keskiviikko 6. joulukuuta 2023

Heidi Mäkinen: Kuura ja karkaileva isomummo

 


Tänään Kuura kävelee yksin koulusta mummin luo. Sen hän osaa, sillä se on vain kävelemistä, ja kaikki osaavat kävellä paitsi vauvat.

Heidi Mäkisen Kuura ja karkaileva isomummo kertoo tarinan ekaluokkalaisesta tytöstä, jonka nimi on Kuura, ja eriskummallisesta tapahtumasta, johon hän joutui isomummonsa seurassa. Isomummo oli mummin äiti. Kirjan alussa Kuura meni mumminsa luokse suoraan koulusta.

Isomummo löytyy lähihaupan hyllyjen välistä. Mummi tuntee naisen, joka istuu kaupan kassalla. Kassanainen soitti mummille.

Isomummin muisti oli huonontunut, mutta hän asui vielä kotona. Onneksi tutut soittivat mummille, jos näkivät isomummon jossakin harhailemassa. Hän saattoi käydä vaikka kauppaostoksilla vanhasta muistista. Niinpä jääkaapissa oli useampi purkki maitoa, kun isomummi ei muistanut, että hän oli ostanut jo maitoa. Sitäpaitsi mummi oli tilannut hänelle kauppakuljetuksen, joten ostokset tulivat suoraan kotiin. 

Taksikuski avaa oven ja isomummo istuu etupenkille. Kuuralle kuski avaa takaoven, Kuura asettuu istumaan ja kiinnittää turvavyön. Rollaattori heitetään takakonttiin.

Ja siitä se seikkailu alkoi. Kirjan parissa on varmasti kivaa lapsilukijoiden kanssa. Kirjan parissa voidaan keskustella mm. karkaamisesta, isovanhemmuudesta, muistisairaudesta ja sairaalasta sekä palvelutalosta. Myös tupakoimisen vaaroista voidaan puhua. Aika monipuolinen lastenkirja. Kuvat ovat kivoja, ja värikkäinä ne olisivat vielä paljon hauskempia. Kuura on ekaluokkalainen, joten kirja sopii hyvin 5-8-vuotiaille lapsille. Sen ikäisille sopivat värikuvat paremmin. Kun kirja olisi isokokoinen ja teksti suurempaa, silloin lukemaan opettelevat pystyisivät itse harjoittelemaan kirjan lukemista.

Heidi Mäkisen lastenkirja Kuura ja karkaileva isomummo on hellyttävä tarina isovanhemmuudesta.

 

Heidi Mäkinen, Kuura ja karkaileva isomummo

Kuvitus Marja Siira

Karisto 2023

s. 80

Lastenkirja

Isovanhemmuus

                                      Marja Siiran kuvitus
 

6 kommenttia:

  1. Kiitos Mai aivan hellyyttävän ihana avaus! Voi meitä mummoja vaan ei vielä isosellaisia:))

    Hauska ja eloisa kuvitus sekä paljon erilaisia teemoja, jotka luontevasti auttavat ymmärtämään erilaisuutta ympäristössään, lasten kanssa keskusteltavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella sympaattinen kirja. Marjatta postasi tästä aiemmin ja kiinnostuin kirjasta juuri isovanhemmuuden vuoksi ja siksi, että päähenkilö oli nimeltään Kuura. Olen työelämässä tavannut yhden Kuura-nimisen lapsen ja ajattelin, että onpa harvinainen nimi. Nyt Kuura on saanut jopa henkilöhahmon kirjaan :)
      Muistisairaus, tai ylipäätään mikä sairaus tahansa, mikä ei näy ulospäin, voi olla lapsen vaikea ymmärtää. Mutta onneksi nykyään ilmestyy lastenkirjoja, joissa puhutaan myös sairauksista.

      Poista
  2. Tässä on myös kivasti se, että mummi on vielä rempseä ja nuorekas, kuten nykyään usein on, ja isomummo kärsii vanhuuden vaivoista.
    Olen viime aikoina törmännyt ihaniin kuvauksiin isovanhemmista. Sirpa Kähkösellä on 36 uurnaa -romaanissaanviehättävä kuvaus ukkimaailmasta ja mummomaailmasta ja siitä, miten pitkälle ukki ja mummo menevät sairaan lapsen hoitamisessa ja viihdyttämisessä.
    Toivoisin Heidin kirjoittavan lisää sukupolviaiheesta, lapsille tai aikuisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin lapsille voisi olla enemmän kirjoja, missä on isovanhempia, mummit, papat ja heidän vanhempansa. Monet ovat isovanhempia jo neli-viisikymppisinä, työelämässä ja hyvin jaksavia. Sitten on heidän vanhempansa, jotka voivat olla hyvin jaksavia, mutta voivat kärsiä muistiongelmista, kuten tässä kirjassa.

      Kiva, että otit esille Kähkösen kirjan. Ostin sen eilen itselleni joululahjaksi. Saa nähdä jaksanko odottaa jouluun asti lukemista :)

      Poista
  3. Onpa viehättävän tuntuinen kirja. Ja tuo kuvitus näyttää hauskalta ja omaperäiseltä. Kiva, kun luet myös lasten kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli :)
      Luen aina lapsille, kun niitä on meillä yökylässä. Kirjan valitseminen on todella tärkeä juttu. Tässä kirjassa pieni lapsi ja suvun vanhemmat henkilöt viettävät aikaa yhdessä. Minusta se on tärkeä kirjan aihe.

      Poista