perjantai 5. maaliskuuta 2021

Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun

 

Hänen kasvonsa toivat mieleeni muistoja. Mieleeni aukeaa ovi kauas menneisyyteen. Ensin hangoittelen vastaan ja mietin mitäköhän huoneeseen mahtaa olla teljettynä. Heti kun kutsuin häntä Ferniksi, tiesin etten tarkoittanutkaan Ferniä. Astun vielä kauemmas menneisyyteen. Näen mielessäni Queenien. Äitimme Queenie oli vahva nainen.

 

Yhdysvaltalaiskirjailija Lisa Wingaten koskettava teos Ennen kuin olimme sinun pohjautuu tositapahtumiin, jotka tapahtuivat 1920-50-luvuilla. Tuolloin kirjassa esiintyvä Georgia Tann hoiti lasten adoptointeja, ja vastasi orpokodeista Memphisissä. Lapset vietiin väkipakolla köyhistä perheistä ja synnytyssaleista ja myytiin isolla rahalla rikkaille ja kuuluisille ihmisille. Varsinkin vaaleat ja sinisilmäiset lapset olivat haluttuja adoptiolapsia, kuten tarinan Fossin perheen lapset olivat. Kirjan fiktiotarinassa äiti Queenie meni synnytyssairaalaan miehensä kanssa, ja sillä aikaa heidän kaikki muut lapsensa vietiin orpokotiin.

 

Punapää virnistää. Hän kumartuu korvani juureen, ja minä haistan hänen pahanhajuisen hengityksensä ja tunnen sen lämmön ihollani.

Hän kuiskaa: ”Älä päästä Riggsiä liian lähelle. Se ei ole sellainen ystävä, jonka haluat itsellesi.

 

Kirjan ensimmäisenä kertojana toimi May Crandall, joka oli lapsuudessa nimeltään Rill Foss. Kirjan tarina alkoi vuodesta 1939, jolloin Rill asui perheineen jokilaivassa. Hän oli perheen vanhin lapsi ja huolehti pienemmistä myös orpokodissa, jossa jokaiselle lapselle hankittiin sellainen uusi perhe, joka pystyi maksamaan lapsesta huomattavan summan rahaa. Ennen uutta kotia Rill ja hänen sisaruksensa joutuivat kokemaan orpokodissa inhottavia ja ikäviä asioita.

 

Jos minun pitää tarttua keittiöveitseen ja iskeä se johonkuhun, jotta pääsemme ulos, minä teen sen, minä vannon mielessäni. En anna kenenkään pysäyttää minua.

 

Kirjan toinen kertoja oli Avery Stafford, joka tutustui eräässä vanhainkodissa hoidossa olevaan May Crandalliin. He molemmat kokivat kiinnostusta ja yhteenkuuluvuutta toisiinsa. Pian Avery huomasi tutkivansa oman mummonsa menneisyyttä, samoin Mayn menneisyyttä. Mummo ja May tunsivat toisensa, mutta oma mummo oli muistisairas, eikä pystynyt kertomaan enempää ja May piti suunsa tiukasti supussa.

 

Lisa Wingate on kirjoittanut koskettavan ja kiehtovan tarinan jokilaivan suurperheestä, orpokodista, lapsikaupasta ja nykyajan vanhuksista, mutta myös heräävästä rakkaudesta. Kirja koskettaa jokaista lukijaansa, sillä taustalta löytyy tositarina lastenryöstöistä ja heidän myymisestään rikkaille ja kuuluisille ihmisille. Tätä toimintaa ylläpitivät poliisit ja viranomaiset ja sillä oli valtaapitävien tuki, sillä myös heille myytiin perheistä siepattuja lapsia, joiden nimet ja syntymäajat oli muutettu adoptiopapereihin.

 

Me syleilemme toisiamme niin kuin vain siskokset voivat syleillä ja kiherrämme omille salaisuuksillemme.

 

Lisa Wingate, Ennen kuin olimme sinun *****

suom. Hilla Hautajoki

Sitruuna 2020

s. 464 + kirjailijan jälkisanat

Before We Were Yours 2017

Lapsikauppa

4 kommenttia:

  1. Tämä alkoi kiinnostaa! Laitan kirjaston varausjonoon. Onneksi Tampereella ainakin pääsee jatkossakin hakemaan varauksia kirjastoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tarina oli todella hyvä, ja se avasi tietoutta lapsiryöstöihin, kidnappauksiin ja lapsikauppaan, jolla oli tosipohja. Uskon, että pidät kirjasta. Kiinnostuin siitä heti, kun luin kirjasta ja odotin kirjaa monta kuukautta kirjastosta.
      Lukuiloa :)

      Poista
  2. Minulle tämä kirja oli värisyttävä lukukokemus. Sen sulattamiseen meni tovi, ja se täytyy kyllä lukea vielä myöhemmin uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu kuin sinulla, värisyttävä kirja. Tämän voi lukea uudestaan. Kiinnostavat hahmot, tarina ja koukut sekä aihepiiri.

      Poista