Minun pitää selittää Etelistä.
Hän määrää äitiäni, hän ei ole aina paikalla, mutta kun on, äitini joutuu väistymään. Etel on mahtava, hän on suurempi kaikkia ja tietää kaiken. Hän ei voi sietää kysymyksiä eikä hän selitä koskaan mitään.
Sirpa Kähkösen Vihreä sali aloitti nuoren Irenen aamutoimilla ja töihin lähdöllä. Irene oli lopettanut koulun kesken ja mennyt kukkakauppaan tsuppariksi. Hän eli äidin kanssa kahdestaan. Äiti, jolla oli kaksi persoonaa. Äiti, joka ei osannut rakastaa lastaan. Äiti, joka sai sydämen lyömään ja adrenaliinin virtaamaan. Äiti, joka sai tyttärensä ajattelemaan itsensä tappamista.
Äitiparkani uupui jo sodan aikana, silloin kun minua ei vielä ollutkaan, mutta isommat sisarukseni olivat pieniä vasta...
Jaakko ja Irene olivat lapsuudenystäviä ja edelleen hyvin läheisiä. Myös Jaakko oli lopettanut koulun kesken ja mennyt parturiliikkeeseen apulaiseksi. Jaakkoa ja Ireneä yhdisti ja erotti äitien mielenterveysongelmat, joista ei puhuttu, mutta ne olivat julkisia salaisuuksia, sillä he asuivat samassa kerrostalossa.
Leo sai kantaa vikuuntumistaan ja tahriintumistaan, mitäpä siitä puhumaan, romu mikä romu.
Kolmas ystäväpiiristä oli Leo. Leo, joka oli paennut pahaa oloaan Helsinkiin, mutta oli haettu viikon päästä takaisin kotiin Kuopioon. Poika oli syvästi katkeroitunut, jopa masentuneen oloinen. Jaakko kantoi huolta ystävästään, vaikka ei sitä uskaltanut sanoa. Leo oli arvaamaton ja loukkaantui helposti.
Pidin valtavasti kirjan alusta, jossa solahdettiin vuoden 1964 Kuopioon. Beatles oli nuorten miesten esimerkki, joten Jaakollakin oli piitlestukka ja hän soitteli kitaraansa ja suunnitelmissa oli perustaa bändi. Olisin toivonut kirjan kertovan näistä nuorista ja heidän huolistaan, sillä 60-luku on ollut mielenkiintoista aikaa. Irenen äidissä olisi ollut draaman ainesta, mutta hän jäi aika pienelle huomiolle siitäkin huolimatta, että hän aiheutti Irenen käytösongelmat.
Kirja siirtyi toisessa osassa ikääntyneeseen Santeriin, joka oli kukkakauppias ja suunnitteli matkaa Leningradiin. Tarinasta kävi ilmi, että hän oli asunut siellä aiemminkin. Olin aika pettynyt, kun siirryttiin kakkososaan ja pois nuorten maailmasta.
Sirpa Kähkösen Vihreä sali syventyi 60-luvun nuorten maailmaan Kuopiossa, mutta teki myös matkan Leningradiin ja menneisyyden Pietariin.
Sirpa Kähkönen, Vihreä sali
Otava 2021
s. 315
Sirpa Kähkönen: Graniittimies
Kiitos kirjan kiinnostavasta esittelystä. Tämä on meillä tammikuun lukupiirikirjana.
VastaaPoistaKiva kuulla. Uskon, että tästä kirjasta löytyy runsaasti puhuttavaa.
PoistaLuitko loppuun? Toisen osan jälkeen palataan 60-luvulle.
VastaaPoistaLuin loppuun ja onneksi loppu kokosi kirjan tarinat yhteen. Tykkäsin kuitenkin enemmän nuorten osuudesta, tosin heillä oli paljon kasvukipuja ja kaikenlaisia ongelmia.
Poista