Jaana Skyttä: Huvituksen kartanon tytöt

 

Kauan sitten kun olin nuori, asuin suuressa kartanossa monen muun ikäiseni tytön kanssa. Sisääntuloaulan suuressa ikkunassa oli paksut kalterit. Ne muistuttivat meitä siitä, ettei tietä vapauteen ollut sille, joka oli astunut kartanon portista sisään.

Jaana Skytän tietokirja Huvituksen kartanon tytöt kertoi pahamaineisen Yläneen tyttökodin Huvituksen tarinan. Kirjan haastateltavina olivat Anja, Mirja, Marja, Pirjo, Eila , Lea ja Outi, jotka olivat vuosien 1959-1972  välillä eri aikoina pakkohuostaanotettuina Huvituksen kartanossa. Kirjan sisältö järkytti minua kovasti. Nuoria tyttöjä kohdeltiin tyttökodissa todella ala-arvoisesti, eikä mitään hoitoa, kuntoutusta eikä terapiaa ollut tarjolla, päinvastoin, sillä kuri oli ankaraa. Pahinta olivat rangaistukset.

Aamuisin meidät kuljetettiin työsaleihin ja navettoihin, kesäisin myös pelloille ja kasvimaille työhön. Oli oltava hiljaa ja varovainen, sillä syvällä kartanon kellareissa sijaitsi monta vankityrmää. Ne täyttyivät päivä toisensa jälkeen tytöistä, jotka uhmasivat kartanon herraa ja hänen alamaisiaan.

Kartanon herralla tarkoitettiin tyttökodin johtajaa vuosina 1955-1971. Martti Kuusikoski oli agrologi ja sosionomi, joka oli työskennellyt komisariona ja vakuutustarkastajana, upseerina ja maataloustyönjohtajana työlaitoksessa. Työlaitoksessa oli ollut eri-ikäisiä naisia. Hänen vaimonsa toimi eläkeikäänsä asti tyttökodin hoitajana pelkällä viikon mittaisella koulukotien hoitajien opintokurssilla. Tyttökodin johtamismenetelmä oli autoritäärinen ja rankaiseva. Tyttöihin käytiin käsiksi ja heitä kohdeltiin väkivalloin.

Ajatus tästä kirjasta sai alkunsa marraskuisena päivänä 2016, jolloin Outi-siskoni soitti kiihtyneenä. Hän oli lukenut lehdestä, että Suomen valtio aikoo pyytää anteeksi lastensuojelun sijaishuollossa kaltoin kohdelluilta henkilöiltä.

Yksi kirjassa kertovista naisista oli kirjailijan Outi-sisko, joka oli Yläneen tyttökodissa kolmeen otteeseen vuosina 1970-1972. Outi ja Jaana vierailivat vuonna 2017 Huvituksessa ja mukana oli myös Eila, toinen kirjan kertojista. Kirjassa on kuvia, asiakirjoja Yläneeltä, lastensuojelun asiakirjoja, kirjeitä jne. Yläneen tyttökodin historiaa on valotettu monelta eri näkökulmalta.

Yläneen tyttökodissa resepti pahoinvoinnin hoitamiseen oli yksinkertainen: tyttökoti tarjosi työterapiaa ja psykiatri määräsi lääkkeitä. Todellisuudessa koulukodeissa oli työpakko.

Toivottavasti tyttökodin johtaja ymmärsi lopulta tehneensä väärin tyttökodissa olleita tyttöjä kohtaan. Moni mielenterveysoireista kärsinyt tyttö olisi tarvinut hoitoa, vammaisille tyttökoti oli ihan väärä paikka, lääkitys oli liiallista ja sitä ei hoitanut oikeat henkilöt, rangaistukset olivat hirveitä ym. Viiltely ja itsemurhayritykset olivat yleisiä, samoin karkaaminen. Monet tytöt olivat joutuneet jo pienistä lapsista asti seksuaalisen väkivallan kohteeksi ja se jatkui Yläneen aikana. Heitä käytti hyväkseen esim. lähistön miehet.

Jaana Skytän historiallinen tietokirja Huvituksen kartanon tytöt on järkyttävää luettavaa pahamaineisesta Yläneen tyttökodista.

 

Jaana Skyttä, Huvituksen kartanon tytöt

Like 2022

s. 298 + kuvia + asiakirjoja + kirjeitä + tutkimuskirjallisuutta + lehtiartikkeleita + sähköisiä lähteitä

Tietokirja

Yläneen tyttökoti Huvitus

Skúli Sigurdsson: Isoveli

 

Mustapukuinen mies veti esiin niittipistoolin.

Islantilaisen Skúli Sigurdssonin  esikoisdekkari Isoveli valittiin ilmestymisvuonnaan Islannin parhaaksi dekkariksi. Isoveli aloitti Jäämaa-dekkarisarjan, jossa jo lähes eläkeikäinen poliisi Hédinn tutkii raakoja murhia. Isoveli on todella raaka kirja, joten varoituksen sana herkimmille lukijoille, sillä kirjassa kerrotaan tarkkaan väkivallan teoista ja rikoksista. Jo kirjan aloituskappale kertoi väkivallasta. 

Päällekarkaajasta ei käytännössä tiedetty mitään muuta kuin pituus, ruumiinrakenne ja musta kokopuku. Poliisi ei ollut halunnut kertoa, oliko kussakin tapauksessa ollut kyse samasta miehestä. Emilistä asia oli päivänselvä, mutta hän ei ollut vielä yhdistänyt hyökkäyksiä kirjoituksissaan. 

Isoveljessä oli taitava toimittaja Emil, joka huomasi tutkiessaan poliisin raportteja, että  Reykjavikissa oli säännöllisesti pahoinpitelyjä tekevä sarjarikollinen. Poliisi oli skeptinen, samoin päätoimittaja. Eihän rauhallisessa Islannissa voi olla mitään sarjarikollista. Emil oli oikeassa, mutta hän sai tehdä töitä siinä, että hänet otettiin tosissaan. Minusta Isonveljen päähenkilö oli Emil, johon myös rikollinen piti välillä yhteyttä.

Kahdentoista tunnin kuluttua nousee täysikuu Reykjavikin ylle. Isoveljen voidaan taas olettaa tartuvan toimeen tänä iltana kahdeksannen kerran.

Isoveli teki rikoksiaan täydenkuun aikaan. Uhrit eivät halunneet puhua rikoksista poliisille eivätkä toimittajille. Heidän rintaansa oli niitattu lappu, jossa luki, mistä Isoveli syytti heitä.

Pahoinpitelyt olivat vain alkusoitto pahimmille rikoksille. Pahoinpitelyjen rikostutkija Hédinn oli erotettu tutkinnasta ja tilalle oli tullut taloustutkija, jolla ei ollut kokemusta rikoksista. Hédinn sai kuulla poliisikavereiltaan, miten tutkinta edistyi. Jossakin vaiheessa hän palasi tutkintaan mukaan, mutta siitä voit lukea lähemmin Isoveljen sivuilta.

Hurjaa menoa Islannissa. Skúli Sigurdssonin Isoveli kosti julmasti menneisyyden kurjaakin kurjemmat teot.

Skúli Sigurdsson, Isoveli

Suom. Marjakaisa Matthiasson

Minerva 2024

s. 527

Stóri bródir 2022

Esikoisdekkari

Jäämaa-sarjan 1. osa

Islanti

Pedofilia

 

Matti Remes: Verenpunainen spiraali

 

Waaran mielestä hänen vaaleanpunainen talonsa oli yksi alueen kauneimmista. Sopivan kokoinen ja sopivat mittasuhteet. Ensin hän oli ajatellut maalauttaa talon millä muulla värillä tahansa kuin vaaleanpunaisella. Mutta nopeasti silmä tottuu, nyt hän piti Veran valitsemaa väriä onnistuneena. Waaran mielestä siinä oli luonnetta.

Matti Remeksen Verenpunainen spiraali on toinen osa Ruben Waara-dekkarisarjassa.  Ruben oli osa-aikainen hankolainen, sillä hän oli ostanut talon tyttäreltään Veralta. Vera muutti kaksospoikineen Helsinkiin, sillä hän ei halunnut olla juorujen kohteena. Ex-miehen rikoksista riitti juttuja ja juoruja yllin kyllin. Ruben Waara oli mukana selvittämässä edelliskesän rikostapahtumia Hangossa. Hangossa asui myös Iines, joka tuli Waaralle tutuksi jo viime kesänä.

Minulla on tässä vainajan puhelinmuistio. Katsoin sen läpi ja sieltä löytyi yksi ainoa Vera, sinun tyttäresi. Numero täsmää.

Niinhän siinä kävi, että Waaralle tuli kutsu Pasilan poliisitaloon ystävänsä Juha Puskan jututettavaksi yhteyksistä erääseen vainajaan, sillä vainajan puhelinmuistiosta löytyi Veran lisäksi myös Waaran yhteystiedot. Waara ei kyllä muistanut kyseistä vainajaa, jotain tuttua siinä kuitenkin oli. Kävi lopulta ilmi, että he olivat tavanneet edellisenä kesänä Hangossa, kuinkas muutenkaan. Vera sitä vastoin oli tutustunut vainajaan ja tämän poikaan varsin läheisesti.

Jutussa kerrottiin Naistenklinikan johtajan Jaakko Sarlinin yllättävästä kuolemasta. Sarlinin murha käsiteltiin suuremmilla kirjaimilla etusivuilla, sisäosa oli varattu spekuloinnille. Lehti pohti, oliko murhan ja juuri voimaan tulleen erottamisen välillä syy-yhteyttä.

Uhri oli ollut oikea sovinistisika ja erotettu töistään ahdistelujutun vuoksi.  Pikku hiljaa Waara kiinnostui murhasta enemmän ja enemmän. Pitäisi puhutella uhrin vaimoa ja sairaanhoitajaa, joka oli ilmoittanut ahdistelusta. Waaran sihteeri tiesi tosi paljon Sarlinien yksityiselämästä, sillä se oli ollut esillä lehtien juorupalstoilla tiiviiseen tahtiin. Uhrin poikaakin kannattaisi jututtaa. Ja tietysti Veraa, mikä vaikutti kaikista vaikeimmalta tehtävältä. Hangossa asui myös toimittajakaveri, joka tiesi kaiken kaikesta.

Tiistaiaamu oli lähes yhtä ankea kuin kaikkien muidenkin arkipäivien aamut. Waarasta tiistaipäivät voisi hypätä suoraan yli, koska keskiviikkona voi jo odotella viikonloppua. Työ kuljetusliikkeen konttorissa ei ottanut sujuakseen.

 

Matti Remeksen Ruben Waara-dekkarisarjasta on tehty Murha Hangossa-niminen  tv-sarja, josta olen nähnyt ensimmäisen osan. Tammi on myös julkaissut kirjan tv-sarjan mukaan, ja siinä on dekkarisarjan kaksi ensimmäistä kirjaa, Tappotanssi ja Verenpunainen spiraali. Tykkäsin tosi paljon tv-sarjan eka osasta. Matti Ristinen oli mainio Ruben Waara. Vera oli tv-sarjassa poliisi, mutta ei hän ainakaan näissä alkupään dekkareissa sitä ollut. Viihdyin vallan hyvin Tappotanssin ja Verenpunaisen spiraalin parissa, joissa oli leppoisan humoristinen meininki.

Matti Remes, Verenpunainen spiraali

Tammi 2004

s. 288

Dekkari

Hanko

Rikos Hangossa-sarjan 2.osa

Matti Remes: Tappotanssi

Liz Fenwick: Joen erottamat

 

Ensimmäistä kertaa myynnissä seitsemäänkymmeneen vuoteen. Ihastuttava pieni kahden makuuhuoneen talo neljän hehtaarin kokoisella uskomattoman luonnonkauniilla metsäalueella Tamarjoen Cornwallin-puoleisella rannalla. Rakennettu vuonna 1819, kaipaa modernisointia.

Nykyisin Cornwallissa asuva yhdysvaltalainen Liz Fenwick sai Joen erottamat teoksestaan Romanttinen lukuromaani-palkinnon vuonna 2022. Kirja on ensimmäinen suomennettu teos, mutta uskoisin, että hänen muutkin teoksensa suomennetaan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat siis Cornwalliin, josta Theo oli eronsa jälkeen ostanut Venemiehen talon, joka vaatisi remonttia. Talo sijaitsi Tamarjoen rannalla ja toisella puolella näkyi kartano, joka oli nykyisin hotelli. Kirjassa elettiin sekä nykyaikaa että ensimmäisen maailmansodan aikaa.

Taivas, että hänellä oli ikävä. Mikään ei voisi täyttää isoäidin jättämää tyhjää tilaa. Hän otti käteensä kehystetyn valokuvan, jossa isoäiti piteli viisivuotiasta Davidia kädestä. Hän hiveli kuvan pintaa sormillaan ja yritti tuntea isoäidin läsnäolon vielä kerran.

Theo oli vieraillut joen toisella puolen sijaitsevassa Abbotswoodin kartanossa isoäitinsä kanssa, kun oli pieni lapsi. Kartanolla oli kuuluisa puutarha, joka jätti vaikutuksen heihin molempiin. Isoäidillä oli kuitenkin menneisyydessä ollut yhteys kartanoon. Siitä kannattaa ottaa tarkemmin selvää kirjan tarinasta. Theo oli taitava puutarhuri ja kukka-asetelmien tekijä. Niinpä hän teki hotellille jonkin verran kukka-asetelmia, jopa ex-miehen morsiamelle, mutta siitä sekamelskasta voit lukea kirjasta.

Sinä aamuna Alice päätti saada kalaa, tai ainakin hän toivoi saavansa. Hän ei ollut käynyt kalassa sen jälkeen, kun tukka oli alettu kammata ylös. Ennen vanhaan elämä oli ollut yksinkertaisempaa. Hän oli kuljeskellut kaikkialla vapaasti, eivätkä aikuiset olleet vahtineet jokaista askelta.

Alice oli menneisyyden kapinallinen nuori. Hänet oli lähetetty Abbotswoodiin syystä, että oli pilannut debytanssikautensa Lontoossa. Nyt häntä vahdittiin. Sekös nostatti kaikenlaisia kurjiakin tuntemuksia hänen mieleensä. Mitään ei saanut tehdä ja piti pysytellä kartanon alueella. Onneksi kalastamista ei ollut kielletty, mutta sekin varmaan tehtäisiin pian. Ja kalakaverikin vaikutti kivalta.

Liz Fenwickin Joen erottamat viekoitteli nostalgisiin tunnelmiin ja tunteisiin.

Liz Fenwick, Joen erottamat

Suom. Hilkka Pekkanen

Wsoy 2024

s. 473

Feelgood

 

Suvi Auvinen ja Anni Nykänen: Onnekkaiden eläinten talo

 

Tämä on kirja eläimistä ja niiden tarinoista. Mutta toisin kuin monet muut eläinkirjat, tämä ei ole satua.

Suvi Auvisen ja Anni Nykäsen lastenkirja Onnekkaiden eläinten talo sisältää tarinoita Tuulispäästä. Tuulispää on eläinten turvakoti Somerolla ja se on toiminut siellä vuodesta 2012 saakka. Kirjan eläimet ovat siis oikeasti asuneet tai asuvat vielä tälläkin hetkellä Tuulispäässä. Kirjan sivuilla on tarinat mm. Aatusta, joka oli varpaisillaan kävelevä poni, Archie Ride ravihevosesta, Mikko-minkistä, jolla nenä kuin sydän, yksijalkaisesta kukosta nimeltään Kaneli, pussailevasta pupusta eli Rumpalista ym. ihanista eläimistä.

 

 

Tuulispäähän pelastuneet eläimet saavat elää elämänsä turvassa loppuun asti, mahdollisimman vapaina, mutta samaan aikaan turvassa.

Tuulispäässä asuu Piia, joka perusti eläinten turvakodin kotinsa ympärille. Turvakoti on laajentunut vuosien saatossa ja siellä asuu yli sata eläintä mm. hevosia, kanoja, sorsia, kettuja, hamstereita, sikoja, vuohia, ankkoja, lampaita, nautoja jne. Tarvitaan työntekijöitä ja vapaaehtoisia ruokkimaan eläimiä, siivoamaan jätöksiä, korjaamaan rakennuksia ym. 

 

 

Meillä on vain yksi planeetta, jolla elää ihmisiä ja muita eläimiä. Jos suojelee eläinten elinympäristöä, suojelee samalla eläimiä. Älä roskaa luontoa, älä heitä järviin ja meriin sinne kuulumattomia asioita.

Suvi Auvisen ja Anni Nykäsen Onnekkaiden eläinten talo toi hyvän mielen ja hymyn huulille pitkäksi aikaa. Eläimet ovat ihania.

 

Suvi Auvinen ja Anni Nykänen, Onnekkaiden eläinten talo *****

Kuvitus Anni Nykänen ***** 

Wsoy 2023

s. 61

Lastenkirja 

Tarinoita Tuulispäästä

 

 Selma Lähteenmäki: Eläinten turvakoti Tuulispää

Matti Remes: Tappotanssi

 

Poliisiauto lähti Hankoa kohti pillit soiden. Waara oli enemmän kuin tyytyväinen asian saamaan käänteeseen. Pian hän oli taas lomatunnelmissa. Hän pohti tytärtään ja lapsenlapsiaan, joita oli menossa tapaamaan, ja yritti kuvitella itsensä leikkimässä rannalla kahden villin vekaran kanssa.

Matti Remeksen Tappotanssi aloitti Ruben Waara-sarjan varsin mallikkaalla tavalla. Uhri löytyi heti kirjan alussa. Tapahtumat sijoittuivat Hankoon, jossa Ruben Waaran tytär Vera asui perheineen vaaleanpunaisessa pitsihuvilassa. Hanko oli upea lomapaikka, mutta Ruben Waara ei osannut kuvitellakaan, että hän ja hänen tyttärensä perhe joutuisivat keskelle rikostapahtumia. Mielessä oli vain kesäloma ja rentoutuminen. Tytär oli varannut hänelle huoneen Pensionaatti Helenistä, ja itse punatukkainen Helen sai veret virtaamaan kuumasti sinkkuna elelevän viisikymppisen Waaran suonissa.

Vera ei paljoa jarrutellut, vaan käänsi kaasukahvan pohjaan  heti satama-alueen jälkeen. Waara oli hänen vieressään kyyristyneenä tuulensuojaan ohjauspulpetin vitriinin taakse. Onneksi oli tilaa ajaa eikä ketään edessä, vaikka kyllä tyttö silti paineli vähän turhan vauhdikkaasti, mahtoiko edes tuntea karikot.

Vera ja Waara ajoivat veneellä juhannuksena saareen, sillä Vera toivoi, että hänen isänsä selvittäisi Hangossa tapahtuneen murhan, ja miten hänen miehensä oli siihen osallistunut. Muutenkin Vera oli kypsynyt mieheensä ja hänen temppuihinsa. Hänen miehensä kavereineen oli saaressa juopottelemassa, kuinkas muutenkaan. Waara solahti mainiosti miesten joukkoon, sillä hänelle maistuivat kaikenlaiset juomat, ja muutenkin hänellä oli leppoisat jutut. Siinä samalla selviteltiin, että miten se murhailta oikein sujuikaan, ja miten se ryyppykaveri sattui kuolemaan.

 

 

Tv-sarja Murha Hangossa perustuu Matti Remeksen luomiin henkilöhahmoihin. Tammi on julkaissut Murha Hangossa-nimisen kirjan, joka sisältää kaksi ensimmäistä Ruben Waara-sarjan dekkaria nimeltään Tappotanssi ja Verenpunainen spiraali.

Katsoin sarjan ensimmäisen osan telkkarista ja päätin lukea kirjan.  Ruben Waaraa näyttelevä Matti Ristinen on mainio Ruben Waara. Hänen tyttärensä esittää tv-sarjassa poliisia, mutta kirjassa ei. Muitakin eroavaisuuksia löytyy runsaasti varsinkin juonessa. Tykkäsin sekä kirjasta että ensimmäisestä tv-sarjan jaksosta.

 

Matti Remes, Tappotanssi

Tammi 2003

s. 208 

Dekkari

Hanko

Rikos Hangossa-sarjan 1.osa

Murha Hangossa tv-sarja

KIRJASYKSY 2024

 

Syksy saapuu tummuvine iltoineen. Silloin on mukavaa kietoutua peiton alle, juoda lämmintä hunajateetä ja lukea mielenkiintoisia tarinoita. Olen koonnut muutaman kirjan tämän syksyn listalleni. Näitä kirjoja odotan kirjaston varauslistalta saapuvaksi. Olen siis painettujen kirjojen ystävä, mutta uskoakseni näitä kirjoja saa myös äänikirjoina ja e-kirjoina.

 

KÄÄNNÖSKIRJALLISUUS:

 

 

Olen historiallisten kirjojen ystävä ja James Hynesin Varpunen saa sydämeni läpättämään odotuksesta. Kirjan sivuilla matkataan muinaiseen Roomaan. Päähenkilö Jakob asuu bordellissa sijaisäitinsä kanssa. Kukaan ei tiedä Jakobin alkuperää.

 

 

Colm Tóibinin Long Island on jatkoa  Brooklyn teokselle, josta pidin valtavan paljon. Tóibin kirjoittaa kaunista ja kuvauksellista tekstiä. Eilis on asunut jo parikymmentä vuotta Yhdysvalloissa muutettuaan sinne Irlannista. Brooklynistä tehtyä elokuvaa en ole nähnyt, mutta katsoisin sen mielelläni.

 

 

Toshikazu Kawaguchin Ennen kuin salaisuus paljastuu on jatkoa Ennen kuin kahvi jäähtyy kirjalle. Tokiossa on satavuotias salaperäinen kahvila, missä tapahtuu mielenkiintoisia juttuja mm. matkataan ajassa. Onneksi sarja jatkuu kahden kirjan verran tämän kirjan jälkeen, sillä olen kahvilan vakioasiakas ja ajassa matkustaminen on lempiharrastukseni.

 

Sara Divellon kirjalla Broadwayn perhonen on kiinnostava nimi ja kansikuva. Kirjassa uppoudutaan vuoden 1923 tapahtumiin Manhattanilla. Historiallinen rikoskertomus, kadonneet jalokivet, alamaailma...

 

 

Australialaisen kirjailijan Shankari Chandran kirjalla Teehetkiä Kanelilehdossa on ihastuttava nimi. Kirjan tapahtumat sijoittuvat australialaiseen vanhusten palvelutaloon. Vaiettuja salaisuuksia menneisyydestä ym. kiinnostavaa tarinaa.

 

 

Japanilaisen Keiko Higashinon dekkari Pahan asialla on pakko mainita, sillä hänen kirjansa ovat huippukekseliäitä. Pidin valtavasti varsinkin hänen teoksestaan Namiyan puodin ihmeet.

 

KOTIMAINEN KIRJALLISUUS:

 

 

Pajtim Statovcin Lehmä synnyttää yöllä kiinnostaa minua valtavasti. Statovcin teokset ovat hurjia ja ne uppoavat ihon alle. Tällä kertaa Suomessa kasvanut kosovolaispoika matkustaa Kosovoon sekä vuonna 1996 että myöhemmin aikuisena. Mitä tapahtui Kosovassa vuonna 1996?

 

 Markus Nummen Käräjät on rikostarina, joka sijoittuu vuoteen 1938. Kyseessä on sikiönlähetysepäily. Tapahtumaketjun päätteeksi käräjillä on 40 ihmistä. Mitä oikein tapahtuikaan ja kenelle?

 

Ingeborg Arvolan Jäämeren laulu teos sijoittuu vuoteen 1859. Priitta-Kaisa oli saanut  syytteen sekaantumisesta naimisissa olevaan mieheen. Niinpä hän pakeni kahden poikansa kanssa hiihtämällä Sodankylästä Pohjois-Norjaan. Tarina kertoo suomensukuisista kveeneistä ja aloittaa Ruijan rannalla-kirjasarjan.

 

Annamari Marttisen uusin teos Tapahtui mitä tahansa kertoo isän näkökulmasta nuorimman lapsensa väkivaltaisesta rikoksesta. Läheiset muuttuivat puhumattomiksi. Jokainen oli hiljaa, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka kaikki muuttui. Marttisen kirjat ovat kerta kaikkisen hengästyttäviä.

 

 

Syksyn jännittävimmäksi kirjaksi on mainittu Johanna Holmströmin jännitysromaania Suden lapset. Tapahtumat sijoittuvat Kainuun metsiin, jossa elelee ekoyhteisö. Eläkeläispariskunnan pihalle saapuu pieni puhumaton lapsi. Mitä lapselle on tapahtunut?

 

Onko sinulla lukusuunnitelmia syksylle?

 

                           LUKUILOA!

Anu Patrakka: Kiusaaja

 

Metsästä on löytynyt kuollut poika. Myllyn luota. Paikka on vilissyt poliiseja aamusta lähtien. Sen täytyy olla Soaresin poika, sillä heidän talonsa edessä nähtiin vähän aikaa sitten kansalliskaartin auto.

Anu Patrakan dekkarisarjan kakkososa nimeltään Kiusaaja sijoittuu Portugalin Portoon. Rikostutkija Nelson Monteiro toimii sarjan päähenkilönä. Hänen alaisiaan ovat mm. Ana Torres ja Kiame Pinheiro. Tiimi oli varma, että heillä oli jo tekijä tiedossa, eräs nuori yliopisto-opiskelija Lucas, mutta harvoinpa dekkaririkolliset saadaan ihan alkulehdillä selville. Selvää kuitenkin oli, että uhri oli kiusannut Lucasta lapsuudesta asti erittäin ikävällä tavalla.

Hän tuijotti tyhjyyteen ja yritti muistaa jotain, joka välkkyi aivoissa hermoratojen laidoilla. Hetki hetkeltä hän oli varmempi, että hän oli jossain kohtaa tehnyt pahan virheen. Mutta minkä?

Yleensä kiusaaja ei toimi yksin, vaan hänellä on kaveripiiri myötäilemässä ympärillä. Ja he kiusaavat siinä ohessa. Kirjan tarinassa oli hyvä, että kiusattu ei kuollut. Kiusaajalle nyt oli sama, vaikka kuolikin. Hänhän olisi jatkanut toimiaan loputtomiin. Hieno juttu, että Anu Patrakka on nostanut näin tärkeän aiheen esille. Mielestäni kiusaamisilmiölle on tehtävä jotain. Kiusaaminen pilaa aina varhaiskasvatuksen ja koulujen ilmapiirin, ja voi pahetessaan johtaa jopa kuolemaan, kuten Suomessakin on käynyt.

Nelson ja Emilia laskeutuivat kadetraalin vierestä lähteviä portaita, jotka muuttuivat pian jyrkästi alasviettäväksi kujaksi. He saapuivat viehättävälle aukiolle, sen laidalla oli pari ravintolaa ulkopöytineen.

Nelson tapasi suomalaisen Emilian sarjan ensimmäisessä kirjassa. Emilia työskenteli suomalaisessa tele-firmassa. Palkka oli pienempi kuin Suomessa, mutta hän nautti täysin rinnoin Portugalin ilmastosta ja nähtävyyksistä. Nelson oli eronnut, ja mielestäni aika vanhanaikaisen oloinen mies. Hänestä nousi esille se, että naisten ei kannattanut olla kovin aktiivisia ja itsenäisiä, esim. naispuolisten alaisten. Saa nähdä miten Nelsonin ja Emilian suhteelle käy jatkossa. Emilia on sentään 10 vuotta nuorempi. Heidän ensimmäinen pusukin tuli vaihdettua vasta kirjan lopussa.

Anu Patrakan Kiusaaja dekkarissa viihdyttiin Portugalin lämmössä.

Anu Patrakka, Kiusaaja

Otava 2024

s. 278

Dekkari

Nelson Monteiro-sarjan 2. osa

Anu Patrakka: Arvoton

 

Cilla ja Rolf Börjlind: Yön silmä

 

Alina yritti käsittää, mistä tässä kaikessa oli kysymys. Miksi heidän kimppuunsa oli hyökätty? Miksi heitä tulitettiin? Hän oli varttunut Butsassa Kiovan lähellä ja toiminut puhelinvaihteenhoitajana. Hän ei ollut koskaan tavannut yhtään natsia, joita Venäjän mukaan vilisi kaikkialla. Valehtelivatko he vain, jotta voisivat murskata meidät?

Ruotsalaisen käsikirjoittaja- ja kirjailijapariskunnan Cilla ja Rolf Börjlindin uusin dekkari Yön silmä pureutui ihmiskauppaongelmaan. Venäjä oli aloittanut hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan, ja naiset ja lapset pakenivat kauhuissaan pommituksia. Alina ja hänen pieni poikansa pakenivat yhdessä nuoren Ivannan kanssa, kun he Puolaan päästyään joutuivat ihmiskauppiaiden kynsiin. Alina ja hänen poikansa päätyivät Ruotsiin, kun taas Ivannan kohtalo odotti Nizzassa. 

Vastahakoisesti Abbas oli päästänyt sisään naisen, joka väitti olevansa hänen äitinsä. Nainen oli näyttänyt ruttuista valokuvaa itsestään ja kuusivuotiaasta Abbasista ja pyyhkinyt samalla kyyneleitä silmäkulmastaan.

Abbas on tullut tutuksi jokaisesta Olivia Rönning & Tom Stilton-sarjan dekkarista. Hän on auttanut parivaljakkoa ratkaisemaan ajankohtaisia rikoksia Ruotsissa ja maailmalla. Tällä kertaa hän pääsi tutustumaan äidinpuoleiseen sukuunsa lähemmin, kun kateissa ollut äiti tulla tupsahti kotiovelle. Abbas tutustutti äitinsä myös ystäviinsä.

Ruumishuoneelta varastettiin viime yönä vainaja.

Tom Stilton sai puhelun ystävältään Metteltä, joka oli eläkkeellä oleva poliisipäällikkö. Mette auttoi välillä poliiseja, kun heillä oli ruuhkaa rikosten suhteen. Nyt pitäisi löytää kadonnut vainaja. Yllätys oli suuri, kun lopulta kävi ilmi, että tuo vainaja liittyi kansainväliseen ihmiskaupparinkiin, ja sen lisäksi hän oli asustanut Ruotsissa. 

Tämä on Fabergén kuuluisa muna, Yön silmä, joka on ollut kadoksissa tsaarinajoista saakka.

Tarinaan liittyi ihmiskaupan lisäksi kuuluisa Fabergén muna, joita tsaarit teetättivät lahjoiksi vaimoilleen. Munan kohtalostakin saat tarkemmin tietoa kirjan sivuilta.

Ihmiskauppiaat ovat ihmiskunnan alinta kastia, kuten tästäkin kirjasta voidaan lukea. He kyttäävät ihmisiä, jotka ovat pakenemassa sotien jaloista turvaan, ja käyttävät heidän avuntarvettaan omiin tarkoitusperiinsä rikastua heidän kustannuksella. Ihmiskauppiaiden uhrit voivat joutua orjan asemaan, tai heitä tapetaan julmasti oman huvin vuoksi.

Cilla ja Rolf Börjlind ovat nostaneet esille julman ihmiskaupan Yön silmä dekkarissaan. 

 

Cilla & Rolf Börjlind, Yön silmä *****

Suom. Ulla Lempinen *****

S & S 2024

s. 339

Nattens öga 2023 

Dekkari

Tom Stilton & Olivia Rönning-sarjan 8. osa

 

Börjlind Cilla ja Rolf: Nousuvesi 

Börjlind Cilla ja Rolf: Kolmas ääni  

Börjlind Cilla ja Rolf: Musta aamunkoitto

Börjlind Cilla ja Rolf: Uinu, paju pienoinen

Börjlind Cilla ja Rolf: Polttopiste 

Börjlind Cilla ja Rolf: Jäätynyt kulta

Börjlind Cilla ja Rolf: Laupias samarialainen

 

 

Selma Lähteenmäki: Eläinten turvakoti Tuulispää

 

Mutta heti ensimmäisenä yönä, ensimmäisen maatalon narahduksen kuullessaan Oana päästi ilmoille huilunkorkean vahtihuutonsa, josta tulisi sen tavaramerkki ja Tuulispään äänimaailmaa hallitseva tekijä reippaasti yli kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Onneksi ei oltu kaupungissa vaan maalla.

Selma Lähteenmäki kertoo tietokirjassaan Eläinten turvakoti Tuulispään tapahtumista ja eläimistä sekä Tuulispään perustajasta Piia Anttosesta. Oana oli Romanian kaduilta kotoisin oleva löytökoira, jonka ääni hallitsi Tuulispäätä monen vuoden ajan. Tuulispää sijaitsee Somerolla Varsinais-Suomessa ja siellä on mahdollista vierailla. 

Siinä oli Anselmi Agapetus Tuulispää, elossa ja olemassa, kannatellen kilinvartalossaan niin valtaisaa persoonaa, ettei se meinannut pysyä asuttamansa ruumiin rajoissa. Kun Piia avasi karsinan oven, poukkosi Anselmi tallin käytävälle ja pomppi emänsä ja Piian iloksi ympäriinsä tasajalkaa kuin vuohenmuotoinen vieteriukko.

Eläinten turvakoti Tuulispään eläintarinoista oli aivan mahtava lukea. Myös siitä oli mahtava lukea, että Piia oli vapaan kilinkasvatuksen kannalla. Kyllähän hän sai kaikenlaisia kasvatusohjeita eläintensä kasvatukseen, mutta kilit saivat toimia vapaasti. Naapurit eivät silti välttämättä pitäneet siitä, että Tuulispään kilit vierailivat syömässä heidän kukkapenkissään.

TURVASSA! Yksi Janakkalan villisioista saatiin eilen kiinni ja kuljetettiin tänne. Possun nimi säilytetään samana, jonka mökkiläiset olivat antaneet, eli hän on OSKU, varsinainen Oskari Onnekas! Täällä Oskun ei tarvitse pelätä metsästäjien luoteja tai porisevia patoja. Täällä olet turvassa. Tervetuloa perheeseen pieni ystävä!

Osku ja monet muut onnekkaat eläimet saivat turvapaikan Tuulispäästä. Tuulispään toiminta sai huomiota myös median puolelta, joka edesauttoi siihen, että Piian työ eläinten parissa  huomioitiin. Tosin kutsu presidentin itsenäisyyspäivän juhliin muuttui kotopiirin juhlaksi eläinten parissa. Piia seurusteli ennemmin eläintensä kanssa.

Aivan oman lukunsa muodosti kakka: jätökset, ulosteet, pökäleet, kikkareet, läjät, maamiinat, papanat, jöötit, sonnat - näiden kaikenkarvaisten eläinten moninainen lanta.

Eläimistä tulee lantaa ja paljon. Siitäkin aiheesta kirjassa kerrottiin perusteellisesti. Muutakin työtä Tuulispäässä oli koko ajan avustajille, joiden työpanos oli merkittävä, jotta Tuulispää pystyi laajentumaan ja tarjoamaan kodin eläimille. Piia itse oli väsynyt keholtaan ja mieleltään vuosien keskeytymättömästä työstä. Siitäkin voit lukea lähemmin kirjan sivuilta.

Selma Lähteenmäen Eläinten turvakoti Tuulispää on huikea kurkistusmatka turvakodin arkipäivän onnenhetkiin ja ongelmiin. Kirjan parissa sai nauraa ja kyynelehtiä sekä miettiä omia asenteitaan eläinten hyvinvointia kohtaan.

Selma Lähteenmäki, Eläinten turvakoti Tuulispää *****

Wsoy 2024

s. 269 + kuvia, joita olisin toivonut olevan enemmän

Tietoteos

 

Jenni Linturi: Äärimmäisellä laidalla

 

Tämä ei ole tarina Janista vaan siitä, miten hän katosi. Tytöltä nimeltä Pauliina. Helsingin Äärimmäiseltä laidalla. Nuorena ja kauniina. Vuonna 1971.

Jenni Linturin Äärimmäisellä laidalla hurmasi minut pikkuvanhalla päähenkilöllä Mirkulla ja hänen ystävillään, jotka kirjan tarinassa olivat iältään ala-asteen ja yläasteen väliltä. Mirkun perhe muutti betonilähiön arava-asuntoon, huolimatta siitä, että lapset olisivat halunneet pysyä entisessä asunnossa. Ystävystyminen uusien lasten kanssa ei ole helppoa.

Hän vain katosi. Ilman Alibia. Niin kuin Helsingin Äärimmäisellä laidalla lapset välillä katoavat. Lähtevät perheidensä mukana Ruotsiin. Tai Ivaloon. Ja unohtavat soittaa. Kirjoittaa. 

Samassa kerrostalopihassa asuivat siis Jani, Pauliina eli Pate, Pete ja Mila jne. Mirkku teki melkein mitä vaan, että pääsi mukaan lasten leikkeihin, vaikka hän olisi halunnut olla vain Pauliinan kaveri. Hänelle Pauliina oli paras ystävä, mutta Pauliinan paras ystävä oli Jani.

Ja minä olen lapsi, joka on tönäisty. Ihan ilman syytä. Kuralammikkoon. Jos sellaisesta ei saa ikuista traumaa tai vähintään hyvää tarinaa, jolla aloittaa kertomus ystävyydestä. Tai yksinäisyydestä. Mistä sitten? Sitäkö minä mietin? Vai elämää? Sitä en osaa. Enää. Sanoa.

Kun on kotoisin perheestä, jossa puhutaan asiat läpi, kerrotaan päivän tapahtumat, sekä hyvät että huonot, niin on vaikea sopeutua lapsiyhteisöön, joka on etupäässä hiljaa, eikä puhu mitään. Mirkku puhui paljon, ja vielä enemmän hän puhui, kun oli hermostunut.  Hän oli myös älykäs, ja huomasi nopeasti, että sopeutuakseen kerrostalon lapsiyhteisöön, hänen piti sopeutua lasten omiin sääntöihin ja normeihin.

Ihastuin valtavasti kirjan huumoriin ja kokeilevaan tekstiin. Tätä kirjaa ei kannata lukea otsa rypyssä ja miettiä, että miten se oikeinkirjoitus pitäisi mennäkään. Unohda oikeinkirjoitus. Anna ajatusten lentää, ja hyppää tämän tarinan vietäväksi. 

Jenni Linturin teos Äärimmäisellä laidalla vei 1970-luvun betonilähiön tunnelmiin.

 

Jenni Linturi, Äärimmäisellä laidalla ****

Gummerus 2024

s. 222 

1970-luku

Betonilähiö

Ystävyys

Nilla Kjellsdotter: Jo joutuvi yö

 

Hän vakuutti itselleen, että tämä olisi viimeinen kerta. Aivan vihoviimeinen kerta. Sitten kaikki olisi ohi. Hän ei tekisi sitä enää koskaan. Ei koskaan.

Nilla Kjellsdotterin kolmas dekkari Jo joutuvi yö jatkoi hyytävissä tunnelmissa Murhia Pohjanmaalla-dekkarisarjaa huolimatta siitä, että oli elokuu. Vaasan poliisin etsivä Mija Wadö ratkoi murhamysteeriä Ronnien ja muiden tiimiläisten kanssa. Pian tiimi huomasi olevansa tekemisissä sarjamurhaajan kanssa. Mutta mikä yhdisti uhrit toisiinsa? Mistä lähteä ratkomaan yhä kinkkisemmäksi käyvää murhamysteeriä?

Kirja olisi pian valmis. Hän ei kuitenkaan aikonut jättää asiaa siihen. Hän aikoi viedä sen vähän pidemmälle. Hän tekisi kirjansa tapahtumista todellisuutta.

Kirjassa oli siis henkilöhahmo, joka suunnitteli kirjaa. Hän oli lähettänyt kustannustoimittajalle Oravaisissa kesää viettävän kirjailijan nimissä sähköpostiviestin kirjan tapahtumista. Kirjailijan huomatessa, että paikkakunnan murhat alkoivat muistuttaa ikävällä tavalla tuota kustannustoimittajan saamaa sähköpostiviestiä, oli aika kertoa yhteydestä poliisille.

Kuistin portailla odottava näky oli ollut niin hirveä, että hän oli tuskin pystynyt käsittämään sitä.

Eräs henkilö olisi voinut kertoa poliisille, kuka murhaaja oli. Jostakin syystä hän ei sitä tehnyt. 

Nilla Kjellsdotterin Jo joutuvi yö dekkarissa oli monta traumatisoitunutta henkilöä. Jos traumat periytyvät jo lapsuudesta, niillä voi olla vaikutusta myöhäisempään elämään. Jo joutuvi yö on vauhdikkaasti etenevä murhamysteeri Pohjanmaalta.

Nilla Kjellsdotter, Jo joutuvi yö

Gummerus 2024

s. 424

Dekkari

Murhia Pohjanmaalla-sarjan 3. osa

Nilla Kjellsdotter: Kivipuiston tyttö

Nilla Kjellsdotter: Taivaankartano

 

Tuire Malmstedt: Luusaari

 

Jos tänään olisi viimeinen päiväni, miten viettäisin sen?

Tuire Malmstedtin dekkari Luusaari jatkoi huippukoukuttavaa Metso & Vauramo dekkarisarjaa erikoisella tavalla. Jyväskylässä oli kadonnut jo useampi nuori henkilö ja Elmo Vauramo ja Matilda Metso pähkäilivät poliisissa, että mihin kummaan nuo nuoret olivatkaan kadonneet.

Nyt tiedän mikä kadonneita yhdistää. Jyväskylän Jalkapalloklubi.

Alkoi armoton tutkintarumba Jyväskylän Jalkapalloklubiin liittyvien henkilöiden parissa. Sen voin sanoa, että läheltä liippasi. Myös Elmon oma tutkimuslinja äärioikeiston riveistä liippasi läheltä, mutta kannattaa lukea kirjasta. Elmo koki tarinan edetessä äärimmäistä onnea ja sen vastapainona äärimmäistä surua henkilökohtaisessa elämässään. Hän joutui jopa siirtymään tutkinnasta sivuun, sillä tutkimuslinjat liittyivät läheisesti häneen. Olipa hän jopa epäiltynä erään tutkijan silmissä.

Sinä näytät peilissä ehjältä, mutta et ole. Mutta älä välitä, me ollaan samanlaisia. Näytetään ehjiltä. Voisin hakata sinut saksilla murskaksi etkä olisi sen rikkinäisempi kuin nytkään.

Matildasta oli tullut äiti ja yksinhuoltaja siskontytölleen Siljalle. Silja oli hyvin voimakasluonteinen ja päättäväinen pieni tyttö, jota Matilda rakasti suunnattomasti. Yhteiselo ei vain aina ollut kovin helppoa. Aiemmat tapahtumat olivat jääneet pienen tytön mieleen taakkana, joka tarvitsisi apua. Jotakin muutakin hoitoa tarvittaisiin lapsen synkkiin ajatuksiin.

Kuolema jakoi viimeiset pisarat juomapulloista, nakersi vähäiset syömiset mutta ei jakanut heidän tuskaansa. Tuskan kanssa kuolema jätti nuoret yksin.

Tuire Malmstedtin kesäinen dekkari Luusaari  sitoi oudolla tavalla rikosten seitit menneisyyden tapahtumiin Utøyalla, jossa tapettiin hurja määrä ihmisiä, suurin osa nuoria. Noiden ihmisten nimet on kirjattu kirjan loppuun. Ettei heitä unohdettaisi.

Tuire Malmstedt, Luusaari

Aula & Co 2024

s. 301

Dekkari

Metso & Vauramo-sarjan 4. osa

Malmstedt Tuire: Lasitarha 

Malmstedt Tuire: Lumihauta 

Malmstedt Tuire: Lyijysydän

Sofie Sarenbrant: Parasiitti

 

"Mutta kaikki kostautuu lopulta. Karman laki, tiedäthän."

Ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin dekkari Parasiitti sijottui elokuiseen Tukholmaan. Kirja jatkoi sangen kiinnostavasti Emma Sköldistä kertovaa dekkarisarjaa. Emma oli kirjan alussa toipumislomalla edellisestä vaikeasta rikostutkinnasta. Päivät kuluivat rattoisasti miesystävän mökillä lasten kanssa. Emman miesystävä ei aikonut palata enää rikosten pariin, sillä hän joutui jopa ammutuksi edellisessä kirjassa, joten hänelläkin oli aikaa nauttia elokuun lämmöstä.

"Lomailu saa nyt riittää", Emma sanoo ja panee oven kiinniperässään. "Olen niin levännyt että alan kohta kiipeillä seinille."

Emma ei malttanut pysytellä lomalla, vaan saapui yllättäen Kungsholmenin poliisitalon rikosjaoston neuvotteluhuoneeseen Nylletin harmiksi ja salaa myös toivomaksi, sillä hänestä Emma oli jaoston paras rikostutkija. Kesälomat pyörivät ja väkeä oli muutenkin vähänlaisesti. Emma ei kuitenkaan ollut vielä työkunnossa, ja siitä voit lukea lähemmin kirjan sivuilta. Muutakin salaista oli tulossa Emman elämään, mutta sen jatkosta voidaan lukea sitten seuraavasta kirjasta.

"Kuolleet ruumiit puhuvat joskus paljon kauniimpaa kieltä kuin elävät."

Parasiitti dekkarissa oli sarjamurhaaja, jolla oli mysteerinen tappolista, jonka hän jätti ensimmäisen uhrin luokse. Poliiseille tuli kiire tutkia oliko uhreilla jokin yhteys toisiinsa. Se yhteys kyllä löytyi, mutta murhaaja oli nopea toimissaan. Yhteys liittyi menneisyyteen. Tappolistan henkilöt olivat osallisia kukin omalla tavallaan erään pikkuvauvan pahoinpitelyn selvittämiseen. Pahoinpitelystä oli tuomittu vauvan äiti, mutta tuomio oli myöhemmin peruttu korkeimmassa oikeudessa.

Sofie Sarenbrantin uusin dekkari Parasiitti nosti esille vauvaperheen tragedian ja koston suloisen henkäyksen, vai olikohan kyseessä kenties jotain muuta. Kannattaa lukea.

Sofie Sarenbrant, Parasiitti *****

Suom. Helene Bützow *****

Wsoy 2024

s. 440

Parasiten 2023

Dekkari

Emma Sköld-sarjan 11. osa

Sofie Sarenbrant: Lepää rauhassa

Sofie Sarenbrant: Kuoleman kintereillä

Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen

Sofie Sarenbrant: Syntipukki

Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka

Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja

Sofie Sarenbrant: Suojelusenkeli

Sofie Sarenbrant: Sielunkumppani