Riitalle

 

Blogiystävämme Riitta Kaarala Kirja vieköön!-blogista kuoli äkillisesti syyskuussa. Muistan Riitan varsinkin hänen upeista valokuvistaan ja uskomattoman hienosta puutarhastaan, jota hän kuvasi rakkaudella. Tämä runo sopii mielestäni hyvin, kun muistelen blogiystäväämme, sillä Riitta piti paljon runoista ja bloggasi niistä ahkerasti. Riitan muistolle 💜

 

Älä seiso haudallani ja itke;

En ole siellä. En nuku.

Olen tuhat tuulta, jotka puhaltavat.

Minä olen timantti, joka hohtaa lumessa.

Olen auringonvalo kypsyneellä viljalla.

Olen lempeä syksyn sade.

Kun heräät aamun hiljaisuudessa

minä olen nopea kohottava kiire

hiljaisista linnuista kiertomatkalla.

Olen pehmeät tähdet, jotka loistavat yöllä.

Älä seiso haudallani ja itke;

En ole siellä. En kuollut.

 

Mary Elizabeth Frye

Jari ja Kati Tervo: Ukko

 

 

Kun kävelin Katajanokan rantoja, ummistin silmäni ja kuvittelin miltä tuntuisi kulkea koiran kanssa ja nuuhkia yhdessä merta.

Jari ja Kati Tervon yhteinen teos nimeltään Ukko alkoi yllä olevalla Katin kirjoittamalla lauseella. Hän oli jo pitkään haaveillut koirasta. Kun Kati oli maikkarilla haastateltavana, hän tapasi myös koko kansan tunteman Sinin. Sini on borderterrieri ja hyvin persoonallinen koira, joka seuraa tarkasti minkälainen sää on tulossa isännän kertomana. Siitä se ihastus bordereihin syttyi. Jari lämpeni asialle syksyllä 2019.

Ukko miellytti Jaria. Se oli myös pentumme synnyinpäivän nimipäiväsankari. Kalle kannatti Ukkoa. Niin pienestä pennusta tuli heti Ukko.

Jari ja Kati kirjoittivat kirjassa vuoronperään, mutta silti olisin halunnut otsakkeet, joista olisin tiennyt varmasti, että kumpi on kertojana. Toisinaan olin epävarma, ja pistin sitten kirjoittajaksi jommankumman oman maun mukaan. 

Kirja ei kerro pelkästään  Ukosta, vaan koko perheen tapahtumista. Tunnetusti Jari ottaa kantaa koko maailman tapahtumiin ja myös historiaan. Kirjoittihan hän samaan aikaan myös Mikael  Agricolasta. Tosin Mikaelia ei mainittu, mutta sitävastoin kirjassa esiintyvä Martti Luther mainittiin.

Maapallolla tapahtui aika tavalla tämän kirjaprojektin aikana, sillä siihen kuului Koronapandemia-aika sekä Venäjän hyökkääminen Ukrainaan. Pakkohan niistä oli kirjoittaa. Perhe-elämään tuli vuodeksi ikävä aika, kun Kati leikattiin ja hän joutui kuntouttamaan itseään pitkän aikaa. Jarikaan ei selvinnyt ilman vaivoja. Kalle kävi armeijan, muutti pois kotoa ja alkoi seurustella.

Ukko teki heti ihmeellisiä asioita. Hän tassutteli ympäriinsä ja nuuski kaikkea. Hän näytti lyyrikolta, kun hän kohotti kuononsa haistellakseen kuuta ja sen alista eetteriä. Kuono värisi. Se oli sen duuni. Ukko lorautti lattialle, mutta melko lähelle pissa-alustaa. Vuolaasti häntä tästä kehuttiin.

Ukko on hurmaava kirja koiraansa ja koiran elämään hurahtaneista   Jari ja Kati Tervosta. Ihana muistelukirja, joka sisältää yllättävän paljon sekä surua että iloa. 

 

Jari ja Kati Tervo, Ukko

Otava 2022

s. 238

Muistelukirja

Mikael Helasvuo: Elisabethin kakku ja muita novelleja

 

 

Vasta nyt huomasimme, miten paljon tilaa Igor oli vienyt. Aina se oli pulputtamassa ja neuvomassa, Igor siellä, Igor täällä. Kesti kauan ennen kuin elämisen rytmi palautui ennelleen ja talo rupesi hengittämään omillaan.

Mikael Helasvuon esikoisteos Elisabethin kakku ja muita novelleja sisältää 13 novellia. Jo kirjan nimi on todella herkullinen ja lukemaan houkutteleva.

Ensimmäinen novelli oli nimeltään Kaivo. Siinä iäkäs mies muisteli lapsuutensa aikaa toisen maailmansodan aikana, kun vangiksi jäänyt venäläinen sotilas tuli lapsuudenkotiin rengiksi.

Pastori Naukkarista huimasi. Hän katseli vaimoaan, jonka oli aamulla piessyt Herran antamin voimin.

Novellissa, nimeltään Joulukirkko, seurattiin kirkonmenoja joulun aikaan. Voisi luulla, että joulukirkko olisi rauhallinen, mutta pastori Naukkarinen oli kaikkea muuta kuin rauhallinen tyyppi. Hän oli suorastaan oksettava siinä mitä oikeutti itsensä tekemään. Perhehelvetti voi olla missä perheessä tahansa, myös kirkonmiesten perheissä.

Vaara ei kuitenkaan ollut ohi, sillä kohta näimme suden palanneen vieraaksemme, entistä vihaisempana.

Kirjan loppunovellina oli Elisabethin kakku, jossa oli kaksi osaa. Ensimmäinen osa sijoittui aikaan, jolloin liikuttiin hevosreellä. Matkasta kreivittären luokse tuli pelottava, kun kaksi nälkäistä sutta yritti käydä matkallaolijoiden kimppuun. Toinen osa sijoittui nykyaikaan. Novelleja yhdisti talviaika, isoäidit sekä lapsenlapset sekä kananmunat. 

Mikael Helasvuon Elisabethin kakku ja muita novelleja matkasi 1700-luvulta nykyaikaan raikkaan yllättävästi. 

 

Mikael Helasvuo, Elisabethin kakku ja muita novelleja

Aviador 2022

s. 200 

Novellikirja

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut

 

 

Salli seisoo portaiden yläpäässä kuin paratiisin enkeli. Sinä et enää asu täällä. Hän seuraa myötätuntoa vailla, kuinka takaraivoni osuu seinään, ohimo portaankulmaan, polvi kynnykseen. Sitten sisko kääntyy portaiden ylätasanteelta ja lähtee kohti huonettani.

Tommi Kinnusen viides teos Pimeät kuut sijoittui lähelle Neuvostoliiton rajaa. Oli vuosi 1947 ja eläkeikää lähestyvä Elna Suorajärvi sai opettajan paikan Niemen koululta, joka paljastui homeiseksi parakiksi, joka oli jäänyt saksalaisilta polttamatta. Siinä sitten piti alkaa opetustyö ilman kirjoja ja muita työvälineitä. Keskellä ei mitään. Se sopi kuitenkin Elnalle hyvin. Elna opetti ja oli erittäin hyvä työssään.

Onko sen väliä, vaikka opettaja tekisi työnsä päällään seisten, jos lapset kuitenkin oppivat? Ja entä jos luokassa olisi opettajana mies, rintamalla kätensä tai jalkansa menettänyt? Saisiko hän moitteita siksi, että tekisi asiat toisella tavoin? Vai ovatko miesten vammat kunniakkaita uhrauksia, siinä kun naisten sairaudet vajavaisuuden merkkejä? 

Tullessaan Niemen koululle Elna oli vaikeasti sairas. Lopulta hän ei jaksanut enää olla pystyssä, joten hän opetti lapsia vuoteelta käsin. Alkuun lapset olivat ihmeissään opettajansa terveydentilasta, mutta lapset ovat sopeutuvaisia. Tosin aikuiset eivät olleet sopeutuvaisia, vaan kutsuivat paikalle koulutarkastajan. 

Kesken lasten ilon tunnen, miten rakkoni alkaa hitaasti tyhjentyä. En pysty hallitsemaan itseäni, en lopettamaan, vaan virtsa valuu reisiäni pitkin alas.

Elnalla oli jo parempi terveydentila, kun se alkoi jälleen huonontua kouluvuoden loppupuolella. Ajatukset tulevasta kesästä ja riidoista siskon kanssa sekä nuoruuden tapahtumista vaivasivat ajatuksia. 

Tommi Kinnunen on loistava tulkitsemaan sielun tuskia ja niiden  aiheuttajia. Uusimmassa kirjassaan hän on tulkinnut myös yhtä loistavasti kehon sairautta. Sairauksilla on tapana pahentua, kun ajatukset muuttuvat synkiksi. Elnalle oli tullut aika päättää mitä hän tekisi elämällään, kun eläkeikä oli tuskallisen lähellä, mutta myös niin saavuttamattoman kaukana.

Tommi Kinnusen Pimeät kuut toi esille yksinäisen ihmisen haurauden ja vimmaisen halun taistella olemassaolonsa ja ihmisarvonsa puolesta.

 

Ei luopuminen ole häviämistä, vaan viisautta.

 

Tommi Kinnunen, Pimeät kuut *****

Wsoy 2022

s. 284

 

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Tommi Kinnunen: Lopotti

Tommi Kinnunen: Pintti

 

Ulrika Rolfsdotter: Saaliin sydän

 

 

Sveniä tuijotti täyspitkään valkoiseen leninkiin pukeutunut nainen, jonka kasvoja peittivät harmaanmustat hiukset. Noita, Sven ajatteli. Nainen ojensi kädet häntä kohti ja avasi suunsa. Ääni kuulosti rahisevalta henkäykseltä. "Apua", hän kuiskasi. "Tyttö! Auta tyttöä."

Ruotsalaisen Ulrika Rolfsdotterin pahaenteinen rikoskirja Saaliin sydän  aloitti jännittävän uuden dekkarisarjan, joka sijoittuu sinne, mistä kirjailija itse on kotoisin ts. Ångermanlandiin. Oli huhtikuu ja maa oli vielä lumen peitossa. Sosiaalityöntekijänä Tukholmassa työskentelevä Annie Ljung sai soiton kotiseudultaan. Hänen muistisairas äitinsä oli löydetty harhailemasta pakkasesta ja toimitettu sairaalaan.

Annie, tämä ei voi jatkua. Et voi jäädä tänne. He eivät ikinä luovuta, etkö ymmärrä? Totuudella ei ole väliä.

Annie oli muuttanut nuorena Tukholmaan, sillä kotiseudulla oli tapahtunut ikäviä asioita, joista häntä syytettiin. Palaaminen kotiseudulle oli siis hänelle kuin painajaista. Hän olisi paikkakunnalla vain pari päivää ja seuraisi, miten äidin hoito järjestyisi ja palaisi heti takaisin Tukholmaan. Toisin kävi.

"Merenneito. Se oli merenneito"... 

Annien pikkuserkku oli kadonnut ja hänen vanhempansa olivat huolesta murtuneita. Annie päätti jäädä kotiseudulleen siksi ajaksi, että Sagasta tiedettäisiin jotakin. Korkeintaan viikoksi tai kahdeksi.  Aikatauluun tuli koko ajan muutoksia, joten pian Annie huomasi olevansa töissä kotipaikkakuntansa sosiaalivirastossa. Samalla hän paneutui tutkimaan Sagan katoamiseen liittyviä johtolankoja. Poliisit uskoivat, että Saga oli karannut kotoa, mutta Annie epäili ikävämpiä vaihtoehtoja.

Ulrika Rolfsdotterin Saaliin sydän sisälsi pelottavia elementtejä kansanuskomuksista. Jännitystä ja oudon mystisiä tapahtumia oli riittävästi, joten vahva suositus tälle uudelle dekkarisarjalle.

 

Ulrika Rolfsdotter, Saaliin sydän

suom. Antti Saarilahti

Tammi 2022

s. 365 

Dekkari

 

Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär

 

 

Hän sanoi aina että rakasti. Että hän oli ainoa, joka rakasti minua. Että hän oli ainoa joka pystyi rakastamaan minua. Hän sanoi että minun rakastamiseni oli kuin sairaus. Se vaati paljon. Vei kaiken energian. Koska minä olin vaativa lapsi.

Uskoin vuosia että hän puhui totta.

Leena Parkkisen historiallinen teos Neiti Steinin keittäjätär kertoi vuoronperään kahdesta ajanjaksosta. Toinen ajanjakso sijoittui Paraisille Turun saaristoon vuosina 1919-1921 ja toinen sijoittui Pariisiin vuosina 1935-1937. Kirjan taustalta löytyi todellisia henkilöitä esim. Pariisin tapahtumista kertova Alice B. Toklas, joka pestasi keittäjättäreksi suomalaisen Margitin.

He kävelivät tienviertä harmaissa ryvettyneissä hameissa, paljain säärin, vaikka oli pakkasta. Astrid ensimmäisenä ja Margit toisena, peräkanaa ja pää pystyssä. Astrid ontui hiukan, mutta Margit ei silti ohittanut häntä ja kiirehtinyt vaikka olisi voinut. Sellaista se oli aina heidän kanssaan. Ja tulisi olemaan, koko sen ajan, kun tunsin heidät. Kaksi vuotta ennen sitä hirmuista päivää, josta Gröndahl tuli kuuluisaksi.

Margitin lapsuuden ja nuoruuden vaiheista Paraisilla kertoi Ulriikka, joka oli Gröndahlin kartanon puutarhuri. Margit ja hänen pari vuotta vanhempi siskonsa palkattiin kartanoon piioiksi. Kartanossa asuivat vanha herra, nuori herra ja nuoren herran nuori vaimo Karin.

Kun Margit syntyi, äiti sanoi ettei hän jaksa niin monen lapsen kanssa, ja antoi Margitin yhdelle sisarelleen. Sisarella ja hänen miehellään ei ollut omia lapsia ja he tykkäsivät Margitista kovasti.

Leena Parkkisen Neiti Steinin keittäjätär oli rakenteeltaan mielenkiintoinen. Molemmissa aikakausissa oli omat jännityksensä. Nuoret sisarukset suunnittelivat lähtöä Amerikkaan ja säästivät ahkerasti rahaa. Se oli vaikeaa, sillä he olivat alaikäisiä ja heidän äitinsä vaati palkkarahoja itselleen. Siitä huolimatta jotain jäi vähän säästöönkin. Lisäksi kirjassa vihjailtiin jostakin isommasta rikoksesta, mikä tapahtui ja muutti suunnitelmat.

Pariisin tapahtumat sijoittuivat toisen maailmansodan läheisyyteen. Hitler oli jo vallassa, mutta Alice B. Toklas oli sinisilmäinen, eikä uskonut elämän muuttuvan miksikään, vaikka Margit häntä valisti ahkerasti. Margitista ja Alicesta oli tullut läheiset ystävykset lyhyessä ajassa. Heitä yhdistivät ruoka ja ateriat ja jokin muukin.

Leena Parkkisen Neiti Steinin keittäjätär oli kuin täytekakku, jota on säilytetty huolimattomasti kellarin hyllyllä. Jollekin lukijoista osuu ihan hyvälle maistuva kakkupalanen, mutta minulle osui palanen, jonka hillossa oli jo lievästi outoa makua. En siis lämmennyt kirjan Pariisin tapahtumille, mutta Paraisten kartanotapahtumia olisin lukenut enemmänkin ja tietysti olisin halunnut lukea lähemmin Margitista ja hänen siskostaan ja myös perheestä. Nyt keittäjätär jäi muiden henkilöiden varjoon.

Leena Parkkisen Neiti Steinin keittäjätär yhdisti Paraisen ja Pariisin rikoksen ja rakkauden salaisuuksilla.

Leena Parkkinen, Neiti Steinin keittäjätär

Otava 2022

s. 457

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

 

Tove Alsterdal: Vajoama

 

Nyt se kuului taas selvästi, nurkasta kantautuva ääni, joka kohosi tiilen ja betonin keskeltä, viiltäen ilmaa kuin metallisaha, se oli häkkiin suljetun eläimen huutoa, epäinhimillistä parkua ajalta ennen kuin ihmisestä tuli mies ja hän löysi sanat, kuin lapsen paniikki syntyessään.

Tove Alsterdalin dekkari Vajoama jatkaa Ådalen-sarjaa. Ensimmäinen osa Juurakko sai Lasiavain-kirjapalkinnon ja Vajoama on yhtä hyvä, jollei vieläkin parempi, kuin ykkösosa. Sarja sijoittuu Pohjois-Ruotsiin Kramforsiin. Tosin tarinan päähenkilö poliisikonstaapeli Eira Sjöd kävi tutustumassa jopa 700 km päässä Jällivaarassa asti erääseen vastaavanlaiseen rikostutkimukseen, kuin mitä hän tutki kotiseudullaan.

Mytty oli nurkassa heti portaiden vieressä. Lampun valossa näkyi pilkahdus. Osa ihmiskasvoista, puolittain peiton alla, sotkuisten hiusten alapuolella, silmä tuijotti häntä kohti, heidän ja tukevien seinien tuolle puolen, katse joka oli poistunut ruumiista.

Eräästä asumattomasta talosta oli löytynyt kuollut henkilö. Kyseessä oli selvästi rikos. Outo ja ilkeä rikos. Mutta mikä yhdisti näitä kahta vastaavanlaista rikosta? Siinäpä oli Eiralle ja muille tutkijoille pohdittavaa. 

Eira oli palannut kotiseudulleen, koska hänen äitinsä muistisairaus oli pahentunut. Vajoamassa oli äidin aika muuttaa hoitokotiin. Eiralla on myös veli, mutta hän oli vankilassa. Saapa nähdä, joko veli pääsee vapaaksi seuraavassa sarjan dekkarissa. Nimittäin ensimmäisessä dekkarissa veli tunnusti murhanneensa erään henkilön, vaikka tuo henkilö oli elävä, että silleenkin voidaan tehdä. Mutta hei lukekaapa tästäkin juonikuviosta enemmän Juurakon ja Vajoaman sivuilta. Myös Eiran elämä jäi jännittävään vaiheeseen. Hänelle nimittäin tarjottiin vakituista rikostutkijan virkaa, mutta elämään kuuluu yllättäviä muuttujia.

Tove Alsterdalin dekkari Vajoama kuljetti mukanaan autiotalon outoihin rikostapahtumiin.

 

Tove Alsterdal, Vajoama *****

suom. Kari Koski

Aula & Co 2022

s. 352

Slukhål 2021

 

Tove Alsterdal: Juurakko

Jukka Itkonen: Terveiset ulapalta

 

 

Terveiset ulapalta

Matruusi Kaukainen kirjoittaa rakkauskirjeen vaimolleen:

 

Olet aavalla merellä

ainoa saari.

Olet helteisten päivien jäätelöbaari.

 

Olet pirteä, raikas

kuin virvoitusjuoma.

Olet myötäisten tuulien

luokseni tuoma.

 

Olet snorkkeli, räpylät,

sukelluspuku.

Olet lukujen joukosssa

lukujen luku.

 

Olet skarppi kuin

sirppinä loistava kuu.

Olet notkea, vehreä palmupuu.

Ja paljon, 

niin paljon muuta.

 

Jukka Itkosen (1951-2021) teoksessa Terveiset ulapalta on runoja lapsille, mutta niitä on mukava aikuisenkin lukea lapsille, sillä niissä on syvempääkin merkitystä, joka voi herkistää omia ajatuksia. Lapset tykkäävät jutella varsinkin rakkaudesta, josta ylläoleva runo kertoo. Samalla lasten kanssa voi jutella, että mitähän se matruusi tekee laivalla ja mitä muita laivalla on töissä? Terveiset ulapalta on siis runokirja vesiltä.

Jukka Itkonen oli monipuolinen luova lahjakkuus: kirjailija, runoilija, sanoittaja (yli tuhat levytettyä sanoitusta) ja muusikko. Hän oli myös suomentaja ja kuvittaja. Hän osallistui tauluillaan useisiin yhteisnäyttelyihin vuodesta 1978 lähtien ja piti myös yksityisnäyttelyitä. Hän kuvitti mm. omat lastenkirjansa nimeltään Rinkeli Ronkeli ja Villin lännen murmeli.

 

Jukka Itkonen, Terveiset ulapalta

kuvitus Camilla Pentti

Lasten Keskus  2021

s. 43

Lasten runokirja

 

Jukka Itkonen: Koipihumppa

 

 

Anne Holt: Hyytävä kosto

 

 

Hän olisi voinut lyödä naiselta tajun kankaalle. Ottaa rahat ja juosta. Nainen ei ollut niin päissään kuin pari tuntia sitten, mutta hän voittaisi tämän silti tappelussa helposti. Eikä nainen tiennyt, kuka hän oli.

-Kymmenentuhatta kruunua muutaman sekunnin hommasta, nainen sanoi.

Norjalaisen Anne Holtin Hyytävä kosto on kolmas osa Selma Falck-sarjassa. Kirjan alussa oltiin vuodessa 2010, mutta muuten kirja kertoi vuoden 2019 syyskuun tapahtumista. Tällä kertaa päähenkilö Selma Falck joutui heti alussa ammutuksi ja tapahtumassa kuoli hänen hyvä ystävänsä, joka toimi kansanedustajana. Ystävä oli hyvin kiltti ihminen, joten media oli sitä mieltä, että ampujan kohteena oli ollut vain ja ainoastaan Selma. No Selmallahan riitti vihollisia. Niitä hän oli kerännyt toimiessaan asianajajana. 

Ronklattuaan avainta lukossa hetken aikaa hän väänsi sen auki. Ensin alalukon, sitten ylempänä olevan turvalukon. Sen jälkeen hän avasi oven selälleen. Asunnossa oli käyty. Taas.

Sen lisäksi, että Selmaa oli ammuttu, hänen asunnossaan kulki joku tuntematon henkilö turvalukoista huolimatta. Sillä kulkijalla oli pakko olla avain. Omasta rakkaasta asunnosta, turvapaikastaan, oli tullut hyvin turvaton paikka, jossa Selma ei enää viihtynyt, eikä juuri pystynyt nukkumaan.

-...sillä on rajansa, kuinka suuria skandaaleja lapsi- ja perheasiainministeriössä voi muhia.

Selma Falck toimi vuonna 2019 yksityisetsivänä. Niinpä hän kiinnostui kovasti erään toimittajan työtehtävästä, johon liittyi varsinkin lastensuojelu läheisesti. Aikansa penkoessaan juttua, Selma alkoi löytää toimittajaystävänsä työtehtävästä yhteyksiä myös ampumatapaukseen, jossa hänen ystävänsä kuoli ja hän itse sai luodin olkapäähänsä. Kuinka ollakaan, murhat eivät loppuneet, vaan niitä tuli lisää. Kuka oli murhaaja, mikä oli motiivi? Selma ratkaisi tapauksen, mutta entäs sinä?

Selma Falck on reilu viiskymppinen entinen asianajaja, joka ei ihan vähästä lannistu. Sarjan kakkososassa hänet yritettiin murhata, mutta niinpä vain sai selvitettyä senkin tapauksen. Selmalla on aikuinen tytär ja yksi lapsenlapsi, jota hän hoitaisi mielellään, mutta tytär rankaisi häntä jatkuvasti kieltämällä yhteydenpidon ja yhdessäolon lapsensa kanssa. Aika tuttua touhua monessa perheessä.

Anne Holtin Hyytävä kosto vei syksyiseen Osloon, jossa tappaja oli kehittänyt suunnitelman yhteiskunnan päättäjiä kohtaan. Suunnitelman, joka herättäisi kohua. Anne Holtin huippulaadukas Selma Falck-sarja on koukuttanut minut, joten jännityksellä odotan seuraavaa sarjan dekkaria.

Anne Holt, Hyytävä kosto ****

suom. Outi Menna

Gummerus 2022

s. 490

Mandela-effekten. Selma Falcks tredje store sak 2020

Dekkari

Selma Falck-sarja 3

Anne Holt: Kuolematon kunnia

Anne Holt: Jäinen painajainen

Anne Holt: Hyytävä kosto

Petra Rautiainen: Meren muisti

 

Sanotaan, että meritiet ovat veteen piirrettyjä maailmanviivoja. Meri merkitsee monille vapautta, mahdollisuuksia. Loputonta jatkuvuutta. Onnea.

Mutta minä tiedän. Minä tiedän, että kaikki pinnan päällä on illuusiota. Kun menee tarpeeksi lähelle, meri näyttää vieraalta. Syvyyksissä mätänevät korallieläinten raajat ja levien murskatut kehrät. Meren alle voi kuolla muullakin kuin yhdellä tavalla. 

Petra Rautiaisen Meren muisti kertoi kveeneistä ja 80-luvun Norjan Lapista, joka alkoi herätä öljyn aiheuttamiin vesistötuhoihin ja sitä kautta johtuviin eläimistötuhoihin. Tarinan kertojana toimi Aapa Auruura, joka oli kasvanut Ruijassa Jäämeren rannalla. Hän palasi monen vuoden jälkeen Ruijaan, koska öljy-yhtiö halusi tehdä siellä dokumentin öljynporaamisesta. Hän oli kyseisellä öljy-yhtiöllä töissä. Samalla hän vieraili isoäitinsä eli ämmin luona, joka oli kasvattanut hänet yhdessä Eddan kanssa.

Lapsena ajattelin, että äiti ja ämmi saattoivat olla edellisessä elämässään valaita. Mutta kun katson nyt valaan luurankoa, en voi olla tuntematta inhoa. Minun on käännettävä katseeni pois. Merisuolasta rehevöitynyt ilma saa ihoni kirvelemään.

Arpeani vihloo. 

Aapa oli menettänyt äitinsä hyvin pienenä onnettomuudessa, joka oli jäänyt elämään hänen mieleensä ja muuttanut muistoissa muotoaan. Vaikka ihmiset yrittivät kertoa totuuden tapahtumista, hän ei suostunut kuuntelemaan. Aapa ei suostunut uskomaan myöskään ilmastonmuutoksien ja vesistön saastumisen merkityksiin eläimille, kasveille, linnuille jne., vaan yritti tuoda esille, mitä hyvää öljystä onkaan saatu esim. taloudellisesti.

Kun minä tuona päivänä nostin jalkani veneestä, tunsin kuinka meri loiskahti saappaastani sisään. Sinä seisoit siinä ja odotit ihan rauhallisena, että minä pääsin kuivalle maalle. Mitä sinä odotit, mietin. Minun oli tarkoitus kysyä sitä monta kertaa.

Pidin valtavan paljon Petra Rautiaisen esikoiskirjasta Tuhkaan piirretty maa, joka kertoi Pohjois-Suomeen sijoitetuista keskitysleireistä sotien aikana. Saksalaisten poistuessa Suomesta, he polttivat mennessään Lapin asukkaiden asumukset. Kirja nosti esille myös saamelaisten kurjat kokemukset sotien jälkeen, kun heidät yritettiin muuttaa kantaväestöön kuuluviksi kieltämällä heidän oman kielen, kulttuurin, uskonnon jne.

Suorastaan rakastuin Petra Rautiaisen Meren muistiin heti kirjan alusta lähtien. Kirjan teksti suorastaan kaappasi mukaansa ja vei tutkimusalukselle, jossa seurattiin jäiden liikkumista, veden virtaamista, eläimiä, valaita ym. Kirjan henkilöt ja henkilökemiat loivat draaman tuntua vaikuttavan tekstin lomaan. Vaikutuin ja vahvistuin. Ilmastonmuutos tarvitsee vahvoja puolestapuhujia myös kirjallisuudessa. Yhtä vahvoja kuin Petra Rautiainen.

 

Petra Rautiainen, Meren muisti *****

Otava 2022

s. 207

Norjan Lappi

Kveenit

80-luku

 

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

Clare Mackintosh: Tummat vedet

 

Kun usva alkaa hälvetä, kuuluu naisen kirkaisu. Se erottuu muista innon hihkaisuista ja saa aikaan erilaisen väristyksen rannalla odottavien ihmisten selkäpiissä. Ne, jotka ovat vielä vedessä, seisovat varpaidensa kärjillä ja kurkottelevat nähdäkseen, kuka on loukkaantunut. Pelastusveneen airot lasketaan veteen. Aironveto kerrallaan vene etenee hälyä kohti. Usvan seasta kelluu esiin mies. Kasvot alassuin ja ilmiselvästi kuolleena.

Walesissa asuvan Clare Mackintoshin uusin dekkari Tummat vedet sijoittuu kirjailijan kotiseudulle Pohjois-Walesiin. Uudenvuodenpäivänä löytyi ruumis kellumassa Llyn Drych nimisestä järvestä (Mirror lake). Järven keskeltä meni raja, jonka toisella puolen oli Wales ja toisella Englanti. Niinpä molemmista poliisipiireistä lähetettiin rikostutkija päättelemään, kummalle rikos kuuluisi vai tehtäisiinkö tutkimusta yhteistyöllä. Rikostutkijat Ffion Morgan ja Leo Brady tunnistivat toisensa entuudestaan, joten tutkimus lähti etenemään vaisuissa merkeissä.

Kuollut mies oli järjestänyt uudenvuodenaattona juhlat järven rannalla. Vieraita oli ollut paljon ja juomaa oli ollut paljon. Tästä porukasta piti sitten löytää mahdollinen murhaaja tai murhaajat sekä motiivi murhalle. Tehtävä ei ollut helppo, sillä kukaan vieraista ja muista paikalla olleista ei pitänyt uhrista, no ehkä oma äiti piti jonkin verran.  Tutkimuksen edetessä kävi myös ilmi, että toinen rikostutkijoista tunsi uhrin entuudestaan. Toisaalta hän oli sukua melkein kaikille järven rannalla olevan kylän asukkaille.

Kasvi on todella suosittu. Pistokkaita haalittiin ihan urakalla sen jälkeen, kun Efan Hughes oli voittanut ensimmäisen palkinnon puutarhanäyttelyssä. Ihan sievä pensas. Tietenkin kuolettavan myrkyllinen, jos joutuu vääriin käsiin.

Uhrista ei löytynyt myrkkyä, eikä kuolinsyy ollut muutenkaan selvä. Itsemurha olisi ollut helpoin ratkaisu ja halvin, mutta siihen ei päädytty. Mackintosh kuljetti tarinaa henkilöstä toiseen sekä ennen juhlia että juhlien jälkeen. Myös rikostutkijoiden elämät tutkittiin tarkkaan. Loppuhuipennos oli jälleen varsin mainio ja sopi hyvin Mackintoshin tyyliin, sillä juuri kun luulin, että murhamysteeri oli ratkaistu, niin jälleen löytyi uusi ratkaisu.

Clare Mackintoshin dekkari Tummat vedet vei hyytävän jäiselle järvelle juhlimaan uutta vuotta.

Clare Mackintosh, Tummat vedet ****

suom. Päivi Pouttu-Deliere

Gummerus 2022

s. 469

The Last Party 2022

Dekkari

Ffion Morgan-sarja 1

 

Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa

 

 

Mutta sallikaa minun sanoa yksi asia: siitä hetkestä lähtien, kun menin mielisairaiden osastolle, en tehnyt mitään yrittääkseni ylläpitää potilaan rooliani. Puhuin ja toimin aivan kuten tavallisessa elämässänikin. Mutta niin oudolta kuin tämä kuulostaakin, mitä järkevämmin puhuin ja toimin, sitä hullumpana minua pidettiin.

Yhdysvaltalainen Nellie Bly eli Elizabeth Jane Cochran (1864-1922) sai nuorena toimittajana New York World-lehden päätoimittajalta ohjeen kirjoittautua mielisairaalan potilaaksi ja kirjoittaa potilaiden hoidoista jne. Tietysti päätoimittaja kyseli myös olisiko Nelliellä rohkeutta sellaiseen koettelemukseen. Nelliellä oli tarpeeksi rohkeutta ja kykyä asettautua mielisairaan rooliin. Kymmenen päivää mielisairaalassa kertoo Nellien omista kokemuksista mielisairaalan potilaana.

"Blackwell Island, mielisairaiden paikka, josta et tule koskaan pääsemään pois."

Mielisairaalan olot olivat kammottavat esim. ruoka oli usein homeista ja sitä oli todella vähän tarjolla. Potilaat joutuivat peseytymään vedessä, jossa kaikki muutkin peseytyivät. He eivät saaneet pukeutua omiin vaatteisiin, vaan rääsyihin, joita heille annettiin. Lisäksi vaatetusta oli todella vähän ja kaikki olivat kylmissään, jonka seurauksena moni vilustui ja kuoli kuumetauteihin. Lääkärit olivat myös kouluttamattomia, eikä heillä ollut ammattitaitoa hoitaa mielisairaita. Pahinta oli hoitajien väkivaltainen käytös ja ylilääkitseminen. Myös Nellie lääkittiin, vaikka hän yritti hyvällä käytöksellään välttää sitä. 

Minulla on yksi lohdutus työstäni - tarinani ansiosta komitea on päättänyt osoittaa 1 000 000 dollaria enemmän mielisairaiden hyväksi kuin koskaan ennen.

Nellie pääsi pois pahamaineisesta mielisairaalasta Blackwell Islandilta ja kirjoitti artikkelinsa, jonka ansiosta hänet kutsuttiin valamiehistön kuultavaksi ym. Mielisairaaloiden tilanteeseen ja potilaiden hoitoon alettiin kiinnittää enemmän huomiota, mikä oli Nellie Blyn ansiota. Arvostan suuresti Nellien rohkeutta tutkivana journalistina aikana, jolloin naisten arvostus asteli vielä lastenkengissä, kun miehet päättivät asioista. Nellie Bly toimi rohkeana esimerkkinä aikakautensa naisille.

Nellie Blyn Kymmenen päivää mielisairaalassa toi esille 1800-luvun loppupuolen mielisairaiden hoidon ala-arvoisen tilanteen.

Nellie Bly, Kymmenen päivää mielisairaalassa

suom. Heidi Kouridou

Oppian 2018

s. 137

Tutkiva journalismi

 

Ann-Helén Laestadius: Varkaus

 

Mies näytti kiroavan. Hän saapasteli Elsaa kohti ja painoi kielellään ylähuulen alla olevaa nuuskamälliä. Sitten hän osoitti virnistäen Elsaa, nosti etusormen ohuille huulilleen ja veti sen kaulansa yli. Kuollut. Elsa tiesi sen tarkoittavan kuollutta.

Ruotsin vuoden 2021 parhaaksi kirjaksi on valittu saamelaiskirjailija Ann-Heléne Laestadiuksen teos nimeltään Varkaus. Tarinan saamelaisilta varastettiin järjestelmällisesti poroja, tai ne löydettiin kidutettuina, tai muuten vaan tapettuina. Poliisi ei etsinyt syyllisiä, vaan aina, kun saamelaiset tekivät rikosilmoituksen, poliisit kuittasivat teon varkaudeksi, vaikka kyseessä olisi ollut saamelaisiin kohdistuva rasismi tai viharikos tai eläinten kidutus tms. 

Kirja alkoi vuodesta 2008, jolloin 9-vuotias saamelaistyttö Elsa kohtasi heidän poroaidallaan miehen, joka oli juuri tappanut ja nylkenyt hänen pienen poronvasansa. Kyseinen tapahtuma jätti Elsan mieleen valtavan trauman ja pelkotilan, jonka seurauksista voit lukea lisää kirjan tarinasta. 

Ensimmäinen viesti tuntemattomasta numerosta tuli kahden jälkeen yöllä. Elsa kurkotti puhelinta lattialta toivoen, että Mattias olisi selvinnut humalasta ja kirjoittaisi rauhoitellakseen häntä. Hän räpsytti väsyneesti silmiään, kunnes sai kirjaimista selvää.

"Saatanan lappalaishuora."

Kirjan toinen osa kertoi vuodesta 2018. Elsa oli päättänyt lukion jälkeen jäädä hoitamaan poroja kotitilalleen, vaikka hän tiesi, että miespuoliset saamelaiset poronkasvattajat karsastivat häntä. Naisen paikka oli heidän mielestään kotona. Elsa oli saanut oppinsa isältään ja veljeltään ja heidän mielestä Elsa oli yhtä tasavertainen poronhoitaja kuin kuka tahansa miespuolinen kasvattaja. Sen lisäksi Elsa oli ottanut hoitaakseen poroelinkeinoon kohdistuvat rikokset ja yhteydenpidon poliisiin rikostilanteissa. Rikolliset tiesivät sen ja jahtasivat sen vuoksi Elsaa.

Tarina on fiktiota, mutta kirjailija on käynyt läpi mm. sata rikosilmoitusta, joten kirja perustuu osin tositapahtumiin. Lukijoille on luvassa  vahvoja tunnekohtauksia, uhkaavia tapahtumia sekä eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa, joten kirja ei sovi herkimmille lukijoille.

Ann-Helén Laestadiuksen Varkaus vei Pohjois-Ruotsin upeisiin maisemiin, joita väritti hyytävästi vuosikausien viharikokset. Kirja on loistavasti saamelaiselämää kuvaava teos joka toi esille, miten monimuotoinen ja erityinen saamelaiselämä voi olla. Olen vaikuttunut.

 

Ann-Helén Laestadius, Varkaus *****

suom. Laura Kulmala

S & S 2022

s. 501

Stöld 2021

Ruotsin vuoden kirja 2021

Saamelaiset

Pohjois-Ruotsi

Tuire Malmstedt: Lumihauta

 

 

Tyttö kuuli kuoleman kulkevan talossa. Kun tuli aivan hiljaista, hän tiesi kaikkien olevan poissa. Tytön sydän laukkasi villisti. Hän kuunteli sen sykettä ja sulki mielestään kaiken, mitä oli juuri nähnyt.

Tuire Malmstedtin talvinen dekkari Lumihauta on Metso & Vauramo-dekkarisarjan toinen osa. Matilda Metso ja Elmo Vauramo ovat sarjan rikostutkijoita, jotka joutuivat tutkimaan erästä perhesurmaa Jyväskylässä. Surma vaikutti Matildaan ikävästi, joten hän lähti toipumaan kotiseudulleen Inariin.

Poro kääntyi laiskasti Matildan suuntaan ja katseli tätä pää kallellaan. Auton punaiset takavalot heijastuivat poron kiiltävistä silmistä ja saivat eläimen näyttämään kiivastuneelta, suorastaan kirotulta. 

Sarjan ensimmäisessä osassa, Lasitarha, tutustuttiin lähemmin Vauramon elämään ja Lumihauta toi Matildan elämän lähempään tarkasteluun. Matilda oli kasvattilapsi, joka traumatisoitui lapsena pahasti. Lapsuuden ikävät tapahtumat aiheuttivat hänelle puhumattomuutta, varsinkin kouluaikana. Hän oli mieluummin hiljaa myös työpaikalla, mutta teki tarkkaa työtä. Tällä kertaa rikosepäilyt kohdistuivat  myös Matildaan, joka yritti toipua Inarissa järkyttävästä perhesurmasta. Inarissa hän tapasi uudelleen setäänsä ja muita paikkakunnan ihmisiä, joita ei ollut tavannut vuosiin.

Taivas värjäytyi vihreäksi ja violetiksi, värinauhat liehuivat ja loimusivat. Ebban silmät leimusivat, kun hän seurasi niitä. Eidno oli ollut oikeassa. Taivaanvalkeissa tanssivat surmatut läheiset.

Kirjassa seurataan myös menneisyyden tarinaa, jossa saamelainen Ebba sai kaksostytöt, Aillun ja Airen. Tyttöjen isä oli väkivaltainen, eikä halunnut, että  Ebba kasvattaisi hänen lapsensa. Ebba tarinoineen oli mielestäni kirjan mielenkiintoisin juonikuvio. Tätä sarjaa on helppo suositella.

Tuire Malmstedtin Lumihauta vei talviseen Inariin, jonne kätkeytyi myös kirjan murhaaja pahat mielessä.

 

Tuire Malmstedt, Lumihauta 

Aula & Co 2022

s. 299

Dekkari

Metso & Vauramo-sarja 2

Tuire Malmstedt: Lasitarha

Tuire Malmstedt, Lumihauta