keskiviikko 18. elokuuta 2021

Anne Muhonen: Älä unohda minua

 

Anne Muhosen sarjakuvaromaani Älä unohda minua puhuttelee jo kansikuvallaan, sillä siinä on nuori yläasteikäinen Eero, joka kurkistaa epäluuloisesti muita ihmisiä pitkän otsatukkansa takaa. Kuvan taustalla on runsaasti kukkia, joten lukija voi arvata, että kukat liittyvät jollakin tavalla tarinaan.

Kirjan päähenkilönä toimi Hilla. Hillan taustalta löytyi surullinen nuoruusiän trauma, jota hän joutui käymään läpi kirjan tarinassa. Trauma oli johtanut pitkäaikaisiin mielenterveysongelmiin. Lopulta Hilla löysi parannuskeinon ongelmiinsa, ja eli nykyisin yksinäistä elämää, johon työ kukkakaupassa ja erilaiset asiakkaat toivat mukavaa vaihtelua. Sitten eräs mies menneisyydestä soitti ja pyysi palvelusta.

Kari... En ole kuullut sinusta vuosiin, ja nyt kun soitat, pyydät heti palvelusta. Noin vain?

Niinpä Hilla lupasi Karille, että Eero voisi aloittaa TET-harjoittelunsa kukkakaupassa. Eero käyttäytyi kukkakaupassa, kuten murrosikäiset käyttäytyvät, myöhästeli ja lähti kavereiden mukaan, kun he tulivat hakemaan, mutta muutaman päivän päästä työt alkoivat sujumaan, ja Hillakin sopeutui muuten mukavan Eeron seuraan.

Vois olla helpompaa, jos se edes joskus soittais ja käskis himaan. Olis joku syy lähtee, kun ei muuten kehtaa.

Älä unohda minua on hyvin ajankohtainen sarjakuvaromaani nuorten elämästä, sillä kirjan ikävästä tapahtumasta saa lukea nykyisin jatkuvasti uutisista, nuorten välienselvittelystä. Lue enemmän tapahtumasta tämän puhuttelevan kirjan sivuilta. Kirja pureutuu nykynuorten elämään, mutta siinä on myös Hillan nuoruuskuvauksia, joista molemmista löytyy paljon samaa. Kirja on monivärinen ja kauniisti kuvitettu.

 

Anne Muhonen, Älä unohda minua

Kuvitus Anne Muhonen

Avain 2021

s. 70

Sarjakuvaromaani

Nuortenkirja 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti