perjantai 26. marraskuuta 2021

KEVÄTKIRJAT 2022

 

 

LUKEMAAN HOUKUTTELEVA KIRJAKEVÄT 2022

On perinteisen kevätkirjakatselmuksen aika. Kustantamot ovat jo julkaisseet kataloginsa, joista lukijat voivat katsella mitä kirjaihanuuksia ilmestyykään kevätkuukausien aikana. Tykkään nykyisin selata katalogeja netissä. Tiedän, että näissä katalogeissa julkaistaan vain muutamia kirjoja siitä julkaistavien kirjojen määrästä. Siispä katselen tarkkaan, mitä kirjablogiystäväni lukevat, sillä sieltäkin saan lukuvinkkejä uusista kirjoista. Olen koonnut esille muutamia kirjoja, joita olen suunnitellut lukevani keväällä.

 


Anthony Doerr: Taivaanrannan taa

Olen utelias tämän tarinan suhteen, sillä se kertoo kolmesta nuoresta sekä kolmesta eri aikakaudesta. Mikä yhdistää keskiajan, nykyajan ja tulevaisuuden?

Blogistani löytyvät Doerrin teokset Davidin uni ja Kaikki se valo jota emme näe.



Jan-Phillipp Sendker: Sydäntemme kaihoisa syke

Sendkerin kirjat ovat ihastuttaneet minua. Uusin kirja kertoo burmalaisesta Bo Bosta, joka haluaa yhdistää perheensä. Blogistani löytyvät iki-ihanat Burmaan sijoittuvat teokset Sydämenlyönneissä ikuisuus ja Sydämen ääntä ei voi unohtaa.

 


Colson Whitehead: Harlem Suffle

Kirjan aihepiiri on jännittävä, sillä se sijoittuu 1960-luvun Harlemiin. Päähenkilö on kotoisin rikollisesta suvusta, mutta yrittää pitää yllä puhdasta julkisivua. Miten käy kaksoiselämälle?

Blogista löytyvät kirjailijan teokset Maanalainen rautatie ja Nickelin pojat.

 



Douglas Stuart: Shuggie Bain

Tämä tarina voi riipaista ja koskettaa. Tarina pohjautuu kirjailijan omaan lapsuuteen yksinhuoltajaperheessä, jossa äiti oli alkoholisti. Kirja sai Booker-palkinnon. 

 


Nick Hornby: Olet tässä

Parisuhteen löytämisen ongelmia luvassa. Kaikki eivät halua olla sinkkuja. Olen avarakatseinen tämän tarinan suhteen.

 


Elizabeth Strout: Voi William!

Elizabeth Stroutin teokset ovat ihania. Rakastan niitä. Tällä kertaa jatketaan jälleen Lucy Bartonin seurassa. Lucy tuli tutuksi teoksesta Nimeni on Lucy Barton.

 


Laura Baldini: Uuden ajan opettaja

Tämä kirja kiinnostaa kovasti, sillä päähenkilönä on Montessori-opetuksen kehittäjä Laura Montessori. Miljöönä Italia ja 1900-luvun alku.

 


Annette Bjergfeldt:  Palermotien taivaallinen laulu

Ihastuin kirjan nimeen ja kansikuvaan, joten sillä mennään. Perhesaaga, johon liittyvät taiteet ja musiikki. 

 


Frida Skybäck: Lukupiiri maailman laidalla

Skybäckin Kirjakauppa Thamesin varrella oli sen verran hyvä, että tämä uusin kirja sujahti automaattisesti lukulistalle. Päähenkilö etsii kadonnutta siskoaan Skånesta. Kuinka ollakaan, edellisessä kirjassa oli myös siskokset.

 


Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen

Smirnoffin trilogian toinen osa jatkaa pohjoisen elämän kuvaamista huumorilla, joka tuli tutuksi jo ensimmäisestä kirjasta. Janan ja hänen veljensä äiti oli kuollut, joten he lähtivät viemään äitiä syntymäpaikalle. Ai että minä rakastuin jo ensimmäiseen kirjaan nimeltään Lähdin veljen luo. Ensimmäisestä kirjasta on tulossa tv-sarja.




Torey Hayden: Näkymätön tyttö

Psykologi Torey Hayden ottaa lapsuudessaan satutetun Eloisan hoitoonsa ja toivoo, että tyttö oppisi jälleen luottamaan muihin ihmisiin. Haydenin kirjat ovat koskettavia ja omakohtaisia. Blogista löytyy Tiikerin lapsi, Satutettu lapsi ja Aavetyttö.




Mikko Kamula: Kalevan pojat

Tämä kirjasarja on supermahtava. Sarja kertoo uudisraivaajaperheestä, jonka isä on Juho Rautaparta. Nuorin lapsista on tietäjäoppilas, jota opettaa tietämisen saloihin Yörnin äijä. Tässä kirjassa kaksikko etsii Kalevan poikia. Sarjan aiemmat maagiset kirjat löytyvät blogistani: Tuonela, Ikimetsien sydänmailla ja Iso härkä.

 


Paula Havaste: Laahus

Kirjan 1500-luku kiehtoi mieltäni. Oli Nuijasodan aika. Kirjan päähenkilölle Reettalle ei ollut kotona ruokaa, joten hän joutui menemään pikkupiiaksi kauppiaalle.

 


Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut

Muinaissuomalainen tarina, jonka päähenkilö on nuori Aava. Kerrassaan upea kansikuva.

 


Merja Mäki: Ennen lintuja

Tämä on tarina nuoresta evakosta, Allista, ja koti-ikävästä.


 

Sari Vuoristo: Etäisyys linnuntietä

Kirjan miljöönä toimii sodan raunioittama Libanon. Todella kiinnostava teos.

 

KEVÄTDEKKARIT

 

Åsa Larsson: Isien pahat teot

Tätä dekkaria olen odottanut vuosia, sillä olen lukenut sarjan aiemmat dekkarit.

Yrsa Sigurdardotter: Nukke

Emma Stonex: Majakanvartijat

Johanna Mo: Varjolilja

Nicklas Natt och Dag: 1795 - Petojen naamiaiset

Hurja historiallinen dekkarisarja jatkuu. Aiemmat osat olivat nimeltään 1793 ja 1794.

Elly Griffiths: Muukalaisen päiväkirjat

Tästä alkaa Griffithsin uusi dekkarisarja. Odotan innolla, sillä tykkään tosi paljon aiemmasta sarjasta.

Romy Hausman: Lapsikulta

Syvällä metsän uumenissa on ikkunaton mökki, jossa asustaa Lena lapsineen. Huh huh.

Jane Harper: Selviytyjät

Tykkäsin tosi paljon kirjailijan aiemmista Australiaan sijoittuvista dekkareista. Tämä sijoittuu Tasmaniaan.


Mitä sinä aiot lukea keväällä? Joko lukulistat on tehty?

 

                           LUKUILOA KEVÄÄSEEN!

 

 

 

 



20 kommenttia:

  1. Minäkin olen valmistelemassa kevätkirjalistaa. Paljon meillä on eri kirjoja, mutta muutama sama. Hieno kirjakevät taas kerran tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä tarkkailla, milloin julkaiset kevätkirjaluettelon. Mahtava valikoima uusia kirjoja. Nämä kirjat ja jonkin verran lisää olen varannut kirjastosta.
      Mukavaa viikonloppua :)

      Poista
  2. Sendkeriltä julkaistaan suomeksi kaks kirjaa ja ne molemmat meni mun lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sendkerin toisessa julkaistavassa kirjassa on nuo molemmat teokset, jotka olen jo lukenut.

      Poista
    2. Tuo Sydäntemme kaihoisa syke on Burma-sarjaan viimenen osa ja Kapinallinen ja varas kertoo jostain Niristä ja Marystä tän pandemian aikaan.

      Poista
    3. Kiitos kirjavinkistä Laura :)

      Poista
  3. Minäkin olen viime päivinä selannut katalogeja ja miettinyt, että tällaisen postauksenkin voisi tehdä, jos saan aikaan. Sendker on minunkin lukulistallani, myös tuo Sydämen ääntä ei voi unohtaa, joka on vielä lukematta. Myös esim. Frida Skybäck on kiinnostava kirjailija, häntä en ole vielä lukenut. Jane Harperin uusi dekkari on tietysti ihan must. Tuo Etäisyys linnuntietä on mennyt minulta ihan ohi, vaikka katsoin kyllä Aviadorinkin uutuuksia. Pitääpä vielä kurkata sitä sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on jo tosi lähellä, joten postaus oli paikallaan.
      Sendkerin teokset ovat todella kiinnostavia, varsinkin Burma-yhteyden vuoksi.
      En ole lukenut yhtään teosta Libanonista, joten odotan mielenkiinnolla Sari Vuoriston teosta.

      Poista
  4. Kevään kirja-anti on jälleen laaja-alainen ja houkutteleva, kiitos mainiosta esittelystäsi!
    Muutamia yhtymäkohtia näkyy meillä löytyvän mm. Harlem Shufflelta on lupa odottaa paljon samoin Jane Harperin uutukaiselta. Erityiskiitos 1975:stä, olisi jäänyt katveeseen, mutta on nyt varauksessa;)

    Auvoisaa alkavaa adventtiaikaa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka :)
      Tuo Nicklas Natt och Dagin historiallinen dekkarisarja on kaikessa hurjuudessaan mielettömän hyvä ajankuvaukseltaan ja miljöökuvauksillaan. Henkilöhahmotkin ovat osuneet mielettömän hyvin nappiin. On draamaa, seikkailua ja historian kuvauksia yllin kyllin.

      Toivotan kivaa viikonloppua pakkasen puremasta Turusta :)

      Poista
  5. Tuo montensori-teos kiinnostaa minuakin. Ennen lintuja -teoksessa on vaikuttava kansi! Herättää kiinnostuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Montessori-teos kiinnostaa. Olen samaa mieltä, Ennen lintuja-teoksessa on hieno kansikuva, joka herätti kiinnostukseni.

      Poista
  6. Tuo opettaja-kirja olisi kiva lukea. Montessori.

    Uutuuskirjojen katalogit vetävät puoleensa, ai että on ihanaa saada sellainen käsiinsä paperisena, tai tutkia netissä. Olen saanut pari meilitse mutta en ole työkiireiltä vielä pystynyt syventymään. Viikonloppuna sitten ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kiehtoo Montessori-opetuksen alullepanija.

      Minulle tuli yksi paperiversio katalogista, mutta minusta nuo nettiversiot ovat tätä päivää. Suosin niitä.

      Poista
  7. Kiva nähdä näitä listauksia. Jostain syystä en itse saa mitään irti katalogien selaamisesta. Tosin ensi vuonna ei välttämättä tule luettua niin paljon uusia kirjoja, koska ajatuksena on edistää paria haastetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miinulla on sinulle kivoja neuvoja siihen, miten löytää lukemista:
      1. Mene kirjastoon, mieluummin johonkin vieraaseen kirjastoon, josta voit lainata kirjoja. Pyydä apua kirjastonhoitajilta.
      2. Mene kirjakauppaan. Myyjillä on mahtava kirjatuntemus.
      3. Pengo kavereiden kirjahyllystä itsellesi luettavaa.
      4. Kirpputoreilla on toisinaan valtavan hyvä kirjavalikoima ja vieläpä edullisesti.
      5. Äänikirjat
      6. Antikvariaatit

      Poista
  8. Mahtavia kirjoja tulossa. Eniten odotan Elizabeth Stroutin, Karin Smirnoffin ja Susanna Alakosken uutuuksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulia :)
      Strout ja Smirnoff ovat itsellekin tosi tärkeitä uutuuksia. Kevät näyttää todella kiehtovalta ja se on täynnä draamaa - ainakin kirjoissa :)

      Poista
  9. Olipa herkullinen katsaus kevään kirjauutuuksiin! Näistä on hyvä poimia tärpit omaankin lukupinoon :D Erityisesti tuo Doerr kiinnostaa, sillä pitkään olen pohtinut että hänen teoksiinsa pitäisi tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi kommentista :)
      Doerrin teokset ovat hienoja. Kaikki se valo jota emme näe on kyllä mahtava. Siinä sokea nuori tyttö yrittää selvitä sodan keskellä pommikoneiden pommittaessa ympärillä. Huikeaa draamaa. Kirja on saanut palkintoja mm. Pulizerin.

      Poista