etunimeni
Băo Vi kuvaa
vanhempieni aikomusta ”suojella kaikkein pienintä”. Sanatarkka käännös
nimestäni kuuluu ”arvokas pikkuruinen”. Niin kuin yleensä Vietnamissa käy,
minustakaan ei tullut nimeni kaltainen.
Vi kuvaa syvemmin Vietnamia, josta
kirjailijan perhe lähti venepakolaiseksi, kun hän oli kymmenvuotias.
Perhe hajosi, sillä isä jäi Vietnamiin. Ehkä seuraavassa kirjassa kirjailija
kertoo enemmän isästään, jota hän kuvasi runsaasti Vin alussa kuvaillessaan
vietnamilaista kulttuuria ja sukua. Mies on Vietnamissa perheen pää, mutta se
ei estänyt perheen äitiä lähtemästä pakolaiseksi lastensa kanssa. Olot
Vietnamissa olivat epävarmat jatkuvan sotatilan vuoksi. Vietnamin sotaa käytiin
vuosina 1955-1975 kahtiajakautuneen Vietnamin ja niiden liittolaisten kesken. Vuonna 1978 Vietnam valtasi Kambodžan. Valtaus tiesi kiinalaissukuisille vietnamilaisille uudelleenkoulutusta ja muita vaikeuksia. Vuosi oli sama, jolloin kirjailijan hajonnut perhe pakeni Vietnamista.
Samaan
tapaan kuin kanat, joita Mekongjoella veneissä asuvat ihmiset kasvattivat
paksujen bambujen ontoissa sisuksissa, minäkin pysyttelin mieluiten liikkumatta
asunnossamme, joka sekin oli jo liian tilava verrattuna pakolaisleirillä meille
osoitettuun nurkkaukseen. Vartaloni oli sopeutunut veljieni ja äitini vartalon
muotoihin. Nukuin muhkuraisella maalattialla kiinni heidän käsivarsissaan ja
kyljissään.
Kirjailija palasi Vietnamiin sen
jälkeen, kun valmistui juristiksi. Juristin ammatti ei suinkaan ollut se, mitä
perheen vanhin poika ja äiti olisivat halunneet hänen opiskelevan.
Muuttaminen Vietnamiin ei myöskään ollut heistä suotavaa. Kirjailijan olisi
pitänyt mennä naimisiin kunnon vietnamilaisen miehen kanssa, ja elää
sovinnollista elämää. Rivien välistä on jo heti alusta lähtien noussut
kapinallinen tyttö, joka etsi itseään ja kykyjään. Vin sivuilla löytyy jo
viitteitä kiinnostuksesta sanojen merkityksiin. Luen mielelläni seuraavatkin Kim Thúyn
kirjat, sillä kirjoissa kuvataan runsaasti Vietnamia ja sen kulttuuria ja
ruokia, jotka ovat itselleni hyvin outoja, mutta kiinnostavia, sillä eräs
venepakolaisen poika ja hänen lapsensa kuuluvat sukuumme.
Kim Thúy kuvaa kirjansa Vi sivuilla elämäänsä ja siihen liittyviä kipeitä traumoja. Koskettava tarina.
Kim Thúy, Vi
Suom. Marja Luoma
Gummerus 2019
s. 133
Ranskankielinen alkuteos Vi 2016Kim Thúy: Ru
Sinulle nämä ovatkin erityisen kiinnostavia kirjoja tuon sukulaissuhteen takia! Minulta nämä molemmat kirjat ovat jääneet vielä lukematta (no, Ru jäi keväällä kesken, silloin en lopulta ollut sopivassa lukuvireessä), mutta suunnitelmissa ne ovat. Minua kiinnostaa lukea kaikista tuntemattomista maailmankolkista, ja Vietnamhan sopii todella hyvin juuri siihen kategoriaan.
VastaaPoistaToivoisin kyllä, että malttaisin lukea enemmän länsimaistakin kirjallisuutta... ja kyllähän näihin vieraampiin kulttuureihin onneksi välillä väsyykin!! :) Sitten tuntuu ihanan helpolta lukea jotain kulttuurisesti tuttua, mitä ei tarvitse niin hirveästi yrittää ymmärtää :)
Muistaakseni nämä kaksi kirjaa ovat ainoat kirjat, mitkä olen lukenut Vietnamista. Lukeminen avartaa maailmankuvaa ja ihmisten tavallista elämää vieraassa kulttuurissa.
PoistaOlen huomannut, että vietnamilaiset ovat hyvin perhekeskeisiä ja sosiaalisia sekä ahkeria. Lisäksi he pitävät omasta kulttuurista kiinni. Miesten älytön ihannointi ja heidän passaaminen pisti kyllä silmään ärsyttävästi, kun Suomessa olen tottunut tasa-arvoon.
Näissä kirjoissa on vähän sivuja, joten jos jaksat jo lukea niin suosittelen varsinkin ensimmäistä kirjaa.