U.M. Susimetsä: Hämeen linnan Kerttuli

 

Häme, 1612

"Käyn katsomassa vasikkaa", Kerttuli sanoi äidille, kun he kantoivat kaivolta vettä kohti tupaa. 

Ulla ja Marko Susimetsä on Hämeenlinnassa asuva kirjailijapariskunta. Heidän historiallinen romaanisarjansa alkaa kirjalla nimeltään Hämeen linnan Kerttuli. Kerttuli oli töissä fatabuuripiikana Hämeen linnassa, kun sinne saapui vakavamielinen vapaaherra Karl Ulvhufvud valvomaan, että linnan korjaustyöt etenevät sovitulla tavalla. Rakkaus iski molempiin salaman lailla. Oliko ilmassa noituutta vai mikä oikein sekoitti oppineen miehen pään piian pauloihin? 

Hän ei vielä ollut saanut tilaisuutta käyttää uutta, vihreää silkkipukuaan kultanyöreineen ja röyhelökauluksineen. Se olisi täydellinen keväiseen juhlaan. Edes varautunut vapaaherra ei voisi vastustaa näkyä.

Hämeen linnassa oli vierailulla myös turkulainen Agneta miehensä Arvidin kanssa. Agneta oli iskenyt silmänsä vapaaherraan sekä tämän omaisuuteen ym. Siinä ei aviolupauksilla eikä jumalanpelolla saatikka lakiteksteillä ollut vaikutusta, kun Agneta punoi juoniaan. Lopulta hän onnistui ainakin eräässä puuhassaan. Seuraavassa sarjan kirjassa saamme varmasti lukea lisää Agnetan juonitteluista. Kauneutta oli yllin kyllin, mutta sielun tila oli mustaa kuin terva ja ilkeyttä ja pahoja tekoja oli riittämiin.

"Jos tällainen toistuu, saat etsiä uuden palveluspaikan."

Ilkeämielisiä ihmisiä löytyi kirjasta lisääkin, sillä vapaaherran palvelija, nimeltään Haken,  oli kopea ja kuvitteli itsestään liikoja. Haken oli sitä mieltä, että Kerttuli oli noitanainen, joka oli taikonut vapaaherran tahtoonsa. Haken himoitsi itse Kerttulia ja oli valmis jopa menemään vihille Kerttulin kanssa.

"Teidän Majesteettinne on viisas ja armollinen"

Hämeen linnaan saapui myös valtakunnan nuori kuningas Kustaa II Aadolf. Kuninkaalla oli vapaaherralle uusi tehtävä. Tehtävä vaati poistumista Hämeen linnasta kohti Turkua. Sydämet olivat syrjällään molemmilla, sekä Kerttulilla että Karlilla, kun edessä oli raastava ero. Karl ei voinut jättää edes hyvästejä rakastetulleen, sillä Kerttuli oli pysytellyt viimeiset ajat piilossa. 

Ulla ja Marko Susimetsän Hämeen linnan Kerttuli havisutteli historiaa ja rakkautta niin, että linnan kummituskin heräsi vaeltamaan ja kertomaan mielipiteensä.

 

U.M. Susimetsä, Hämeen linnan Kerttuli

Karisto 2025

s. 440

Historiaa ja romantiikkaa 

1600-luku

Hämeen linna

 

Eeva Kilpi: Tamara #klassikkohaaste 21

 

En kysy enää nykyisin Tamaralta ketä hän menee tapaamaan. Hän kertoo kyllä kysymättäkin. Tuskin maltan odottaa hänen paluutaan.

Eeva Kilven (1928-) Tamara on 21. Klassikkohaasteeseen lukemani kirja. Haasteen tavoitteena on lukea jo vanhempaa kirjallisuutta, ja sitä Tamara on, sillä se on julkaistu vuonna 1972 ts. 53 vuotta sitten. Tamara on klassikko aihepiirinsä vuoksi, sillä siinä käsitellään naisen seksuaalisuutta, jonka uskoisin vielä 1970-luvun alussa olleen häveliästä ja peiteltyä. Tamara nosti kaikki naisten tabut selvästi ja häpeämättömästi pöydälle.

Minulla on vaikea olo, sanoi Tamara. - Koko verenkiertoni on keskittynyt lantioon, en voi ajatella, ja katso nyt: vatsani on kuin puhallettu rakko. Ja erityisen vaikeata on jos samaan aikaan on kuutamo ja tuulee, niin kuin nyt.

Tamaran päähenkilöt olivat huonojalkainen minäkertoja ja hänen  hyvä sydänystävänsä Tamara. He viihtyvät toistensa seurassa, mutta Tamara tarvitsi enemmän kuin mitä minäkertojalla oli tarjottavana. Tamara tarvitsi seksiä. Hän tarvitsi seksiä myös kuukautisten aikana. Yllä oleva teksti kertoi hyvin omistakin mietteistäni kuukautisten aikana. Inhosin yli kaiken kuukautisia, olin kipeä ja ajatukseni olivat sekaisin. Hormonit jylläsivät tuhatta ja sataa. 

- Että pitääkin takertua juuri sellaiseen, verryttelijään, koirahulluun, mehiläisiäkin sillä kuulemma on maalla. Kaikki muu sitä kyllä kiinnostaa. Kun joku sanoisi siitä edes jotain pahaa.

- Jospa se on impotentti, minä sanoin, valmiina pettymään minäkin. 

Tamaran seurassa viihdyttiin ja kiihdyttiin. Tamara kertoi sydänystävälleen yleensä kaiken miehistään, joita tapaili. Yksi mies oli kuitenkin sellainen, johon Tamara rakastui. Siitä voit sitten lähemmin lukea kirjan sivuilta. Luvassa on runsain mitoin puhetta seksuaalisuudesta, seksistä ja naiselämästä miehen silmin katsottuna. Väliin huumoria ja hulvatonta puhetta, väliin surkeutta ja kurjaa oloa. Uskon kuitenkin, että Tamara vie ja lukijat vikisee.

Eeva Kilven Tamara on kuvaus rakkaudesta ja sen kaipuusta.

 

Eeva Kilpi, Tamara

Wsoy 2024

s. 316

Ensim. julkaisu 1972 

21. Klassikkohaasteen vetäjänä toimii Marika Oksan hyllyltä-kirjablogista. Kiitos haasteesta Marika.

Klassikkohaasteesta on muodostunut jo 10-vuotinen perinne. Joka vuosi tammikuussa ja heinäkuussa kirjojen lukijat ja kuuntelijat voivat osallistua kyseiseen lukuhaasteeseen lukemalla valitsemansa klassikkokirjan. 

 

Klassikkohaasteisiin lukemani kirjat:

1. Émile Zola: Nana

2. Veijo Meri: Manillaköysi

3. Maria Jotuni: Huojuva talo

4. Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa

5. Aila Meriluoto: Peter-Peter

6. Annikki Kariniemi: Erään avioliiton anatomia

7. Ken Keysey: Yksi lensi yli käenpesän

8. Timo K. Mukka: Tabu

9. Hannu Salama: Juhannustanssit

10. D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja

11. Lasse Sinkkonen: Solveigin laulu

12. Anja Kauranen: Sonja O kävi täällä

13. Juhani Aho: Rautatie

14. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan 

15. Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys 

16. Anni Blomqvist: Maija

17. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

18. Anne Brontë: Agnes kotiopettajatar 

19. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu 

20. Mary Shelley: Frankenstein

21. Eeva Kilpi: Tamara 

 

Claire Douglas: Salaisuus talossa nro 9

 

"Se näyttää kädeltä..."

Brittikirjailija Claire Douglasin dekkari Salaisuus talossa nro 9 kertoi vanhan talon menneisyyden mysteereistä, jotka olivat tapahtuneet ennen nykyisten asukkaiden syntymää. Saffy ja Tom olivat muuttaneet isoäidin taloon pieneen englantilaiskylään. Kesken remontin puutarhasta nousi esille kahden ihmisen jäänteet. Mitä olikaan tapahtunut kymmeniä vuosia sitten? Dementoitunut isoäiti asui hoivakodissa, eikä hänen puheisiinsa voinut luottaa.

Hän muistaa. Hän muistaa, kuinka makasi sängyssä tässä samassa huoneessa ja etsi tapetin ruusunnupuista naamoja. Lorna katsoo tytärtään. "Uskon, että tämä oli silloin minun huoneeni."

Saffyn äiti Lorna tuli tyttärensä seuraksi, kun kuuli mitä talon puutarhasta oli löytynyt. Lorna ei ollut tiennyt, että hän oli asunut talossa, sillä isoäiti ei ollut puhunut siitä mitään. Isoäiti ei ollut ylipäätään kertonut omistamastaan talosta halaistua sanaa. Vasta kun hän joutui hoitokotiin, kävi ilmi, että hänellä oli talo, joka oli ollut aina vuokralla.

Jouluaatto, 1979

Kylä ei ole koskaan näyttänyt kauniimmalta kuin sinä iltana, jona tapasin ensi kerran Daphne Hartallin.

Kirjan tarinassa kerrotaan sekä 70-80-luvun tapahtumista että nykyisyyden elämästä talossa nro 9. Tarina kertoi kahdesta nuoresta naisesta, jotka asuivat yhdessä talossa nro 9. Jotakin mysteeristä tapahtui heidän välillään. Salaisuudet pysyivät pitkään haudattuina. Kun ne tulivat esille puutarhan syvyydestä, oli selvää, että jotain ikävää oli tapahtunut isoäidin elämässä. 

Claire Douglasin dekkarista Salaisuus talossa nro 9 nousi esille selittämättömiä arvoituksia.

 

Claire Douglas, Salaisuus talossa nro 9

Suom. Heli Naski

Publiva 2025

s. 419

The Couple at No. 9 2021

Dekkari

Queer

Joona Keskitalo: Tunturi, joka ulvoi

 

- Varoittivat sinusta siellä baarissa, mies vastaa. - Olet kuulemma miestennielijä.

Joona Keskitalon dekkari Tunturi, joka ulvoi on kolmas osa hulvattomassa ja mustaa huumoria tulvivassa Takamailla -dekkarisarjassa. Sarjan kirjoissa henkilöt ottavat rikosten tutkimiset ja tuomiot omiin kätösiinsä.  

Tällä kertaa päähenkilönä oli muoniolainen Janita Torppari, jonka elämänhallintataidot olivat pahasti sekaisin.  Hän oli tottunut elämään ja varsinkin juhlimaan muiden kustannuksella. Velkaa oli vaikka muille jakaa. Janita ei pelännyt velkaantumista eikä huijaamista. Tällä kertaa hän huijasi homeisella talollaan erästä helsinkiläistä miestä. Mies halusi teettää kuntotarkastuksen talossa, ennen ostopäätöstä. Ja siitä se soppa syntyikin.

- Olisin varmasti miljonääri, jos tarttuisin näihin tarjouksiin. Mutta ei kiitos. Homeet ovat vakava juttu, ja sitä paitsi minusta on hauska seurata sivusta, kun ihmiset käyvät toistensa kurkkuun kiinni.

Janita yritti vaikka mitä, että kuntotarkastaja olisi valehdellut hometalon puhtaaksi. Sitten sattui vahinko, ja tarkastaja kuoli. Siitä syntyi jälleen kaikenlaista juonenkoukkua. Kuntotarkastaja sattui kaiken lisäksi olemaan erään paikallisen pahamaineisen ja väkivaltaisen rikollissuvun jäsen. Rikollissuku alkoi kysellä kadonneen jäsenensä perään, pyssyjen kera. 

Nyt olisi Janitalla ollut tuliset paikat, mutta aina hän selvisi kiperistäkin paikoista, sillä hän sai naapurin äkäisestä miehestä lopulta ystävän tapaisen. Odd Moe auttoi Janitaa tosi paljon. Ikävä kyllä hän joutui itse rikollissuvun kanssa tekemisiin moneksi vuodeksi.

Janita seisoo kapealla kaistaleella violetin auringonlaskun ja punaisen liekkimeren välissä. Hän kääntää selkänsä liekeille ja ottaa auringon vastaan.

Loppu hyvin, kaikki hyvin ja tietysti Janitan seikkailuista julkaistiin kirjoja ja elokuvaurakin oli mahdollinen. Joona Keskitalon Tunturi, joka ulvoi dekkarin hulvatonta menoa oli hauska seurata.  Suosittelen.

 

Joona Keskitalo, Tunturi, joka ulvoi *****

Bazar 2025

s. 320

Dekkari

Muonio

Takamailla-sarjan 3. osa

 

Keskitalo Joona: Saari, joka repesi 

 

Keskitalo Joona: Suo, joka upposi 

 

Keskitalo Joona: Tunturi, joka ulvoi

 

Kristiina Vuori: Pihlajanmarjat #naistenviikko

 

Juhlapyhiä edeltävänä viikonloppuna Strömmerin Paperin & Liittimen väki nousisi linja-autoon ja huristaisi rajan ylitse suureen ja mystiseen Neuvostoliittoon.

Kristiina Vuoren humoristinen teos Pihlajanmarjat kertoi päähenkilönsä Jaanan ja hänen työkavereidensa matkasta Neuvostoliittoon keväällä 1990. Kirjassa käytiin Viipurissa ja Leningradissa. Matkalla juhlittiin ankarasti ja tehtiin kaikenlaisia virhearvioita, mitä nyt vodkan ja muiden juomien ansiosta voitiinkin tehdä. Myös seurustelusuhteet kokivat muutoksia, mutta oliko se sitten hyvä vai huono asia sensuellin Jaanan elämässä, sen voit lukea käymällä tämän remusakin seurassa naapurimaassa ns. rentoutumassa.

Simo ja minä käyttäydyimme sivistyneesti, joimme kahvimme ja pureskelimme pienet pyöreät näkkärimme jäätävän kohteliaina kuin brittiaristokraatit, jotka olivat päätyneet emännöimään hiilikaivoslaisten teekutsuja.

Jaanan kämppäkaveri Simo hankkiutui hänelle aveciksi Strömmerin & Liittimen kevätmatkalle. Simo oli ammatiltaan poliisi, mutta Jaana toivoi, että Simo olisi mukana kaveripohjalta eikä työasioissa. Niistäkin voit lukea lähemmin kirjan sivuilta. Kaikenlaista epämääräistä ja hämäräperäistä kuitenkin tapahtui matkan aikana esim. paikallinen poliisi ryhtyi sangen tuttavalliseksi jossakin vaiheessa, mutta oli hänestä apuakin.

Hengitin syvään rauhoittuakseni. Kaikki okei. Tai olisi sitten, kun pääsisimme takaisin hotelliin. Ilman kärähtäneitä kampauksia tai uuteen uskoon kolaroitua autoa.

Reissussa rähjääntyy aina, mutta etupäässä hauskaa oli tälläkin porukalla. Muistan kun vanhempani tekivät pari linja-automatkaa naapurimaahan ja Tallinnaan joskus 70-luvulla, niin jotain siellä oli aina sattunut. Äiti vei innokkaasti mukanaan sukkahousuja ja vaihtoi niitä rupliin. Se oli sitä aikaa, että naapurimaassa säännösteltiin kaikkea. Tuo aikakausi tuli hyvin mieleeni kirjan sivuilta.

Kristiina Vuoren Pihlajanmarjat on julkaistu vuonna 2014 Me Naisissa jatkokertomuksena nimeltään Venäläinen rapsodia. Minusta alkuperäinen nimi olisi sopinut hyvin kirjallekin nimeksi. Pihlajanmarjat liittyvät enemmänkin syksyyn, enkä minä löytänyt yhteyttä niihin tarinan vaiheissa, vain alkulehti viittasi niihin. Kirjan viikonloppumatka tehtiin keväällä. Mutta kirjan sivuilla oli eloa, iloa ja sattumuksia huumoria unohtamatta. Selvää kesänäytelmämateriaalia.

 

Kristiina Vuori, Pihlajanmarjat

Tammi 2025

s. 239

1990

Viipuri ja Leningrad

Matkakirja

Feelgood 

Laura Wathén: Ai se olikin ADHD

 

Oletko koskaan miettinyt, voisiko sinulla olla adhd?

Yllä olevan kysymykseen saat vastauksen, kun luet Laura Wathénin tietokirjan Ai se olikin ADHD. Laura Wathén on sosiologi ja hänellä itsellään on adhd, joten et tule lukemaan tyypillistä tietokirjaa, vaan pääset mukaan adhd-maailmaan. Voin luvata, että stereotypiat tippuvat kirjan tekstin mukana pois. 

Kun olet tavannut yhden adhd-ihmisen, olet tavannut vain yhden adhd-ihmisen.

Jokainen adhd-ihminen on erilainen. Piirteet, erilaiset haasteet ja voimavarat käydään kirjassa tarkkaan läpi, ja samalla Laura Wathén kertoi itsestään. Kiinnostuin lukemaan tämän kirjan, koska lapsellani todettiin  aikuisiän adhd. Kiinnosti tietää enemmän ADHD:stä, joka aina on liitetty häirikköpoikiin ja vankeihin. 

Olen todella kiitollinen Laura Wathénille, että hän kertoi kirjassa avoimesti adhd-diagnoosistaan, jonka hänkin sai vasta aikuisena. Lapseni ollessa lapsi, pidin häntä energisenä, luovana, liikunnallisena, eläinrakkaana ja älykkäänä. Olen edelleen sitä mieltä, että hän on energinen, luova, liikunnallinen, eläinrakas ja älykäs, ja olen ajatellut, että hän pärjää aina hyvin. Kirjasta nousi esille, mitkä ovat adhd-henkilöiden oppimat keinot selviytyä normimaailmassa, sillä eivät hekään kaikkea jaksa, ja silloin tunteet voivat nousta esille voimakkaasti, jos siihen ei ole opittu apukeinoja.

Laura Wathénin tietoteos Ai se olikin ADHD nosti esille paljon puhutun diagnoosin. Mutta onko se diagnoosi edelleen alidiagnosoitu?

 

Laura Wathén, Ai se olikin ADHD *****

Into 2025

s. 341 + lähteitä + hakemisto

Tietokirja 

ADHD 

Noora Vallinkoski: Miten meistä tuli ihmisiä

 

Tiia tulee kahden päivän päästä. Silloin kun minä pyysin ei kelvannut mutta kun itse sai päähänsä niin tulee.

Noora Vallinkosken kolmas teos on nimeltään Miten meistä tuli ihmisiä. Kirjassa oli kolme päähenkilöä: Monni, Tiia ja Petteri. Monni asui vuokraamassaan vanhassa talossa, johon nuori Petteri oli tuotu asumaan. Tiia oli Monnin Tanskassa asuva siskontyttö, joka ei halunnut olla vanhempiensa kanssa tekemisissä, ei ollut koskaan halunnut olla.

Vallinkosken esikoisteos Perno Mega City kertoi 80-90-lukulaisesta turkulaisesta lähiöstä, Pernosta ja kerrostalossa asuvasta perheestä, jonka äidillä oli pahenevat mielenterveysongelmat. Työläisperheen elämä tuli selkeästi esille, samoin se, miten ongelmallista mielenterveys voi olla ja miten se voi vaikuttaa läheisiin.

Ensimmäinen vaikea kirja, jonka sain käsiini, oli Allun ja Lisbetin kirjahyllyssä Guinnesin ennätyskirjojen välissä pölyttynyt Lajien synty. Olin yksitoistavuotias.

Miten meistä tuli ihmisiä kertoi puolestaan mm. sijaishuollon ongelmista. Petterin isä oli joutunut vankilaan ja äiti kuollut hänen ollessaan 5-vuotias. Petterin kohtalona oli sitten sijaisperhe, joka ei vaikuttanut luotettavalta paikalta. Lopulta hän pääsi asumaan kummitätinsä Monnin luokse. 

Kun Tiia täytti kaksikymmentäkaksi kysyin aikooko hän paistaa hampurilaisia loppuelämänsä vaikka hänestä olisi vankilanjohtajaksi. Sillä tahdonvoimalla pistäisi kuriin koko selliosaston. Totta puhuakseni olin huolissani.

Monni kannusti Tiia opiskelemaan. Kun Tiia tapasi Ollin, he rakastuivat ja aloittivat yhdessä yliopisto-opinnot. Sen jälkeen he olivat kiertäneet maailmalla töissä. Nyt nelikymppisinä heistä oli tulossa vanhemmat.

Noora Vallinkoski kertoi Miten meistä tuli ihmisiä teoksessaan kolmen ihmisen erilaiset elämänkerrat. Tiia oli näistä kolmesta henkilö, joka oli päässyt eroon köyhyydestä ja työläisyydestä opiskelunsa ansiosta. Tosin hän oli valmistuttuaan kokenut myös työttömyyttä.

Monni eli Moona-Liisa oli ollut eläkkeelle asti tehdastyöläinen, samoin Tiian vanhemmat. Tulot olivat niukat, mutta menotkaan eivät olleet suuria. Kaikesta säästettiin. Petteri oli auttanut teknisissä asioissa, joten Monni oli ihastunut tekstiviestejä lähettelevään henkilöön. Vaikka ei ymmärretty toistensa kieliä, ymmärrettiin jotain.

Noora Vallinkosken Miten meistä tuli ihmisiä pureutui yhteiskunnallisesti vähempiosaisten ongelmiin. Monni oli pienituloinen eläkeläinen ja Petteri työelämästä ja koulutuksesta syrjäytynyt nuori. Yllättäen älylaitteet toivat muun elämän lähettyville, jopa ihastumiset, kun he selvästi olisivat tarvinneet apua päivittäisissä elämänhallintaongelmissa. 

Noora Vallinkosken Miten meistä tuli ihmisiä  nosti esille eriarvoisuuden ja rakkauden kipeitä kysymyksiä.

 

Noora Vallinkoski, Miten meistä tuli ihmisiä *****

Atena 2025

s. 238

 

Noora Vallinkoski: Perno Mega City

Sofia Tawast & Riikka Leinonen: Suuri valhe vammaisuudesta

 

Klassinen tapa herättää kiinnostusta vammaisuutta kohtaan on pointata, että kuka tahansa voi liittyä tähän vähemmistöön koska vain.

Sofia Tawastin ja Riikka Leinosen teos Suuri valhe vammaisuudesta kiinnosti kovasti jo ennen kuin se sai Finlandia-palkinnon vuonna 2024. Teoksella on vetävä nimi, joka herättää uteliaisuutta. Itsekin olen ollut väliaikaisesti vammainen polvileikkauksen jälkeen, jolloin huomasin kiroillen, miten missään ei ajateltu vammaisia mm. baareissa ja kahviloissa vessat olivat jossakin kellareissa, jonne ei pompittu yhdellä jalalla. Enkä päässyt busseihin pomppimalla. Pyöräily ei tietenkään onnistunut. Kadut olivat päällystetty kivikuutioilla, joilla kävely teki aivan sairaan kipeää. Olin kipeä ja kiukkuinen. Maailma oli tehty muille kuin vammaisille.

Ulospäin identiteetti näkyy esimerkiksi siinä, miten ihmiset tahtovat itseään kutsuttavan. Joku sanoo nimenomaan olevansa liikuntavammainen, toinen inva, kolmas pyörätuolin käyttäjä tai pyöristyyppi. Joku käyttää sekaisin näitä kaikkia kuvailevia sanoja. Yksilötasolla ihmisen on saatava itse päättää, onko hänen kohdallaan olennaista puhua vammaisuudesta vai ei.

Poikani on lievästi cp-vammainen. Hän syntyi kaksosveljensä kanssa kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa, ja sai synnytyksen jälkeen hapenpuutteen vuoksi aivoihin muutoksen, joka aiheutti alaraajojen jäykkyyden. Lääkäreiden puhe alkuun, että poikani ei tule koskaan liikkumaan, tuntuu oudolta, kun poikani on kirjoittanut ylioppilaaksi ja valmistunut ammattikorkeasta ja käy töissä, maksaa veronsa ja laskunsa itse, harrastaa ja hänellä on laaja kaveripiiri. Lääkärit eivät aina ole oikeassa ja heidän puheensa voisivat olla kannustavampia.

Lapsuudessa poikani tarvitsi jumppaa, ja jalkoja leikattiin pari kertaa. Jumppaa ja hierontaa hän tarvitsisi mielestäni edelleen, mutta  hän päättää, aikuinen mies, itse tuen tarpeistaan. Ainoa kurja asia hänestä oli, kun hän ei päässyt armeijaan veljensä tapaan. Asiasta oli puhuttu pitkään, mutta silti se oli suuri kolaus poikani itsetunnolle. Armeijan lääkäri oli sanonut hienosti, että kunto hänellä oli varmasti paljon parempi kuin monella armeijan käyneellä. Työmatkat sujuvat joustavasti kävellen ja pyöräillen, mikä pitää hyvää kuntoa yllä.

Vammainen-sanaa ei siis tarvitse pelätä tai varoa silloin, kun sillä viitataan ihmisryhmään. Sen sijaan jos sanaa viljelee arkikielessä muissa yhteyksissä, se on loukkaavaa: vammainen ei nimittäin ole adjektiivi, joka merkitsee jotain negatiivista, huonoa, rikkinäistä tai ärsyttävää. Ei siis ole asiallista kuvailla, että jokin tilanne, esine tai mielipide on vammainen.

Poikani on käynyt tavallisen päiväkodin, koulun, lukion, ammattikorkean jne. Toivoin tietysti, että hän välttäisi kiusaamisen, mutta hän oli sopiva kohde, hänessä oli jotain erilaista kuin muissa lapsissa. Kun kiusaajien omat vanhemmat ja opettajat eivät puuttuneet asiaan, minä puutuin ja puhuin kiusaajille niin monet kerrat, että he lopettivat kiusaamisen ja pyysivät anteeksi.

Ikävämpi oli sitten eräs opettaja, joka otti poikani kohteekseen. Opettajan mielestä poikani häiriköi, kun kaatuili ja pudotti tavaroita. Kun puhuin opettajan kanssa, hän muutti käytöstään, mutta opettajan kohtelusta jäi pojalleni ikävät muistot. Oliko opettajan käytös ableismia vai mitä, mutta se oli mielestäni todella huonoa käytöstä aikuiselta ihmiseltä lastani kohtaan.

Sosiaalisessa mediassa ableismia käytetään välillä synonyyminä vammaisvihalle, mutta tarkemmin ottaen ableismi tuottaa syrjintää ja vammaisvihaa. Vammaisviha taas voi ilmetä vihapuheena, uhkailuna, väkivaltana tai yhteisön ulkopuolelle jättämisenä. Se on ableismin seuraus samalla tavalla kuin naisviha on seksimin seuraus.

Ableismi oli itselleni uusi sana ja sen merkitystä jään varmasti pohtimaan pitemmäksi aikaa. Kirjassa on paljon pohdittavaa ja se herätti mielessäni paljon muistoja lapseni lapsuudesta ja omista kokemuksistani, kun yhtäkkiä sain kokea olevani yhteiskunnan ulkopuolinen polvivammani perusteella.

 Myöhemmin olen onnistunut olemaan käsivammainen, kun olen murtanut molemmat ranteeni, eri kerroilla tosin. Moni vammautuu onnettomuuksissa jopa loppuiäkseen ts. vammautuminen voi tulla kenelle tahansa.

Yhteiskuntaa ei ole rakennettu kaikille sopivaksi. Ihmettelen kyllä suuresti, että mikä siinä on niin vaikeaa? Aloitetaan ajatusmaailman muutoksilla ja jatketaan esteettömyydellä. Yhteiskuntaa pitäisi rakentaa ja kehittää yhdessä eikä rajoittaen vammaisia sen ulkopuolelle.

Sofia Tawastin ja Riikka Leinosen Suuri valhe vammaisuudesta sisältää paljon asiaa vammaisuudesta, jota  he ovat keventäneet omilla kokemuksillaan vammaisuudesta, sillä Riikka on cp-vammainen ja Sofian lapsi on vammainen. Valtavan suuret kiitokset tästä aivan mahtavan upeasta teoksesta. Kiitos tulee suoraan sydämestäni 💖.

 

Sofia Tawast & Riikka Leinonen, Suuri valhe vammaisuudesta *****  

Tammi 2024

s. 372 + Kiitokset + Lähteet 25 s.

Tietokirja

Vammaisuus

Finlandia-tietokirjallisuuspalkinto 2024 

Kati Routa: Kuollut karkuteillä

 

Maanantai 2. kesäkuuta

Aurinko loimotti matalalla joen yllä. Rosi Tikkuri nousi naapurin kissa sylissään korkealle kummulle ja pysähtyi katsomaan näkymää. Suippohuippuisen Riekkotunturin takaa Viskujoki kiemurteli alas kohti samannimistä järveä. Kilometrien päässä Viskujärven laidalla avautui laaja neva, Märkäjänkä. Se oli pienen itälappilaisen Ristauksen kunnan viimeinen kunnon satoa tuottava hillajänkä. 

Kati Roudan dekkari Kuollut karkuteillä aloitti uuden sarjan, jonka päähenkilö oli ex-poliisi Rosi Tikkuri. Yllä olevassa lainauksessa Rosi oli matkalla naapuriin, sillä naapurin Sirkka-kissa oli  tullut hänen luokseen. Kun Rosi pääsi perille naapurinsa luokse, hän huomasi naapurin makaavan elottomana. 

Koska kännykkä ei löytänyt kenttää, Rosi lähti etsimään sitä, jotta saisi virkaa tekevän poliisin paikalle. Sillä aikaa kuollut naapuri oli kadonnut. Kirjassa siis etsitään kuollutta naapuria ja samalla hänen murhaajaansa. Tosin paikallinen poliisi Oitamo ei uskonut kumpaankaan, ja sitten kun uskoi, oli varma, että Rosi oli murhaaja.

Kuka puhui? Lilja havahtui torkuiltaan. Hän oli kuullut sanat kirkkaasti, muttei nähnyt ketään. Sitten hän arvasi. Joku tuttava yritti tulla häntä tapaamaan henkien maailmasta. Lilja sai mielikuvan vanhemmasta miehestä 70-luvun poliisiunivormussa.

Rosi sai tutkimusavuksi naapurinsa Tampereelta. Lilja oli jo eläkkeellä ja matkasi Lappiin Rosin jo kuolleiden isän, isoisän ja isoäidin pyynnöstä. Hengillä oli syvä huoli Rosista, sillä murhaaja oli liian lähellä häntä.

Häivy tai kuole. Se on jänkähäisen kosto.

Rosi teki siivousalan sijaisuuksia Pyhän hetteen majatalossa. Omistaja oli saanut ikäviä uhkakirjeitä, ja pyysi Rosia selvittämään, kuka niitä toi postilaatikkoon. Rosi oli varma, että joku kyläläinen oli suuttunut, kun omistaja oli aidannut tien, joka oli mennyt hillasuolle. Sen sai auki vain maksua vastaan, vaikka majatalo ei edes omistanut kyseistä tietä, saatikka hedettä. Kyläläisillä oli varmaa tietoa siitä, että heteessä asui jänkähäinen. Kylälle oli muodostunut perinneryhmä, joka vaali muinaisjänkäläisiä.

"Poliisi on vakuuttunut siitä, että sinä tapoit sen rääpäleen. Mutta arvaa mitä, Tikkuri? Sinä teet nyt itsemurhan. Et kestä syyllisyyttä ja lopetat itsesi. Hyvästi." 

Olipa mukavaa vierailla Ristauksen kylässä Rosi Tikkurin vieraana Kati Roudan Kuollut karkuteillä dekkarissa. Kirjalla on erittäin hyvä dekkarinimi, ja sen voin kertoa, että kyllä se Rosi löysi sen kuolleen naapurinsa. Kirjassa muistettiin syödä paikallisia ruokia rieskan kera ja juoda kahvia tortun elikkä kampanisun kanssa. Välillä ihailtiin Lapin luontoa. Ja Sirkka-kissallekin löytyi uusi hyvä hoitopaikka.

Kati Roudan Kuollut karkuteillä aloitti Kalman kaira-dekkarisarjan napakasti ja huumoria unohtamatta Lapin upeissa maisemissa. 

 

Kati Routa, Kuollut karkuteillä *****

Into 2025

s. 318

Dekkari

Kalman kaira-sarjan 1. osa 

 

Sofie Sarenbrant ja Carina Bergfeldt: Syntymäpäivä

 

 

Jos kohtalo olisi halunnut toisin, syntymäpäivä olisi ollut aivan täydellinen.

Sofie Sarenbrantin ja Carina Bergfeldtin jännityskirjassa nimeltään Syntymäpäivä oli 7-vuotiaan Samuelin syntymäpäivä. Frida-äiti oli tullut asunnoltaan Ted-isän ja Pernillan luokse viettämään aamuhetkeä onnitellen ja jakaen lahjoja Samuelille, ja jakaen samalla kaiken somemaailman kanssa, olihan hän suosittu julkisuuden henkilö. 

Erosta oli jo vuosi, mutta se oli ollut raastavaa aikaa kaikille neljälle, ja oli edelleen. Pernilla oli jo seitsemännellä kuulla raskaana, mutta hänkin jaksoi riidellä. Itse asiassa Ted ja Pernilla olivat riidelleet ja huutaneet koko edellisen illan. Kenestäpä muusta kuin Fridasta. Aamu valkeni kauheana, kun syntymäpäiväsankari oli kadonnut.

Aika seisahtuu, kun he tuijottavat Samuelin Epipeniä, joka Samuelin täytyy pitää aina mukana anafylaktisen sokin varalta. Adrenaalikynä pelastaa hänen henkensä. Ilman sitä hän voi kuolla.

Samuelia ei löytynyt mistään ja lopulta vanhempien piti tehdä ilmoitus hätänumeroon. Pian poliisit saapuivat ja sen jälkeen saapuivat rikospoliisit. Etsintää oli laajennettava. Koska Frida postitti kaiken somemaailmaan, pian ihmisiä tulvi joka paikassa, samoin toimittajia. Missing people tuli mukaan etsintään. 

Tämä on ensimmäinen tapaamisemme, ja olen kärsivällinen.

Kirjan syyllinen oli aika erikoinen tyyppi. Yhdestä asiasta olen syyllisen kanssa samaa mieltä: miksikähän naiset kestävät miehiltään melkein mitä vaan. Samuel ei ollut hänen haluamansa pääkohde, mutta Samuelin avulla hän sai haluamansa, ainakin joksikin aikaa. Mustasukkainen Pernilla oli aika outo naisihminen, ja jatkossakin hän voi aiheuttaa ikävä juttuja, luulisin. Kyseessä on siis uuden Frida von Engen-sarjan ensimmäinen jännityskirja. Julkisuutta, vaurautta ja rikoksia tiedossa jatkossakin. Saapa nähdä minkälaisista hankaluuksista Frida löytää itsensä seuraavassa sarjan kirjassa. Syntymäpäivä oli jokaisen vanhemman kauhukirja - kadonneen lapsen etsintä.

 

Sofie Sarenbrant ja Carina Bergfeldt, Syntymäpäivä

Suom. Helene Bützov

Wsoy 2025

s. 446

Födelsedagen 2023

Frida von Engen-sarjan 1. osa

Jännityskirja 

Valérie Perrin: Sunnuntain unohdetut

 

Nimeni on Justine Neige. Olen kaksikymmentäyksivuotias. Viimeiset kolme vuotta olen ollut töissä Hortensia-vanhainkodissa lähihoitajana.

Ranskalaisen Valérie Perrinin Sunnuntain unohdetut kertoi Justinesta, joka rakasti hoidokkiensa tarinoita. Niitä hän kirjoitti ylös vihkoihinsa. Eräs rakkaimmista vanhuksista oli Héléne, joka oli jo yli yhdeksänkymmenen. Justine otti kaikkien vanhusten kuoleman raskaasti, niin myös lopulta Hélénen. Sunnuntain unohdetut kertoi siis, sekä Justinen oman, että Hélénen elämäntarinat. Yllätyt ja ihastut varmasti kirjan tunteellisista tarinoista, niin minäkin.

Jaan elämäni kolmeen osaan: päivisin teen hoitotyötä, iltaisin tulkkaan vanhusten ääniä ja lauantai-iltaisin käyn tanssimassa löytääkseni uudelleen huolettomuuden, jonka kadotin vuonna 1996 aikuisten takia. 

Justinen elämään kuului sureminen ja hän eli surevien läheistensä kanssa. Oikeassa elämässä toivoisin, että omaiset saisivat terapiaa, kun kuolema vie suuren joukon läheisistä esim. liikenneonnettomuudessa. Omien lasten tai vanhempien menettäminen on julmaa ja siitä voi seurata mielenterveysongelmia.

Kun aloitin työt Hortensiakodissa, sain kuulla, että Héléne viettää päivänsä hiekkarannalla päivänvarjon alla. Kun hän muutti taloon, katolle asettui lokki. 

Justine oli ihana päähenkilö. Oli todella kiinnostavaa seurata hänen toimintaansa lähihoitajana. Mielestäni kirjailija oli löytänyt hyvin sopivan henkilön auttamaan vanhuksia hoitokodissa. Myös vanhusten omaiset olivat samaa mieltä. Justine oli nuori ja kommellukset kuuluivat hänen elämäänsä. Kun hän päätti jotain, hän myös teki sen ja ajatteli vasta tekojensa jälkeen.

Entäs sitten kaunis Hélén, johon kaikki  ihastuivat ja rakastuivat. Hänen elämäntarinansa oli uskomaton. Héléne sai rakastaa ja sai vastarakkautta, kunnes tuli sota ja sekoitti kaiken. 

Valérie Perrinin esikoisteos Sunnuntain unohdetut sai Ranskassa 13 kirjallisuuspalkintoa. Se kertoo jotain tästä uskomattoman ihanasta kirjasta, joka on rakkautta ja muistoja tulvillaan.

 

Valérie Perrin, Sunnuntain unohdetut 💖💖💖💖💖

Suom. Saara Pääkkönen

Wsoy 2025

s. 310

Les oubliés du dimanche 2015

Ranska

Vanhustenhoito 

Feelgood

 

Valérie Perrin: Vettä kukille  💖💖💖💖💖

 

Eija Laine: Keisarinvihreä

 

Häntä hytisytti kuin kuumeessa. Mitä hänelle oli tapahtumassa? Kaarin hamusi puhelinta ja tönäisi samalla teekupin kumolleen. Vihreä neste maalasi pellavaan keväisen heinän.

Eija Laineen esikoisdekkari Keisarinvihreä vei mukanaan maalaismaisemiin ja uinuvan pikkukylän salaisuuksiin. Kaislan Kaarin-täti oli kuollut ja häneltä oli jäänyt pieni talo, jossa Kaisla oli vieraillut monet kerrat. Nyt hän oli päättänyt jättää pääkaupungin hulinat ja ex-miesystävänsä taakseen, ja muuttaa vuodeksi tätinsä taloon. Työpaikkakin löytyi vanhusten hoidosta. Kaiken piti olla hyvin, mutta ei ollutkaan.

Ruumiinavauksessa otetuista näytteistä löytyi viitteitä pitkäaikaisesta altistuksesta arseenille.

Kaisla sai kuulla, että täti ei ollutkaan kuollut luonnollista kuolemaa, vaan hän oli kuollut myrkytykseen. Kaivon vesi piti siis tutkia. Mistä arseenia lopulta löytyikään, oli yllättävää. Kaislalle oli luvassa muitakin yllätyksiä mm. vanhemmistaan ja lähisukulaisistaan. Keisarinvihreässä on siis yllätyksiä, salaisuuksia ja kaikenlaista muutakin tapahtumaa. Lisäksi Kaislan hoidokit järjestivät tämän tästä ongelmia.

Kemikaalista kehittyi hämmästyttävän tehokas ase Pariisin rottaongelmaan. Värin myyntinimi Suomessa sekä väriaineena että hyönteismyrkkynä oli keisarinvihreä.

Mitä ihmettä oikein tapahtuikaan pikkukylällä? Kaisla päätti selvittää ainakin arseeni-ongelman, sillä tädin Meirami-koira alkoi myös sairastella talossa. Kun Kaisla päätti vihdoinkin lähteä talosta evakkoon, Meirami ja hän itse tunsivat olonsa paljon paremmiksi. 

Eija Laineen Keisarinvihreä dekkarissa syvennyttiin maalaiskylän salaisuuksiin ja olihan niitä myös itse päähenkilölläkin. Keisarinvihreä on todella hyvä esikoisdekkari, jolle toivoisin kyllä jatkoa. Ihanaa, että kirjailija puuttui tekstillään vanhusten hoitoon ja/tai sen saatavuuteen. Hyvin ajankohtainen aihepiiri kaiken kaikkiaan. Suosittelen 💚.

Eija Laine, Keisarinvihreä *****

Wsoy 2025

s. 237

Dekkari

Vanhusten hoito

Arseeni 

Christian Rönnbacka: Henna Björk - Hydra

 

Ensimmäisenä lentävän dronen alle oli kiinnitetty selvästi näkyvä musta kapseli. Kiroten Henrik nosti Dronekillerin tähtäysasentoon, mutta myöhästyi, sillä dronet ylittivät vartiokopin kovaa vauhtia jatkaessaan kohti ydinvoimalaa.

Christian Rönnbackan dekkari Hydra on neljäs osa Henna Björk-sarjassa. Tällä kertaa Ruotsissa oli meneillään kaikenlaista härdelliä mm. dronet lensivät ydinvoimaloihin ja häiritsivät lentoliikennettä. Selvästi jonkin muun maan häirintää kaikilla tavoin, mutta mikä sen taka-ajatuksena oikein olikaan.

Väkisinkin Hennalle tuli mieleen, että näin laajaan vaikuttamiseen ei riittänyt enää kaksipäinen kotka, vaan siihen tarvittiin Hydraa, kreikkalaisesta mytologiasta tähän päivään värvättyä yhdeksänpäistä käärmettä, joka iski salakavalasti ja jatkuvasti.  

Supon agentin Henna Björkin työt jatkuivat siis Ruotsin puolella, sillä sieltä piti toimittaa eräs henkilö Suomen puolelle. Tuo henkilö oli vakooja, joka halusi vaihtaa puolta. Matka Ruotsissa muuttui piirileikiksi ja sitä se oli myös Suomen puolella. Oltiin siis tekemisissä inhottavan tyypin kanssa, jolla oli inhottavia yhteyksiä.

Saat valita. Luoti vai joki.

Hennalle ja hänen esimiehelleen Rautiaiselle oli luvassa kiperät paikat kirjan loppupuolella. Oli rämmittävä suolla ja uitava joessa. Luotejakin lenteli puolin ja toisin joen ylitse. Tilanteet vaihtuivat nopeasti, mutta Henna oli koulutettu agentti ja reagoi jopa ennakkoon. 

Kaikenlaisia kimurantteja tilanteita on luvassa lukijoille Christian Rönnbackan Hydran seurassa. 

 

Christian Rönnbacka, Henna Björk - Hydra

Bazar 2025

s. 349

Dekkari

Henna Björk-sarjan 4. osa

 

Rönnbacka Christian: Henna Björk: Isku

 

Rönnbacka Christian: Henna Björk: Jahti 

 

Rönnbacka Christian: Henna Björk: Koodi  

 

 

 

Ann Napolitano: Rakas Edward

 

"Eddie", Jordan sanoo, ja pojat vilkaisevat toisiaan. Veljekset osaavat lukea toisiaan vaivatta. Heidän vanhempansa hämmästyvät usein huomatessaan, että pojat ovat käyneet kokonaisen keskustelun ja tehneet päätöksen täysin sanattomasti. 

Yhdysvaltalaisen Ann Napolitanon uusin  suomennos Rakas Edward oli yhtä kiehtovan tunteellinen kuin hänen aiemmin suomennettu teoksensa Kaunokaisia.  

Rakas Edward teoksen päähenkilö oli 12-vuotias Edward, joka menetti lentokoneonnettomuudessa perheensä. Kirjan sivuilla tunteeni ottivat minut usein valtansa ja kyyneleeni valuivat poskilleni. Kirjassa seurattiin Edwardin elämää onnettomuuden jälkeen 18-vuotiaaksi asti, ja toisaalta siinä seurattiin kyseistä lentokonematkaa eri matkustajien näkökulmasta.

Koneen ikkunasta näkyvät Manhattanin teräväpiikkiset rakennukset, Vapaudenpatsaan kohotettu oikea käsivarsi ja joen yli kaartuva silta. Matkustajat liikehtivät istuimissaan etsien asentoa, joka olisi riittävän mukava kuuden tunnin lentoon.

Yllä olevasta lainauksesta huomaa, että lento lähti New Yorkista, jossa Edwardin perhe oli asunut. Perhe oli muuttamassa Los Angelesiin. Muuttotavarat menivät muuttoautoilla. Keskellä matkaa muuttoautot pysähtyivät, ja muuttomiehet kaivoivat tavaroiden keskeltä Edwardin pehmolelun ja toimittivat sen sairaalaan, jossa Edward oli loukkaantuneena, sillä Edward oli ainoa, joka selvisi hengissä kammottavasta onnettomuudesta.

Hän myös tietää - ehkä, ainakin osittain - miksi tuli tänne. Päästäkseen toisen lapsen seuraan, saadakseen tauon aikuisten tiiviistä silmälläpidosta ja huolestuneista katseista.

Yllä oleva lainaus on kirjan tunteellisimpia kohtauksia. Kirjasta on tehty tv-sarja nimeltään Dear Edward, ja toivon todella, että se nähtäisiin myös Suomessa. 

Edward muutti asumaan äitinsä siskon ja hänen miehensä luokse. Heillä ei ollut lapsia, mutta naapurissa asui saman ikäinen tyttö Shay. Shaysta ja Edwardista tuli hyvät ystävät. Ilman Shayta Edwardin elämä olisi ollut todella kurjaa ja masentunutta. Se oli sitäkin, mutta päivä päivältä, viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta Edwardin surullinen olo ja menetyksen tunteet paranivat ja saivat uusia muotoja. Rakastin tätä kirjaa.

Ann Napolitanon Rakas Edward kertoi sydäntäsärkevän tarinan pojasta, joka menetti perheensä. 

 

Ann Napolitano, Rakas Edward ***** 💖

Suom. Saara Kurkela

Wsoy 2025

s. 356

Dear Edward 2020

Lentokoneonnettomuus

Suru ja menetys 

 

Ann Napolitano: Kaunokaisia 

Juliana Hyrri: Päivänkakkarameri

 

Juliana Hyrrin sarjakuvaromaani Päivänkakkarameri kertoi lapsuudesta, johon kuului erilaisuuden tuntemuksia ja itsensä etsimistä eri kulttuurien joukossa. Juliana Hyrri kuvasi herkällä tavalla pienen lapsen pelkotiloja ja muita tunteita, jotka kasvoivat pelottavan suuriksi. Kirjasta nousi esille myös niitä ikävämpiä juttuja esim. kiusaamista.

 

Juliana Hyrri on taitava kuvataiteilija, ja kirjan sivuilla on sekä mustavalkoisia piirroksia että värikuvia. Kirjan hahmoissa on herkkyyttä ja tunteet näkyvät todella kauniisti ja sydämeen sattuvalla tavalla.

 

 

Ilmeisesti vanhemmat eivät ihan ymmärtäneet lapsensa itkuherkkyyttä ja pelkotiloja.

 

 

Toisaalta perhe halusi, että lapsi oppii hyvin suomen kielen ja toisaalta haluttiin, että myös syntymäkieli piti oppia hyvin.

 

 

Yllä oleva kuva on aivan kamala, kun ajattelee, miten lapsi pelkää kadottaneensa vanhempansa.

Olen aiemmin blogannut Juliana Hyrrin sarjakuvanovellikirjasta nimeltään Satakieli joka ei laulanut. Mielestäni Juliana Hyrri kuvaa lapsuuden mielenmaisemia, arkipäiviä ja koskettavia tapahtumia hyvin mieleenpainuvasti, herkästi ja runollisesti melkeinpä pelkästään kuvien voimalla. 

Juliana Hyrri, Päivänkakkarameri *****

Kuvitus Juliana Hyrri *****

Suuri Kurpitsa 2022

s.159

Sarjakuvakirja

 

Juliana Hyrri: Satakieli joka ei laulanut

 

Matt Haig: Mahdoton elämä

 

Olin ylösalaisin, kun päätin lähteä Ibizalle.

Englantilaisen Matt Haigin teoksen Mahdoton elämä tapahtumat sijoittuivat Ibizalle, espanjalaiselle saarelle, joka on erittäin tärkeä paikka kirjailijalle. Niin tärkeä, että Matt Haig on omistanut kirjan Ibizalle ja sen asukkaille. 

Kirjan päähenkilö, eläkkeelle jäänyt matematiikan opettaja Grace, sai perinnöksi talon, joka sijaitsi Ibizalla. Päätöksensä lähteä Ibizalle hän teki lopulta sairaalapediltään, jossa makasi suonikohjuleikkauksen jälkeen. Hyvin tavallinen leikkaus siinä iässä. Grace eli hyvin yksinäistä elämää kotonaan neljän seinän sisällä. Mies ja poika olivat kuolleet. Jokin tarkoitus tuolla Ibizalla oli varmasti hänelle.

Taloon verrattuna oma kotini Lincolnissa vaikutti varsinaiselta Hollywood-tason kartanolta. Ehkä juuri tämän takia Christina ei ollut testamentannut taloa kellekään oikeista ystävistään. He eivät halunneet sitä.

Olipas outo talo keskellä ei mitään. Kaikenlaista muutakin oudon yliluonnollista alkoi tapahtua Ibizalla. Miksi juuri Grace oli perinyt talon Christinalta, kun Christinan tytärkin oli vielä elossa ja asui Ibizalla. Lisäksi Christina oli puhunut Gracesta ystävilleen, joten ystävät tunnistivat hänet hyvin. Mutta he eivät tienneet missä, milloin ja mihin Christina oli kuollut. Siinäpä tehtävä, jonka Grace aikoi selvittää sen lisäksi, että tutustui Ibizan maisemiin ja turistikohteisiin.

Olin ollut saari. Mutta Christinan ja La Presencian aniosta olin nyt tajunnut, että saaria ei ollut olemassa. Jos sukeltaa tarpeeksi syvälle, kaikki on yhteydessä kaikkeen. Ibiza ja Lincoln ovat osia samasta maapallosta. 

Mikä se La Presencia olikaan, sen voit ottaa selville tästä ihanan ihmeellisestä ja mielikuvituksellisesta tarinasta, joka on kuin aikuisille kirjoitettu fantasiasatu, jossa hyvä kohtaa pahan, ja taistelu saarenvaltiaasta alkakoon.

 

Matt Haig, Mahdoton elämä *****

Suom. Sarianne Silvonen *****

Aula & Co 2025

s. 414

Ibiza

Fantasia

 

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään 

 

Matt Haig: Keskiyön kirjasto 

 

Matt Haig: Mahdoton elämä 

 

 

Camilla Grebe ja Carl-David Pärson: Vaihdokkaat

 

Toisinaan kun olin oikein keskittynyt johonkin, saatoin melkein unohtaa, mitä oli tapahtunut. Ja kun tietoisuus sitten tuli, se oli kuin nyrkinisku mahaan.

Minun tyttäreni oli kuollut. 

Nuori perhe muutti syrjäiseen taloon maalle Camilla Greben ja hänen poikansa Carl-David Pärsonin teoksessa Vaihdokkaat.  Marika ja Leo olivat menettäneet 6v. tyttärensä onnettomuudessa. Nuorempi tytär suri omalla tavallaan ja se näkyi hänen villissä käytöksessään. Pian perhe huomasi, että muutto oli ollut suuri virhe, ja ennen kuin he ehtivät paeta paikalta, tapahtui jotakin todella ikävää.

"Tervetuloa Sundbyhyn", siinä luki paksuin valkoisin versaalein. Sen alta luin: "Paikkakunta täynnä mahdottomuuksia." 

Alba oli saanut siirron pienemmälle pakkakunnalle poliisin työstään, koska hänellä oli vihanhallintaongelmia. Tuo pieni paikkakunta vaikutti oudon tutulta. Hän alkoi muistaa kaikenlaisia juttuja lapsuudestaan, mutta olivatko ne tosia.

Sundbyssä Alban työkaverina toimi Tore. Heidän oli tarkoitus tutkia vanhoja rikoksia menneisyydestä. Tarina muuttui päivä päivältä yhä oudommaksi. 

On olentoja, joiden pahuus ylittää ihmisen ymmärryksen.

Tulipa luettua todella outo tarina. Ehkä en ollut ihan oikeaa kohderyhmää tällaiselle tarinalle, jossa oli jokin mystinen pahuus, joka vaihtoi ihmisiä toisiinsa, ja piti heitä jossakin pimeässä ulottuvuudessaan. Tietysti loppuelämä, jos pääsi palaamaan sinne, oli täynnnä ikävyyksiä. Alba oli yksi vaihdokkaista. Hänestä voit lukea lisää kirjan sivuilta. Vaihdokkaat teoksessa oli trillerin ja kauhukertomuksen  aineksia todella pelottavalla tavalla.

 

Camilla Grebe ja Carl-David Pärson, Vaihdokkaat

Suom. Petri Stenman

Gummerus 2024

s. 432

Lånaren 2023

Trilleri + kauhu

Kaisu Tuokko: Valhe

 

Eevi otti kirjan uudestaan käteensä ja yritti vielä lukea uudestaan sen prologin. Hetken yrittämisen jälkeen hän antoi periksi ja laski kirjan yöpöydälle pinon päällimmäiseksi. Hän ei halunnut nyt lukea mitään ahdistavaa tai pelottavaa, ja sitä ruotsalaisdekkaristin uutuus olisi epäilemättä hänelle tarjonnut.

Kaisu Tuokon Kristiinankaupunkiin sijoittuva Valhe on kolmas osa Eevi Manner-dekkarisarjassa. Eevi oli äitiyslomalla toimittajan työstään, ja äitiyshormonit tekivät päivistä ailahtelevia. Olisi tehnyt mieli olla vain kaksin vauvan kanssa neljän seinän sisällä, mutta toimittajan mielikuvitus käsitteli aiheita, joita olisi kiva tutkia tarkemmin. Nuoruudenrakkaus oli aihe, jota Eevi olisi halunnut käsitellä syvemmin. Aihe nousi esille kirjasta, jota naisporukka käsitteli kirjapiirissä. Monella oli aiheesta omakohtaisia muistoja, niin Eevilläkin.

"Olisin vain halunnut kysyä häneltä hänen onnettomuudestaan ja siitä, miksei hän koskaan vastannut kihlattunsa Marian kirjeisiin."

Eevi erehtyi lähestymään erästä vanhempaa miestä juttuaiheesta, mutta joutuikin vaaralliseen tilanteeseen, josta joutui tekemään rikosilmoituksen komisario Mats Bergholmille, joka oli Eevin nuoruudenrakastettu. Mats ja Eevi haikailivat edelleen toisiaan. Edellisessä kirjassa tunteet kuumenivat, mutta nyt he pysyttelivät erossa. Saapa nähdä, miten heille käy seuraavassa kirjassa.

Heinäkuinen kesäpäivä ei  olisi voinut olla kauniimpi. Taivas hehkui syvän sinisenä, ja lämmin tuuli hyväili Eevin kyynelten raidoittamia kasvoja, kun hän käveli hitaasti kotiin päin. Tunteet myllersivät hänen sisällään, mutta joka askeleella hän haki voimaa itsestään.

Eevillä oli pieni Aava-tytär  ja aviomies. Koti oli kiva ja työpaikkakin oli vielä jäljellä, vaikka sinne oli tullut uusi ärsyttävä toimittaja äitiysloman sijaiseksi. Elämässä oli siis paljon hyviä tekijöitä. Eevin rakkaus Matsiin ei ollut hävinnyt mihinkään.

Kirjassa käsitellään useampaa parisuhdetta. Esimerkiksi Mats tunsi olevansa ansassa vaativan vaimonsa kanssa. Hiukan oudolta tuntui, kun poliisi keskusteli rikoksista vaimonsa kanssa ja mainitsi myös rikoksiin liittyvät henkilöt. Eivätköhän ne ole salassapidettäviä asioita. Lisäksi vaimo määräsi kenen kanssa mies saa puhua työssään. Aikamoinen määräilijä!

Kaisu Tuokon Valhe jatkoi Eevi Manner-sarjaa varsin mallikkaasti idyllisessä Kristiinankaupungissa.

 

Kaisu Tuokko, Valhe

Otava 2025

s. 297

Dekkari 

Eevi Manner-sarjan 3. osa

 

Kaisu Tuokko: Kosto

Kaisu Tuokko: Yksin 

 

Laura Andersson: Kuolema Kulosaaressa

 

Kun avasin silmäni elokuiseen aamuun, ihmettelin pitkän tovin missä oikein olin. Niin minulle kävi tätä nykyä joka aamu. Pitkien, ikävystyttävien vuosien jälkeen, jolloin minulle ei toiveistani huolimatta ollut kerta kaikkiaan tapahtunut mitään erityistä, kaikki oli juuri muuttunut yhdessä kuukaudessa.

Laura Anderssonin dekkari Kuolema Kulosaaressa aloitti Lili Loimolasta kertovan dekkarisarjan. Lili matkusti vuonna 1946 Amerikasta takaisin Suomeen, ja tapasi laivalla Rikun, josta tuli hänen aviomiehensä. Avioliitto oli sopimusliitto kahden aikuisen ihmisen välillä. Heitä yhdisti kiinnostus  mysteereihin. He ratkaisivat pitkällä laivamatkallaan erään mysteerin, ja toinen mysteeri odotti Helsingissä ratkaisuaan.

Odotettavissa on unohtumaton ilta! Helmi on paikalla juhlissa ja raportoi seuraavassa numerossa kauneimmista puvuista, suussa sulavista herkuista ja illan tapahtumista. 

Lilin ja Rikun piti hankkia eräät kirjeet takaisin. Niinpä he hankkiutuivat Kulosaaressa vietettäviin syysjuhliin. Nuo juhlat olivat liikemies Henry Aaltokosken kotona. Odotettavissa oli oikea seurapiiritapahtuma, ja jopa lehdistö oli paikalla. Kuinka ollakaan, nuo kirjeet olivat kenties kyseisellä talolla. Mutta tutkimusmatkallaan talon sopukoissa, Lili kuuli eräästä oudosta katoamistapauksesta. Sehän piti tietysti selvittää.

En - onnekasta kyllä - ollut aikaisemmin ollut poliisiautossa. Enkä arvannut astuessani New Yorkissa Ile de Francen kyytiin, kuinka nopeasti tulisin omasta tahdostani päätymään Helsingin poliisiasemalle.

Loimolan pariskunta tapasi komisario Elias Huhdan syysjuhlissa. Niinpä he marssivat poliisiasemalle puhumaan hänelle katoamistapauksesta. Niinhän siinä kävi, että pian Lili ja Riku huomasivat istuvansa poliisiauton kyydissä, ja matkan suunta oli jälleen Kulosaari ja siellä Aaltokosken talo. Tutkimusmatkallaan Lili löysi puutarhasta haudan.

Laura Anderssonin dekkari Kuolema Kulosaaressa kuljetti sotienjälkeisen Helsingin kaduilla ja kujilla. Kaikesta oli puutetta, mutta osa ihmisistä vietti silti äveriästä ja hyvinvoivaa elämää. Ihmisillä oli silti omat salaisuutensa, rikkaillakin, ja niitä oli vaarallista tutkia. Lili Loimola pisti nokkelat aivonystyränsä toimimaan ja selvitti miehensä Rikun ja komisario Huhdan avulla seurapiireihin pesiytyneen rikosmysteerin.

 

Laura Andersson, Kuolema Kulosaaressa

Otava 2022

s. 415

Dekkari

Lili Loimola ratkaisee - sarjan 1. osa

1940-luvun Helsinki

Cosy crime

Queer

Ragnar Jónasson ja Katrín Jakobsdóttir: Reykjavik

 

Saarelta avautui hieno näköala kohti kapean lahden takana erottuvaa Reykjavíkia. Se oli hyvää vauhtia kasvamassa suurkaupungiksi - uusia asuinalueita putkahteli joka puolelle, ja kukkulan päälle oli kohoamassa näyttävä, moderni kirkko.

Islantilaisten Ragnar Jónassonin ja Katrín Jakaobsdóttirin dekkarissa Reykjavik tapahtumien alkupiste sijoittui vuoteen 1956. Silloin nuori poliisi Kristján oli saanut tehtäväkseen käydä Reykjavikin lähistöllä olevalla saarella, sillä sieltä oli kadonnut nuori tyttö. Tuo katoaminen varjostaisi kyseisen poliisin koko työuraa, sillä se oli ratkaisematta edelleen kolmekymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1986. Silloin eräs nuori ja innokas toimittaja halusi ratkaista katoamismysteerin. Missä Lara oli? Oliko hän vielä elossa vai kuollut?

Miksei poliisi tutkinut Videytä perusteellisemmin?

Toimittajalle tapahtui liikenneonnettomuus kesken katoamistutkinnan. Hänen siskonsa Sunna kiinnostui jutusta ja päätti tehdä jutun loppuun. Sunna oli kuitenkin paljon varovaisempi, sillä hän ei halunnut samanlaista kohtaloa kuin veljensä oli saanut. Sunna oli nimittäin varma, että veli oli vaiennettu katoamistapauksen vuoksi.

Minä en tiedä näistä naisista mitään, sinä saat varmasti selville enemmän, jos vain teet vähän salapoliisityötä.

Sunna ratkaisi koko jutun. Apuna hänellä oli veljensä muistikirja ja veljen tyttöystävä. Tehtävä vaati lopulta pimeyttä sekä eräällä hautausmaalla käyntiä. Mutta tekijä oli vielä tuntematon ja todella arvaamaton...

Ragnar Jónassonin ja Katrín Jakobsdóttirin dekkari Reykjavik huokui menneisyyden mysteereitä.

ps. kirjan kansikuva on mielestäni liian synkkä, sillä tapahtumat tapahtuivat enimmäkseen kesäaikoina.

 

Ragnar Jónasson ja Katrín Jakobsdóttir, Reykjavik

Suom. englantilaisesta käännöksestä Enni Vanhatapio

Tammi 2023

s.331

Dekkari

1956-1986

Juhannus