Mustikanvarvulla, kahdeksas kesäkuuta
Tervehdys kaksisilmäinen ystäväni ihminen!
Minä olen hypykki! Ihmettelet varmaan, että mikä kumman hypykki. Olen hämähäkki. Te ihmiset olette antaneet meille hauskoja nimiä: ristikki, susikki, juoksukki, ravukki, nopsakki, jahdikki, pantrikki ja kurkukki!
Reetta Niemelän kauniisti kuvitetun ja ihanan lasten luontokirjan Älä vihaa minua päähenkilö on hypykki eli hämähäkki. Hämähäkki kertoo ihmisille kirjoittamassaan kirjeessä itsestään ja pyytää tarttumaan seittilankaan ja liitämään yhdessä seuraaville sivuille lukemaan muista tutuista olioista, joita kohtaan ihmisillä on inhoa, pelkoa ja vihaa ja onpa siellä myös yksi tuttu kasvikin mukana.
Kirjan sivuilla saamme lukea kyyn, supikoiran, voikukan, merimetson, rotan, ampiaisen, viruksen, punkin, suden, variksen ja valkoposkihanhen kirjoittamat kirjeet ihmiselle, joissa he pyytävät, että ihminen ei vihaisi heitä. Kaikenlaiset tunteet ovat tietysti ihan luonnollisia.
Joillekin ihmisistä voi tulla jopa fobia jotakin eläintä kohtaan. Hämähäkkifobia on aika yleinen, kun ihmiset kertovat omista peloistaan. Itse pelkään käärmeitä. Ahdistun ja hiki nousee otsalle ja sydän tykyttää kovasti, kun olen lähellä käärmettä, näen käärmeen kuvan ja jopa leikkikäärmeet nostavat ahdistavia tunteita esille. Kirjassa puhutaan myös näistä tunteista. Ei kuitenkaan fobiasta, joka on suuri pelko jotakin kohtaan.
Älä vihaa minua on mukavasti kirjoitettu lasten luontokirja. Yleensä pienet lapset ovat hyvin kiinnostuneita luonnosta ja kaikenlaisista otuksista ja kasveista. Heille ei ole vielä kehittynyt pelkoja ja inhoja eikä vihaa niitä kohtaan. Uskoisin, että aika moni pelko ja inho on kehittynyt sen mukaan, miten vanhemmat lapset ja aikuiset ovat niihin reagoineet. On tietysti viisasta, että lapsi viedään kauemmas, jos kirjan eläimet ovat lähettyvillä, mutta niillä pelottelu on ikävää.
Reetta Niemelän Älä vihaa minua on ihanan erikoinen ja samalla asiallinen lasten luontokirja. Kirjan kuvitus on todella kaunis.
Reetta Niemelä, Älä vihaa minua *****
kuvitus Sanna Pelliccioni *****
Karisto 2020
s. 30
Kiitos ihanasta postauksestasi ja tervehdys sinä suloinen Hypykki!!
VastaaPoistaMainio lähestymistapa ja varmasti monia opittuja, turhia pelkoja lapsilta poistava pieni-suuri teos. Tuo mallintaminen pitää pitkälti paikkansa: myöhäislapsuuden kesät maalla Mummin, vannoutuneen ja tietäväisen luontoihmisen kanssa viettäneenä, opin tulemaan toimeen käärmeiden ja muiden kiinnostavien höntiäisten kanssa, eikä jälkikasvullakaan ole inhokkeja malliin iik-iik. Hämähäkinkin kohtaaminenkin on riemuvoitto, sillä se tuo hyvää onnea;)
Reilusti tunnustan, että oma Akilleen kantapääni ovat ampiaiset.
Teoksella on siis varmasti käyttöä monissa perheissä.
Kiitos Takkutukka, kun jaoit akilleen kantapääsi, pelkäät siis ampiaisia.
PoistaMuistan lapsuudesta, kun isommat lapset kertoivat, että ei saa tappaa hämähäkkiä, sillä silloin oma vanhempi kuolee. Pieniä lapsia siis koulitaan monelta suunnalta. Oppia tulee kavereilta, isommilta lapsilta, vanhemmilta, päiväkodista, telkkarista, kirjoista jne. Se, miten pieni lapsi lopulta suhtautuu tiedon virtaan, voi olla lopulta pelkoa. Turhaa pelkoa, joka voi kasvaa lopulta suuriin mittoihin.
Voi olla, että itse olen säikähtänyt joskus käärmettä, josta on kehittynyt fobia.
Älä vihaa minua on eriittäin tärkeä lasten luontokirja, josta syntyy varmasti kovasti juteltavaa lasten kanssa.