lauantai 1. lokakuuta 2022

Kristiina Vuori: Kesytön liekki

 


Päivisin Maria ei tunne kipua. Päivisin hän pystyy unohtamaan. Vain hetkittäin, kun hän haistaa avotulen tai savua, välähtää muisto kuin ukkosvasama yötaivaalla.

Kristiina Vuoren yhdestoista historiallinen romaani Kesytön liekki kertoi 1600-luvun puolesta välistä ja nuoresta Maria Petterintytär Thorwöstestä. Marian äiti Elin Såger oli jäänyt leskeksi ja yritti pitää mieheltään perinnöksi jäänyttä omaisuutta ja yrityksiä pystyssä. Yrityksiin kuuluva Fiskars tunnetaan tänäkin päivänä.

Minusta oli mielenkiintoisinta seurata, miten Marian äiti onnistui pyrkimyksissään, sillä Elin on oikeasti elänyt ja vaikuttanut 1600-luvulla sekä toiminut yli sadan hengen työllistäjänä, sen lisäksi, että oli kymmenlapsisen perheen äiti ja yksinhuoltaja aikana, jolloin naisilla ei ollut virallista oikeutta omaisuuksiin eikä päätöksentekoon ainakaan avioliiton aikana. Turussa voi tänä päivänä kulkea Elin Sågerin kujaa pitkin. Myös hänen entinen kotitalonsa on säilynyt Aboa Vetus museossa Aura-joen rannalla.

Kristiina Vuoren kirjasta Kesytön liekki tuli mieleeni hänen kirjansa Kaarnatuuli, joka kertoi 1500-luvulla eläneestä Valpuri Innanmaasta, josta tuli Turun rikkain kauppias miehensä kuoleman jälkeen.  Viipurin valtiatar kertoi Gunilla Johanintytär Besestä, josta tuli 1500-luvulla Viipurin linnanpäällikkö miehensä kuoleman jälkeen. Naisilla oli siis mahdollisuus nousta johtavaan asemaan myös menneisyydessä.

Tuli kutsuu häntä. Yhä edelleen ja yhä uudelleen, vaikka hän kuvitteli tyydyttäneensä sen nälän, kun ränsistynyt kalamaja loimusi liekkimerenä kohden yötaivasta.

Maria perheineen muutti asumaan lähemmäs ruukkeja, jotta äidin oli helpompi johtaa niitä. Samoilla seuduin asui ihminen, joka sai outoa nautintoa sytyttäessään tulipaloja. Maria pelkäsi tulta, sillä hän kantoi tulen merkkejä vartalossaan. Jotakin ikävää oli sattunut, kun heidän kotitalonsa oli palanut muutamaa vuotta aiemmin. Oliko sama sytyttäjä kyseessä? Oliko menneisyys tullut kummittelemaan Marialle? 

Kristiina Vuoren Kesytön liekki vei mukanaan 1600-luvun ruukkimiljööseen, jossa loimusi arvaamattomat tulenlieskat. Yhtä arvaamaton oli rakkauden lieska, joka syttyi ja poltti kantajaansa. Upea fiktiivinen tarina henkilöistä, jotka ovat aidosti eläneet 1600-luvulla.

 

Kristiina Vuori, Kesytön liekki

Tammi 2022

s. 348 + Faktasta fiktioksi 11s.

Historiallinen teos

1600-luku 

 

Kristiina Vuori: Viipurin valtiatar
Kristiina Vuori: Elinan surma
Kristiina Vuori: Filippa
Kristiina Vuori: Kaarnatuuli
Kristiina Vuori: Neidonpaula
Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär
Kristiina Vuori: Siipirikko
Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Kristiina Vuori: Neitsytkruunu

Kristiina Vuori: Samettiin kätketty

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti