S.K. Tremayne: Jääkaksoset

Tuska kumpuaa sisimmästäni, ja minun on nostettava nyrkki suun eteen, jotten ala vapista.

Lontoolaisen S. K. Tremaynen tiheätunnelmainen Jääkaksoset on kirja, joka pitää mieluummin lukea yöllä pimeässä, kaikenlaisten narinoiden ja yöllisten äänien kuuluessa. Lokkien kirkunaa, korppien ääntelyä. Mieluummin mahdollisimman paljon hämärää rekvisiittaa, että tunnelma on tarpeeksi hyytävä. Luin niin kauan, että aamu alkoi valjeta ja tunnelma oli kadonnut. Päivänvalossa tämä psykologinen perhetragediatrilleri ei vaikuttanut niin pahalta. Sunday Times kehuu kirjan kansiliepeessä tarinan loppuratkaisua yhdeksi hienoimmista, mutta itse olen eri mieltä. Sehän suorastaan lässähti.

S.K Tremaynen takaa löytyy kirjailija Tom Knox alias kirjailija ja toimittaja Sean Thomas. Sean Thomasina hän on kirjoittanut neljä romaania, Tom Knoxina viisi kirjaa ja S. K. Tremaynena Jääkaksoset ja tänä vuonna julkaistun The Fire Child teoksen. Tremaynena kirjoitetut trillerit on suunnattu naispuolisille lukijoille, sillä kuten olen aiemminkin havainnut naisille on suunnattu oma tyylisuunta trillereissä, joita julkaistaan nyt enemmän kuin runsaasti.

"Voi helvetti sentään! Nyt sinä sitten uskot kummituksiin vai? Jotain vitun rajaa nyt, Sarah. Lydia on kuollut, Kirstie on onneton ja pyörällä päästään. Siinä kaikki. Hän on pieni tyttö, ja hän tarvitsee vanhemmat, joilla on kaikki ruuvit tallella."

Jääkaksosten tarinassa oli perhe, isä, äiti ja kaksostytöt. Perheellä ei mennyt hyvin. Varsinkin vanhemmilla oli ongelmia. Ongelmat lisääntyivät, kun toinen kaksostytöistä kuoli. Sen jälkeen myös eloonjääneellä kaksostytöllä oli ongelmia. Vuoden päästä tapahtuneesta perhe päätti muuttaa Skotlantiin, vanhalle majakkasaarelle, jonka perheen isä oli perinyt. Perhe halusi aloittaa kaiken alusta ja unohtaa menneet. Eihän muistoja voi unohtaa, eivätkä ongelmat katoa mihinkään, jos niitä ei selvitetä. Isän ja äidin kyräily ja viha alkoi olla käsinkosketeltavaa. Lahonnut, kostea ja kylmä talo keskellä merta ei paljon lohduttanut, vaan lisäsi ongelmia, varsinkin henkisiä ongelmia. 

Pidän valtavasti kirjoista, joissa on kaksoset, koska itselläni on kaksospojat. Kirjaan oli löydetty runsaasti kaksosiin liittyvää aineistoa esim. identtisten kaksosten erottamisesta toisistaan. Minun pojillani on kolme varmaa merkkiä mistä heidät erottaa: hiusraja, ääni ja kädet. Muuten he ovat kuin toistensa kloonit. Luonne-eroja ei juurikaan ole. Tekstiviestit ja puhelut sisältävät yleensä samat asiat. Heidän serkkunsa sanoi, että hänestä on kammottavaa, kun molemmat laittavat samanlaisia viestejä. Ihania  poikia.

Jääkaksosissa oli joitakin juttuja, jotka ärsyttivät minua kovasti esim. perheen hankkima vene oli jolla ja tässä jollassa oli perämoottori. Lisäksi alussa se oli kumiveneenmallinen, jotta se oli kevyt vetää maihin. No, ehkäpä Skotlannista löytyy kumivenejollia, joissa on perämoottori. Tämä oli todella ilkeä trilleri. Perheen vanhemmat olivat kumpikin häiriintyneitä, joten ei ihme, että lapsikin oli sekaisin.

Suurimman ja terävimmän. Sitten vien sen selkäni taakse.

S. K. Tremayne, Jääkaksoset ***
suom. Oona Nyström
Otava 2016
s. 349
The Ice Twins 2015