On kastanjoiden aika.
Ihmiset kivittävät jyhkeitä runkoja. Pähkinät putoavat heidän ympärilleen ihanana raekuurona. Tänä sunnuntaina satoa korjataan lukemattomissa paikoissa Georgiasta Maineen. Concordissa Thoreau on mukana. Hänestä tuntuu, että hän heittelee kivillä tuntevaa olentoa, jolla ei ole samanlaista ymmärrystä kuin hänellä, mutta joka on silti hänen verisukulaisensa. Iäkkäät puut ovat meidän vanhempiamme ja kenties isovanhempiamme. Jos tahtoo oppia luonnon salat, on oltava entistä inhimillisempi…
Laitoin juuri takakannen kiinni Richard Powersin teoksesta Ikipuut ja pyyhin solkenaan valuvat kyyneleeni. Kyyneleeni alkoivat valua noin sata sivua ennen loppua, sillä en olisi halunnut lopettaa tämän suurenmoisen tarinan lukemista. Kirja kertoo juuri nimensä mukaisesti ikipuista, mutta myös niihin liittyvistä ihmisistä, luonnosta, eläimistä ja linnuista, ilmasta, jota hengitämme, vedestä, jota juomme, luonnonvaroista, joita käytämme surutta, metsänhoidosta, ekoaktivisteista, jopa rikollisuudesta, mikä liittyy metsätuotantoon ja sen vastustajien toimintaan.
Kirjan tarina alkoi 1800-luvulta, kun Nickin isoisän isoisä muutti Amerikkaan ja laittoi amerikankastanjoita kasvamaan talonsa pihapiiriin. Kastanja oli niitä harvoja, jotka selvisivät sienitaudista, joka tappoi melkein kaikki kastanjat Pohjois-Amerikasta. Nickistä itsestä tuli lopulta ekoaktivisti, joka vastusti metsien avohakkuita ja ikivanhojen punapuiden järjetöntä kaatamista.
On vuosi 1950, ja pieni Patty Westerford rakastuu lemmikkikauriiseensa kuten Kyparissos-nuorukainen, jonka tarina tulee pian hänelle tutuksi. Hänen kauriinsa koostuu risuista, mutta se elää joka solullaan. Samoin hänen saksanpähkinöiden kuorenpuolikkaista liimaamansa oravat ja lännenambrapuun hedelmistä tekemänsä karhut, lohikäärmeistä käyvät kentukipapupuun palot, tammenterholakkiset keijukaiset ja enkeli, jonka männynkäpyruumis vaatii enää kaksi kesäorjanlaakerin lehteä siiviksi.
Nickin lisäksi kirjasta löytyy runsaasti päähenkilöitä mm. Olivia, Adam, Mimi, Douglas ja Neeley, mutta luin mieluiten Patrician tarinaa. Patricia alkoi puhua vasta nelivuotiaana, mutta hänestä tuli lopulta maailmankuulu tutkija, joka väitti ensimmäisenä, että puut kommunikoivat keskenään.
Richard Powers sai Ikipuut teoksestaan Pulizer-palkinnon vuonna 2019. Hän on kirjoittanut kaksitoista romaania, joista on suomennettu neljä teosta. Ikipuut on hyvin voimaannuttava teos, mutta se on samalla hyvin pelottava teos. Ihmiset ovat pilanneet maapallon ja se nousee kirjan vahvana viestinä esille.
Olemme käyttäneet surutta luonnonvaroja hyväksemme, valjastaneet vesistöt ja lianneet jätteillä sekä maat että vedet, käyttäneet hyönteismyrkkyjä, kaataneet metsät, pilanneet ilmaston, tappaneet sukupuuttoon eläimiä, hyönteisiä, kaloja ja kasveja ja paljon muuta luonnolle tärkeää, ja tämä kaikki vain noin parin sadan vuoden aikana. Tahti on koko ajan kiihtyvä. Teos kertoo tarkkaan, mitä seurauksia puiden kaatamisella on.
Kävelyretket mustapoppeleiden alla, missä oli niin rikkumattoman rauhallista, että hengittäminenkin tuntui rikokselta. Sypressin kuorta raaputtaessa syntynyt ajatus: Tältä kuolemanjälkeisen elämän pitäisi tuoksua.
Tämä kirja on lukuhaaste minulta sinulle. Olen varma, että kirja koskettaa sinua jollakin tavalla ja saa sinut tuntemaan tunteita. Minut kirja sai ahdistuneeksi, pelokkaaksi ja surulliseksi, mutta samalla kirjan tarina sai minut tuntemaan kiitollisuutta siitä, että sain lukea näin uskomattoman upean teoksen puista. Ikipuut on ansainnut tähtien kimallusta matkalleen.
Tämä. Mikä meille on annettu. Mikä meidän täytyy ansaita. Se säilyy aina.
Richard Powers, Ikipuut *****
suom. Sari Karhulahti
Gummerus 2021
s. 649
The Overstory 2018
Kuulostaa kiehtovalta kirjalta, sillä itselleni metsät ovat rakkaita levähtämis- ja rentoutumispaikkoja, vaikka harvoin pääsen ja voin nykyisin metsissä kävellä. Täytyy pitää tämä kirja mielessä. Kiitos esittelystä.
VastaaPoistaKiitos Aino. Suosittelen kirjaa. Se on todellinen helmi.
PoistaOnpa väkevä teos! Olen aina rakastanut puita 🌲🌳🌴 Niiden hahmoja, lehtiä, käpyjä, tuohta, kaarnaa, hedelmiä... Halkopinoja 🪵 Oravia puissa 🐿 Tulee hyvä olo kun vain ajatteleekin kaikkea hyvää mitä puut ihmisille ja eläimille ja maapallolle antavat.
VastaaPoistaMetsä on oikea terapiapaikka, paitsi silloin, kun se on hakattu paljaaksi. Tekee pahaa katsella semmoista tuhoa. Tykkään maltillisesta metsänhoidosta. Nykyisin melkein kaikki Suomen metsistä on talousmetsää, jota pitää hoitaa. Jos kaadetaan puita, tilalle pitää istuttaa uutta. Kestää pitkään ennen kuin kaadettu metsä alkaa näyttää metsältä.
PoistaOlen käsittänyt, että tämä kirja kannattaisi lukea kaikkien ja tietysti meidän, jotka rakastamme puita.
VastaaPoistaEsimerkiksi kirjasta kertovien juttujen kuvituksena olevat punapuut näyttävät niin ihanilta, ettei sitä osaa sanoakaan. On ollut haaveeni päästä niitä joskus katsomaan, mutta lentäminen maailman toiselle puolelle ei olisi kovin ekologista. Kunhan veljeni tulee kotiin kaupasta, pitääkin kysyä olisiko virtuaalilaseille jotain punapuufilmiä. :)
Kiitos tärkeästä esittelystä. Valoisia talvipäiviä!
Kiitos Sara :)
PoistaUlkona oli tänään ihana pakkaspäivä. Se tekee hyvää siemenille, jotka tarvitsevat kylmäaltistuksen lähteäkseen kasvuun.
Kirjassa on useita eri puulajeja.
Valoisia lukuhetkiä sinulle :)
Mai, minulla ei ollut nyt jaksamista ekokatastrofiin. Teen joka vuosi jotain: Istutan puun. Viime vuonna istutimme ensimmäisen kastanjamme.
VastaaPoistaSen sijaan Richard Powers on jotain erityistä minulle. Olen lukenut häneltä blogin alussa Laulut joita lauloimme, mutta sitten tuli vieläkin kovempi eli Muistin kaikku. Sitten kun minulle on aikaa, luen sen paksun opuksen uudestaan. Se on mieletön tarina, jossa kurjet ovat tärkeässä osassa.
Kirjoitat kauniisti aiheesta, joka on tärkeä♥♥ Minä kyynelehdin kun meiltä piti kaadattaa ikihaapa lehdostamme tyvilahon takia.
Kiitos tästä eli kirja, jonka voin lukea isolla ajalla♥♥
Kiitos Leena <3
PoistaKirja on upea. Kirja on hienoin Pulizer-palkinnon saanut kirja, jonka olen koskaan lukenut. Ihmiset eivät ymmärrä luontoa. Se nousee tästä kirjasta esille. He eivät ymmärrä, että luonto tarvitsee myös niitä kaatuneita ja lahonneita puita. Niitä tarvitsee sienet ja ötökät ym. Rakastan tätä kirjaa <3
Kiitos postauksestasi, sait kyllä minut nyt varaamaan kirjan kirjastosta! Luin Hesarinkin arvion tästä, mutta jotenkin ajattelin että ääh, ei ehkä ole mun kirjani, mutta nyt suorastaan innostuin. :)
VastaaPoistaUskon, että ihastut kirjan tarinoihin. Luin kirjaa viikon ajan, sillä siinä on paljon sivuja, ja halusin lukea jokaisen sanan ja sivun. Kirjassa kuljetaan eri ihmisten tarinoiden kautta. Osa ihmisistä yhdistyy jossakin vaiheessa, mutta jokainen on tekemisissä puiden ja luonnon kanssa tavalla tai toisella.
PoistaLukuiloa :)
Tuleepa mieleeni juuri lukemani Margarita. Siinä myös paljon sivuja (yleensä ehkä vähän karttelen kovin paksuja kirjoja, mutta tässä olin vaan onnellinen että sivuja oli paljon), luonto oli läsnä ja useamman henkilön tarina yhdistyi. :)
PoistaSama juttu, karttelee paksumpia kirjoja. Tämä kirja viehätti jo aiheeltaan, ikipuut. Ne ovat olleet jo ennen ihmisiä ja toivottavasti niitä kaikkia ei tuhota.
Poista