Finlandia Junior-palkinnon sai tänä vuonna Kreetta Onkeli
kirjallaan Poika joka menetti muistinsa.
Lämpimät onnittelut voittajalle. Tuulien
taikuri kirjan on kirjoittanut Reeta Aarnio, joka sai tänä vuonna Kaarina
Helakisa-palkinnon kirjasarjastaan. Kirja on itsenäinen päätösosa fantasiakirjasarjalle,
johon kuuluvat osat Maan kätkemät
(2008), Veden vanki (2009) ja Virvatulen vartijat (2011). Kirjoilla on
todella sympaattiset nimet ja itse kirjat ovat oikein mukavaa luettavaa noin 8
vuodesta ylöspäin. Tietysti vanhemmat voivat lukea kirjaa nuoremmillekin, mutta
kirjassa esiintyy ihmeellisiä pelottavia otuksia ja eläimiä sekä noitia, joten
vanhempien pitäisi selittää pienille lapsille, että kirjan tapahtumat ovat kuvitelmaa,
eikä totta.
Tuulien taikuri
ottaa vahvasti kantaa koulukiusaamiseen. Kirjan puutteena pidän sitä, että
siinä ei ole kuvia. Kansikuva on oikein onnistunut ja lukemaan houkutteleva. Kirjan
tapahtumat olivat jännittäviä ja siinä esiintyneet tontut ja tuulenhenget
olisivat saaneet tulla esille kuvina. Tontuilla oli sitä paitsi todella hauskat
nimet, kuten Nirukniru ja Nilla. Nilla asusteli kirjan päähenkilön Liinan perheen
saunassa, jonne Liina kävi välillä viemässä tontuille sopivaa ruokaa, kuten
rusinoita, manteleita, pähkinöitä, suklaata, keksejä, hilloa, riisipuuroa ja
kaikenlaista muuta mitä kaapeista löytyi.
Hän oli yksi
erityisistä, harvoista ja onnekkaista, joissa oli väkeä, voimaa saada luonto
tottelemaan itseään ja kyky nähdä haltijoita ja muita olentoja.
Liina ja hänen ystävänsä Siri, Viola ja Eetu kävivät joka
ilta taikaoppitunneilla. Päivällä he olivat tavallisia oppilaita tavallisessa
koulussa, mutta iltaisin koulu ja opettajat muuttuivat taikakouluksi ja sen
opettajiksi. Kirjan tapahtumiin tuli vauhtia, kun kaupunkiin muutti konsultti
Marja Karma, joka oli entinen kuunankalainen. Hän oli tullut kostamaan kaiken
sen vääryyden, minkä koki aikoinaan muiden lasten taholta. Marja oli entinen koulukiusattu
ja hän oli hautonut kostoa pitkään. Vihdoin hän oli saanut käsiinsä
taikavälineitä, joiden avulla hän aikoi tuhota koko Kuunangan kaupungin ja sen
asukkaat. Marjan piti vain houkutella joku lapsista Tuonelaan, rajan taakse,
hakemaan Marjalle lisää taikavoimia, sillä hän ei halunnut riskeerata itseään,
kun kaikki valta oli pian hänen käsissään.
Tuulien taikuri
oli oikein viihdyttävä, eikä se ollut turhan pelottava. Tuulien taikuri sopii hyvin lapsille, jotka ovat kiinnostuneita
taikuudesta, noidista ja fantasiasta, sillä kirjasta löytyvät kaikki nämä elementit.
Lisäksi kirjassa käytiin hyvän ja pahan kaksintaistelu, jossa lapset esittivät
hyvää ja voittivat. Pahan palkka ei ollut paha, vaan väki-ihmiset eli ihmiset,
joilla oli taikavoimia, muuttivat pahan ihmisen ajatusmaailman hyväksi.
Taikavoimien haltioilla oli mahdollisuus muuttaa ajatusmaailmaa
positiivisemmaksi, joka minusta sopi todella hyvin kirjan fantasiamaailmaan.
Ja sitten Pirtapaula
kertoi pienestä, pulleasta silmälasipäisestä tytöstä, jota kaikki sanoivat
skunkiksi ja jota ei huolittu mukaan leikkeihin ja jonka kanssa kukaan ei
suostunut olemaan pari. Tytöstä, jota ei huolittu pesäpallojoukkueeseen ja joka
tönäistiin nurin aina kun siihen oli tilaisuus, josta juoruttiin selän takana,
jonka reppuun kaadettiin piimää ja jonka lautanen lyötiin kädestä lattialle
ruokalassa. Tytöstä jota kukaan ei puolustanut vaan jonka pilkkaaminen yhdisti
kaikkia muita.
Reeta Aarnio, Tuulien
taikuri ****
Otava 2013
Kannen kuva Jussi Kaakinen
s. 219