perjantai 15. joulukuuta 2023

Kirjabloggareiden joulukalenteri Luukku 15

 


On valkoisia pisaroita

ilma tulvillaan.

Kimaltava lumimatto

peittää koko maan.

osa Piia Perkiön runosta Lumisade 1978


Joulun aikaan olisi ihanaa, jos olisi lunta. Lumi tuo joulumielen. Koska asumme Turussa, lumen tulo jouluisin voi olla epävarmaa, ja olenkin kokenut kurjia ja märkiä vesisadejouluja täällä asuessamme. Siksi nautin jokaisesta lumipäivästä, joita täällä onkaan. Olen syntynyt Pohjois-Suomessa, joten minua ei pakkaset palelluta ihan helposti. Koirien kanssa on ihana vaellella lumisessa maastossa. Muistan lapsuudesta, että eräänä jouluna sain lahjaksi sinisen potkurin ja mustan pehmokoiran, joka kyydissä potkuttelin pitkin teitä.

 

Tunturi tähyää järven jäätä,

pakkasen parta hilisee,

salaisessa hämärässä

tonttujen kellot kilisee.

osa Hannele Huovin runosta Aamulaulu ennen joulua 1985 


Sanna Hytin toimittamassa ja Minna L. Immosen kauniisti kuvittamassa joulukirjassa Lumi hiljaa leijailee on lumirunoja ja tarinoita eri vuosikymmeniltä, sanoja jouluisiin hetkiin. Kirjan kansikuvassa tyttöenkeli potkuttelee innokkaasti punaisella potkurillaan ja musta kissa istuu kyydissä. Onkohan kenelläkään enää potkuria?

 

Pehmeästi hiuteet katuun putoo,

joulu saapuu hiljaa kaupunkiin,

lukin lailla hämy mielen kutoo

seitin - utuisihin unelmiin.

Vanha katulyhty nukkuu nurkassaan,

iltatähdet syttyy palamaan.

Nyt soi joulukellot kauas yli kaiken maan.

osa Larin-Kyöstin runosta Joululaulu 1923


Kirjan sivuilta voi lukea vaikka Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen joulusta, Mysi Lahtisen lapsuuden joulusta ja muita kivoja jouluun liittyviä juttuja.

 

Räystäällä

pakkasen papiljotit,

kuurassa taivas ja maa.

 

Naapurin karvaisen

koiran jäljet

katoaa nurkan taa.

 

Lunta on maassa

ja lunta on puussa,

on kirkas talvisää.

Jukka Itkosen osa runosta Joulupäivä 2011 

 

                                                Minna L. Immosen kuvitus on ihana.
 


Toivotan ja toivon lumista joulukuuta ja joulua kaikille!

 

Sanna Hytti toim., Lumi hiljaa leijailee

Kuvitus Minna L. Immonen

Kirjapaja 2012

s. 47 


Kirjabloggaajien joulukalenteri 2023 avautui eilen Kirjaluotsi-blogissa  ja huomenna se avautuu Kulttuuri kukoistaa-blogissa. Ihana olla mukana tässä jouluisessa kalenterissa, jonka joka päivä avaa eri blogi.


 Kuvan on tehnyt Niina Yöpöydän kirjat - blogista. Kiitokset Niinalle 💖


 

13 kommenttia:

  1. Hurmaavin kuvin varustettu postaus kera herkin runoin vie kevein askelin lukijansa kohti joulua mallin: "lukin lailla hämy mielen kutoo seitin - utuisihin unelmiin". Kiitos Mai tästä tunnelman virittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Voisin katsella joka päivä Minna L. Immosen maalaamia kuvia. Hänellä on taito luoda tunnelmakuvia. Tällä kertaa tunnelman loi lumi ja siihen liittyvät runot ja tarinat. Joulu ja lumi kuuluvat yhteen <3
      ps. Huomasithan pakkasen paplarit!

      Poista
  2. Voi miten kaunis luminen luukku!
    Rauhallista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margit <3
      Lumi on ihanaa ja lumi kuuluu talveen ja jouluun.

      Poista
  3. Potkuri, mainio kulkupeli! Tuo mieleen lapsuuden, ja kyllä, vanhempieni kodissa Savossa niitä vielä löytyy. Helsingissä kyllä ei. Mukavaa joulunodotusta ja kiitos vuoden postauksistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja <3
      Savosta varmaan löytyy potkureille hyviä teitä missä potkutella riemumielin teitä pitkin. Lapsuudesta on kyllä ihania muistoja talvikeleiltä, kun potkuteltiin, hiihdeltiin, laskettiin pulkalla mäkeä ja luisteltiin. Silloin sai kyllä lumipalloista niskaan, jos ei varonut.

      Poista
  4. Ihastuttava postaus. 💙 Luminen talvi on haaveellisen kaunis, onni päästä näkemään ja kokemaan hiljaa leijaileva lumisade. Minulla oli lapsena punainen potkukelkka. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita ❤️
      Hauskaa, että postaus nosti lapsuusmuistojasi esiin. Luminen talvi on kauneinta mitä tiedän. Tykkään olla ulkona, ulkoilla koirien kanssa ja seurata niiden peuhaamista lumihangessa. Tämä talvi on ollut huikean kaunis täällä Turussa, koska täällä on lunta. 💙

      Poista
  5. Onpa tosiaan ihastuttava postaus. Ja ihastuttava teos, pitääpä hankkia se omiin käsiin ihasteltavaksi.
    Toivottavasti lumi pysyy siellä Turun seudullakin. Ihanaa, kun on lunta, se tuo valoa pimeyteen. ❄️🩵

    VastaaPoista
  6. Oijoi, nimeni taisi jäädä äsken pois. Mutta kommentti oli Kirjakaapin kummituksen Jonnalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna kommentista <3 Onneksi viimeöinen sade ei vienyt kaikkea lunta. Nämä Minna L. Immosen maalaamat kuvat ovat ihania ja sopivat hyvin kirjan tunnelmaan.

      Poista
  7. Ihastuttavia joulumuistoja ja runoja. Itkosen monitulkintainen runo nostatti hymyn huulille, karvainen naapuri vai koira... 😊 Lumiset terveiset ja ihanaa joulun aikaa sinulle!

    Ps. Potkuri löytyy, vaikka ei ole vielä tälle talvelle tullut käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau olet ensimmäinen kommentoija, jolla on vielä potkuri käytössä. Hienoa 😊.
      Itkosen runoista löytyy monitulkintaa, kuten pakkaselta papiljotteja...
      Kiitos Villis kommentistasi ja vielä voin toivottaa lumista joulunalusviikkoa 😊

      Poista