Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä (17 Klassikkohaaste)

 

Seurasi nyt kuritus äitin kädestä, käyden miehestä mieheen yli koko poikaparven; ja kova oli Kuokkalan korvessa rähinä. Kiivaasti kyllä käyttikin vitsaansa muori, mutta jahtivouti vakuutti heidän kuitenkin saaneen liian lempeän saunan.

Aleksis Kiven (1834-1872) klassikkoteos Seitsemän veljestä vuodelta 1870 valikoitui lukukirjaksi heinäkuiseen klassikkohaasteeseen. Kirjan alussa nuoret Jukolan veljekset olivat karkumatkalla, ja äitinsä oli etsinyt heitä pitkään. Pojat viihtyivät hyvin metsässä, sillä he olivat taitavia metsästäjiä, joten ruokaa riitti hyvin, ja mikä oli ollessa kesäisessä metsässä viettämässä vapaata. Koko Toukolan väki oli poikia etsimässä, joten löysivät lopulta mokomat jullikat. Selkäsaunahan siitä tuli, ja äiti käytti vitsaansa ankarasti.

Kaksi päivää on mennyt. Lukkarin väkituvassa pöydän ympärillä istuvat veljet, jämäten aapistoa niinkuin sanelee heille milloin lukkari itse ja milloin hänen pieni kahdeksan-vuotias tyttärensä. Niin he, aapiskirjat avattuina kourissa, harjoittelevat lukua hartaasti, hikisillä otsilla. Mutta ainoastaan viisi Jukolan poikaa nähdään istuvan penkillä pöydän takana. Missä ovat Juhani ja Timo? Tuollahan häpeänurkassa lähellä ovea he seisovat, ja heidän tukkansa, jossa äsken oli kiemarrellut lukkarin jäntevä koura, töröttää vielä karkeassa pörrössä.

Kauan eivät pojat jaksaneet opetella lukemista, vaikka lukkari pönkkäsi oven lukkoon ja jätti heidät keskenään. Lukkarille ei riittänyt se, että repi tukkaa ja antoi piiskaa, vaan hän ei antanut veljesten edes syödä mitään. Veljeksille riitti kahden päivän koulutus ja selkäsaunat. Ikkunasta ulos ja karkuun.

Veljekset olivat rasavillejä ja tottelemattomia riitapukareita. Tappelut muiden nuorten miesten kanssa olivat yleisiä. Maanviljelys ja peltotyöt sekä karjan pitäminen ei kiinnostanut ollenkaan. Munat sai helpoimmin varastamalla naapureilta tai linnuilta.

Koska veljekset tykkäsivät metsästämisestä, he päättivät rakentaa metsään talon ja muuttaa sinne asumaan. Jukolan he panivat vuokralle. Kirjasta voit lukea, miten metsäpirtissä asuminen maittoi ja tulivatko veljekset toimeen keskenään.

Seitsemän veljestä teos on muotoutunut vuosien saatossa suomalaisten kansalliskirjaksi, ja Aleksis Kivestä on tullut suomalaisten rakastama kansalliskirjailija. Seitsemän veljestä kuvaa hyvin omapäistä ja sisukasta suomalaista luonnetta ja veljesten ulkonäkö kuvaa suomalaisten ulkonäköä vaaleaa harjastukkaa myöten. Kiivas luonne nuorempana tasoittuu vanhemmiten, kun järki kasvaa päähän, ja kun aikansa on päätä taottu milloin milläkin aseella, etupäässä haloilla.

Veljesten elämästä oli mukava lukea klassikkohaasteeseen. Luin aiemmin tänä vuonna Veli Haapalan teoksen Alexis, joka kertoi Aleksis Kiven elämästä. Päätin silloin, että Seitsemän veljestä pitää lukea mahdollisimman pian. Seuraavaksi Nummisuutarit. Kiven tuotanto on tullut tutuksi jo kouluaikana, sekä näytelmistä ja tv-elokuvista. Monet kirjan runot on sävelletty lauluiksi, joita laulettiin koulussa mm. Oravan laulu.

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on huippuhieno klassikkokirja. Ensimmäinen julkaisu vihkosina oli vuonna 1870. Kirja oli jopa kolme vuotta julkaisukiellossa ilmestymisensä jälkeen ja julkaistiin romaaniksi vasta Kiven kuoleman jälkeen 1873. Teos on julkaistu nykyisin yli 20 maassa.

 

Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä *****

Karisto  1990 4. painos

s. 340

Klassikkoteos

1800-luku 

Kiitokset 17 Klassikkohaasteen vetovastuusta Oksan hyllyltä-kirjablogin MarikaOksaa.

Klassikkohaasteisiin lukemani kirjat:

1. Émile Zola: Nana

2. Veijo Meri: Manillaköysi

3. Maria Jotuni: Huojuva talo

4. Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa

5. Aila Meriluoto: Peter-Peter

6. Annikki Kariniemi: Erään avioliiton anatomia

7. Ken Keysey: Yksi lensi yli käenpesän

8. Timo K. Mukka: Tabu

9. Hannu Salama: Juhannustanssit

10. D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja

11. Lasse Sinkkonen: Solveigin laulu

12. Anja Kauranen: Sonja O kävi täällä

13. Juhani Aho: Rautatie

14. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan 

15. Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys 

16. Anni Blomqvist: Maija

17. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

 

Emily St. John Mandel: Lasihotelli

 

Missä minä olen? En meressä enkä missään muuallakaan, en tunne enää kylmää, en tunne mitään, tunnen rajan, mutten tiedä kummalla puolella olen, ja pystyn nähtävästi liikkumaan muistojen välillä kuin siirtyisin huoneesta toiseen.

Kanadalaisen Emily St John Mandelin Lasihotelli kietoi tarinaan, johon liittyivät keskeisesti Vincent ja hänen velipuolensa Paul, sekä muutama muu henkilö. Kirjan kuvioissa liikutaan Kanadan erämaassa, New Yorkin bisnesmaailmassa, valtamerten laivoilla ja jopa vankilassa.

Vincent lähti merille elokuussa 2013, kun taivas oli kirkkaansininen ja pilvet kuin popcornia.

Vincent oli nuoren elämänsä aikana elänyt monta elämää, tai hän oli ajautunut elämästä toiseen suunnittelematta juuri mitään. Hän oli lopettanut koulunsa, jättänyt työnsä ja elänyt pitkään elämää miljonäärimiehen rinnalla, joka työkseen huijasi ihmisiltä rahat pois. Elämä oli julkkiselämää, joten miehen jouduttua loppuelämäkseen vankilaan, Vincent piiloutui työskentelemään laivoille.

Paulin elämä oli kulkenut huumeiden matkassa. Hänenkin opiskelunsa olivat jääneet kesken. Hän oli kuitenkin kiinnostunut säveltämisestä, josta hän saikin kipinää elämälleen, joka kuitenkin oli kuin varjoelämää muiden ihmisten rinnalla.

Emily St. John Mandelin Lasihotelli loi sivu sivulta eteen outoja ihmiskohtaloita, joilla meni välillä hyvin ja välillä huonosti esim. miljonäärin joutuminen vankilaan oli valtavan suuri hyppy, mutta sitä tapahtuu myös tavallisessa elämässä, kun finanssimaailman huijaukset, veronkierrot ja muut vääryydet joutuvat tuomioistuinten eteen.

Emily St. John Mandelin Lasihotelli kertoi moraalisista ja taloudellisista romahduksista ja niiden seurauksista oudon koukuttavalla tavalla.

 

Emily St. John Mandel, Lasihotelli

suom. Aleksi Milonoff

Tammen Keltainen Kirjasto 2023

s. 320

The Glass Hotell 2020

 

Emily St. john Mandel: Asema 11

Nilla Kjellsdotter: Taivaankartano

 

Niityllä, vähän matkan päässä louhokselta, häämötti jotain outoa. Jotain uhkaavaa. Kangas oli valkeaa kuin lumi, samoin kuin ruusu hänen ristityissä käsissään. Vaaleat hiukset levittäytyivät kuin hohtava sädekehä hänen päänsä ympärillä. Silmät olivat kiinni, kädet lepäsivät rinnan päällä. Hän näytti levolliselta. Kauniilta ja viattomalta.

Nilla Kjellsdotterin Taivaankartano jatkaa Murhia Pohjanmaalta-dekkarisarjaa todella koukuttavasti. Nuori tyttö löytyi kuolleena metsäiseltä niityltä. Hän oli ollut Vapaakirkon tyttöleirillä ja lähtenyt tapaamaan poikaystäväänsä. Oliko poikaystävä syyllinen? Elinin kuolemasta huolimatta, leiriä jatkettiin.

Kun Mija Wadö astui työhuoneeseensa vaasan poliisilaitoksella, hän käveli suoraan ikkunan luo avaamaan tuuletusluukun. Hänen poissaolonsa ja edellisen viikon helle olivat tehneet tehtävänsä.

Murhia Pohjanmaalta-sarjan päähenkilönä toimii Vaasan poliisin etsivä Mija Wadö. Ensimmäinen sarjan kirja oli nimeltään Kivipuiston tyttö. Siinä kuvailtiin sen verran pahoja lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia, että ihan pahaa teki jo lukeakin, eikä ihme, että päähenkilökin oli sen jälkeen pitkällä sairaslomalla, sillä hänen mieleensä nousivat ikävät kokemukset omasta lapsuudestaan. 

Kun Mija palasi töihin sairaslomaltaan, hän joutui tekemisiin uskonnollisiin piireihin liittyviin henkilöihin, joiden taustoja kannatti tutkia tarkemmin. Leirin jatkaminen yhden leiriläisen kuoleman jälkeen, oli todella outoa. Lopulta aukesivat myös syyt,  mitä tarkoitusta varten leiri oli järjestetty. Voisiko noista syistä löytyä motiivi? Kiirettä piti, sillä toinenkin tyttö löytyi kuolleena.

Samassa tuska viilsi häntä. Sellaista kipua hän ei ollut koskaan aiemmin tuntenut. Hänen kurkustaan purkautuva ääni porautui syvälle paksujen betoniseinien uumeniin. Sillä hetkellä hän toivoi sisimmässään, että niin olisi myös käynyt.

Nilla Kjellsdotterin dekkari Taivaankartano vei kesäisiin luontomaisemiin. Nuoruus ja huolettomuus kuuluvat totta kai yhteen. Kirjailija on kirjoittanut dekkarin nuorista henkilöistä hyvin uskottavasti. Huolettomuudesta on usein kaikenlaisia seuraamuksia, ja niistä voit lukea lisää tästä kesäisen jännittävästä Taivaankartanosta.

 

Nilla Kjellsdotter, Taivaankartano *****

suom. Anna Heroja

Gummerus 2023

s. 420

Himmelsgården 2023

Dekkari

Murhia Pohjanmaalta-sarja 2. osa 

 

Kjellsdotter Nilla: Kivipuiston tyttö

Sofie Sarenbrant: Sielunkumppani

 

 

Rakasta elämää, valitse elämä.

Ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin uusimmassa dekkarissa, Sielunkumppani, päähenkilö Emma Sköld joutui tilanteeseen, jossa näytti siltä, että kaksi henkilöä on pian kuolemassa. Tilanne oli itsemurhatilanne ja kyseessä oli nuori äiti, jolla oli sylissään pieni vauvansa. Mitä ihmettä oli tapahtunut, että nuori nainen oli päättänyt tappaa itsensä ja vauvansa?

"Sitäkö sinä todella haluat?"

"Ei ole vaihtoehtoa."

Sielunkumppanissa syvennytään kyseisen nuoren naisen elämään ennen itsemurhatilannetta, ja siihen mitä tapahtui tilanteen jälkeen. Kyseinen nuori nainen oli ollut töissä yhteiskunnallisessa liikkeessä, mikä vastusti abortteja. Mitä salaisuuksia Emma löysi kyseisen liikkeen sisältä ja siihen kuuluvista henkilöistä? Lue lähemmin kirjasta.

Kaksikymmentäkuusi metriä. Tarvitaan paljon, että siitä selviytyisi ilman hengenvaarallisia vammoja. 

Emma Sköld on monet kerrat joutunut roistojen kohteeksi, niin myös tässä kirjassa, sillä aiemmin hän oli pidättänyt poliiseja, jotka murhasivat maahanmuuttajia. Nyt heidän päällikkönsä karkasi vankilasta, ja Emman koko lähipiiri joutui väkivallan uhan kohteeksi. Pääkohde oli tietenkin Emma, jonka he olivat yrittäneet tappaa jo aiemminkin, mutta epäonnistuneet. Lue kirjasta, miten roistojen suunnitelmalle kävi. 

Sofie Sarenbrantin dekkari Sielunkumppani jatkoi  Emma Sköld-sarjaa koukuttavan vauhdikkaasti.

 

Sofie Sarenbrant, Sielunkumppani

suom. Helene Bützow

Wsoy 2023

s. 474

Själsfränden 2022

Dekkari

Emma Sköld-sarja 10.osa

 

Sofie Sarenbrant: Lepää rauhassa

Sofie Sarenbrant: Kuoleman kintereillä

Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen

Sofie Sarenbrant: Syntipukki

Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka

Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja

 

 

Anna-Leena Härkönen: Huomenna hän ei tule

 

Hän katsoi itseään kylpyhuoneen peilistä ja yritti olla armollinen. Tämä tapahtui kaikille. Joka ainoa päivä olisi pitänyt hyväksyä itsensä uudelleen, vähän vanhempana, vähän veltompana. Ei hän ruma ollut. Hänessä oli kuivakukkakimpun kauneutta, vaaleaa ja murenevaa.

Anna-Leena Härkösen uusin teos Huomenna hän ei tule kertoi varhaiseläkkeellä olevasta Elsasta. Elsa oli vuoden ajan ollut leski ja päivistä oli tullut tylsääkin tylsempiä, tai hänestä itsestään oli tullut. Kunnes eräänä päivänä hän tapasi nelikymppisen Valtterin. Elämään tuli selvästi uudenlaista säpinää. Tosin Elsan piti maksaa Valtterille ajasta, sillä hän oli maksullinen mies.

Kukaan ei tiennyt tästä. Jos Valtteri osoittautuisi paloittelumurhaajaksi, Elsan palaset saisivat mädäntyä, ennen kuin joku reagoisi.

Ennen ensimmäistä käyntiä Elsan ajatukset seilasivat villisti. Kyllähän ne siitä rauhoittuivat ja hyväähän se Valtterin käynti teki Elsalle. Ja toinenkin käynti. Mutta Elsa tuli nopeasti riippuvaiseksi. 

Anna-Leena Härkösellä on taito tarttua aiheisiin, jotka ovat tabuja, sillä maksullinen mies tai nainen tulee harvemmin esille lukemissani kirjoissa. Parasta Härkösen kirjoissa on huumori. Täytyy tunnustaa, että nauroin tämänkin kirjan parissa muutaman kerran vedet silmissä, sillä jotkut kohtaukset olivat vain niin hauskoja. 

Päähenkilöhahmo on tosi hyvä hahmo kaikkine puheineen ja mietteineen, sillä Elsa sanoi sanottavansa, eikä se kaikkia miellyttänyt. Esimerkiksi isoveljensä kanssa hänellä oli mainiot riitelyt puolin ja toisin. Anna-Leena Härkönen osaa kirjoittaa riitelevistä ihmisistä. Sekin on hyvä taito, sillä kyllähän ihmiset tavallisessakin elämässä riitelevät ja puhuvat rumia. 

Anna-Leena Härkösen Huomenna hän ei tule kertoi tarpeista, joita ei voi korvata rahalla. Ehkäpä tämä kirja olisi tarvinnut vähän räväkämmän nimen, sillä tälläkin kertaa kirjailija on omaan vauhdikkaaseen tapaansa revitellyt rehellisesti lukijoille ilot, surut ja tarpeet auki ja levälleen.

 

Anna-Leena Härkönen, Huomenna hän ei tule *****

Otava 2023

s. 207

 

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Anna-Leena Härkönen: Onnentunti
Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia 

Anna-Leena Härkönen: Olis niin kiva ja muita kirjoituksia
Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus

Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka

 

 

Anna Pölkki: Kakkuja salaisesta puutarhasta

 

On aika edetä kirjani ytimeen, kirjoihin ja kakkuihin sekä niiden hurmaaviin kohtaamisiin. Kakut ja niiden tarinat kuljettavat lukijan ja leipurin keväästä kesän ja syksyn kautta talveen ja jouluun.

Anna Pölkin hurmaava leivontakirja Kakkuja salaisesta puutarhasta on paljon muutakin kuin vain leipomista. Niistä salaisuuksista kannattaa ottaa selvää. Kakkujen ohella kurkistellaan myös eri kirjoihin ja myöskin kirjailijoihin. Parasta ovat tietysti kuvat, joissa näkyvät nämä taidokkaat luomukset, jotka yllätys yllätys sentään ovat sellaisia, että hyvien ohjeiden mukaan sellaisia voisi itsekin saada aikaiseksi. Kakku kerrallaan. 💝

Kevätrunojen kakussa yhdistyy kaksi keväistä runoa ja yksi laulun ja runon maailmaan sijoittuva novelli.

Kirjan aloittaa siis Kevätrunojen kakku. Kakun koristeina on koivun varhaisia lehtiä, käenkaalin eli ketunleivän kukkia ja käpyjä. Ai että on kaunis kakku ja herkullinen ohje. 

Sen jälkeen ihaillaan Pilvilinnojen kakkua ja Metsien kaukainen sini-kakkua, joka löytyy myös kirjan kannesta. Tykkään valtavasti mustikoista, joten voisin aloittaa leivonnan tästä herkullisesta mustikkakakusta.

Kirjan kuvia selaillessa voin sanoa, että meinasi kuola valua suusta. Koko ajan huokailin, miten ihania kuvia ja kakkuja. Ohjeet on hyvin selkeästi kirjoitettu. Voi miten herttaiset kakkujen nimet ovatkaan. Anna Pölkin leivontakirja Kakkuja salaisesta puutarhasta viekoittelee ja lumoaa jokaisen lukijan.

Anna Pölkki, Kakkuja salaisesta puutarhasta

Avain 2023

s. 157 + kuvia

Nyt on menossa Naisten viikko-lukuhaaste, jota vetää Tuijata-blogi jo yhdeksättä kertaa. Kiitokset vetäjälle.

 

Lilja Sigurdardóttir: Jääkylmä aurinko

 

Mies haki sopivaa jalansijaa terävässä laavakivikossa, saavutti tasapainon ja kurottautui tarttumaan matkalaukusta esiin työntyvään käteen. Se tuntui jäiseltä, ja vaikka hänen olisi totta kai pitänyt osata odottaa sitä, ihon kylmyys ja kumimaisuus järkyttivät häntä.

Islantilaisen Lilja Sigurdardóttirin dekkari Jääkylmä aurinko alkoi hyvin heti ensimmäiseltä sivulta ja jatkui yhtä vaikuttavasti viimeiselle sivulle asti. Kirjan päähenkilö oli kolmekymppinen Áróra. Hän selvitti työkseen talousrikollisten rahakätköjä, siis niitä paikkoja, jonne kaiken maailman ketkut ja huijarit kätkivät huijaamalla saatuja rahoja mm. bisneksistään, joissa pyörittivät pimeää rahaa, ja ihmiset menettivät säästönsä. 

Áróra asui Skotlannissa, mutta äiti painosti hänet matkustamaan Islantiin etsimään kadoksissa olevaa isosiskoa. Siskon islantilainen mies oli väkivaltainen ja muitakin rötöksiä löytyi hänen tililtään. Àróra oli täysin kyllästynyt kuskaamaan siskoaan turvakoteihin ja lääkäreihin paikattavaksi. Nyt vaikutti siltä, että sisko oli viimein jättänyt miehensä.

Tuo hetki laavakentällä merkitsi käännettä hänen elämässään. Hän oli surusta suunniltaan, mutta samalla hän tunsi rinnassaan metallisen järkähtämättömyyden, joka repi ja raastoi hänen sisintään kuin veitsenterävä teräslevy. Nyt kaikki oli toisin. Hän ei ollut se, joka oli luullut olevansa. Nyt hän tiesi kykenevänsä tappamaan.

Àróra kohtasi saman tien Islantiin saavuttuaan yhden Islannin pahimmista  bisneshaista, joka oli konkurssin tehtyään ollut vankilassa, menettänyt omaisuutensa ja perheensä. Ja jälleen oli uudet bisneskuviot meneillään. Àróra huomasi tilaisuutensa tulleen, ja aloitti tutkimustyöt samalla, kun etsi siskoaan.

Lilja Sigurdardóttirin Jääkylmä aurinko sijoittui juhannuksen ajan Islantiin. Kirjan teemoina olivat perheväkivalta ja  talousrikokset. Kirjan kiinnostava sivujuoni oli turvapaikanhakija, joka oli saanut monta kielteistä päätöstä. Miten edetä ja minne tilanteessa, jossa kotimaassa odotti sota ja vankila. Mahdollisesti vielä pahempi kohtalo. 

Lilja Sigurdardóttirin Jääkylmä aurinko selvitti hyytävää katoamismysteeriä. Tämä sarjanaloitusdekkari koukutti Islanti-Noir-tunnelmaan mieleenpainuvalla tavalla.

 

Lilja Sigurdardóttir, Jääkylmä aurinko *****

suom. Marjakaisa Matthiasson

BlueMoon 2023

s. 253

Helköld sól 2019

Dekkari

Áróran tutkimuksia I. osa

Islanti

Hope Adams: Vaaralliset naiset

 

He olivat nyt paljon lähempänä Van Diemenin maata kuin Englantia. Viimeiset kaksi viikkoa meri oli ollut niin tyyni, että sen pinta oli muistuttanut lasilevyä, mutta auringonnousun aikoihin sää oli muuttunut ja meren pinta oli peittynyt lukemattomiin pieniin aaltoihin.

Hope Adamsin historiallinen teos Vaaralliset naiset kertoi merimatkasta purjelaivalla Englannista Van Diemenin maahan (Tasmaniaan) vuonna 1841.  Laivalla, joka oli nimeltään Rajah, oli 180 naista, jotka olivat saaneet vuosien mittaisia karkotuksia tuomioistuimilta lievistä rikoksistaan. Jotta tarina olisi jännittävämpi, matkalla oli myös yksi raskaamman rikoksen tehnyt nainen, hän oli tarinan toinen kertoja. Toinen kertoja oli nuori Kezia Hayter, joka oli palkattu johtamaan vankeja.

Ne naiset, jotka eivät kirkuneet, valittivat ja tarrautuivat toisiinsa, ja vaikka kukaan ei lausunut noita sanoja ääneen eikä rohjennut udella, löyhkän täyttämässä ilmassa roikkui yksi kysymys: Onko hän kuollut?

Matka Van Diemenin maahan kesti yli sata päivää. Kezia oli koonnut naisten joukosta parikymmentä naista ompelukerhoonsa. Heidän tavoitteenaan oli ommella Kezia suunnittelema tilkkutyö matkan aikana valmiiksi. Tuo tilkkutyö löytyy tänäkin päivänä Australian kansallisgalleriasta, sillä kirjan tarina pohjautuu tositapahtumiin. 

Laivalla tapahtui yksi väkivaltainen teko, jota matkan aikana yritettiin selvittää. Kezia, laivan kapteeni, pappi ja lääkäri kuulustelivat naisia, mutta jokaisella oli kerrottavanaan sama tarina. Lopulta miehet päätyivät erääseen henkilöön, mutta Kezia oli eri mieltä syyllisestä. Mitä laivalla tapahtuikaan?

Hope Adamsin Vaaralliset naiset tempaa mukaansa historialliselle laivamatkalle.

 

Hope Adams, Vaaralliset naiset

suom. Arto Konttinen

Sitruuna 2023

s. 419+ Historiallisia huomioita

Dangerous Women 2022

1841

Merimatka Australiaan

Murhamysteeri

Ragnar Jónasson: Tuhkayö

 

 

Evan haukkoi henkeä ja tuijotti turtana edessään makaavaa ruumista. Hän hapuili puhelintaan islantilaisten iskelmien soidessa taustalla kuin riitasointuna.

Islantilaisen  Ragnar Jónassonin Tuhkayö jatkaa vakuuttavasti dekkarisarjaa, jonka päähenkilö on Siglufjördurin poliisi Ari Thor Arason. Kirjan alussa eräs turisti löysi yllättäen kuolleen miehen matkatessaan Islannissa lomallaan. Ari Thor sai siten uutta sisältöä työhönsä, jossa olikin ollut hiljaiseloa. Raaka murha tiesi pitkiä työpäiviä pitkälle eteenpäin.

Hän ei tuntenut muuta kuin vihaa, tarvetta kostaa. Mutta oli vaikea kostaa ihmiselle, joka oli jo mullan alla. Niinpä hänen kostonhimonsa sai muita muotoja.

Tuhkayön teemoihin liittyi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, ja jopa ihmiskauppaa. Rikolliset keksivät kaikenlaista ilkeyttä ja pahuuden tekoja. Ihmisiä houkutellaan töihin ulkomaille, ja sitten vastassa on vankeus ja seksityö. Myös lapsiin kohdistuva  pahuus tuli kirjassa esille. 

Kun lasten lapsuus on turvaton ja/tai lapsiin kohdistuu väkivaltaa, se voi näkyä pitkään epävakaana käytöksenä ja/tai mielenterveysongelmina. Moni rikollinen on päätynyt rikolliseksi lapsuudessa koettujen väkivaltakokemusten vuoksi. Mikä on valitettavaa, mutta totta myös oikeassa elämässä.

Aluksi vankeus oli kauhistuttanut häntä. Raitista ilmaa ja auringonvaloa ei ollut. Tunne oli painostava. Jonkin aikaa hänen oli vaikea hengittää, ja hän lähestulkoon odotti pyörtyvänsä pelosta. 

Ragnar Jónassonin Tuhkayö sisälsi aika lailla eri aineksia, mutta niistä kehkeytyi sangen oivallinen dekkari. Tosin kirjan lopussa Ari Thor teki mustasukkaisuuttaan ison virheen, joka kostautui tosi ikävällä tavalla. Siitä tuleekin seuraavaan sarjan osaan hyvä koukku. Pakkohan se on lukea, jotta tietää, miten Ari Thorille käy jatkossa. 

 

Ragnar Jónasson, Tuhkayö

suom. Antti Saarilahti

Tammi 2023

s. 310

Myrknætti  2011

Käännetty suomeksi englanninkielisestä teoksesta Blackout  

 

Ragnar Jonasson: Lumisokea

Satu Vasantola: Kun isä osti Merenkurkun

 

Olen jahdannut häntä juhannusyöstä asti. Olen seurannut tyhjän kosken kivikkoista uomaa ja kulkenut nevan reunaa avunhuutojen perässä. Olen etsinyt sillat ja joenvarret, linnanpihan, bastionin varjot, yökerhot, hotellit ja lippakioskien liepeet, öiset puistot ja tanssilavat, kaikki mahdolliset kujat ja kolkat kaikista niistä kaupungeista, joihin tiesin hänen paenneen. Nyt oli aika lopettaa.

Satu Vasantolan kolmas teos on nimeltään Kun isä osti Merenkurkun. Kirjan nimi kertoo paljon. Merenkurkkuahan ei voi ostaa, joten isä oli harhainen. Hän ei syönyt lääkkeitään ja hänellä oli vaikea mielenterveysongelma. Oli juhannusviikko meneillään, ja tytär etsi isäänsä pitkin Suomea. Isän sairaus tuli selkeästi esille tarinan edetessä. Isä esiintyi miljonäärinä, joka hurmasi naisia, sai heiltä rahaa puhumalla ja tanssittamalla heidät ympäri, aikoi ampua Osuuspankin entisen johtajan jne. Tytär oli huolissaan. Koko suku oli huolissaan. Pahinta oli, että lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa ei saanut uskomaan, että isä tarvitsi jälleen hoitopaikkaa.

Oli arvoitus, mitä hän jälkeen päin muisti, syksyisin hän kieltäytyi puhumasta, jos jotain sanoi niin sairaalaa helvetiksi, sähköshokkeja saatanan keksinnöiksi. Kun kysyin mania-ajan ajatuksista, hänen käsivarsissaan nousivat karvat pystyyn. 

Isä ei ollut hoitomyönteinen, eikä halunnut sairaalaan. Yleensä hänet toimitettiin sinne poliisien avustamana. Ambulanssin soittajat hän aikoi murhata, ja murhaajatkin hän oli kuuleman mukaan hankkinut ja maksanut heille hyvät palkkiot. Maniavaihe oli vauhdikkaasti päällä. Läheiset tunnistivat käytöksen muuttumisen, isä itse ei. Hän oli kuningas. Hän oli bisnesmies. Hän oli miljonääri ja paljon muuta. 

"Muisto se vain oli. Joskus niitä piileksii veneiden tuhdoilla ja järvenpohjassa, nousevat sieltä kun tahtovat. Traumaksi kai viisaat sellaista sanovat."

Jos isä ei ollut hoitomyönteinen, eivät hänen lapsensakaan uskoneet tarvitsevansa apua, vaikka olivat selvästi traumatisoituneita lapsuudesta asti. Tytär ja hänen veljensä olisivat tarvinneet varsinkin perheterapiaa, kun olivat kasvaneet isän kanssa, jolla oli mielenterveysongelmia ja kokeneet kaikenlaisia ongelmia. He olivat oppineet piilottamaan omat tunteensa ja isän sairauden muilta ihmisiltä. Maksoivat isän velkoja ja sairaalamaksuja jne. 

Satu Vasantolan teoksessa on osin omaelämäkerrallinen pohja. Läheisen sairastuessa mielenterveysongelmiin, vaaditaan henkisiä voimavaroja muilta perheenjäseniltä. Kirjan tytär joutui huolehtimaan sairastuneesta isästään ja nuoremmasta veljestään pienestä lähtien. Lapsi joutui vanhemman osaan. Siitä oli kurja lukea, mutta monessa perheessä on sama tilanne. Aikuistuttuaan sisarukset hoitivat edelleen isän asioita, mutta ehkä oli tullut aika antaa muiden ottaa ohjat. Jos isä halusi tanssia, niin antaa isän tanssia.

Satu Vasantolan teos Kun isä osti Merenkurkun kertoi isän ja tyttären suhteesta. Psykoottinen isä kulki halki kesä-Suomen ja huolestunut tytär yritti toimittaa hänet hoitoon. Kirjasta henkii roppa kaupalla mustaa huumoria ja  kesäisen värikästä round-trip-meininkiä. 

 

Satu Vasantola, Kun isä osti Merenkurkun *****

Tammi 2023

s. 255

Mielenterveys

 

Satu Vasantola: Kaikki kadonneet

 

Anna-Kaisa Linna-Aho: Myrskylasi

 

 

Turvallisuuden tunteella oli useita, siseneviä kerroksia. Oli junamatka kaupungista ja pitkä metsätaival asemalta. Oli kapea maantie, jota kukaan ei huvikseen lähtenyt kulkemaan. Oli vain muutama naapuri, jotka kaikki hän jo tunsi ja jotka pitivät hänestä tai sietivät ainakin.

Anna-Kaisa Linna-Ahon teos Myrskylasi kertoi Jatkosodan jälkeisestä ajasta pienessä kylässä.  Miehet olivat käyneet vähiin, ja he jotka palasivat sodasta takaisin, olivat enemmän tai vähemmän traumatisoituneet. Myös Ellen oli ollut sodassa mukana. Silloin hänet tunnettiin eri nimellä, nimellä, jonka hän halusi unohtaa. Nyt hänet oli palkattu tilanhoitajaksi suureen kartanoon, jonka vanhin poika oli kaatunut sodassa. Nuorempi poika Valde oli selvinnyt sodasta, mutta hän oli levoton, eikä pysynyt kauaa aloillaan. Valde ja äitinsä olivat aina olleet riidoissa keskenään.

Vai karkuri sinusta tuli - miten kehtaat täällä näyttäytyä - kuinka kehtaat kävellä tuommoisessa asussa esi-isiesi luiden päällä?

Ellen oli kasvatettu pojaksi ja mieheksi. Isä oli pitänyt huolen, että hän oli kaikessa paras. Hän oli paras maatilan hommissa, urheilussa, kalastuksessa. Hän oli uuttera ja työteliäs. Hän meni myös sotimaan innolla, sillä hän oli hyvä ampumaan ja isänmaallinen luonteeltaan. Siellä tunnettiin hänen taustansa, eikä mennyt kauaa, kun hänen selkänsä takana alettiin suunnitella hänen karkottamistaan tms. Siitä lähtien Ellen oli pakoillut. Nyt hän ei aikonut enää pakoilla.

Ehkä se oli hänen suurin tragediansa. Jonkun olisi pitänyt osoittaa hänelle Sashaa ja sanoa: pidä varasi.

Kirjan toinen kertoja oli Lydia, joka eli joka päiväisessä pelon vallassa, sillä hänen miehensä oli seonnut sota-aikana. Heillä oli pieni vauva, jonka kanssa Lydia meni piiloon mieheltään. Mies ei ollut suostunut hoitoon. Heillä ei ollut juuri mitään tuloja, mutta kenenkään ei pitänyt saada tietää, miten surkeasti heidän asiansa olivat. Vaarallisen sairas mies, joka eli sodan kauhuissa edelleen, vaikka sota oli loppunut.

Anna-Kaisa Linna-Ahon Myrskylasi kertoi dramaattisen tarinan Jatkosodan jälkeisestä ajasta ja hyväksynnän tarpeesta.

 

Anna-Kaisa Linna-Aho, Myrskylasi *****

Otava 2023

s. 267

Jatkosodan jälkeinen aika

Sotatraumat 

Queer

Eino Leino - runohaaste

 

LAPIN KESÄ

 

Lapissa kaikki kukkii nopeasti,

maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.

Tuon usein tuntenut oon raskahasti,

kun katson kansan tämän vaiheisin.

 

Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta

ja suuri surkastua alhaiseen?

Miks meillä on niin monta mielipuolta?

Miks vähän käyttäjiä kanteleen?

Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu

kuin heinää - miestä toiveen tosiaan,

miest´ aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu

tai kesken toimiansa katkeaa?

Muualta tulta säihkyy harmaahapset,

vanhoissa hehkuu hengen aurinko.

Meill´ukkoina jo syntyy sylilapset

ja nuori mies on hautaan valmis jo.

Ja minä itse? Miksi näitä mietin?

Se merkki varhaisen on vanhuuden.

Miks seuraaa käskyä en veren vietin,

vaan kansain kohtaloita huokailen?

On vastaus vain yksi: Lapin suvi.

Sit´ aatellessa mieli apeutuu.

On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi

ja kukkain kukoistus ja riemu muu.

Mut pitkä vain on talven valta. Hetken

tääll´ aatteet levähtää kuin lennostaan,

kun taas ne alkaa aurinkoisen retken

ja jättävät jo jäisen Lapinmaan.

Oi, valkolinnut, vieraat Lapin kesän,

te suuret aatteet, teitä tervehdän!

Oi, tänne jääkää, tänne tehden pesän,

jos muutattekin maihin etelän!

Oi, oppi ottakaatte joutsenista!

Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.

On meidän rannoillamme rauhallista

ja turvaisa on rinne tunturin.

Havisten halki ilman lentäkäätte!

Tekoja luokaa, maita valaiskaa!

Mut talven poistuneen kun täältä näätte,

ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!

Eino Leino

Vesa-Matti Loiri: Lapin kesä

 

Kiitos Ankille tämän kesäisen runohaasteen järjestämisestä Eino Leinon (6.7.1878-10.1.1926) syntymäpäivänä. Eino Leinon runot ovat klassikkoja, kuten tämä Lapin kesä-runo. Valokuvassa ei ole Lapin luontoa, vaan Turun saaristoa meidän mökkilaiturilta. Joutsenet tykkäävät oleilla saaristossakin. Lapin kesä on jäänyt mieleen melkein jokakesäisillä vierailuilla Lapissa.

Rebekka Härkönen: Prinsessamekko

 

Minä kirjoitan tätä päiväkirjaa yrittääkseni vielä kerran selittää. Tämän kaiken muun teen siksi, että tiedän, etteivät pelkät sanat riitä niin kauan kuin ne ovat vain avatuista suista ulos työntyviä kuplia.

Rebekka Härkösen Prinsessamekko aloittaa uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilö on rikostoimittaja Suuna Walta. Prinsessamekko on todella hyvä sarjanaloituskirja, jopa sairaan hyvä, jossa on sen verran paljon väkivaltaa, että suosittelen herkkiä lukijoita suosiolla jättämään kirjan lukematta. Prinsessamekko sujahtaa mielestäni jopa psykologiseen trillerigenreen, ja uskoisin, että  luin tämän vuoden parhaimmistoon kuuluvan dekkarin, jolle soisin avautuvan jopa ulkomaisia markkinoita.

Hetken hän sulautui valkoiseen lumeen, mutta sitten radanvarsi kannettiin täyteen valonheittimiä ja kivet pyörivät mustien varsikenkien alla, kun ihmiset autettiin ulos metrovaunusta, josta oli tullut rikospaikka.

Suuna Walta ehti nopeasti rikospaikalle, mutta poliisit olivat jo siellä. Siispä hän pisti dronen asialle ja sai hyvät kuvamateriaalit, kunnes poliisit äkkäsivät mitä hän teki. Eräästä syystä rikosta pidettiin terroritekona, mutta lukijat äkkäävät lukiessaan kirjan sivuilta muitakin mahdollisia motiiveja ikäville tapahtumille.

"Kuulit oikein, hän kompastui ruumiiseen päärautatieaseman edessä."

Metrokuolemat eivät riittäneet tälle tarinalle, sillä lisää kuolleita alkoi löytyä eri paikoista marraskuista Helsinkiä. Oudoin oli torsoksi leikelty ruumis, joka löytyi rautatieasemalta. Suunalle riitti hommia siihen malliin, että yötkin tuli paiskittua töitä, eikä kukaan jaksa tehdä hommia 24 tuntia vuorokaudessa. Hermothan siinä menivät riekaleiksi. Onneksi työnantaja löysi ratkaisun Suunan jaksamiseen. Tosin sitä ennen Suuna ehti ottaa loparit.

"Joku sairas hullu lähetti minulle ihmisen korvalehdet."

Jos rikostoimittajille riitti hommia, niin rikospoliisit olivat  myös täystyöllistettyjä. Prinsessamekon päätutkijana toimi Jens Jäämeri, joka sai ikävän paketin työpaikalle. Suuna asui Jensin äitiä vastapäätä, joten he tiesivät toisensa, mutta välit olivat hiukan hankalahkot. Yhteistyö alkoi pikkuhiljaa kehittyä kirjan loppua kohti. Suunalle oli ehtinyt kehittyä vuosien mittaan hyvät yhteistyökuviot erään rikollisen kanssa, jota myös poliisit seurasivat kiinnostuneina. Onneksi seurasivat, sillä Suuna ei ollut erään toisen rikollisryhmän suosiossa.

Tahdoin korjata virheeni, kostaa hänen puolestaan ja paljastaa syylliset. Silloin en tiennyt, että samaan aikaan hänkin hautoi omaa kostoaan. Ihmeellisintä on, että kun vihdoin sain puhuttua hänelle suunnitelmistani ja hän kertoi omansa minulle, ne loksahtivat niin hyvin yhteen. Meitä se ei tietenkään pelastanut, minua tosin ei olisi pelastanut mikään.

Osa syyllisistä jäi kiinni lopulta, toivottavasti loputkin jossakin vaiheessa, mutta rikoksethan eivät lopu yhteen kirjaan. Walta-sarja jatkuu siis syksyllä ilmestyvällä dekkarilla, joka on nimeltään Pihtiote.

Rebekka Härkönen on toiminut parikymmentä vuotta rikos- ja oikeustoimittajana, joten Prinsessamekossa näkyy vahva osaaminen toimittajan työstä ja erilaisista rikoksista sekä dekkaritarinan erittäin taitavasta juonikehittelystä. Prinsessamekko suorastaan sykkii väkivaltaisia rikoksia ja rikollisia yhteiskunnan eri kerroksista. 

Rebekka Härkönen, Prinsessamekko *****

Bazar 2023

s. 415

Dekkari

Walta-dekkarisarja 1. osa

 

Elif Shafak: Kadotettujen puiden saari

 

Vuosia sitten minä pakenin saarelta lentokoneessa, mustassa pehmeänahkaisessa matkalaukussa, aikomatta enää palata. Sittemmin olen juurtunut toiseen maahan, Englantiin, jossa olen kasvanut ja kukoistanut, mutta ei ole kulunut päivääkään, etten olisi kaivannut sinne takaisin. Kotiin. Synnyinmaahan.

Brittiläis-turkkilaisen Elif Shafakin teoksen Kadotettujen puiden saari yksi kertoja on viikunapuu. Tuo viikunapuu kasvoi aikoinaan Kyproksella ja ehti elää yli sata vuotta siellä, kunnes alkoi tehdä kuolemaa. Kirjan päähenkilö Kostas vei puusta oksan Englantiin, ja kasvatti oksasta puun.

Jos sukulaiset olivat mysteeri, niin vielä suurempi mysteeri oli itse Kypros. Toki Ada oli nähnyt siitä kuvia internetissä, mutta hän ei ollut koskaan matkustanut paikkaan, jonka mukaan oli saanut nimensä.

Kostaksen murrosikäinen tytär oli myös kirjan yksi kertojista. Hänen äitinsä oli kuollut vuoden sisällä, eikä hän osannut taikka kehdannut puhua surustaan kenellekään. Sitten hän alkoi käyttäytyä oudosti. Onneksi joululoma oli piakkoin ja heille oli tulossa yllätysvieras Kyprokselta.

Ehkä on totta, mitä onnesta sanotaan: se on tarttuvaa. Tavernassa, jonka nimi oli Iloinen Viikunapuu ja jonka keskellä kasvoi elävä puu, oli vaikea olla olematta toiveikas.

Adan isä oli kyproksenkreikkalainen ja äiti kyproksenturkkilainen. Monet asiat erottivat heidät, mutta he asuivat samalla saarella lähellä toisiaan ja rakastuivat. Rakastuneet haluavat olla yhdessä, ja Iloisen Viikunapuun omistajat antoivat rakastuneille paikan olla kahdestaan. 

Oli vuosi 1974. Sotatila turkkilaisten ja kreikkalaisten välillä oli leimahtanut monet kerrat vuosien mittaan. Turkkilaiset olivat miehittäneet saaren pohjoisosan ja pääkaupunki oli jaettu kahtia. Välillä turkkilaiset ja välillä kreikkalaiset lähtivät evakkoon saarelta. Sittemmin siellä on ollut YK:n rauhanturvajoukkoja pitkän aikaa turvaamassa asukkaiden oloja.

Elif Shafakin Kadotettujen puiden saari on rohkea kertomus kyproslaisten lähihistoriasta.

Elif Shafak, Kadotettujen puiden saari

suom. Helinä Kangas

Gummerus 2023

s. 387

The Island of Missing Trees 2021

Kypros

 

Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä

Elif Shafak: Kirottu Istanbul 

Elif Shafak: Kunnia

Elif Shafak: Valkoinen elefantti 

Elif Shafak: 10 minuuttia 38 sekunttia tässä oudossa maailmassa

 

Karin Collins: Säilyt sydämessäin

 

Mies naurahtaa ja hänen kasvoillaan viipyy hymy, kun hän kääntyy poispäin kohti toria, perässään katukivillä tanssivat pölypyörteet. Aino jää toviksi seisomaan ja katsoo loittonevaa selkää. Hän on varma, ettei ole nähnyt miestä aiemmin.

Karin Collinsin teos Säilyt sydämessäin aloitti uuden Hankoon sijoittuvan historiallisen kirjasarjan. Lukiolaistyttö Aino tapasi miehen, johon ihastui sydämensä pohjasta. Oli vuosi 1939, ja muista maista kuului jo ikäviä uutisia sodista ja miehityksistä. Aino ei halunnut ajatella sotaa, sillä hän aloittaisi kesätyöt kaupassa ja syksyllä hän menisi lukion viimeiselle luokalle. Ainonkin piti lopulta muuttaa ajatusmaailmansa, kun Venäjä aloitti Suomen pommitukset.

Disasta tuntuu, että hän on tanssinut koko yön. Se on yllättävää, odottamatonta, hän kun pysyttelee tavallisesti poissa tanssilattialta. Tänään tuskin ainutkaan valssi on jäänyt häneltä väliin, hän on askeltanut poreilevat fokstrotit ja pyörinyt helmat hulmuten ja polvet taivutettuina orkesterin soittaessa swingiä.

Disa oli pensionaatti Bellevuen johtaja kesäisin, kun pensionaatti oli auki. Disa oli mestari pitämään alaiset työn touhussa ja keksimään vieraille ohjelmaa. Yöt hän ajeli yöpuvussa uimaan, sillä hänellä oli kuuma, eikä hän pystynyt nukkumaan. Sitten puhkesi sota, naiset ja lapset evakuoitiin muualle Suomeen ja Disa jäi hoitamaan heitä, jotka tarvitsivat suojaa ja apua pommitusten aikana pommisuojassa.

Selkäkipua uhmaten Hjalmar kumartuu ja ottaa Nissen syliin. Hän painaa nenänsä tämän vaaleita hiuksia vasten ja hengittää tuttua tuoksua. Sara laskee käden hänen olalleen ja antaa sen levätä siinä, kunnes Hjalmar tuntee lämmön paidan läpi.

Hjalmarin poika lähti sotaan. Karjalassa tarvittiin miehiä. Pojasta ei kuulunut moneen kuukauteen mitään. Pojanpoika ja vaimo olivat joutuneet evakkoon sukulaisten luokse saaristoon. Hjalmarille jäi muiden sotaan kelpaamattomien vanhojen miesten kanssa Hangon puolustaminen ja tulipalojen sammuttaminen. Niitä tulipaloja oli paljon, sillä venäläiset pommittivat Hankoa ankarasti. 

Karin Collinsin huikean hienossa ja kauniisti kerrotussa Säilyt sydämessäin teoksessa kerrotaan mitä tapahtui Hangossa vuonna 1939 ja talvisodan aikana. Sota-aika oli hirvittävää, mutta rauhanehdot ne vasta kauheita olivatkin. Mitä tapahtui kirjan kolmelle kertojalle noina aikoina, se selviää tästä sydämeen sattuvasta kirjasta. 

"Eiköhän lähdetä sitten."

 

Karin Collins, Säilyt sydämessäin *****

suom. Sirkka-Liisa Sjöblom

S & S 2023

s. 423

Snart har sommarn blommat ut 2022 

Historiallinen teos

1939

Talvisota 

Sadan vuoden lukuhaaste

 

SADAN VUODEN LUKUHAASTE

1910-luku

Maria Jotuni: Kun on tunteet

Paul Heyse: Trevison koru-ompelijatar

1920-luku

Maria Jotuni: Tyttö ruusutarhassa

1930-luku

Sally Salminen: Katrina

Anni Swan: Kesätarina Joulu-ukosta 

1940-luku

Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys

Elsa Beskow: Petterin ja Lotan joulu

Väinö Linna: Musta rakkaus

1950-luku

Paavo Rintala: Pojat

1960-luku

Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle

Anni Blomqvist: Luoto meressä 

1970-luku

Anni Blomqvist: Maija

Anni Blomqvist: Meren voimia vastaan

Anni Blomqvist: Hyvästi Myrskyluoto 

Barbara Chase-Riboud: Orjatar 

Hannu Salama: Lokakuun päiviä

1980-luku

Anne Tyler: Hengitysharjoituksia

Maikki Harjanne: Mintun joulukirja

Patricia MacDonald: Pikkusiskon painajainen

Alice Walker: Häivähdys purppuraa

1990-luku

Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä

Frank McCourt: Amerikan ihmemaassa 

Kristiina Carlsson: Maan ääreen

Antti Tuuri: Lakeuden kutsu 

Irja Rane: Naurava neitsyt

Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies 

2000-luku

Mauri Kunnas: The very best & the wörst of Nyrok City

Sofi Oksanen: Puhdistus

Heli Laaksonen: Raparperisydän

Susan Fletcher: Irlantilainen tyttö 

Simone Buchholz: Revolverisydän 

Jørn Lier Horst: Hiljainen meri 

Jørn Lier Horst: Yksi ja ainoa

Carin Gerhardsen: Piparkakkutalo 

Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt

Mari Kujanpää: Minä ja Muro

Tommy Tabermann: Passionata 

Annie Ernaux: Vuodet

2010-luku

Simone Buchholz: Verikuu 

Simone Buchholz: Krokotiiliyö

Risto Isomäki, Jussi Kaakinen ja Petri Tolppanen: Sarasvatin hiekkaa

Marianne Cedervall: Varjo yössä

Nicci French: Lauantain sielunmessu 

Ragnar Jónasson: Lumisokea 

Emma Donaghue: Ihme

Carin Gerhardsen: Unilaulu

Anu Lahtinen, Sini Ojala ja Kirsi Vainio-Korhonen: Naisten kaupunki

Jørn Lier Horst: Pahan otteessa

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja 

Adam Silvera: Lopussa molemmat kuolevat 

Colleen Hoover: Se päättyy meihin 

Sigrid Nunez: Paras ystävä 

Valérie Perrin: Vettä kukille 

2020-luku

Minna Rytisalo ja Kinnunen Tommi: Huokauksia luokasta

Maria Peura: Esikoinen

Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä

Iida Turpeinen: Elolliset

Reetta Niemelä: Parhaat ystävät

Kristiina Vuori: Tulppaaneja kuninkaalle

Niko Kettunen: Örisevä konnakala

Anu Vähäaho: En voi sua unhoittaa poies

Karoliina Timonen: Laina

Lola Lorenzo ja Barbara Lybeck: Lola 

Juhani Brander: Amerikka

Magdalena Hai: Sarvijumala

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa