torstai 6. toukokuuta 2021

Jane Harper: Kadonnut mies

 

Kiven alla lepäävän miehen nimi oli kauan sitten pyyhkiytynyt näkymättömiin, ja paikalliset – kuusikymmentäviisi ihmistä ja satatuhatta lehmää – tunsivat maamerkin yksinkertaisesti nimellä karjamiehen hauta. Kivi ei seissyt hautausmaalla; karjamies lepäsi niillä sijoilla, missä oli kuollutkin, ja hän oli saanut maata yli vuosisadan ilman seuraa.

 

Jane Harperin kolmas dekkari Kadonnut mies sijoittui jälleen Australiaan. Tällä kertaa oli vuoden kuumin aika, ja lämpömittari kipusi yli neljäkymmeneen asteeseen. Nathan Brightin poika oli tullut viettämään joulua isänsä ja sukunsa luokse. Nathanin synnyinkoti ja sen maat olivat keskimmäisen veljeksen, Cameronin isännöimät. Cameron oli tarinan kadonnut mies. Joulun vietto alkoi surullisissa merkeissä. Ainoa, joka vaikutti murheen murtamalta, oli veljesten äiti.

 

Nathan kääntyi katsomaan poikansa yli. Länteen. Maisema jatkui avoimena silmän kantamattomiin, aina aavikolle saakka. Se oli tyhjyyden meri. Täydellinen valinta ihmiselle, joka halusi päästä unholaan.

 

Kun Cameron löytyi, hänen sijainnissaan ei ollut mitään järkeä. Lisäksi hänen autonsa löytyi kilometrien takaa. Autossa olisi ollut vettä ja ruokaa, mutta ilman vettä ei selvinnyt paahtavan auringon alla paikassa, missä ei ollut mitään suojaa. Poliisi oli sitä mieltä, että kyseessä ei ollut rikos, mutta Nathan epäili heti jotain tapahtuneeksi. Jokin mysteeri oli selvästi tapahtunut, joka kaipasi selvittämistä, mutta oliko Nathan valmis vastaanottamaan ikävät paljastukset? Lue lisää kirjan sivuilta.

 

Kesti pitkään ennen kuin Cameron oli katsonut Nathania silmiin seuraavan kerran. Ja kun hän sen teki, katseessa oli ollut petoksen aiheuttamaa kaunaa, joka ei koskaan, kahteenkymmeneen vuoteen, kokonaan poistunut.

 

Jane Harper on kirjoittanut koukuttavan perhedraaman Brightonin perheestä, joka asui Queenslandissa. Seutu oli harvaan asuttua karjankasvattajien seutua. Tilukset olivat satojen kilometrien laajuisia. Tarinan edetessä perhesalaisuudet levittäytyivät kuin palapelin osaset, joista loppua kohti valmistui ikävä kuva kadonneesta miehestä ja hänen ja koko perheen monisukupolvisista salaisuuksista. Koko seudun pahin roisto osoittautui pulmuseksi, kun häntä vertasi kadonneeseen mieheen. Muutos oli todella tervetullut, mutta oliko siihen johtanut teko hyväksyttävää?

 

Jane Harperin Kadonnut mies koukutti salaisuuksilla, joiden oli aika tulla päivänvaloon, sillä ne olivat piinanneet perhettä jo liian pitkään.

 

Jane Harper, Kadonnut mies

suom. Mari Hallivuori

Tammi 2021

s. 397

The Lost Man 2018

Dekkari

 

Jane Harper: Luonnonvoimat

Jane Harper: Kuiva kausi

 

 

8 kommenttia:

  1. Tykkäsin tästä todella! Tuo kuuma, painostava tunnelma Queenslandin karuissa maisemissa, upea Australia ja kiehtova ihmissuhdedraama. Tuskin maltan odottaa, että päästään lukemaan lisää Harperia. Kun häneltä on jo ilmestynyt seuraava kirja, The Survivors, tekisi melkein mieli lukea se heti englanniksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, tykkäsin kovasti. Australia on kiinnostava jo miljöönä. Luonnosta ja eläimistä voisi kertoa enemmänkin. Tässä kirjassa ei mainittu kuin dingot, jotka varastelivat kanoja.

      Poista
  2. Kiitos kirjan esittelystä. En ole lukenut yhtään Harperin kirjaa, mutta ainakin tämä kiinnostaa jo siksikin, että tapahtumapaikka on Australia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lukemaan Harperin kirjoja. Uskon, että viihdyt niiden parissa. Ja Australia on iso plussa näissä kirjoissa.

      Poista
  3. Mulla oli tämä jo lainassa kirjastosta, mutta ajattelin että äh, tämä olikin jotain sarjaa, jonka aiempia osia en ole lukenut. Mutta tämähän vaikuttaa varsin kiinnostavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi. Kun olisit aloittanut, niin uskon, että olisit myös jatkanut. Tämä ei ollut sarjaa ja lisäksi kirjaa on kehuttu Harperin parhaaksi. Tykkäsin tosi paljon.

      Poista
  4. Harper jatkaa kiinnostavaa ja vahvaa linjaansa. Hänen seurassaan kelpaa hikeä Australian paahteissa pyyhkiä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Australian ilmasto vaikuttaa kirjassa todella kuumottavalta, ainakin kyseisessä kirjan paikassa. Lisäksi siinä mainittiin ihosyövät, joiden merkit näkyivät kaikkien iholla. Itse en pystyisi elämään tuommoisessa auringonpaahteessa, vaikka atooppinen ihoni tarvitsee valoa, kuumuus on liikaa.
      Kirja on todella hyvä. Aina ei tarvita väkivaltaa...

      Poista