sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Aila Meriluoto: Peter-Peter (Klassikkohaaste 5)


Mut tiedäks, myöhemmin mä keksin, että kun ihminen on rakastunut, hän on sekä olemassa että hänellä on kasvot. Ihan kuin uskois itseensä vasta kun huomaa että toi toinen näkee mut. Ihan kuin rakastuis itsekin itseensä sen toisen kautta. Mulle tuli kamalan tärkeeksi olla rakastunut. En mä tiedä, mulla on kai aina ollut niin heikko itsetunto että mun täytyy pönkittää sitä muilla ihmisillä. Miehillä. Ei kai kukaan voi olla rakastunut tyhjään.

Aila Meriluodon (s.1924) Peter-Peter (1971) on syväluotaava tarina ihastumisesta, rakastumisen kehittymisestä ja kaikennielevästä intohimosta. Kirja on omaelämäkerrallinen ja siitä on tehty elokuva vuonna 1972 nimellä Haluan rakastaa, Peter. Tekstiluolan Tuomaksen vetämän viidennen Klassikkohaasteen haluan omistaa Aila Meriluodolle, joka halusi rakastaa ja tuo sen voimakkaasti esille tässä ensimmäisessä proosateoksessaan. Aiemmin hän tuli tunnetuksi runoilijana.

Tarinan kertojana toimii Ruotsissa asuva suomalainen Sanna, joka kirjoittaa lastenkirjoja, mutta on osapäiväisesti töissä kirjastossa. Sanna haluaa järjestää yleisötilaisuuksia kirjastossa, joissa käsitellään ulkomaalaisten tilannetta ja häivytetään rajaa ja aggressioita ruotsalaisten ja maahanmuuttajien väliltä. Meriluoto lähestyy tässä omiakin kokemuksiaan maahanmuuttajana, ja haluaisi tuoda myös esille toisen maailmansodan aikana maahan muuttaneiden pakolaisten mielipiteitä sopeutumisesta Ruotsiin. Sanna lähestyy siis kirjeellä Ruotsissa asuvaa baltialaislähtöistä tohtori Peter Mackusta, joka on myös kirjailija, ja kirjeidenvaihdosta sulkeutuu kiihkeä mielipiteidenvaihto eri asioista. Molemmat henkilöt ovat jo keski-ikäisiä, Sanna on leskeksi jäänyt yksinhuoltaja ja Peter on naimisissa.

Voi että ilmaisu on niin rajoittunutta, ja kuitenkin sitä yrittää aina nimenomaan ilmaista. Minkähän takia? Onko se kirjailijan asennoitumista, vai onko se puhdasta kontaktin tarvetta? Oletko muuten huomannut miten terveellisen inflaation kieli itseisarvona kärsii, kun muuttaa vieraaseen maahan ja joutuu kuulemaan ja käyttämään vierasta kieltä? Huomaa että n.s. äidinkieli on itse asiassa kauhean nurkkakuntainen, hedelmättömän itseriittoinen, jopa eräänlainen l´art pour l´art.  Ja loppujen lopuksi me olemme vain eläimiä jotka äännellen lähestyvät toisiaan, minusta ei ole kysymys kuin alkeellisesta, perustavasta kosketuksen tarpeesta. Sitä on kieli, sanominen.  Tässä minäkin tulen äännellen Sinua kohti, ehkä vähän tavallista monimutkaisemmin äännähdyksin, mutta pohjalla on ihan yksinkertainen pyrkimys: päästä lähelle.

Peter-Peter on uskomattoman hienoa ja ajattelevaa sekä pohdiskelevaa tekstiä. Kirja sisältää Sannan kirjeitä Peterille, päiväkirjamerkintöjä, romaaniluonnoksen otteita, siis aika monipuolisesti eri tekstilajeja. Ensimmäinen lainaus on ote haastattelusta, jossa äänessä on Sanna. Peter-Peter on maahanmuuttajan silmin kerrottu intohimoinen rakkaustarina paljastumisenpelkoineen, epätoivoinen halu rakastaa ja olla rakastettu, samalla vimmainen toisen naisen asemasta kiinnipitäminen tuntuu jo melkein alusta lähtien tuhoontuomitulta. Aila Meriluoto tuo tarinallaan kaiken elävästi lukijan eteen. Hän piirtää pikkutarkasti miljööt, ihmiset ja tapahtumat, mutta kuvailee niitä värikylläisellä pensselillä. Peter-Peter on jo ikänsä 46v. puolesta klassikkokirja, mutta se on klassikkokirja myös aiheensa puolesta, jossa syvennytään toisen naisen asemaan rakkaussuhteessa. Klassikkoaseman kirja saa tietysti myös maahanmuuttoilmiöiden esilletuojana. Suosittelen kirjaa jokaiselle joka on kiinnostunut 70-luvun kirjallisuudesta.

Aila Meriluoto, Peter-Peter (Erään rakkauden asiapaperit) ****
Wsoy 2010
s. 236
Ensimmäinen painos ilmestyi  1971

Jokken, Sirrin, Sailan, Karoliinan ja Kaikkea kirjasta bloggaukset kirjasta.

Klassikohaasteeseen lukemani kirjat:
1  Émile Zola: Nana
2  Veijo Meri: Manillaköysi
3  Maria Jotuni: Huojuva talo
4  Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa 
5  Aila Meriluoto: Peter-Peter

10 kommenttia:

  1. Hienoa, että nostit tämän klassikon esille! Meriluodon runsaasta tuotannosta "Peter-Peter" on tehnyt suurimman vaikutuksen ja teoksen värikylläiset pensselinvedot palautuivat vaivatta mieleen:) Meriluoto on taitava naiseuden, tunnetilojen ja rakastamisen kuvaaja; tämän ikiaikaisen arvoituksemme...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka <3
      Tämä oli minun ensimmäinen Meriluoto-kirjani, mutta ei viimeinen :) Seuraavaksi ehkä runoja <3
      Reipas nainen ja hurjan energinen, minua ihan hengästytti tämän sanarikkaan teoksen äärellä. Hienosti kiteytit: naiseus, tunnetilat ja rakastaminen!

      Poista
    2. Suosittelen myös Meriluodon julkaistuja päiväkirjoja, luen niitä aina aika ajoin uudelleen. /Mari

      Poista
    3. Lueskelin Aila Meriluodosta tietoja netistä ja nuo päiväkirjat alkoivat kiinnostaa minuakin Mari. Tykkään tosi paljon kirje-kirjoista ja päiväkirja-kirjoista. Kirjoitan itsekin mökillä mökkikirjoja ja niitä on kertynyt jo aikamoinen pino. Jotenkin se käsinkirjoittaminen on hurjan luovaa ja ajatukset pysyvät samassa tahdissa. Tosin enhän voi tietää onko Aila Meriluoto kirjoittanut päiväkirjansa ja kirjeensä käsin, mutta jos näkisin hänet, voisin kysäistä asiaa. Peter-Peter on luova ja värikäs teos.

      Poista
  2. Noloa, mutta Aira Meriluodon tuotanto on jäänyt minulle aivan vieraaksi. En on runojen lukija, joten ehkä nämä hänen muut teoksensa ovat sitten jotenkin jääneet sen myötä huomiotta. Kuulostaa silti sellaiselta kirjalta, että saattaisin pitää tästä. Kiitos vinkistä, hieno valinta klassikkopäivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika <3
      Tämä oli sellainen riemujen rikkaus ja surujen summa-teos, että oli pakko laittaa pari pitempää lainausta, koska tuo teksti on niin herkullista, täydellistä ja runsasta.
      Olisihan tästä löytynyt niitä intohimokohtauksiakin, mutta jätän ne lukijoille.
      Suosittelen Peter-Peteriä sinullekin Marika ;)

      Poista
  3. Aikoja sitten tämän luin ja muistan arvostaneeni suoruutta, jolla kirja kerrotaan. Juuri tuo, mitä sanot: tuhoon tuomittu. Omaelämäkerrallisuuteen sitten törmäsin elämäkerrassa. Yksityinen ja yleinen - niitä kirjailijat taitavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni kirjailija lainaa omasta elämästä tai lähipiiristä aineistoa teoksiinsa. Suomalaisista varmaan Kalle Päätalo on kirjoittanut aikamoisen hyllyllisen omasta elämästä ja lähipiirin elämästä. Yksityinen-yleinen, aina ei voi tietää mitä lukee. Mitä on taustalla.
      Kuuntelin Laila Hietamiehen haastattelua Hiljaisuus teoksesta ja hän kertoi, että sen kirjan kirjoittaminen, koska se oli läheinen itselle, oli ollut paljon vaikeampaa kuin paksut historialliset teokset.

      Aila Meriluoto kirjoittaa suoraa tekstiä jopa seksuaalisuudesta ja erotiikasta. Oliko 70-luvun kirjallisuus sellaista, rohkeaa?

      Poista
  4. Muistelen kuulleeni, että tämän kirjan suoruudesta eroottisessa mielessä oli jotakin kohuakin ilmestymisaikanaan, ja toisen naisen näkökulmasta kertominen varmaan vaikuttanut siihen myös. Kiinnostavilta vaikuttavat pohdinnat kirjassa, ja Meriluodon runoista olen pitänyt, joten pitäisi varmaan joskus lukea tämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuomas ja tervetuloa Kirjasähkökäyrän lukijaksi :)
      Onhan tässä kirjassa jo ajattelun tasolla ja tapahtumina erotiikkaa ja uskoisin, että 70-luvulla noin suora teksti on aiheuttanut kohua. Onhan tämä voimakas kannanotto rakkaudesta ja sen voimakkaasta halusta.

      Poista