sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään

 

 

Kun vedestä kohoavat tornitalot tulevat pilviverhon takaa näkyviin, en tavoita heti mitään tunnetta. Odotin, että paluu tuntuisi edes joltakin, mutta kun katson alhaalla avautuvaa kaupunkia, en tunne katumusta, en helpotusta. Tyhjyys leviää kylkiluiden alla kuin tuore ruhje, katseilta piilossa.

Vuoden 2021 Finlandia Junior-palkinnon voitti Anne-Maija Aallon dystoppinen nuortenkirja Mistä valo pääsee sisään. Kirjan ensimmäisenä kertojana toimi Aleksei, joka palasi kotiin Uus-Tokioon opiskelujensa välillä. Elettiin Unionin aikaa tulevaisuudessa, jossa asukkaat oltiin jaoteltu kokokansalaisiin, puolikansalaisiin ja torakoihin eli ulkokansalaisiin. Mitään Unionin vastustamista ei suvaittu ja kapinalliset tapettiin heti. Vesi nousi koko ajan korkeammalle ja vanhasta Tokiosta oli näkyvissä vain pilvenpiirtäjien huiput.  

On hiljaista sillä tavalla, että on pakko olla jo yö. En kuitenkaan osaa nukkua: vankilassa unista tuli vaarallisia, ne veivät menneeseen ja niistä oli tuskallista palata takaisin. Voin hetken ajatella vapaasti ilman antureita, jotka mittaavat jokaista ajatusta, piirtävät minusta salaista karttaa, jota en itse koskaan saa nähdä.

Aleksein isä oli erään laitoksen johtaja. Laitokseen tuotiin puolikansalaisia erilaisiin testeihin. Jos he soveltuivat jatkohoitoihin, heidän muistinsa pyyhittiin pois ja heidät aivopestiin uskomaan muistoihin, joita heille syötettiin uuden identiteetin kautta. Mutta he pysyivät puolikansalaisina. Aleksei pääsi isänsä avulla töihin laitokseen ja sai yhden koehenkilön itselleen. Tuo henkilö, Satomi, oli kirjan toinen kertoja.

Meidät on nähty. Tiedän sen jo ennen kuin valokeilat syttyvät ja armeijan pikaveneiden moottorit käynnistyvät korviahuumaavaan pauhuun. Hiljaisuudessa kaikki äänet moninkertaistuvat, ne liukuvat vettä pitkin ja tornitalojen seinät vangitsevat ne väliinsä.

Kirjan kolmas kertoja oli ulkokansalainen Marija, joka tuli kaukaa Muinais-Suomesta. Marija kuului vastarintataistelijoihin, jotka tekivät alkuun hiljaista vastarintaa vaikuttamalla ihmisten mielikuviin mm. viestimien kautta. Uus-Tokion vauraus meni vain rikkaille ja ainoastaan heille riitti ruokaa, vettä ja sähköä. Köyhät kokokansalaiset ja muut ihmiset  saivat etsiä ja kaivaa syötävänsä sieltä mistä sen löysivät. Tietysti vastarinta vain kasvoi.

Aleksei ja Marija kohtasivat toisensa, ja mitä siitä seurasi, sen voit lukea tästä mystisestä tulevaisuuteen sijoittuvasta nuortenkirjasta.

 

Anne-Maija Aalto, Mistä valo pääsee sisään *****

Otava 2021

s. 320

Nuortenkirja

Finlandia Junior-palkinto 2021


2 kommenttia:

  1. Upean intensiivinen kerronta veti romaanin maailmaan hyvin mukaansa. Hieno teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on kyllä ansainnut Finlandia-palkinnon. Hieno teos minustakin.

      Poista