Viveca Sten: Sisäpiirissä

Tutustuin tv-sarjan välityksellä ruotsalaisen Viveca Stenin Sandhamn-sarjaan, jossa tapahtui rikoksia Tukholman ulkosaaristossa. Sarjan tapahtumissa oli aina kesä, aurinko paistoi ja maisemat olivat upeita. Sama aurinkoinen kesäteema jatkuu myös Sisäpiirissä, joka on Sandhamn-sarjan toinen osa. Sisäpiirissä (I den innersta kretsen 2009, suom. 2013 WSOY) kirjan päähenkilö on pankkijuristi Nora, joka edellisessä kirjassa melkein kuoli tulipalossa. Noran perheeseen kuuluu aviomies Henrik ja heidän poikansa Adam ja Simon. Poliisin päätutkijana toimii tässäkin kirjassa Thomas, joka on Noran hyvä ystävä.

Sandhamnin saarella asuu rikkaita ihmisiä, joiden harrastuksiin kuuluu mm. purjehduskilpailut. Kirjan alussa eräs rikas liikejuristi ammuttiin samalla hetkellä, kun purjehduskilpailun lähtölaukaus pamahti. Ympärillä oli valtava määrä veneitä ja ihmisiä, joten poliisilla alkoi ankara kilpajuoksu murhaajan kiinnisaamiseksi, sillä myös toinen juristi, joka kuului samaan purjehdusseuraan, ammuttiin. Kirjassa liikutaan siis tosirikkaiden seurapiireissä, jossa rahalla ei enää ollut merkitystä, vaan murhan motiivia oli kaivettava muista tekijöistä, kuten esim. rakkaudesta, mustasukkaisuudesta, ylpeydestä, maineesta ja petoksesta.

Thomaksen tutkiessa murhia, Nora yrittää selvitä edellisen kesän kriisistä, jonka lopussa hänen vanha ystävänsä kuoli ja jätti talonsa perinnöksi Noralle. Nora ei halua luopua talosta, mutta Henrik haluaa talosta saatavat miljoonat. Heidän avioliittonsa joutui talon ja aiempien tapahtumien vuoksi kriisiin, joka ei selviä tämän kirjan aikana. Henrikin pysytellessä pois kotoaan, Noralle jää aikaa auttaa poliiseja kuolleen juristin papereiden selvitystyössä.

Sisäpiirissä on kevyen sorttinen viihdedekkari, joka ei vie yöunia, sillä siinä ei ole trillerimäisiä jännityskohtia ja poliisit saivat selvitettyä murhaajan, joka lukijalle käy kyllä selville paljon aikaisemminkin. Kirjasta tuli mieleen Agatha Christien Miss Marplen tutkimukset, joissa ruumiita tuli läjäpäin, mutta silti niitä selviteltiin ruokailemalla ja juomalla välillä teetä, kuten tässäkin kirjassa. Pidin tv-sarjasta kovasti, sillä näyttelijät ja tarina olivat hyviä. Sisäpiirissä -kirjaan olisin kaivannut enemmän toimintaa ja jännitystä. Loppuluku oli mainio ja ehkä hiukan ilkikurinenkin, ei paha. **

Jens Lapidus: Ainakin äiti yritti

 

Ruotsalainen Jens Lapidus on kuuluisa ja menestynyt dekkarikirjailija. Hän edustaa ”Stocholm noir” kirjallisuuden lajia, joka kertoo Tukholman alamaailmasta. Työssään juristina Lapidus on päässyt eturiviin tutustumaan oman kirjallisuuslajinsa sisältyviin teemoihin, kuten eri lajin rikolliset ja rikokset, vankilakäytännöt ja vankilan jälkeiset elämät, oikeusistunnot ja tuomiot, poliisit sekä rikollisten läheiset. Ainakin äiti yritti – Rikostarinoita (Mamma försökte 2012, suom. 2013 Like) on kirjailijan ensimmäinen novellikokoelma, mutta kuten nimestä näkyy samat teemat pyörivät myös näissä tarinoissa, kuten aiemmissa dekkareissa. Minua viehättää kirjan nimi, joka tuo esille sen, että myös rikollisilla on läheiset, ja se johon koskee eniten, on yleensä äiti.

Kirjassa on kaksitoista novellia, joiden henkilöhahmoissa on samoja henkilöitä, joita Lapidus on käyttänyt aiemmissa kirjoissaan. Osa rikollisista on rikkaita johtajia, jotka keräävät voitot alempiarvoisten rikollisten tehdessä rikokset ja he ovat niitä jotka istuvat vankiloissa kärsimässä tuomiot ei rikollismafioiden johtajat. 

Yksi mainio rikostarina Faksi ikuisuudesta kertoo muista tarinoista poikkeavan rikoksen, jonka teki naispuolinen liikejuristi kostoksi yhtiön vanhemmille osakkaille. Erinomaisen koulutuksen käynyt, loistavilla arvosanoilla valmistunut ja vuosia töitä paiskinut nainen, ei saanut osakkeenomistajuutta yhtiössä, joka tarkoitti yhtiön käytännössä sitä, että osakkuutta ei tule myöhemminkään. Joku toinen voisi hakeutua muualle töihin, mutta nainen puhalsi yhtiöltä miljoonia ja pakeni. Lisäksi hän käytti loistavaa osaamistaan siihen, että miljoonat olivat ympäri maailmaa eri pankeissa ja liikkuivat koko ajan pankeista toisiin, joten rahoihin oli mahdotonta päästä käsiksi muiden kuin hänen itsensä. Tarinassa nainen ei jäänyt kiinni. Lapidus on toiminut myös liikejuristina, joten hänen vankka asiantuntijuus näkyi tässä tekstissä erinomaisesti. Mutta nainen on pakomatkalla niin kauan, kunnes jää kiinni. Lapidus jättää lukijan miettimään ihmisen hyvyyttä ja pahuutta tarinoidensa jälkeen, kannattiko tehdä rikos, sillä siinä menettää aina jotakin.

Ainakin äiti yritti kirja sisälsi hyvin erilaisia tarinoita ja yhdistävä tekijä niissä oli rikollisuus tai siihen liittyvä asia. Luin tarinat nopeasti ja jokainen niistä oli oma kokonaisuutensa eli pystyin lukemaan ne novellina ilman, että jäin kaipaamaan pitempää tarinaa. Lisäksi pidin Lapiduksen tekstistä valtavasti ja tarinoissa oli mielenkiintoiset juonet ja se jokin terävä pikku pointti joka muutti tarinan idean lopulta toiseksi. Hänellä on mielestäni taito kirjoittaa ankaran tiiviisti, joka sopii hänen tarinoihinsa. 

Jens Lapidus, Ainakin äiti yritti ****
Like 2013
Mamma försökte 2012

Lisa See: Pionin rakkaus

Lisa See kirjoittaa kirjoja, jotka kertovat Kiinasta, sen kulttuurista, historiasta, ruoasta, uskonnoista ja paikkakunnista. Kirjoista paistaa vahva taustatyö ja asiantuntijoiden käyttö, joista hän kertoo tarkemmin myös Pionin rakkaus-kirjan takalehdillä. Olen lukenut aiemmin Lisa Seen Shanghain tytöt, josta pidin valtavasti, joten odotukseni Pionin rakkaus-kirjasta olivat jopa turhankin korkealla. Pionin rakkaus (Peony in love 2007, suom. 2009 WSOY) kirjan kertojana oli nuori kiinalainen tyttö, joka oli kihlattu ja menossa naimisiin, mutta ennen sitä hän tutustui nuoreen mieheen, johon hän rakastui. Tytön nimi oli Pioni ja hän ei voinut kuvitella elävänsä kenenkään muun miehen kanssa, joten hän lopetti syömisen. Pioni osasi kirjoittaa ja hänen lempikirjansa oli ooppera Pionipaviljonki. Pioni käytti kaiken aikansa kirjoittamiseen, hän ei nukkunut ja makasi vain sängyssään heikkona. 

Kirjailija on sijoittanut kirjan tapahtumat 1600-luvulle, jolloin Qing-dynastia otti vallan Ming-dynastiasta Kiinassa. Taisteluiden ja sekasorron aikana monet koulutetut, rikkaiden perheiden naiset lähtivät kodeistaan ja alkoivat runoilijoiksi ja kirjailijoiksi, joiden kirjoja myös julkaistiin. Myös lemmensairaiden neitojen teoksia julkaistiin. Pionin rakkaus kertoo kolmesta vaimosta, jotka kaikki olivat saman miehen kanssa naimisissa. Näiden vaimojen kirja Kolmen vaimon selitysteos (1694) oli aikoinaan ensimmäinen naisten kirjoittama kirja (kirjailijan tietojen perusteella) ja kirjan sivuilla kerrotaan kirjan kirjoittamisesta ja siihen liittyvistä tragedioista.

Ensimmäisen kappaleen lopussa Pioni kuolee ja minulle tuli tunne, että ei voi olla totta, kirja loppui ennen kuin se ehti alkaakaan, mutta loppu kirja on sitten Pionin nälkäisen aaveen elämää haamuna miehen talossa, jonka kihlattu morsian hän oli. Pionin seurana olivat muut aaveet ja aikoinaan kuollut iso-äiti. Pionin kuolemaan liittyvien ongelmien vuoksi Pioni jäi harhailemaan haamuna maan päälle kymmeniksi vuosiksi ja vasta kirjan lopussa hänen sielunsa vapautui ja hän katosi maan päältä. Ongelmiin liittyi se, että hän oli naimaton tyttö, jota kukaan ei kaivannut, hän ei ollut kukaan eikä mikään. Haamuna Pioni pystyi vaikuttamaan miehen uusien vaimojen ajatuksiin ja sai heidät tekemään ja kirjoittamaan mitä hän pyysi.

Pionin rakkaus ei oikein vakuuttanut minua, sillä siinä oli liikaa eri elementtejä, joista en pitänyt. Lemmensairaat nuoret tytöt tuona aikana vastaavat selkeästi tämän päivän syömishäiriötyttöjä. Lemmensairaat tytöt oli vain lääkäreiden diagnoosi kyseiselle taudille tuona aikana. Ennemminkin oli kyse tytöistä, joita pelotti avioliitto ja tuntematon aviomies, sillä morsian ja sulhanen tapasivat vasta häissä. Morsian joutui myös muuttamaan sulhasen kotiin ja jättämään kaiken tutun ja turvallisen taakseen. Tytöillä ei ollut muuta keinoa kuin riuduttaa itsensä kuoliaiksi, sillä isä päätti hänen asioistaan.

Tämä oli ensimmäinen lukemani kirja, jonka pääosassa on haamu, levoton sielu. Jostakin syystä olisin toivonut Pionin osaksi oikean elämän, eikä harhailua haamuna ympäristössä. Vuoteessa piehtaroiminen haamuna entisen sulhasen ja hänen nykyisen vaimon kanssa sekä sukellus vaimon sisälle kohtuun pelastamaan syntymässä oleva poika, oli hiukan liikaa minun mielikuvitukselleni. Koska Pionin piti tehdä kaikkea tyhmää ja hänen elämänsä elävänä ja kuolleena oli niin onneton, suosittelen kirjaa vain todellisille haamukirjojen ystäville.

Lisa See, Pionin rakkaus

suom. Hanna Tarkka

Wsoy 2009

s. 417

Peony in love 2007

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla

Mitä ilman ei voi olla on täynnä vahvoja tunteita: ihastuminen, rakastuminen, salaaminen, pettäminen, valehteleminen, raivo ja petetyksi tulemisen tunne. Annamari Marttinen on luonut kuudennen kirjansa sivuille tulisen ja pelottavan kolmiodraaman, jonka loppua jännitin viimeiselle sivulle asti. Mitä saa aikaiseksi petetyksi tulleen ihmisen raivo, se selviää, kun lukija syventyy tämän melkein trillerimäisen kirjan juonikuvioihin, jossa on kolme osapuolta: mies, vaimo ja rakastajatar.

Mitä ilman ei voi olla alkoi siten, että Iiro tapasi Liljan ystävänsä näyttelyssä ja melkein ensisilmäyksellä he päättivät mennä sänkyyn yhdessä ja menivät parin tunnin sisällä. Tapaamisesta seurasi puolen vuoden romanssi ja salailukierre, sillä Iiro ei halunnut jäädä kiinni suhteesta, sillä kotona odottivat vaimo ja tytär. Lilja huomasi olevansa jälleen suhteessa naimisissa olevaan mieheen, joka ei ollut valmis parisuhteeseen hänen kanssaan. Oliko hän vain panopuu?

Kirja on jaettu kappaleisiin, joissa vuorottelevat kolmen päähenkilön ajatukset ja mietteet samoista tapahtumajaksoista. Kirjan alku oli huima ja kiihkeä intohimon jyllätessä Iiron ja Liljan välillä. Iiron kunto oli lujilla, koska hänen piti myös kotona yrittää esittää kiihkeää vaimolleen, joka onnistui, kun hän ajatteli rakastajatartaan. Kolmiodraama on kirjallisuuden lempilapsi, mistä aiheesta saa yleensä enemmän rakkauteen liittyviä tunteita esille, mutta tässä kirjassa ei hempeilty vaan hommat suoritettiin kuin rakennustyömaalla ja sen jälkeen heippa, mä soittelen. Rakastelut olivat suorittamisia hotelleissa, autonpenkeillä tai Liljan kotona pikapikaa kelloon katsomalla, kovaa ja vieläkin kovempaa.

Tietysti vaimo tietää ja vaistoaa, sillä miehen käytös muuttui. Mitä sitten tapahtui, lukekaa, sillä kirja on vahva ja kaikki henkilöt käsittelevät tapahtumia syvällisesti. Kirjaa lukiessa tuntui välillä, että se ei etene ja toivoin, että tapahtuisi jotakin, sillä oli raskasta lukea kolmen ihmisen ajatukset samoista tapahtumista, aivan kuin olisin ollut jossakin pysähtyneessä tilassa tai kuplassa ja tunsin pakokauhua ja ahdistusta, tästä on päästävä pois. Kolmiodraama on yleensä rankkaa ja kirja on rankka lukukokemus, mutta samalla se on huima kertomus intohimon jylläävästä voimasta, jolloin ihminen ei voi toimia normaalisti, sillä heräävä rakkaus on ihana tunne, jota ilman ei halua elää.

Annamari Marttinen, Mitä ilman ei voi olla ****
Tammi 2013

Annamari Marttinen: Vapaa
Annamari Marttinen: Törmäys

Kirjan on myös blokannut Annika K

Kristiina Harjula: Pispalan kiviä

Kristiina Harjulan esikoisromaani Pispalan kiviä (Karisto 2013) luo lukijan eteen 50-luvun pihapiirin, jonne pieni Raili-tyttönen saapuu äitinsä kanssa asumaan. Railin äiti Mirjami oli kohdannut lipeväkielisen miehen, jolle sai lapsen, mutta joka ei olisi ollut tietääkseenkään lapsesta, ellei Martta-mummu, isänäiti, olisi löytänyt Mirjamin lähettämää kirjettä ja pakottanut poikaansa ottamaan Railin ja Mirjamin huostaansa. Anoppi oli miniälleen kova, mutta Railiin tämä ruokakaupan pitäjä ihastui ensisilmäyksellä. Mummusta tuli Railille tuki ja turva elämässä, sillä isästä ja äidistä ei siihen ollut.

Lapsen syntyminen ja sen vuoksi naimisiin meneminen ei ole helppo asia, jos tunteet puuttuvat ja ihmiset ovat liian erilaisia. Siitä syntyy kohtuuttomasti riitoja ja pienen lapsen elämä riitaisassa avioliitossa on kamalaa. Monesti Raili joutui sijaiskärsijäksi vanhempien riitelyn vuoksi. Loppurysäys Railin vanhempien avioliitolle oli naapuriin muuttanut Eedit, jonka luona Railin isä alkoi viihtyä entistä enemmän.

Kirja on historiallinen kuvaus sodanjälkeisestä Pispalasta, jossa sota on vielä jokaisen aikuisen mielessä. Ihmiset muistelevat sodassa kaatuneita ja ikäviä tapahtumia sekä miten se vaikutti ihmisten mielenterveyteen. Sota ei voi olla vaikuttamatta ihmisten mieliin ja monesti puheissa puhuttiin punaisista ja valkoisista. Pispalan asukkaat olivat punaisia, joita valkoiset jahtasivat, vangitsivat ja teloittivat kansalaissodan aikoihin.

Kirjailija on luonut kirjaan elämänmakuisen tunnelman, jota katsellaan pienen Railin näkökulmasta, pieni tyttö ihmetteli ja kummasteli ääneen ja mielessään aikuisten puheita ja usein ajettiin pois aikuisten jaloista. Onneksi pihalla oli leikkikavereita, joiden kanssa leikkeihin tulivat aikuisten väliset asiat.

Railin äidin mielenterveys järkkyi miehen uskottomuuden vuoksi. Mirjami joutui mielisairaalaan. Äidin sairaus ja isän häipyminen toisen naisen matkaan, ei voinut olla vaikuttamatta Railin käytökseen, mutta onneksi oli mummu, joka oli tukena ja turvana. Lapsilla on hyvä mahdollisuus kasvaa ja kehittyä normaalisti, jos lähipiiristä löytyy joku tällainen turvallinen aikuinen, joka ei jätä lasta yksin.

Kirjan ihmiset olivat rehellisen aitoja, kouluttamattomia, sodan katkeroittamia ja köyhyydessä eläviä, mutta Railille kaikki toivoivat parempaa elämää. Kirjan lopun tapahtumat kerrotaan todella tiivistetysti, joka ei oikein sopinut kirjan alun rehevään kertomistapaan. Pikaloppu verottaa muuten hienoa historiallista tarinaa. Epilogi oli kuitenkin aika hauska ja sopii loppuun hienosti. ***