Mutta sallikaa minun sanoa yksi asia: siitä hetkestä lähtien, kun menin mielisairaiden osastolle, en tehnyt mitään yrittääkseni ylläpitää potilaan rooliani. Puhuin ja toimin aivan kuten tavallisessa elämässänikin. Mutta niin oudolta kuin tämä kuulostaakin, mitä järkevämmin puhuin ja toimin, sitä hullumpana minua pidettiin.
Yhdysvaltalainen Nellie Bly eli Elizabeth Jane Cochran (1864-1922) sai nuorena toimittajana New York World-lehden päätoimittajalta ohjeen kirjoittautua mielisairaalan potilaaksi ja kirjoittaa potilaiden hoidoista jne. Tietysti päätoimittaja kyseli myös olisiko Nelliellä rohkeutta sellaiseen koettelemukseen. Nelliellä oli tarpeeksi rohkeutta ja kykyä asettautua mielisairaan rooliin. Kymmenen päivää mielisairaalassa kertoo Nellien omista kokemuksista mielisairaalan potilaana.
"Blackwell Island, mielisairaiden paikka, josta et tule koskaan pääsemään pois."
Mielisairaalan olot olivat kammottavat esim. ruoka oli usein homeista ja sitä oli todella vähän tarjolla. Potilaat joutuivat peseytymään vedessä, jossa kaikki muutkin peseytyivät. He eivät saaneet pukeutua omiin vaatteisiin, vaan rääsyihin, joita heille annettiin. Lisäksi vaatetusta oli todella vähän ja kaikki olivat kylmissään, jonka seurauksena moni vilustui ja kuoli kuumetauteihin. Lääkärit olivat myös kouluttamattomia, eikä heillä ollut ammattitaitoa hoitaa mielisairaita. Pahinta oli hoitajien väkivaltainen käytös ja ylilääkitseminen. Myös Nellie lääkittiin, vaikka hän yritti hyvällä käytöksellään välttää sitä.
Minulla on yksi lohdutus työstäni - tarinani ansiosta komitea on päättänyt osoittaa 1 000 000 dollaria enemmän mielisairaiden hyväksi kuin koskaan ennen.
Nellie pääsi pois pahamaineisesta mielisairaalasta Blackwell Islandilta ja kirjoitti artikkelinsa, jonka ansiosta hänet kutsuttiin valamiehistön kuultavaksi ym. Mielisairaaloiden tilanteeseen ja potilaiden hoitoon alettiin kiinnittää enemmän huomiota, mikä oli Nellie Blyn ansiota. Arvostan suuresti Nellien rohkeutta tutkivana journalistina aikana, jolloin naisten arvostus asteli vielä lastenkengissä, kun miehet päättivät asioista. Nellie Bly toimi rohkeana esimerkkinä aikakautensa naisille.
Nellie Blyn Kymmenen päivää mielisairaalassa toi esille 1800-luvun loppupuolen mielisairaiden hoidon ala-arvoisen tilanteen.
Nellie Bly, Kymmenen päivää mielisairaalassa
suom. Heidi Kouridou
Oppian 2018
s. 137
Tutkiva journalismi
Tämä taitaakin olla jollain haastelistallani. Kuulostaa tosi hyvältä! Kyllä on rohkeutta vaadittu tuohon tehtävään!
VastaaPoistaSuosittelen. Rohkea nuori toimittaja sai haastavan tehtävän, josta suoriutui todella hyvin. Tarpeeseen tuli tutkia sen aikaista mielisairaalaa.
PoistaKiinnostava kirja ja aikamoinen heittäytyminen toimittajalta. Mietin voisiko tällaisen toteuttaa nykyaikana. Ilmeisesti ei, koska kaikki on niin kontrolloitua.
VastaaPoista1800-luvulla tutkivalle journalismille oli paljon tutkittavaa. Onhan sitä tänäkin päivänä toimittajille hurjasti tutkittavaa. Aika paljon kirjoitetaan mielenterveysasioista. Suomen oloja voi hyvin tutkia, mutta naapurimaa on sulkenut toimittajia vankilaan ja jopa tappanut heitä. Osa toimittajista elää naapurimaassa vallanahneiden ja korruptoituneiden vallanpitäjien pelossa ja toimituksia suljetaan ja tietokoneet viedään hyvin herkästi.
PoistaKatsoin dokumentin eräästä naapurimaan toimittajasta, joka lopulta suljettiin mielisairaalaan lukkojen taakse, koska uskalsi kirjoittaa naapurimaamme oloista kriittisesti.
Tämä on varmaan kiinnostava kirja! Suosittelen sinulle myös Blyn kirjaa Maailman ympäri 72 päivässä. Rohkea nuori nainen.
VastaaPoistaAikamoinen toimittaja Nellie on ollut 1800-luvulla. Haluan lukea ehdottomasti myös hänen maailmanympärimatkastaan.
PoistaHuh aika kylmäävää ajatella millä tolalla mielenterveydenhoito on tuolloin ollut. Hienoa, että Nellie uskaltautui tuohon mukaan ja sai muutosta aikaiseksi noihin oloihin!
VastaaPoistaKurjinta oli, että mielisairaalaan joutui myös ihan terveetkin naiset esim. irtolaiset, joilla ei ollut työtä ja asuntoa. Maahanmuuttajat olivat usein tilanteessa, että joutuivat mielisairaalaan, eikä tietysti tulkkeja ollut. Mielisairaalat olivat aivan hirveitä paikkoja.
PoistaHatunnosto Nellielle, että hänellä oli rohkeutta lähteä tuollaiseen tehtävään! Kylläpä mielisairaaloissa oli silloin karmeat olot. Uskomatonta, että häntä pidettiin sitä hullumpana, mitä järkevämmin hän käyttäytyi...
VastaaPoistaNellie oli todella rohkea nuori toimittaja, kun meni mielisairaalaan. Siitäkin oli kiinnostavaa lukea, että miten hän oikein sinne keplotteli sisälle. Sitä varten piti tietysti esittää vähän oudompia juttuja.
Poista1800-luku ei ole kaukana, mutta mielenterveydenhoito on todella muuttunut niistä ajoista. Nykypäivänä on harvinaista, että edes pääsee mielenterveyshoitoon, kun hoitopaikkoihin on monen kuukauden jonotus. Tarvitsijoille ehdotetaan ensi alkuun lyhytterapiaa etänä.
Kuulostaa kyllä kiehtovalta henkilöltä kokemuksineen.
VastaaPoistaSe kokemus onkin tässä pääosassa. Oli ihan pakko tutustua Nellieen netissä. Aikaisemmin olen lukenut hänestä kirjasta Historian jännät naiset.
PoistaOi, tämä on suomennettu! Kuulin tästä vastikään ja ajattelin, että pitää lukea englanniksi, mutta nyt pääsee helpommalla :)
VastaaPoistaNellie Bly oli kyllä kiinnostava toimittaja. Tämä oli must read-listallani ja kyllä kannatti lukea.
Poistawow miten tämä kirja on mennyt seulani ohitse. Uskomattoman rohkea nuori toimittaja, että uskalsi moiseen testaukseen lähteä, kun ajattelee tuota aikakautta. En vaan ole ihan varma, että pystynkö tuota kirjaa lukemaan, kun kuulostaa karmaiselta missä oloissa ihmisparat joutuivat olemaan :( Aion kuitenkin yrittää, eihän tällaista kirjaa voi antaa mennä käsien läpi!
VastaaPoistaKannattaa lukea. Kirja on nopealukuinen, mutta sisältää runsaasti asiaa.
PoistaHei Mai :) En kyennyt lukemaan kirjaa. Yritin useampaan kertaan. Tiedän syyni miksi kirja tökki niin pahasti. Olen hoitoalalla työskennellyt ja myös mielisairaalassa ja nähnyt sellaista, mitä ei pitäisi nykyaikana edes tapahtua. Yhdestä potilaasta tein aikoinani ilmoituksen. Nykyään sitä kutsutaan huoli-ilmoitukseksi, kun mikään muu ei auttanut ja itse en yksin voinut kaikkea tehdä. Sain sellaiset vihat niskaani, että huhuh mutta en kadu vieläkään tekoani. Psykoosipotilaat Suomessa ei kaikilla paikkakunnilla ole hyvin hoidettu nykyäänkään - näin olen ikäväkseni saanut kuulla viidakkorumpujen kautta, mutta kynnys lähteä itse työntekijän tekemään huoli-ilmoitusta on hirmu korkea, mikä on todella surullinen tosiasia :(
VastaaPoistaOn se vaan harmi, että hoitoalalla tapahtuu ikäviä asioita tänäkin päivänä. Niistä on tullut esille jopa murhatapauksia, joista olemme saaneet lukea mediasta. Voisi jopa sanoa, että tilaisuus tehdä sellaisia väärinkäytöksiä voisi jopa laukaista halun tehdä niitä.
PoistaUskoisin, että psykiatri Hannu Lauermalta tulisi tiukkaa tekstiä ihmismielen halusta hakeutua töihin avuttomien ja hoitoa tarvitsevien potilaiden pariin, silloin, kun haluaa tehdä heille pahaa. Itse en voi muuta kuin ihmetellä sellaista pahuutta, että miksi ihmeessä semmoistakin tapahtuu.
Eikös sitä sanota kuulu, että psyykkisesti salakavalasti sairaita on enempi vapaalla kuin sairaaloissa. En silloin aikanaan kauaa ollut sairaalassa vanhentunut, kun en vaan kestänyt niitä olosuhteita. Vanhemmat työntekijät lohduttelivat, että kyllä sä siitä karaistut. Olin ihan kuin klapilla päähän lyöty, kun niin ällistyin tuollaisesta puheesta. Avopuolella olikin sitten toisenlainen meininki.
PoistaJoissain vaiheessa työssä ollessani törmäsin Martti Lindqvistin kirjaan Auttajan varjo. missä lähestytään hieman eri suunnasta hoitotyötä kuin Hannu Lauerma, mutta me tarvitsemme Hannun kaltaisia nuoria, jotka uskaltavat pöyhiä asioita. Luojan kiitos heistä !
Tarkistin Wigistä, että Lauerma on 61v. Ihan aikamiehestä jo käy ja on asiantuntija mielen kuvaamisessa.
PoistaEilen tuli mediassa esille jälleen yksi tappajahoitaja. Englantilainen keskosten hoitaja on tappanut useita keskosia. Kuulosti aivan järkyttävältä, sillä omat kaksospoikani syntyivät viikolla 29. Melkein asuin tuolloin keskolassa, koska halusin osallistua hoitotyöhön.