Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan (14 Klassikkohaaste)

 

 

Niin, todettakoon tämän kammottavan toukokuun illan ensimmäinen outo piirre. Ei kojun luona eikä koko Malaja Bronnaja-kadun suuntaisella puistokäytävällä näkynyt ristinsielua. Hetkenä, jona jo tuntui, ettei voimia riittäisi edes hengittämiseen ja jona Moskovaa kärventänyt aurinko oli kuivassa auteressa painunut jonnekin Sadovajan kehäkadun taakse, ketään ei tullut lehmusten alle, kukaan ei istahtanut penkille. Puistokäytävä oli autio.

Oli jälleen Klassikkohaasteen aika, johon kinusin luettavaksi hyvissä ajoin mieheltäni (vuosia) kesken olleen venäläisen Mihail Bulgakovin (1891-1940) teoksen Saatana saapuu Moskovaan. Oli toukokuinen ilta, kuten yllä olevassa lainauksessa kerrotaan ja kaksi miestä, kirjallisuuden toimittaja ja runoilija, olivat ensimmäiset henkilöt, jotka kokivat Pimeyden Ruhtinaan ensimmäiset ilkitekoset Moskovassa. Ja usko tai älä, niitä tuli runsaasti kirjan aikana esille. Tämä fantasiakirja oli suorastaan pirullisen koukuttava kaikkine fantasiaolentoineen ja maagisine tapahtumineen.

Oli siis tapahtunut jotakin aivan uskomatonta: teatterin johto oli kokonaisuudessaan hävinnyt tiettymättömiin, ja edellisiltana oli ollut skandaalimainen näytös, mutta kuka sen oli järjestänyt ja kenen yllytyksestä, sitä ei kukaan tiennyt.

No lukijahan nyt kyllä tietää, että kuka se sekoitti Varietee-teatterin henkilökunnan ja ne maagiset esitykset. Niistä tuli niin kuuluisat, että seuraavana aamuna lipunmyyntijonossa oli jo tuhansia ihmisiä. Ihmiset odottivat saavansa rahaa, mutta se raha oli täynnä taikuutta.

Valtavan suuren kirjoituspöydän ääressä massiivisen mustepullon takana istui tyhjä puku ja kuljetti teräskynää pitkin paperia kastamatta sitä laisinkaan musteeseen. Paidankauluksen alta näkyi solmio ja rintataskussa oli täytekynä, mutta kauluksen yläpuolella ei ollut päätä eikä kalvosinten alta liioin työntynyt esiin ranteita ja kämmeniä.

Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan oli hulvattoman hauska satiiriteos siitä, mitä voi tapahtua, kun Pimeyden Ruhtinas päättää pistäytyä kaupungissa. Kaikki meni hyrskyn myrskyn tai ainakin heikun keikun. Kirjassa pyöriteltiin kirjailijoita ja teatteriväkeä sekä viranomaisia niin, että kaikki luulivat tulleensa hulluiksi. No tietysti sieltä löytyi myös sairaala hulluiksi tulleille, ja ylilääkärinä hääri kukas muu kuin Ruhtinas itse. Hyvin kaikkialle ehtivä fantasiahahmo. No olihan hänellä joukko apureitakin mukana kissasta lähtien.

Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan oli kerrassaan mainio klassikkoteos. Kyllä kannatti lukea.

Mihail Bulgakov, Saatana saapuu Moskovaan *****

suom. Ulla-Liisa Heino

Wsoy 2007 Loisto-pokkari 2. painos

s. 478

Venäläinen alkuteos: Mestari ja Margarita (1928-1940)

 

Kiitokset Elegialle Kartanon kruunaamaton lukija-blogista 14. Klassikkohaasteen vetovastuusta ja blogikuvasta. Ihana kuva.

Klassikkohaasteisiin lukemani kirjat:

1. Émile Zola: Nana

2. Veijo Meri: Manillaköysi

3. Maria Jotuni: Huojuva talo

4. Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa

5. Aila Meriluoto: Peter-Peter

6. Annikki Kariniemi: Erään avioliiton anatomia

7. Ken Keysey: Yksi lensi yli käenpesän

8. Timo K. Mukka: Tabu

9. Hannu Salama: Juhannustanssit

10. D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja

11. Lasse Sinkkonen: Solveigin laulu

12. Anja Kauranen: Sonja O kävi täällä

13. Juhani Aho: Rautatie

14. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan

 

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

 

Ihmeellinen juttu tällainen jäätelökioski keskellä ei mitään. Tuoreita vadelmia ja pehmisjäätelöä, kalankuivaustelineitä ja maailman pisimpiä muuttomatkoja tekeviä lapintiiroja. Autot kulkevat nykyään vuoren läpi, mutta tiirat kiertävät kerran vuodessa koko Etelämantereen, vain koska... Niin. Vaistojen sanelemana? Pakon edestä? Tai ehkä lentäminen on heistä hauskaa.

Satu Rämön tietokirjassa Talo maailman reunalla pääsin tutustumaan Islantiin ja varsinkin maaseudulle, sillä Rämön nelihenkinen perhe muutti asumaan korkeiden vuorten keskellä olevaan kylään, aluksi vain vuokralle, mutta miten sitten kävikään. 

Rakastuin Islantiin jo siinä vaiheessa, kun luin, että islantilaiset herkuttelevat jäätelöllä aina kun siltä tuntuu ja jäätelökioskeja on joka huoltoasemalla. Rakastan jäätelöä, enkä välttämättä tarvitse jäätelön seuraksi mitään ylimääräistä. Pehmiskin menee alas yleensä ilman lisukkeita. Tosin tuoreet marjat ovat mahtavia jäätelön kanssa.

Talo maailman reunalla sisältää kolmekymmentä nimettyä kappaletta,  jotka alkoivat Kohtalokkaasta kesälomamatkasta heinäkuussa 2018 ja päättyi kappaleeseen Meri näyttää tänään tummansiniseltä lokakuussa 2020. 

Pääkaupunkiseudulla etelän- ja koillisenpuoleista tuulta noin neljä metriä sekunnissa. Osittain selkeää. Iltapäivällä lisääntyvää pilvisyyttä. Lämpötila noin 15 astetta. Länsivuonoilla pohjoistuulta 10 metriä sekunnissa ja vesisadetta.

Satu Rämö kertoi elämästään Islannin maaseudulla todella huumorintajuisesti ja koukuttavasti. Hän ei esimerkiksi kiipeillyt vuorilla miehensä ja vanhimman lapsensa tapaan, mutta kun hän oli halunnut ihastuttaa tulevan miehensä, hän oli aloittanut seinäkiipeilyharrastuksen. Voit lukea kirjasta, miten harrastukselle oli myöhemmin käynyt. 

Perhe harrasti kovasti luonnossa vaeltamista, mutta Islannin sää oli hyvin epäluotettava säiden suhteen ja vettä tuli kuin aisaa. Talvisaikaan tuli sitten lunta metritolkulla. Kirjassa on valokuvia, ja yksi kuva näyttää, miksi islantilaisten talojen ulko-ovet avautuvat sisäänpäin.

Satu Rämön Talo maailman laidalla on omakohtainen kertomus perhe-elämästä Islannin maaseudulla mahtavan vuoristoisen luonnon keskellä. Kirja on hauska ja sisältää paljon tietoa islantilaisesta elämästä, ihmisistä, tavoista, luonnosta ja kulttuurista. 

 

Satu Rämö, Talo maailman reunalla *****

Kuvat Björgvin Hilmarsson (Rämön aviomies)

Wsoy 2021

s. 292 + valokuvia + islantilaisia reseptejä

Omaelämäkerrallinen teos vuoden ajalta

Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä

 

 

Asunnossa oli hiljaista. Ilmassa leijui tympeä haju, viemärin ja jonkun jota en osannut nimetä. Huhuilin mutta kukaan ei vastannut.

Anne Vuori-Kemilän Mustaa jäätä pureutui naisparin, Gulffin ja Elffin, elämään ja kokemuksiin siitä, miten ihmiset suhtautuivat heihin ja kohtelivat heitä pienellä paikkakunnalla. He olivat tavanneet toisensa Pohjois-Pohjanmaalla, mutta olivat joutuneet muuttamaan muualle ihmisten epäluulon ja ilkeyden vuoksi. Ainoa, joka hyväksyi heidät, oli naapurin pieni poika Antti. Antti oli kirjan kolmas kertoja Gulffin eli Railin ja Elffin eli Siirin kanssa.

Makuuhuoneen ovi oli suljettu. Kuuntelin hiljaisuutta, tympeää, luotaantyöntävää hiljaisuutta. Tunsin itseni tunkeilijaksi. Pukkasin oven auki.

Molempien naisten kotoa muutto oli ollut traaginen. Kumpikin heistä oli kokenut vaikeuksia erilaisuutensa vuoksi. Kotiväen oli vaikea hyväksyä erilaisuutta. Se oli häpeällistä. Kirjassa ei kerrottu, mille vuosikymmenille kirjan tapahtumat sijoittuivat, mutta ajattelin, että he olivat syntyneet ehkä 30-luvulla. Siiri oli kotiäitinä, sillä mies halusi niin. Lopulta raastavan eron jälkeen Siiri ja Raili muuttivat toiselle paikkakunnalle asumaan. Mies kielsi pojan ja äidin tapaamiset.

Ensimmäiseksi vastaan löi haju; etova, kitkerä ja imelä yhtaikaa. Ruskeat verhot olivat kiinni, hämärässä näkyi vain kaksi epämääräistä hahmoa.

Jos Antin Elffiksi ja Gulffiksi kutsumien naisten elämät olivat nuorempana traagisia ja täynnä ongelmia, ne jatkuivat ongelmaisina hamaan loppuun saakka. Antti oli kasvanut aikamieheksi ja sai kutsun Siirin syntymäpäiville. Ne syntymäpäivät olivat sellaiset, että hän olisi halunnut jättää ne käymättä.

Jotkut ovat vahvoja kuin muuri. Jotkut särkyvät helposti. Yhteistä heille on vain rakkaus. Rikkinäinenkin.

Anne Vuori-Kemilän teos Mustaa jäätä  kertoi naisparin elämästä viiltävän terävästi, mutta silti elämänmakuisesti. Hyytävän alun jälkeen tarinaa lähdettiin kerimään auki ja salaisuuksien verhot avautuivat loppua kohden. Luin kirjan alusta loppuun yhdellä lukukerralla, sillä se oli todella koukuttava.

 

Anne Vuori-Kemilä, Mustaa jäätä

Karisto 2020

s. 297

Finlandia-ehdokas 2020

Helen Monks Takhar: Kaikki mitä halusit

 

 

En saanut silmiäni irti sinusta. Tuntui kuin olisin katsonut peiliin, tai ehkä sittenkin ulos ikkunasta, josta näkyi aiempi elämäni, aika joka ei ollut kovin kaukana mutta kuitenkin tavoittamattomissa. Halusin tietää enemmän sinusta, selvittää, voisitko tosiaan muistuttaa minua. Kun taksi jarrutti kohdallani, aloin miettiä, pyytäisinkö sinut kyytiin.

Yhdysvaltalaistoimittaja Helen Monks Takharin esikoistrillerin Kaikki mitä halusit kansikuvasta voi havaita kaksi hyvin samannäköistä naista. Katherine oli nelikymppinen menestynyt päätoimittaja, joka sai uudeksi harjoittelijaksi parikymppisen Lilyn. Lily oli omistajan sukulainen, joka oli halunnut media-alalle ja juuri Katherinen lehteen. Heti alusta asti Katherine huomasi valtansa alkavan murentua. 

Se oli siis tosi outoa. Hän kääntyi vähän väliä tuijottamaan ihan törkeästi, ja siitä sainkin idean. Mitä jos järkkään itseni samaan taksiin? Ja niin sitten teenkin. Helppo juttu.

Katherinen ja Lilyn kappaleet vuorottelivat, joten tarina eteni kahden näkökulman vuoropuheluna. Pian Katherine oli altavastaajan asemassa, sillä Lilyllä oli kosto mielessä, eikä mikään ollut liian pyhää kostotoimille, ei edes Katherinen miehen viettely.

Helen Monks Tankharin psykologinen trilleri vei lehtikustannusalan kiinnostaviin kuvioihin. Kirja nosti esille mm. lehtialan muutokset ja harjoittelijoiden kokeman seksuaalisen häirinnän. Lilyn kostoteot olivat Katherinelle liikaa, sillä hän oli jo aiemmin tuntenut elämänhalunsa jälleen hiipuvan ja masennuksen painavan päälle. Taustalta löytyi lähisukuun liittyviä ikäviä traumoja ja kuolintapauksia. Siispä Lilyn oli helppo kangeta Katherine alas pääjohtajan pallilta ja muualtakin. 

Helen Monks Takharin trilleri Kaikki mitä halusit oli kahden naisen intensiivinen tarina vallasta ja sen kaappauksesta. Mutta loppujen lopuksi tulet yllättymään siitä, mitä oikein tapahtui ja kenelle?

 

Helen Monks Takhar, Kaikki mitä halusit

suom. Kirsi Luoma

Like 2020

s. 347

Precious You 2020

Psykologinen trilleri

Ann Patchett: Hollantilainen talo

 

 

Ensimmäisen käyntinsa jälkeen Andrea piinasi Hollantilaista taloa kuin virus. Heti kun olimme varmoja, ettei häntä enää näkyisi, eikä hänen nimeään ollut mainittu moneen kuukauteen, hän istui taas ruokasalin pöydässä, ensin pitkän poissaolonsa hiljentämänä, mutta lämpeni vähitellen uudelleen.

Yhdysvaltalaisen Ann Patchettin Hollantilainen talo pureutui perinnönjakoriitoihin. Kirjan kertojana toimi Danny Gonroy, joka kirjan ensimmäisessä osassa vanheni 15-vuotiaaksi. Hänen siskonsa Maeve oli muutaman vuoden vanhempi. Perhe asui isän hankkimassa upeassa talossa, jota kutsuttiin Hollantilaiseksi taloksi aiempien omistajien mukaan. Isä oli rikastunut kiinteistökaupoilla ja omaisuus oli todella huomattava. Perheen äiti oli lähtenyt lasten ollessa pieniä ja isä oli puhunut, että hän oli kuollut. Eräänä päivänä lapset saivat tutustua Andreaan.

Hän ei koskaan puhunut Andreasta, ei silloin kun tämä oli poissa eikä silloin kun tämä taas palasi. Hän ei kertonut, kaavailiko hän Andrealle jotain roolia meidän tulevaisuudessamme. Kun Andrea oli paikalla, isä käyttäytyi aivan kuin hän olisi aina ollut paikalla, ja kun Andrea oli poissa, emme koskaan halunneet muistuttaa isää hänestä siinä pelossa, että isä pyytäisi hänet takaisin.

Hollantilaisen talon ensimmäinen osa päättyi siihen, että 15 v. Danny ja Maeve potkaistiin ulos kodistaan köyhinä kuin kirkonrotat. Rikkauksista ryysyihin. Yleensähän yhdysvaltalaiskirjoissa rikastutaan ja menestytään. Dannyn ja Maeven tilanne oli kamala.

Muutaman kerran elämänsä aikana ihminen hyppää ilmaan, ja menneisyys, jonka päällä hän on seissyt, katoaa alta, eikä tulevaisuus, johon hänen on tarkoitus laskeutua, ole vielä paikallaan, vaan hän jää hetkeksi ilmaan roikkumaan, ei tunne mitään eikä ketään, ei edes itseään.

Ann Patchettin Hollantilainen talo oli upeasti kerrottu sukutarina, joka kietoutui suvun rikkauksien ympärille, mutta siten, että ne rikkaudet eivät olleet kenen tahansa käytettävissä. Uskoisin, että aika moni on törmännyt perinnönjaossa tilanteeseen, että jako ei menekään tasan, vaan on esimerkiksi tehty testamentteja siten, että joku ulkopuolinen tai yksi henkilö perheestä saa enemmän. Taitaa olla perinnönjakoriidat yleisiä Suomessakin.

Ann Patchettin Hollantilainen talo oli tarina perheestä, jonka henkilöt oppivat lopulta tuntemaan toisensa ja unelmansa.

Ann Patchett, Hollantilainen talo

suom. Laura Jänisniemi

Wsoy 2021

s. 343

The Dutch House 2019

Sukudraama

 

Brit Bennett: Mikä meidät erottaa

 

 

Kaksoset olivat olleet poissa neljätoista vuotta, melkein yhtä kauan kuin mallardilaiset olivat heidät ylipäätään tunteneet. Katosivat vuoteestaan kaupungin vuotuisten perustamisjuhlien tanssiaisten jälkeen äitinsä nukkuessa viereisessä huoneessa.

Yhdysvaltalaisen Brit Bennettin esikoisteos Mikä meidät erottaa kertoi tarinan kaksostytöistä, jotka karkasivat kotoaan New Orleansiin 1950-luvun lopussa. Tytöt olivat ihonväriltään vaaleita, mutta heidän henkilöllisyyspapereissa piti lukea, että he olivat värillisiä. 1950-60-luvun Pohjois-Amerikka oli täysin erilainen paikka asua värillisille kuin valkoisille. Valkoiset määräsivät etuoikeuksista, mutta värilliset ja mustat halusivat tietysti samat oikeudet.

Stella ja Desiree Vignes syntyivät mustien pikkukaupunkiin, jossa tärkeintä oli mahdollisimman vaalea ihonväri. Stella kokeili jo kotona asuessaan kävisikö hän valkoihoisesta ihmisestä. Niinpä karatessaan kotoa, hän päätti muuttua kokonaan valkoiseksi. Hän jätti taakseen sekä äidin että siskon, eikä ottanut yhteyttä, ennen kuin...

Desiree yritti jäljittää siskoaan, mutta se ei onnistunut. Hän tapasi lopulta mustan miehen, jonka kanssa avioitui ja sai lapsen. Toisaalla myös hänen siskonsa Stella oli avioitunut ja saanut lapsen.

Nyt Desiree oli tullut takaisin, luoja ties miksi. Kenties koti-ikävästä. Kaipasi kaikkien niiden vuosien jälkeen äitiään tai halusi leuhkia tummalla tyttärellään. Mallardissa kukaan ei nainut tummaa. Eikä kukaan lähtenyt, mutta Desiree oli tehnyt jo senkin. Tumman miehen naiminen ja tämän yönmustan lapsen raahaaminen pitkin kylää meni jo liian pitkälle.

Britt Bennett kuljetti vuoronperään Stellan ja Desireen erillisiä tarinoita, kunnes heidän lapsensa aikuistuivat ja he astuivat mukaan juonenkäänteisiin ja alkoivat kertoa omia elämänpolkujaan. Tietysti he kohtasivat jossakin vaiheessa toisensa, mutta siitä voit lukea tarkemmin tästä kiehtovasta ja palkitusta kirjasta. 

Pidän kovasti kirjoista, joissa pääosissa on kaksoset, koska itselläni on kaksospojat. Mikä meidät erottaa teoksen vahvoja teemoja ovat kaksosuuden lisäksi rotuerottelu ja rasismi sekä minuuden kehittyminen. Kirjan juonikuvioihin oli lisätty myös transihmisiä ja heidän elämäntarinoita.

Britt Bennettin Mikä meidät erottaa johdatti pohtimaan mitä kaikkea rasismi voikaan tehdä perheiden sisäisissä vuorovaikutustilanteissa.

Brit Bennett, Mikä meidät erottaa *****

suom. Maria Lyytinen

Keltainen Kirjasto 2021

s. 401

The Vanishing Half 2020

 

 

Josh Malerman: Punainen piano

 

 

"Philip, en kuvittelekaan että sattuisit tietämään ihmiskehon kaikkien luiden nimet, mutta minä yritän tässä kertoa, että sinulta ei ole murtunut ainoastaan ranteet ja kyynärpäät. Sinulta on murtunut melkein kaikki."

Yhdysvaltalaisen Josh Malermanin kauhuteoksen Punainen piano päähenkilö heräsi armeijan sairaalasta teho-osastolta pahoin vammautuneena. Voisi kuvitella, että Philip olisi unohtanut kaiken puolen vuoden koomassaolon aikana, mutta hän muisti kaiken, ihan kaiken pienintä yksityiskohtaa myöten. Hän oli ainoa pelastunut armeijan erityistehtävässä, johon tarvittiin muusikoita. Armeija oli palkannut heidän bändinsä tutkimaan autiomaasta kuuluvaa ääntä.

Mikä vei muut? Ja minne heidät vietiin? Ja, sotamies Tonka, miksi sinä näytät niin pelästyneeltä, kun sinulta kysytään näin yksinkertaisia asioita?

Kyllä niitä kysymyksiä tulee. Ja kun niitä tulee, mitä kaikkea Philip kertoo? Miten paljon hän laulaa?

Armeijan osastonlääkäri oli jonkin sortin hullu, joka kokeili Philipiin hoitoja, jotka olisivat voineet olla tappavia, mutta jostakin syystä ne paransivat Philipin vointia tehokkaasti, jopa liian tehokkaasti. Pian hän alkoi suunnitella pakoa, mutta hän tarvitsi pakomatkalle apua.

Josh Malermanin esikoisromaanista Lintuhäkki on tehty suosittu elokuva Bird Box. Myös Punaisen pianon elokuvaoikeudet on ostettu ja voin kuvitella, että elokuvasta tulee huippuhyvä - päähenkilö joutui olemaan klaustrofobisessa sairaalassa hullun lääkärin armoilla ja toisaalta autiomaan kammottavat tapahtumat yhtä klaustrofobisissa luolissa, josta löytyi se punainen pianokin.

Josh Malermanin Punainen piano vei Namibin aavikolle mystisen äänen lähteille.

 

Josh Malerman, Punainen piano

suom. J. Pekka Mäkelä

Karisto 2020

s. 324

Black Mad Wheel 2017

Kauhuromaani

 

Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja

 

Taannoin Jessica May oli marssinut kiihkomielisesti Pariisin kaduilla osoittamassa mieltään fasismia vastaan, aluksi tuon viheliäisen ideologian pyyhkäistessä Espanjan yli ja sittemmin sen muuttaessa koko Italian ja Saksan irvokkaiksi.

Australialaisen Natasha Lesterin Ranskalainen valokuvaaja pohjautui kuvajournalisti  Lee Millerin elämään. Kirja voitti RNA:n vuoden historiallisen romaanin palkinnon. Kirjailija tuo kirjoissaan esille, miten urheat naiset uhmaavat aikansa ahtaita naiskuvia vastaan. Kirjan päähenkilö Jessica May lähti vuonna 1942 Manhattanilta Pariisiin Vogue-lehden kirjeenvaihtajaksi kuvaamaan ja kertomaan sodasta, joka moukaroi ja tuhosi sekä tappoi ihmisiä. 

Pariisi oli tuohon aikaan pullollaan naispuolisia kirjeenvaihtajia, sillä naisia ei päästetty sinne, missä taisteltiin. Naisilla oli kuitenkin omat keinonsa ohittaa sotakoneisto ja tärkeilevät sotilashenkilöt. Niinpä Jessicallakin tuli astuttua erään sotilashenkilön varpaille, josta hän sai vahvan vihollisen itselleen. 

Sodan kestäessä vuosia ehti Jessica myös rakastua ja hän oli varma, että heidän rakkautensa myös kestäisi sodan ylitse ja onnellinen aika odottaisi heitä. Tämä toive ei valitettavasti toteutunut.

Kirjan taustalla ollut Lee Miller oli aikansa kuuluisa malli, joka kirjoitti ja kuvasi lehtijuttuja Vogueen toisen maailmansodan aikana, jonka jälkeen hänen työnsä vaipui unholaan. Hänen poikansa vaimo löysi Millerin kodin ullakkoa siivotessa 60 000 valokuvaa ja negatiivia ym. sota-aikaan liittyvää esinettä ja lehtileikkeitä. Millerin poika nosti äitinsä perinnön päivänvaloon, ja sen jälkeen Milleriä on pidetty yhtenä sota-ajan merkittävimpänä kuvajournalistina.

Natasha Lesterin Ranskalainen valokuvaaja kuvasi kiinnostavasti sota-aikaa ja naisten ponnistusta nousta vakavasti otetuiksi sotakirjeenvaihtajiksi. Tämä fiktiivinen teos hurmasi historialla ja rakkaudella. 

 

Natasha Lester, Ranskalainen valokuvaaja ****

suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus 2021

s. 463

The French Photographer 2019

Toni Morrison: Toiseuden synty

 

Vaikka ihminen on kehittyneempi laji, meillä on perinteisesti taipumus tyypitellä vihollisiksi ne, jotka eivät kuulu klaaniimme ja nähdä heidät joko rajoittamista vaativina, puutteellisina tai haavoittuvaisina. Tämä ei rajoitu vain eläinmaailmaan tai esihistoriallisiin ihmisiin. Rotu on aina ollut erottava tekijä, samoin varallisuus, luokka ja sukupuoli. Ne kaikki liittyvät valtaan ja tarpeeseen hallita toisia.

Yhdysvaltalaisen nobelistin Toni Morrisonin (Chloe Anthony Wofford 1931-2019) esseeteos Toiseuden synty on koottu hänen luentojensa pohjalta. Kirja sisältää Ta-Nehisi Coatesin kirjoittaman esipuheen ja suomentajien Koko Hubaran ja Astrid Swanin jälkisanat.

Toiseuden synty sisältää kuusi kappaletta, joiden nimet kuvaavat hyvin kirjan sisältöä: Orjuuden romantisoimisesta, Muukalaisuudesta, Pakkomielteenä ihonväri, Mustuuden muodostelmia, Kertomus Toisesta ja Siirtolaisten koti.

Miten ihmisestä sitten tulee rasisti tai seksisti? Kukaan ei ole syntyessään rasisti, samoin kuin ei ole olemassa synnynnäistä taipumusta seksismiin, eikä toiseuttamisen taitoja opita esitelmistä tai oppaita lukemalla. Toiseuttaminen opitaan esimerkin kautta.

Muistan kun alakoulussa opetettiin ihmisten lajittelu valkoisiin, mustiin, keltaisiin ja punaisiin. Suomalainen koulu on opettanut minut ja muut jo hyvin pienestä toiseuttamaan eri ihmisiä ihonvärin avulla. Muistan myös tätini ruotsinkielen kirjan, jossa käytettiin n-alkuista sana kuvaamassa mustasta ihmisestä kertovaa tarinaa. Se n-sana löytyy yhdestä jos toisesta tuon ajan suomalaisesta teoksesta. Se sana kuulosti hyvin luonnolliselta, mutta se sana oli haukkumasana ja loukkasi varmasti. Valitettavasti sanaa käytetään tänäkin päivänä ja nykyaikana tuo sana on avointa rasismia.

Kaunokirjallisuudessa esiintyvät orjuuden kaunisteluyritykset ovat omanlaisiaan, mutta paljastavat yhtä paljon. Ne pyrkivät esittämään orjuuden hyväksyttävänä, jopa suotavana, inhimillistämällä ja ihannoimalla sitä.

Entäs sitten käytännön toiseuttaminen, jonka mukaan Suomessa syötiin pehmeitä pusuja mustia loukkaavalla  tavalla. Ei tainnut kukaan huomata mitään toiseuttamista, sillä meidät oli opetettu olemaan piilorasisteja. Samoin, kun pistelimme poskeen eskimoita tai lakuja, joilla oli halventava nimi. Onneksi nimet on vaihdettu ja suomalaisiakin on herätelty huomaamaan, miten me toiseutamme muita ihmisiä. Osa kiukuttelee vanhojen "perinteiden" lakkauttamisella, mutta se on terveellistä itse kullekin ajatella omia opetettuja piilorasismiajatuksia. Oleko valmis luopumaan muiden ihmisten toiseuttamisesta? Miksi haluat pitää kiinni vanhoista perinteisistä ajattelumalleista?

Toni Morrisonin Toiseuden synty kertoi rodusta, rajoista ja kirjallisuudesta, mutta se kertoi paljon muustakin. Toiseuden synty avartaa maailmankuvaa ja opettaa ymmärtämään omia ajatuskuvioita, jotka eivät ole välttämättä omia, vaan yhteiskunnan ylläpitämiä esimerkkejä piilorasismista. Toiseuden synty on pieni kirja täynnä syvällistä ajattelua. Kirjallisuus yhdistää.

Toni Morrison, Toiseuden synty *****

suom. Koko Hubara ja Astrid Swan

Keltainen Kirjasto 2020

s. 120

The Origin of Others 2017

Esseeteos

Kiitos Satu 💖

 

Toni Morrison: Minun kansani minun rakkaani

Toni Morrison: Tervanukke

Toni Morrison: Koti

Toni Morrison: Rakkaus

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon

 

Cara Hunter: Jäljettömiin

 

 

Alkaa tulla pimeä, ja pikkutyttöä paleltaa. Päivä oli ollut niin mukava - valot ja naamiaisasut ja ilotulitus kuin tähtisadetta. Se oli ollut taianomaista, kuin satua, mutta nyt kaikki on pilalla, kaikki on mennyt pieleen.

Brittiläisen Cara Hunterin dekkari Jäljettömiin aloittaa uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilö on etsiväkomisario Adam Fawley. Sarja sijoittuu Oxfordiin. Fawley sai ratkottavaksi 8-vuotiaan Daisyn katoamistapauksen. Perhe piti lähiseudun asukkaille grillijuhlat, ja sinä aikana Daisy oli kadonnut. Siitä alkoi mittava etsintäoperaatio, josta voit lukea enemmän kirjan sivuilta. 

Kirjan kansikuvassa lukee huippusuosittu, ja olin hieman skeptinen, että onkohan vain markkinahenkilöiden mainostama juttu, mutta kirjan koukuttuvuus lienee sen rakenteessa ja juonenkäänteissä, jotka koukuttivat ainakin minut.

Samassa se iskee, niin kuin joskus käy. Siihen ei voi valmistautua, sitä ei voi estää - koskaan ei tiedä, mikä satunnainen mielleyhtymä sanoista tai ajatuksista sen saa aikaan - mutta yhtäkkiä huolellisesti suljetut aivosi ovat tulvillaan muistoja, jotka olet torjunut.

Tutkimusryhmän kaivellessa taustatietoja, esiin nousi lähipiirin henkilöistä kaikenlaista ikävää, mutta tekeekö salaisuudet henkilöistä murhaajia, sillä ryhmä oletti, että kadonnut tyttö olisi murhattu.

Päättelin itse saman, mikä kirjan lopussa kerrottiin tapahtuneen, mutta miten poliisit eivät sitä huomanneet. Toivottavasti sarjan jatkuessa tämäkin juttu ratkeaa. Uskon, että oikeassa elämässä todisteiden pitäisi olla aukottomia, jotta ihminen tuomitaan. Vai olikohan tämän aloituskirjan tarkoitus esittää, miten helposti syyttömiä voidaan tuomita vankilaan.

Yllättyisitte, jos tietäisitte mihin lapset kykenevät nurkkaan ahdistettuina. Vaikka ovatkin vasta kahdeksanvuotiaita.

Kirjan lopussa oli koukuttava aloitus seuraavasta sarjan kirjasta, joka on nimeltään Pimeyteen ja joka ilmestyy keväällä 2022.

Cara Hunterin dekkari Jäljettömiin oli tarina lapsen katoamisesta, mutta mitä oikein tapahtui ennen ja jälkeen katoamisen? En voinut vastustaa kirjan vetovoimaa, joka vei Oxfordin idyllisille kaduille.

 

Cara Hunter, Jäljettömiin

suom. Sirpa Parviainen

Otava 2021

s. 337 + 7s. dekkarista Pimeyteen

In the Dark 2018 

Dekkari

Adam Fawley I

Kate Morton: Kellontekijän tytär

 

 

Muistan hänet. Muistan kaiken.

Muistan hänen äitinsä Lontoon-puutarhassa olevan lasikattoisen ateljeen, vasta sekoitettujen öljyvärien tuoksun, siveltimen sipaisun kankaan pintaan, kun hänen katseensa pyyhkäisi ihoani. 

Kate Mortonin ihastuttava historiallinen Kellontekijän tytär kertoi tarinan kauniista tytöstä, jonka lapsuus ja nuoruus kului  Lontoon kaduilla. Hän oli jo lapsena joutunut rikollisten käsiin, jotka keksivät lukuisia keinoja, miten hyötyä tytön kauneudesta. Sitten kohtalo astui Edvardin hahmossa tytön eteen. Edvard oli taidemaalari, joka halusi maalata tytöstä taulun. Rikolliset hieroivat hikisiä kämmeniään. Edvardin avulla oli mahdollista päästä hienompiin taloihin ryöstelemään.

Olin hänen muusansa, hänen kohtalonsa. Ja hän oli minun. Siitä on kauan; se tapahtui eilen.

Muistan kyllä rakkauden.

Edvardilla oli iso talo maaseudulla, jonne kokoontui joukko ihmisiä nauttimaan raikkaasta ilmasta ja kesän kauneudesta. Muutaman päivän sisällä talossa tapahtui hirvittäviä asioita. Lehdissä puhuttiin murhasta ja varkaudesta. Edvardin suvun arvokkain koru oli kadonnut, samoin tyttö, joka oli toiminut Edvardin mallina. 

Lopulta hän ei kestänyt enää. Hän pakkasi tavaransa ja lähti, enkä kyennyt estämään häntä. Muut seurasivat niin kuin aina.

Entä minä? Minulla ei ollut valinnanvaraa. Minä jäin.

Kesä 2017 oli Elodie Winslowlle erityistä aikaa, sillä hän oli menossa naimisiin, mutta hän törmäsi jännittävään arvoitukseen, jonka salaisuudet halusi ratkaista. Hän oli töissä eräässä arkistossa, kun hän sai tehtäväksi tutkia erästä laatikkoa. Laatikon sisällä oli vanha taidemaalarille kuulunut nahkalaukku, jonka sisältä paljastui mm. valokuva nuoresta naisesta. Laukun muu sisältö toi Elodien mieleen äidin kertoman sadun vanhasta talosta. Elodien elämä oli saanut uusia vivahteita ja jännitystä, joka voitti häähässäkän.

Kate Mortonin Kellon soittajan tytär oli ihastuttavavasti kerrottu tarina, johon sisältyi historiallisia juonenkäänteitä, kiinnostavia henkilöhahmoja, kummittelua vanhassa jokirannan kartanossa ja rakkautta.

Kate Morton, Kellontekijän tytär *****

suom. Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen

Otava 2019  Seven-pokkari

s. 554 

 

Kate Morton: Talo järven rannalla

Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?

 

 

Mutta nyt, tämä syyskuun aamu, taas.

Talo. Joka häämöttää puiden lomassa - tyynenä kuin järvi, kuin tämä voimakas ajattomuuden tunne täällä rannassa. Aavelaiva. Ikkunat pimeinä, ei liikettä pihamaalla, ei mitään. Rappio - niin voi kuvitella - loistaa kaikkialla

Bad Karma

(Huoleton elämä, holtiton) 

Monika Fagerholmin teos Kuka tappoi bambin? on ollut lukulistallani jo ilmestymisestään lähtien. Kirja löytyi kirjahyllystäni, joten nyt oli aika lukea se. Kirjan kertojana toimi Gusten eli Grippe, joka muisteli nuoruuttaan, ja sitä mihin se päättyi. Katastrofiin. Itse aiheutettuun katastrofiin.

"Raaka joukkoraiskaus Annelise Häggertin kotona." 

Gustenin äiti oli kuuluisa laulaja, joka kiersi ulkomailla laulamassa. Sillä aikaa hänen poikansa asusti erään ystävättären luona, jolla oli samanikäinen poika, Nathan. Pojat kasvoivat yhdessä kuin veljekset. He kävivät myös koulua yhdessä ja olivat samalla luokalla. Kummallekin odotettiin loistavaa menestystä työelämässä. Toisin kävi. Lukioaikainen tapahtuma jätti jälkensä.

"Mieti Grippe, että Nathan tosiaan asuu vieläkin siellä, kaiken sen paskan keskellä", (sanoo Cosmo Brant).

Nathanin kotona tapahtui joukkoraiskaus lukioaikaisten kotibileiden aikana. Tapahtuma kerrotaan kirjassa hyvin varhaisessa vaiheessa, joten  kirja avaa tuota tapahtumaa, josta eräs lukioaikainen kaveri, Cosmo, joka oli nykyisin elokuvaohjaaja, halusi tehdä elokuvan ja laittaa sille nimeksi Kuka tappoi bambin?

Kuin mikään ei enää voisi olla niin kuin ennen. 

Olen lukenut aiemmin kirjailijan teokset Ihanat naiset rannalla ja Lola ylösalaisin. Myös niistä löytyi samoja teemoja kuin teoksesta Kuka tappoi bambin? Esimerkiksi kirjoista löytyi joku nuoruuden aikainen tapahtuma, joka oli vaikuttanut mielenterveyteen. Kirjoista löytyi myös päihteiden liikakäyttöä ja lapset olivat kärsineet äitiensä poissaoloista ja yksinäisyydestä. Isät olivat usein väkivaltaisia ja poissaolevia, vaikka olisivat läsnä. Vanhemmat joko erosivat ja/tai vanhemmat olivat yksinhuoltajia. Parisuhdeongelmat olivat yleisiä. Yleensä kirjoista nousi esille hyvin voimakkaasti luokkaerot.

Kirjan aihepiiri oli niin ikävä, että se voisi jäädä lukematta, mutta kirjailijalla oli huikea taito laittaa tapahtumat päähenkilön muistoihin, joten tuo ikävä tapahtuma ei ollut välttämättä kirjan keskeisin asia. Keskeisimmäksi nousi se, mitä tapahtui tuon tapahtuman jälkeen? Miten oikeus suhtautui, miten yhteisö, miten media, miten vanhemmat? Kuka kärsi ja miten?

Monika Fagerholmin Kuka tappoi bambin kertoi ikävästä tapahtumasta, joka repi ja raastoi ja meni tunteisiin.

 

Monika Fagerholm, Kuka tappoi bambin?

suom. Laura Jänisniemi

Teos 2019

s. 222 

Vem dödade bambi? 2019

Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla

Monika Fagerholm: Lola ylösalaisin

 

Kirjat 2022

 

Aalto Anna-Maija: Mistä valo pääsee sisään

Abulhawa Susan: Jeninin aamut 

Airio Elina: Metsässä juoksee nainen

Alasalmi Päivi: Alamaailman kuningatar 

Alsterdal Tove: Vajoama

Anna Karolina: Toinen meistä kuolee tänään 

Ardone Viola: Lasten juna

Autio Orvokki: Sininen kaappi

Backman Elina: Ennen kuin tulee pimeää

Bakkeid Heine: Haudattu salaisuus 

Balde Ibrahima & Amets Arzallus Antia: Pikkuveli

Baldini Laura: Uuden ajan opettaja 

Bennet Brit: Mikä meidät erottaa

Bjergfeldt Annette: Palermontien taivaallinen laulu 

Bly Nellie: Kymmenen päivää mielisairaalassa 

Bulgakov Mihail: Saatana saapuu Moskovaan

Chi Zijian: Puolikuu

Cowley Heller Miranda: Paperipalatsi

Craig Amanda: Synkkä sopimus 

Das Mintie: Kuolleetkin ghostaa

Dieckmann Sandra: Metsän kätköissä

Doerr Anthony: Taivaanrannan taa

Edvardsson Mattias: Perhetragedia

Englund Anna: Lautapalttoo 

Ermilä Suvi: Vastaanottokeskus 

Fagerholm Monica: Kuka tappoi bambin?

Farah Nura: Lumimaa

French Nicci: Perjantai mielessä

Grebe Camilla: Ajasta ikuisuuteen 

Griffiths Elly: Muukalaisen päiväkirjat

Griffiths Elly: Kivikehä

Griffiths Elly: Lyhdynkantajat 

Griffiths Elly: Ruth Gallowayn joulu

Gurnah Abdulrazak: Loppuelämät

Haavikko Anna-Liisa: Kaari

Hannah Kristin:  Alaskan taivaan alla

Harper Jane: Selviytyjät 

Hast Susanna: Ruumis / Huoneet

Hausmann Romy: Lapsikulta

Havaste Paula: Laahus 

Havukainen Aino ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun ihmeellinen Joulu

Hayden Torey: Näkymätön tyttö

Helasvuo Mikael: Elisabethin kakku ja muita novelleja

Hellberg Amanda: Krinoliinijoulu

Higashino Keigo: Namiyan puodin ihmeet  

Holt Anne: Hyytävä kosto

Hornby Nick: Olet tässä

Horst Jørn Lier: Avaintodistaja

Horst Jørn Lier: Pimeä laskeutuu 

Horst Jørn Lier : Kadonnut Felicia 

Hunter Cara: Jäljettömiin

Hunter Cara: Pimeyteen

Hunter Cara: Ei ulospääsyä

Hurme Vuokko ja Julia Savtchenko: Karmeat taruolennot 

Hytönen Ville: Johannes - Andreas

Härkönen Anna-Leena: Rikospaikka 

Ikonen Veera: Pimeässä syttyy majakka

Itkonen Jukka: Terveiset ulapalta

Jewell Lisa: Näkymätön tyttö 

Kallio Maaret ja Susanna Ruuhilahti: Murkens ja hirmuinen syysmyrsky 

Kamula Mikko: Kalevan pojat 

Kaskinen Anna-Mari: Kauneimmat haukkuni - Runoja koirille & koirien ystäville

Kauppinen Katri: Laakson linnut, Aavan laulut

Keskisarja Teemu: Kyllikki Saari - Mysteerin ihmisten historia 

Kinnunen Tommi: Pimeät kuut

Kjellsdotter Nilla: Kivipuiston tyttö

Koivisto Silja: Sataman kapakan Hilda 

Kundera Milan: Olemisen sietämätön keveys

Kunnas Kirsi: Hanhiemon iloinen lipas

Kunnas Mauri: Joulupukin joululoma

Kuokka Kaisa ja Aleksi: 24 askelta jouluun 

Kuoppamäki Venla: Sun poika kävi täällä

Lahtinen Rauno: Murhia ja hirmutekoja Turussa 

Larsson Åsa: Isien pahat teot 

Laestadius Ann-Helen: Varkaus 

Lehtolainen Leena: Joulupukin suudelma - Jännittäviä joulutarinoita

Lester Natasha: Ranskalainen valokuvaaja

Lähteenmäki Laura: Sukella silmät auki 

MacConaghy Charlotte: Täällä oli susia

Mackintosh Clare: Tummat vedet 

Malerman Josh: Punainen piano

Malmstedt Tuire: Lumihauta

Mandel Emily St. John: Asema 11

Marklund Liza: Suonsilmä 

Mo Johanna: Varjolilja

Monks Takhar Helen: Kaikki mitä halusit

Morris Heather: Kolme sisarta

Morrison Toni: Toiseuden synty

Morton Kate: Kellontekijän tytär

Moström Jonas: Kameleontti

Mäki Merja: Ennen lintuja

Natt och Dag Niklas: 1795 - Petojen naamiaiset 

Nieminen Veera: Kottikärrykaruselli

Nousiainen Miika: Pintaremontti 

Ohlsson Christina: Myrskyvaroitus 

Osman Richard: Mies joka kuoli kahdesti

Parkkinen Leena: Neiti Steinin keittäjätär

Patchett Ann: Hollantilainen talo

Pettersson Maria: Suomen historian jännittävät naiset

Pook Lizzie: Helmenkalastajan tytär

Prose Nita: Huonesiivooja 

Puonti Kale: Satu - Alamaailman rautarouva 

Rannela Terhi: Yöuinti ja muita novelleja 

Rautiainen Petra: Meren muisti

Rensburg Laure van: Ei muita kuin me

Riel Ane: Tiima

Ringland Holly: Alice Hartin kadonneet kukat

Rolfsdotter Ulrika: Saaliin sydän

Rämö Satu: Talo maailman reunalla 

Rämö Satu: Hildur

Sahlberg Asko: Marraskuun mies 

Sainz Borgo Karina: Kolmas maa

Sarenbrant Sofie: Lepää rauhassa

Sarenbrant Sofie: Kuoleman kintereillä 

Sarenbrant Sofie: Suojelusenkeli 

Schreck Hanna-Reetta: Säkenöivät ja oikukkaat

Schulman Alex: Malman asema

Schulman Ninni: Kun kellot seisahtuvat

Schulman Ninni: Tyttölapsi nro 291

Schulman Ninni: Juhlimaan tulkaa

Seeck Max: Loukko 

Sendker Jan-Philipp: Sydäntemme kaihoisa syke 

Sendker Jan-Philipp: Kapinallinen ja varas

Sigurdardottir Yrsa: Nukke

Skybäck Frida: Lukupiiri maailman laidalla 

Slaughter Karin: Epäluotettava todistaja

Smirnoff Karin: Viedään äiti pohjoiseen

Smirnoff Karin: Sitten menin kotiin

Stonex Emma: Majakanvartijat 

Strout Elizabeth: Voi William!

Stuart Douglas: Shuggie Bain

Takkunen Tommi: Kaukovainio

Tammi: 24 yötä jouluun 

Tervo Kati: Rapsuta minua ja muita kirjoituksia

Tervo Jari: Kallellaan 

Tervo Jari ja Kati: Ukko

Tuomainen Antti: Majavateoria

Tuominen Ilona: Huutoon vastaa kaiku vain 

Utrio Kaari: Vehkalahden neidot

Utrio Kaari: Rautalilja 

Vanhatalo Pauliina: Vastuulliset

Valkama Johanna: Kuningatarlaiva

Valkama Meri: Sinun, Margot

Virtanen Leena ja Sanna Pelliccioni: Fredrika!

Vuori Kristiina: Kesytön liekki

Vuori-Kemilä Anne: Mustaa jäätä

Vuoristo Sari: Etäisyys linnuntietä 

Walsh Rosie: Tuntematon rakkaani

Wahldén Christina: Älä puhu kuolleista 

Wahldén Christina: Syklonivaroitus 

Whitehead Colson: Harlem Suffle

Åkerman Kaisa: Hajusteentekijän tytär 

Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat

 

 

Näytelmän julkinen esittäminen on kielletty sen säädyttömyyden vuoksi. Tänä torstaisena iltana kantaesityksensä saava teos koostuu vain yhdestä näytöksestä, ja lavalla nähdään kolme päähenkilöä: 25-vuotias neiti Julie, 30-vuotias palvelija Jean ja 35-vuotias keittäjätär Kristin.

Hanna-Reetta Schreckin historiallisen tietoteoksen Säkenöivät ja oikukkaat ensimmäisenä tähtenä esiintyi suomalainen näyttelijä Siri Strindberg (ent. Wrangel os. von Essen 1850-1912). Kyseessä oli hänen toisen miehensä kirjailija August Strindbergin näytelmä Neiti Julie ja vuosi oli 1889. 

Sirin teatteriurasta ja skandaalimaisesta elämästä kerrotaan kirjassa tarkemmin, josta löytyy myös kuvia hänestä. Tuohon aikaan naispuoliset näyttelijät rinnastettiin lähinnä kevytkenkäisiin ja huonomaineisiin naisiin, joten uran luominen vakavasti otettuna näyttelijänä ei ollut helppoa.

Teatteriuransa lisäksi Siri von Essen teki erilaisia kirjallisia töitä mm. käännöksiä, arvosteluita ja reportteja lehdistölle. Sirin vahvuus esiintyvänä taiteilijana ja modernin naisen esikuvana, siinä samalla eronneena naisena, on ollut kaiken sen juoruilun kestämisenä ja varsinkin kaiken panettelun ja mustamaalamisen sietämisenä, jota myös nykyajan julkisuuden henkilöt joutuvat kokemaan runsain mitoin. 

Vuonna 1886 29-vuotias Ellan kirjoitti Huldalle, kuinka ikäiseni naimaton tyttö on skandaali ja ongelma koko maailmalle. 

Kirjan toinen henkilö oli aatelistyttö Ellan de la Chapelle (1857-1921). Ellan avioitui vuonna 1887 taiteilija Albert Edelfeltin kanssa. Avioliitto ei ollut helpoimmasta päästä maailmaa kiertävän kuuluisan taiteilijan kanssa. Ellan sairastui tuon ajan muotisairauteen eli hysteriaan, jota hoidettiin mm. parantolalevolla.

Sigrid halusi taiteilijaksi - eikä miksi tahansa taiteilijaksi, vaan kaikista taiteenlajeista nimenomaan kuvanveistäjäksi.

Kolmas kirjan aatelisneidoista oli nimeltään Sigrid Rosina af Forselles (1860-1935). Sigrid halusi kuvanveistäjäksi, johon hän sai oppia alkuun Suomesta, mutta jo hyvin varhain myös Pariisista. 1800-luvun naisia suojeltiin alastomuudelta, vain miehet saivat osallistua oppitunneille, jossa opeteltiin alastonmallien piirtämistä, saatikka kuvanveistämistä alastonmalleista. Sigrid oli selkeä edelläkulkija suomalaisena naiskuvanveistäjänä.

Ylioppilastutkinnon suorittamisen tarkoituksena ei ole se, että joka nainen sen suorittaisi ja pyrkisi professoriksi, mutta että hänellä olisi mahdollisuus ja oikeus tehdä niin, että hän olisi yhtä vapaa kuin mies tekemään itse mitä tahtoo.

Kirjan neljäs henkilö oli jälleen aatelisneito nimeltään Alma Söderhjelm. Alma oli Viipurin ensimmäinen naisylioppilas vuonna 1889. Olen kirjoittanut bloggauksen Almasta Merete Mazzarellan teoksessa Alma, Edelläkävijän tarina. 

Almasta tuli Suomen ensimmäinen naisprofessori vuonna 1927. Sitä ennen hänen oli pitänyt hakea pari kertaa erivapautta sukupuolensa aiheuttamasta esteestä. Ensimmäinen kerta oli hänen pyrkiessä opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Selvästi Almassa oli ainesta modernille naiselle, sillä hän opiskeli ja hankki työnsä alalta, jota oli pidetty vain miehille soveliaana.

Taiteen maailmassa selviytymiseen naiset tarvitsivat apua ja tukea, ja sitä tajosivat usein parhaiten läheiset ja uskotut naiset.

Kirjan viides historiallinen nainen oli Thyra Thesleff (1880-1959). Thyra oli kuuluisan taiteilijaperheen nuorin tytär, joten hänestä kertova jakso kertoo myös hänen siskoistaan.

Hän kirjoitti paljon. Kirjoittamisen lisäksi hän teki paljon muutakin käsillään; rakensi, ompeli, soitti pianoa, hoiti puutarhaa ja kantoi kuusi lastaan.

Kirjan viimeisin henkilö oli Aino Sibelius os. Järnefelt (1871 -1969). Ainon elämästä olen kirjoittanut lähemmin bloggauksessa kirjasta Aino Sibelius, Ihmeellinen olento, jonka tekijä oli Jenni Kirves.

Hanna-Reetta Schreckin tietoteos Säkenöivät ja oikukkaat kertoi historiallisista naisista, jotka kyseenalaistivat naisten perinteiset roolit 1800-1900-luvujen vaihteessa.

Hanna-Reetta Schreck, Säkenöivät ja oikukkaat, Suomen kultakauden naisia

Like 2021

s. 221 + kuvia + Lähteet + kuvalähteet +kirjalliset lähteet + viitteet + henkilöstöhakemisto

Tietokirja

Helmet - lukuhaaste

 

 

1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota, Ville Hytönen: Johannes-Andreas

2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa, Satu Rämö: Talo maailman reunalla

3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana, Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut

4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana, Elina Ailio: Metsässä juoksee nainen

5. Kirjassa sairastutaan vakavasti, Venla Kuoppamäki: Sun poika kävi täällä

6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija, Nita Prose: Huonesiivooja

7. Kirja kertoo ystävyydestä, Nicci French: Perjantai mielessä

8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua, Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja

9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön, Colson Whitehead: Harlem Suffle

10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä, Elly Griffiths: Kivikehä

11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä, Monika Fagerholm: Kuka tappoi bambin?

12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana, Anna-Mari Kaskinen: Kauneimmat haukkuni, Runoja koirille & Koirien ystäville

13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla, Virtanen Leena ja Sanna Pelliccioni: Fredrika!

14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta, Merja Mäki: Ennen lintuja

15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää, Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat

16. Kirjan luvuilla on nimet: Rauno Lahtinen, Murhia ja hirmutekoja Turussa

17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua, Kale Puonti: Satu - Alamaailman rautarouva

18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja, Sayragul Sauytbay & Alexandra Cavelius: Avaintodistaja

19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa, Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä

20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä, Kate Morton: Kellontekijän tytär

21. Kirja liittyy lapsuuteesi, Kirsi Kunnas: Hanhiemon iloinen lipas

22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä, Anna-Liisa Haavikko: Kaari

23. Pieni kirja, Hurme Vuokko ja Julia Savtchenko: Karmeat taruolennot 

24. Kirjan on kirjoittanut Lähi-idästä kotoisin oleva kirjailija, Susan Abulhawa: Jeninin aamut

25. Kirjan nimessä on ilmansuunta, Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen

26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin, Toni Morrison: Toiseuden synty

27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva, Karina Sainz Borgo: Kolmas maa

28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen: Jan-Phillipp Sendker, Sydäntemme kaihoisa syke

29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa, Anthony Doerr: Taivaanrannan taa

30. Kirjassa muutetaan uuteen maahan, Heather Morris: Kolme sisarta

31. Kirjassa on jotain sinulle tärkeää, Torey Hayden: Näkymätön tyttö

32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja, Brit Bennett: Mikä meidät erottaa

33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan, Gurnah Aboulrazak: Loppuelämät

34. Kirjailijan nimessä on luontosana, Anna-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään

35. Kirjassa on oikeudenkäynti, Teemu Keskisarja: Kyllikki Saari

36. Kirjassa seurataan usean sukupolven elämää, Chi Zijian: Puolikuu

37. Kirjan kansi tai nimi saa sinut hyvälle mielelle, Annette Bjergfeldt: Palermotien taivaallinen laulu

38. Kirjassa toteutetaan unelma tai haave, Ann Patchett: Hollantilainen talo

39. Novellikokoelma, Nura Farah: Lumimaa

40. Kirja kertoo maasta, jota ei enää ole, Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär

41. Sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista, Mikko Kamula: Kalevan pojat

42. Kirjassa asutaan kommuunissa tai kimppakämpässä, Sari Vuoristo: Etäisyys linnuntietä

43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan, Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti

44. Kirjan nimessä on kaupungin nimi, Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan

45. Palkittu esikoisteos, Douglas Stuart: Shuggie Bain

46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen, Josh Malerman: Punainen piano

47. Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun, Kati Tervo: Rapsuta minua ja muita kirjoituksia

48. Kaksi kirjaa, Jari Tervo: Kallellaan 

49. Kirja on julkaistu vuonna 2022, Elizabeth Strout: Voi William!

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä, Ninni Schulman: Tyttölapsi nro 291