tiistai 23. elokuuta 2016

Arne Nevanlinna: Marie

Suu vääntyy hymyyn ja hän alkaa nauraa ääneen. Välittämättä siitä, että kuka tahansa voi tulla huoneeseen ja kertoa kaikille, että rouva M on aina ollut vähän omituinen, mutta nyt se on tullut hulluksi. Jotain etua vanhuudesta sentään on. Hän odottaa, että tänään joku tulisi käymään. Hän pelkää, ettei kukaan taaskaan tule. Hän toivoo olevansa kuollut.

Arne Nevanlinnan (1925-2016) esikoisromaani Marie kertoi vanhusten hoitolaitoksessa asuvasta satavuotiaasta Marie Myhrborgista, joka pystyi enää vaivoin makaamaan ja muistamaan menneitä asioita, menneitä paremmin kuin nykyisiä. Marie syntyi Strasbourgissa ja tapasi sotasairaalassa suomalaisen lääkärin, rakastui ja vihittiin salamavauhtia. Suomi itsenäistyi samaan aikaan ja pari muutti Suomeen asumaan. Ranskankielinen tumma Marie oli outo ilmestys miehensä ruotsinkielisessä suvussa. Palvelijat olivat suomenkielisiä, joten Marie ei oppinut koskaan kunnolla kumpaakaan ei ruotsia eikä suomea. Arne Nevanlinnan Marie nostaa esille ulkopuolisuuden ja Marien yksinäisyyden ihmisten keskellä. Oma mieskin jätti rakkauden huuman loppuessa Marien yksin selviytymään. Onneksi oli oma poika Edouard ja muistot ja salaisuudet.

Sitä päivää ei enää milloinkaan tule, että Edouard kurkistaisi ovesta ja huutaisi iloisesti, että laita itsesi valmiiksi chère Maman, tänään me menemme huviajelulle, silloin hän oli vastahakoinen, mutta nyt hän olisi innoissaan, mutta ei jaksa...

Marie varttui ranskalaisessa kaupungissa aivan Saksan rajalla. Hän puhui sujuvasti kumpaakin kieltä. Nevanlinna nosti Mariessa naisen aseman esille. Marien ollessa nuori, ei naisten opiskelu ollut tärkeää, tärkeää oli löytää sopiva mies ja huolehtia taloudesta. Marie halusi opiskella ja hän oli hyvä koulussa, mutta siitä huolimatta opiskelua ei katsottu hyväksi. Ehkä kieliä oli hyvä osata taloudenhoidon ohella.

Nevanlinna kietoo taitavalla otteella lukijan Marien tarinan taitekohtiin: lapsuuteen ja nuoruuteen Strasbourgissa ja aikuisuuteen Helsingissä sekä vanhuuteen hoitokodissa. Pikkuhiljaa elämän pienet ja suuremmat surut ja ilot aukenivat, mutta Marie oli taitava peittämään jälkensä. Ainoastaan yhdestä asiasta hän jäi naimisissaollessaan kiinni, mutta niin jäi aviomieskin. 

Marien tarinan rinnalle nousee kuin voikukka keväällä eräs toinen tarina, ja tämä tarina kosketti läheltä Marien tarinaa. Kirjan loppuun Nevanlinna jätti koukun, joka toi lukijoiden silmien eteen järkyttäviä tarinoita. En sano, että hieno oivallus, mutta osuva oivallus kuitenkin jäädä miettimään mahdollista tai mahdotonta jatkuvuutta kirjan henkilöille.

Pidin kovasti Nevanlinnan Mariesta. Pidin siitä, että hänen päähenkilönsä oli nainen, joka oli vanha ja toi esille mm. vanhustenhoidon. Hoitajien puheet olivat niin aidon oloisia, että minulle tuli mieleen, että Nevanlinna on kuunnellut jossakin tarkkaan miten vanhuksille puhutaan. Nevanlinna oli itsekin jo pitkän iän elänyt, kun tämä kirja julkaistiin. Kirja oli Finlandia-palkintoehdokas vuonna 2008, jolloin palkinnon voitti Sofi Oksasen Puhdistus. Marien jälkeen ilmestyivät vielä Vallan reunassa, Hjalmar, Varma, Heta ja Pako teokset.

Saksalainen ja juutalainen. Silloin hänen maailmansa romahti, ei kokonaan, mutta se osa, johon kuuluivat Pèren ja Grand-pèren pilkalliset tai katkerat huomautukset siitä, ketkä olivat syyllisiä milloin mihinkin, asiakkaiden vähenemiseen, vilpilliseen kilpailuun, nuorison huonoon käytökseen, brutaaleihin poliiseihin ja ennen kaikkea sotaan, silloin kun Grand-père oli nuori ja Papa pieni.

Arne Nevanlinna, Marie ****
WSOY 2008 toinen painos
s. 288

Elinan, Kirsin, Katjan, Suketuksen, Paulan, Satun ja Margitin bloggaukset kirjasta.






8 kommenttia:

  1. Tämä on hurjan viehättävä teos, jotenkin korostuneen esteettinen. Mukavaa että bloggasit Mariesta. Samaa mieltä siitä, että Nevanlinnan "ote on taitava."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu :) Yleensä pidän lyhyemmistä lauseista, mutta Marien ajatukset jatkuivat ja jatkuivat, eikä minulla ollut mitään vaikeuksia olla mukana Marien menneisyydessä. Nevanlinna loi kuvia, joita jäin katselemaan Marien vierelle. Kaunista ja taitavaa.

      Poista
  2. Msrie on minunkin hyllyssä odottamassa, mutta nyt annan tilaa syksyn uutuuksille. Aiheena Marie on kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja piti lukea jo ilmestymisvuonna, kiinnostuin siitä jo silloin, mutta aina se vain jäi. Nyt sitten huomasin Nevanlinnan kuolleen ja päätin lukea Marien. Joistakin kirjoista vaistoan, että se on minulle sopiva, ja Marie oli sellainen kirja, historiaa ja naiselämää sadan vuoden ajalta.

      Poista
  3. Minäkin pidin kirjasta, se jäi pitkäksi aikaa mieleen lukemisen jälkeen. Muita kirjailijan kirjoja en ole (vielä) lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tämä oli ensimmäinen Nevanlinnan kirja. Minusta oli hienoa, että hän oli todella iäkäs, kun tämä esikoiskirja julkaistiin ja vielä muitakin julkaistiin. Uusin tänä vuonna. Kaunista tekstiä ja mukaansatempaavaa.
      Kiva kun sinäkin pidit kirjasta :)

      Poista
  4. Nevanlinna jätti eleganttia jälkeä ja lukijalle myötäsukaisen tunnetilan. Viimeisimmät: "Arne. Oman elämän kintereillä", "Isän maa" ja "Pako". Jälkimmäisestä tyylinäyte:"Ehkä kyseessä ei ollut riita, vaan eskaloitunut erimielisyys" kuvaa oivasti Nevanlinnan ymmärtäväistä ja laaja-alaista tapaa kertoa ja hahmottaa maailmaa... Onneksi teokset kestävät ja ansaitsevat useammankin lukukerran:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka, Marie sisältää niin paljon historiaa, että kirja pitäisi lukea vielä tarkemmin. Historian esiintuominen on paljon mielenkiintoisempaa tällaisissa kirjoissa kuin kuivasti esiteltynä tietona :)
      Olihan tämä charmantti teos ja lisäksi sisälsi omanlaista ironiaa, jopa huumoria. Ironian kohteina olivat välillä oma suku, miehen suku, suomalaisuus, ruotsalaisuus, vanhustenhoito, ym.
      Todella rikas kirja.

      Poista