perjantai 7. heinäkuuta 2023

Anna-Kaisa Linna-Aho: Myrskylasi

 

 

Turvallisuuden tunteella oli useita, siseneviä kerroksia. Oli junamatka kaupungista ja pitkä metsätaival asemalta. Oli kapea maantie, jota kukaan ei huvikseen lähtenyt kulkemaan. Oli vain muutama naapuri, jotka kaikki hän jo tunsi ja jotka pitivät hänestä tai sietivät ainakin.

Anna-Kaisa Linna-Ahon teos Myrskylasi kertoi Jatkosodan jälkeisestä ajasta pienessä kylässä.  Miehet olivat käyneet vähiin, ja he jotka palasivat sodasta takaisin, olivat enemmän tai vähemmän traumatisoituneet. Myös Ellen oli ollut sodassa mukana. Silloin hänet tunnettiin eri nimellä, nimellä, jonka hän halusi unohtaa. Nyt hänet oli palkattu tilanhoitajaksi suureen kartanoon, jonka vanhin poika oli kaatunut sodassa. Nuorempi poika Valde oli selvinnyt sodasta, mutta hän oli levoton, eikä pysynyt kauaa aloillaan. Valde ja äitinsä olivat aina olleet riidoissa keskenään.

Vai karkuri sinusta tuli - miten kehtaat täällä näyttäytyä - kuinka kehtaat kävellä tuommoisessa asussa esi-isiesi luiden päällä?

Ellen oli kasvatettu pojaksi ja mieheksi. Isä oli pitänyt huolen, että hän oli kaikessa paras. Hän oli paras maatilan hommissa, urheilussa, kalastuksessa. Hän oli uuttera ja työteliäs. Hän meni myös sotimaan innolla, sillä hän oli hyvä ampumaan ja isänmaallinen luonteeltaan. Siellä tunnettiin hänen taustansa, eikä mennyt kauaa, kun hänen selkänsä takana alettiin suunnitella hänen karkottamistaan tms. Siitä lähtien Ellen oli pakoillut. Nyt hän ei aikonut enää pakoilla.

Ehkä se oli hänen suurin tragediansa. Jonkun olisi pitänyt osoittaa hänelle Sashaa ja sanoa: pidä varasi.

Kirjan toinen kertoja oli Lydia, joka eli joka päiväisessä pelon vallassa, sillä hänen miehensä oli seonnut sota-aikana. Heillä oli pieni vauva, jonka kanssa Lydia meni piiloon mieheltään. Mies ei ollut suostunut hoitoon. Heillä ei ollut juuri mitään tuloja, mutta kenenkään ei pitänyt saada tietää, miten surkeasti heidän asiansa olivat. Vaarallisen sairas mies, joka eli sodan kauhuissa edelleen, vaikka sota oli loppunut.

Anna-Kaisa Linna-Ahon Myrskylasi kertoi dramaattisen tarinan Jatkosodan jälkeisestä ajasta ja hyväksynnän tarpeesta.

 

Anna-Kaisa Linna-Aho, Myrskylasi *****

Otava 2023

s. 267

Jatkosodan jälkeinen aika

Sotatraumat 

Queer


4 kommenttia:

  1. Sinulla on ihana tapa laittaa kirjojen kuviin eri kukkia mukaan 🌼🌸🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita. Nyt niitä kukkia on piha täynnä. Kesä on ihanaa aikaa, kun saa ihailla kukkia.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Suosittelen. On todella kiinnostavan koukuttava teos.

      Poista