keskiviikko 26. heinäkuuta 2023

Nilla Kjellsdotter: Taivaankartano

 


Niityllä, vähän matkan päässä louhokselta, häämötti jotain outoa. Jotain uhkaavaa. Kangas oli valkeaa kuin lumi, samoin kuin ruusu hänen ristityissä käsissään. Vaaleat hiukset levittäytyivät kuin hohtava sädekehä hänen päänsä ympärillä. Silmät olivat kiinni, kädet lepäsivät rinnan päällä. Hän näytti levolliselta. Kauniilta ja viattomalta.

Nilla Kjellsdotterin Taivaankartano jatkaa Murhia Pohjanmaalta-dekkarisarjaa todella koukuttavasti. Nuori tyttö löytyi kuolleena metsäiseltä niityltä. Hän oli ollut Vapaakirkon tyttöleirillä ja lähtenyt tapaamaan poikaystäväänsä. Oliko poikaystävä syyllinen? Elinin kuolemasta huolimatta, leiriä jatkettiin.

Kun Mija Wadö astui työhuoneeseensa vaasan poliisilaitoksella, hän käveli suoraan ikkunan luo avaamaan tuuletusluukun. Hänen poissaolonsa ja edellisen viikon helle olivat tehneet tehtävänsä.

Murhia Pohjanmaalta-sarjan päähenkilönä toimii Vaasan poliisin etsivä Mija Wadö. Ensimmäinen sarjan kirja oli nimeltään Kivipuiston tyttö. Siinä kuvailtiin sen verran pahoja lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia, että ihan pahaa teki jo lukeakin, eikä ihme, että päähenkilökin oli sen jälkeen pitkällä sairaslomalla, sillä hänen mieleensä nousivat ikävät kokemukset omasta lapsuudestaan. 

Kun Mija palasi töihin sairaslomaltaan, hän joutui tekemisiin uskonnollisiin piireihin liittyviin henkilöihin, joiden taustoja kannatti tutkia tarkemmin. Leirin jatkaminen yhden leiriläisen kuoleman jälkeen, oli todella outoa. Lopulta aukesivat myös syyt,  mitä tarkoitusta varten leiri oli järjestetty. Voisiko noista syistä löytyä motiivi? Kiirettä piti, sillä toinenkin tyttö löytyi kuolleena.

Samassa tuska viilsi häntä. Sellaista kipua hän ei ollut koskaan aiemmin tuntenut. Hänen kurkustaan purkautuva ääni porautui syvälle paksujen betoniseinien uumeniin. Sillä hetkellä hän toivoi sisimmässään, että niin olisi myös käynyt.

Nilla Kjellsdotterin dekkari Taivaankartano vei kesäisiin luontomaisemiin. Nuoruus ja huolettomuus kuuluvat totta kai yhteen. Kirjailija on kirjoittanut dekkarin nuorista henkilöistä hyvin uskottavasti. Huolettomuudesta on usein kaikenlaisia seuraamuksia, ja niistä voit lukea lisää tästä kesäisen jännittävästä Taivaankartanosta.

 

Nilla Kjellsdotter, Taivaankartano *****

suom. Anna Heroja

Gummerus 2023

s. 420

Himmelsgården 2023

Dekkari

Murhia Pohjanmaalta-sarja 2. osa 

 

Kjellsdotter Nilla: Kivipuiston tyttö

4 kommenttia:

  1. Surullista kun elämä katkeaa varhaisessa vaiheessa.
    Kaamea tunnelma välittyy tänne asti. ♣️
    Kirjan nimi ja kansikin lisäävät vaikutelmaa.
    Varmaan hyvä pahuudesta kertova tarina. 📕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tarinan rikokset tapahtuivat kirjassa eikä oikeassa elämässä. On hyvä, kun nuorten elämä jatkuu eteenpäin. Kjellsdotter tuo kirjassa esille mielenkiintoisia teemoja ja tällä kertaa se on vapaakirkon kesäleiri. Jätän kertomatta keille leiri oli suunnattu. Suosittelen jännityksen ystäville.

      Poista
  2. Kurkottelen pikku hiljaa kohti dekkareita, joita en ole lukenut oikeastaan ikinä. Tällaiset tosi raflaavat, iholle tulevat aiheet saavat kyllä varmasti tästäedeskin jäädä minulta lukematta, en pysty! Mutta ehkä jotain kevyempää jännitystä tosiaan voisi kokeilla... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä Kjellsdotterin dekkarit tulevat todella iholle, sillä niissä on paljon synkkiä salaisuuksia, niin synkkiä, että niillä on vaikutuksia siihen, miksi rikolliset tekevät rikoksiaan.
      Suosittelen sinulle keveämpiä dekkareita esim. Elly Griffithsin dekkarisarja, joka kertoo Ruth Gallowaysta on kevyempää cosy-crimeä.

      Poista