Martin Pistorius: Mykkä huuto

Istuessani vyötettynä, kykenemättä kertomaan kenellekään, mikä minua hoitokodissa odotti, toivoin yhtä asiaa enemmän kuin mitään muuta: että joku katsoisi minua. Kai he silloin huomaisivat, mitä kasvoni viestittivät? Pelkoa. Tiesin, missä olin. Tiesin, minne olin menossa. Minulla oli tunteita. En ollut pelkkä aavepoika. Mutta kukaan ei katsonut.

Mykkä huuto kertoo epätavallisen elämäkertatarinan kehonsa vangiksi jääneestä pojasta. Etelä-Afrikasta kotoisin oleva Martin Pistorius oli 12-vuotiaaksi asti terve tavallinen poika, mutta vuonna 1988 hän palasi koulusta kotiin ja valitti kipeää kurkkuaan. Sen jälkeen hän ei palannut enää kouluunsa, vaan menetti muistinsa ja kehonsa hallinnan. Terveestä lapsesta oli yhtäkkiä tullut liikuntakyvytön vammainen, joka vaati kokovuorokautista hoitoa. Lääkäreitä myöten kaikki olivat ihmeissään. Sairaus vei Martinilta kokonaan puhe- ja liikuntakyvyn, eikä hän reagoinut ulkoisiin ärsytyksiin. Kukaan ei ymmärtänyt, että viiden vuoden kuluttua Martinin aivot toimivat normaalisti, hän näki, kuuli ja ymmärsi, mutta ei pystynyt kommunikoimaan mitenkään, hän oli kehonsa vanki. Mikä painajainen herätä huomaamaan, että viettää päivänsä pienten vammaisten lasten hoitokodissa muiden käänneltävänä ja avuttomana.

Mandariiniöljy tuoksuu nenässäni kirpeältä mutta makealta Virnan hieroessa käsivarttani. Hänen kätensä liikehtivät tasaisesti lyijynkovilla lihaksillani. Tuijotan Virnaa, joka nostaa katseensa ja hymyilee minulle. Pohdin jälleen, miksi en heti huomannut, kun toivo astui elämääni ensimmäisen kerran.

Mykkä huuto kirjan kansikuvan poika on kehitysvammaisen näköinen ja hän on halvaantunut. Lihakset ovat kivikovat sen vuoksi, että hän ei pysty liikkumaan. Martinin tietoisuus kuitenkin palasi takaisin. Virna, joka kävi hieromassa Martinia kerran viikossa, huomasi pojan silmien ja ilmeiden taustalla vastaanottavaisen mielen. Voi kiitos, että sellaisia ihmisiä on olemassa, jotka huomaavat ihmisen myös vammaisessa ihmisessä, sillä siihen asti Martin oli tuntenut olevansa taakka ja toivoi kuolemaansa. Hän oli joutunut kokemaan eri hoitokodeissa epäkohteliasta käytöstä hoitajilta, lyöntejä, oman oksennuksen syöttämistä, jopa seksuaalista väkivaltaa. Eräs hoitaja oli kaivanut nenästään räkää ja pyyhkinyt sen Martinin puseroon ja tämä oli vähäinen rikkomus. Pahimpia olivat ilkeät puheet ja se, että häntä ei huomioitu, joten hänen tilansa paranemistakaan ei siten huomattu, eikä hän saanut diagnosoitua hoitoa.

Nainen seisoi edessäni ja katsoi alaspäin minuun. Tiesin, mitä hän aikoi tehdä, ja halusin työntää hänet pois, mutta en kyennyt. Käteni lepäsivät vartaloni vieressä elottomina naisen kasvojen tullessa lähemmäksi. Pelko kuristi kurkkuani ja halusin anella armoa. Sitten heräsin.

Kun Martinin kunnon paraneminen huomioitiin, hän pääsi testeihin, jossa huomattiin hänen toimintakykynsä ja hänelle alettiin hankkimaan kommunikointilaitetta. Onneksi hän sitä ennen sai käyttöönsä tietokoneen ja puheohjelman. Pian hän toimi hoitokotinsa tietokonevastaavana, opiskeli yliopistossa ja pääsi ikäistensä nuorten pariin. Vuonna 2009 hän meni naimisiin ja vuonna 2013 hän sai yliopistotutkinnon valmiiksi. Kun hän sai kommunikointilaitteen, hän alkoi luennoimaan puhevammaisten asioista ja toimi samalla kommunikointilaitteiden testaajana ym. Uskomaton omaelämätarina. Martin Pistoriuksen elämästä mieleeni tulee Marja Korhosen omaelämätarina, josta hän kertoo Häivähdyksiä teoksessa. Marja Korhonen vammautui hoitovirheen vuoksi. Hän on itse kirjoittanut elämäkertansa otsassa olevalla tietokoneohjaimella. Martin Pistorius sai apua kirjansa kirjoittamiseen Megan Lloyd Daviesilta. Myös Martin Pistorius käyttää otsassa sijaitsevaa tietokoneohjainta.

Olen surullinen ihmisten käytöksestä vammaisia kohtaan, olen surullinen käytöksestä jota kohdistetaan kaikkia heitä kohtaan, jotka eivät pysty suojelemaan itseään. Martin Pistorius joutui kohtamaan todella alhaista kohtelua hoitokodeissa ikäviltä ihmisiltä. Onneksi hän pääsi sieltä pois, mutta kuinka moni vammainen, vanhus tai lapsi kohtaa epäasiallista käytöstä hoitopaikoissa? Mutta ihania hoitajia on olemassa valtavasti ja yhden sellaisen, Virnan, avulla Martin pääsi pois painajaisestaan. Tähtiä Virnalle, Martinille ja tälle kirjalle. *****

En enää katso taakseni. On aika unohtaa mennyt. Pystyn ajattelemaan vain tulevaisuutta.

Martin Pistorius & Megan Lloyd Davies,  Mykkä huuto

Poika, joka jäi oman kehonsa vangiksi

suom. Leena Mäntylä

Minerva 2015

s. 297 + 16 s. valokuvia

Ghost Boy. The Miraculous Escape of a Misdiagnosed Boy Trapped Inside His Own Body 2011

Korhonen Marja: Häivähdyksiä - Erityinen elämäni

Osallistun kirjalla Les! Lue! -blogin elämäkertahaasteeseen.

Ainon postaus kirjasta.

Tua Harno: Oranssi maa

Kerjäläinen oli vanha aborginaalimies ja hänen silmänsä olivat sokeudesta sameat. Puukeppi hänen kädessään oli vesivarpu ja hän hakkasi sitä yksitoikkoisella rytmillä, joka kuulosti purjeköyden jankkaavilta iskuilta mastoon. Sanna, mietti, näkikö mies sen verran, että oli osannut asettua juuri valokaistaleeseen, vai oliko hän vain huomannut, että tässä kohtaa ihmiset eivät kaatuneet hänen päälleen.

Tua Harnon uusin romaani Oranssi maa kertoo jälleen lähtemisestä, ja tällä kertaa päähenkilö lähti todella kauas, Australiaan. Vuonna 2013 ilmestynyt esikoisromaani Ne jotka jäävät voitti Pentti Saarikosken juhlavuoden kirjoituskilpailun 2012 ja oli ehdolla Hesarin esikoiskirjakilpailussa. Jälleen kerran päähenkilönä on heikon itsetunnon omaava nuorehko naishenkilö, jonka mies on jättänyt toisen naisen vuoksi. Opinnot ovat vieläkin kesken ja elämä soljuilee ohi kipuilujen kera. Päähenkilö tulee avioeroperheestä, jossa isä lähti nuoremman naisen matkaan ja päähenkilö jäi äidin kanssa pärjäilemään köyhyydessä vihaten isäänsä. Australian matkakin oli isän järjestämä, jotta opinnot valmistuisivat. Tämän luettuani, en koskaan kysele kenenkään opinnoista, että joko ne opinnot kohta valmistuvat. Elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin opinnot, joten kirjailijalle kiitos silmieni avaamisesta. Läheiset voivat olla julmia patistaessaan valmistumaan.

Sanna kulautti vettä suuhunsa, tunsi kuinka se matkasi ruokatorvea pitkin. Hän nojasi kiveen puolittain maaten, katsoi maisemaa ja lepäsi. Aavikolla oli hiljaista kuin kanjonin pohjalla, kuin haudassa, mustia lintuja lensi auringon yli, niistä ei voinut päätellä mitään. Ei kulkusuunnasta tai tavasta lentää. Sanna tiesi, että jos linnut lentäisivät säännöllisessä muodostelmassa, ne olivat menossa veden äärelle. Jos ne lentäisivät ilakoiden ja rikkonaisesti eri puolille taivasta, ne olivat jo syöneet.

Sanna oli herkkäuskoinen, ehkä meistä suomalaisista suurin osa on herkkäuskoisia ja luottavaisia. Australiassa olisi pitänyt osata olla kovaluonteisempi, karskimpi ja olisi pitänyt osata sanoa ei. Tua Harno on kirjoittanut kirjan herkästä, raskaanaolevasta naisesta, joka luotti vääriin ihmisiin ja joutui vaikeuksiin. Lukija voi lukea polttavan kuuman auringon alla vaeltavasta Sannasta, jonka hyväuskoisuutta ja kilttiä luonnetta käytettiin hyväksi todella ikävällä tavalla.  Itselle oli raskasta kulkea Sannan mukana, mutta kyllä kirjassa oli niitä tulevaisuuden valopilkkujakin ei pelkkää polttavaa aurinkoa. ***

Jonkun toisen kanssa voisin elää kokonaan toisenlaisen elämän, hänen vierellään tämän.

Tua Harno, Oranssi maa
Otava 2015
s. 334

Harno Tua: Ne jotka jäävät

Katjan bloggaus
Tiinan bloggaus 

Katja Kettu: Yöperhonen

Se kutitti minut sukavaksi naiseksi, työnsi kyrpänsä minuun ennen rippikesää Hetteen niliaitassa ja ryski niin että nauratti. Tykkäsin sen huohottavasta anelusta ja porontaljaan purruista parahduksista, jumalauta Irkku sulla on maailman ihanin. Lupasin tulla kylästämään jahka kiireiltäni kerkeäisin. Erottiin oivallisissa merkeissä, yhteisen salaisuuden ja tulevien hikisten pyhäpäivien merkeissä. Mutta sitten alkoi aamuisin tulla paha elämä.

Katja Kettu on mestarillinen tarinankertoja ja hänen uusimmassa teoksessa Yöperhosessa liikutaan nykyajassa ja sota-ajassa ja ajassa, jolloin kirjan yksi päähenkilöistä, suomalainen Irga oli maanpetturuudesta vankina Neuvostoliitossa. Alle 15-vuotias Irga oli rakastunut mieheen, joka houkutteli suomalaisia paremman leivän perään Neuvostoliittoon. Samoilla houkuttelureissuilla mies laittoi kätensä Irgan hameen alle ja muutakin. Irgasta tuli Suomen puolella petturi, koska odotti ryssän lasta. Pakoon päästäkseen hänen oli paettava Neuvostoliiton puolelle ja etsittävä lapsensa isä käsiinsä, mutta Irga ei enää kelvannut miehelle. Miehen kadottua Irga joutui raskaisiin kuulusteluihin.

Nuori Irga ei olisi selvinnyt hengissä raskaasta vankeusajasta ilman marilaisen Elenan apua. Elena eli Elna piti raskaanaolevan Irgan hengissä ja raahasi puolikuollutta tyttöä mukanaan. Jos ei jaksanut raahautua joukon mukana, jätettiin susille syötäväksi. Paljon ei luurangonlaihoissa vangeissa ollut syötävää susijoukoillekaan, mutta silti ne parveilivat rääsyläisten perässä.

- Älä välitä, Villilintu. Sua sisko vaivaa verenvähyys. Kun päästään täältä, lämmitän savusaunan koivuhaloilla ja laitan sulle yrteistä hauteet.

Ja vielä. - Me ollaan Komsomolin nuoria, silkkoja stahanovilaisia. Kyllä tästä nuori ihminen selviää, kun pidetään yhtä!

Eivätpä tytöt olisi arvanneet kuinka pitkä vankeusaika heitä odotti. Irgaa, joka oli poliittinen vanki, ei olisi päästetty koskaan vapaaksi ilman vankileirillä alkaneita tapahtumia. Elna ja hänen kihlattunsa saivat vapautuspaperit, mutta mitä tapahtui Irgalle? Irga oli rakastunut Elnan kihlattuun ja saanut lapsen hänen kanssaan. Tämä lapsi esitti kirjassa kiinnostavaa henkilöhahmoa. Irgan molemmat lapset vietiin pois vankileiriltä, mutta molemmat lapset etsivät häntä kiihkeästi omista syistään aikuisiässä. Myös Irgan lapsenlapsi saapui vuonna 2015 Venäjälle, mutta hän etsi sieltä isäänsä. Isänsä sijasta hän löysi jotakin muuta.

Kostja kumartuu ja heittää minut tamman selkään kevyesti kuin pikkutytön. Käsivarsien karva on auringosta vaalennut. Häpykumpuni painuu tiukasti säkää vasten, reidet tamman lämpimiin kylkiin. Olen ensimmäistä kertaa eläissäni ratsailla. Eikö se tavallaan ole samanlainen kuin Kostja, ei ymmärrä omaa voimaansa? Taputan valkon kaulaa varovasti. - Jaksaako se? Kostja nauraa. - Jos se haluaa. Hyvällä jalalla ollessaan.

Katja Ketun kahdessa ajassa liikkuvan kirjan tapahtumat ovat mielettömän ja raadollisen jännittäviä ja kirja on kokonaisuudessaan uskomattoman mielikuvitusrikas lukukokemus. Katja Ketun Kätilö on menestynyt hienosti sekä Suomessa että maailmalla ja nyt kirjasta tehty elokuva saa palkintoja ja kiitoksia. Molemmat kirjat ovat hyvin elokuvamaisia ja niiden yhteinen tekijä on kirjallinen kuvauksellisuus. Kirjojen tarinat pystyy näkemään ja aistimaan tekstistä, sillä teksti avaa uskomattomia kuvakulmia tarinoiden sisällöstä. Kiitokset kuvauksellisesta lukumatkasta Yöperhosen siivillä. Toivon huikeaa tähtisadetta Yöperhosen tarinalle.

Marilaisilla on uskomus, jonka mukaan ihmisellä on kolme sielua. Yksi sielu, ört, voi öisin liikkua yöperhosena.

Katja Kettu, Yöperhonen *****
WSOY 2015
s. 322

Kettu Katja: Kätilö

Maeve Binchy: Seitsemän talvista päivää

Toisinaan Chicky lähti iltaisin kävelemään rantakallioille ja katseli Atlantille. Se antoi hänelle aina voimia.

Seitsemän talvista päivää jäi irlantilaisen Maeve Binchyn (1940-2012) viimeiseksi kirjaksi. Maeve Binchy oli bestseller-kirjailija ja hänen kirjojaan on myyty yli 40 miljoonaa kappaletta. Seitsemän talvista päivää on hänen 16. suomennettu romaaninsa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat suurimmaksi osaksi Irlannin rannikolle Stoneybridgessä sijaitsevaan hotelliin. Kirjan päähenkilöksi nousi kotiseudulleen palannut Chicky, joka perusti hotellin. Kirja kertoo avajaisviikosta ja loma-asukkaista sen viikon aikana. Kirjan nimi viittaa tähän avajaisviikkoon. 

Ihmisillä oli taannoin ollut niin paljon rohkeutta, että he olivat nousseet pieniin, kiikkeriin laivoihin ja lähteneet purjehtimaan tuon tyrskyisän valtameren yli tietämättä, mitä siellä odotti. Ei kai yhden hotellin perustaminen niin vaikeaa voinut olla?

Jokaiselle vierailijalle on omistettu oma kappaleensa kirjasta. Toisinaan kirjan kappale jäi turhan kauaksi aikaa vierailijan omaan elämään ja vierailu hotellissa jäi hyvin vähäiseksi ajaksi. Olisin toivonut kirjalta erilaista näkökulmaa aiheeseen ts. hotelliajan kertomusta ja kuvauksia rannikolta ja miten vierailijat kokivat ne. Nyt pääosissa oli vierailijoiden omat salaisuudet ja menneisyys ja kaikenlaiset ongelmat. Ehkä päällimmäiseksi nousivat ihmisten salaisuudet ja oman elämän valheellisuus. Vedetään jotakin roolia muiden ihmisten edessä, kuten hotellin omistaja Chicky, joka tarinoi kaikille olemattomasta miehestään ja tämän kuolemasta.

Rigger ei ollut koskaan tavannut isäänsä - hän ei edes ollut kuullut puhuttavan tästä. Hän ei myöskään ollut läheinen äitinsä Nualan kanssa.

Yksi erityinen teema kirjassa nousi usein esille, eli ihmisten yksityiselämän vaikeudet ja vaikeudet omissa perhesuhteissa. Ei tultu toimeen isän tai äidin kanssa tai sitten oli erottu. Yksi vaikea ihmissuhde oli miniä-anoppi-suhde. Näitä ongelmia puitiin ja ongelmia joko paettiin rannikkohotelliin tai niistä pyrittiin eroon ottamalla aikalisä hotellin ja rannikkoilmaston vaikutuksessa. Siinä olen samaa mieltä, että aikalisän otto ja maisemanvaihdos tekee aina hyvää, kun ongelmat kasautuvat ja ne pyrkivät tukahduttamaan ihmissuhteita. Kirjan kuvioissa käytiin tiivistä dialogia ja ratkottiin ongelmia. Toisinaan ne haudattiin ja aloitettiin puhtaalta pöydältä sen kummemmin murehtimatta. Minulla kesti aikani sopeutua verkkaiseen elämänmenoon Stonebridgessä. Kirja sopii rauhalliseen lukuhetkeen, jolloin voi uppoutua mietiskelemään muiden ihmisten ongelmia ja elämänmenoa kuuman kaakaokupillisen ääressä. ***

Maeve Binchy, Seitsemän talvista päivää
suom. Päivi Pouttu-Deliére
WSOY Bon-pokkari 2014
s. 364
A Week in Winter 2012
ensim. suomenkielinen painos 2012

Marian , Jonnan , Maijan , Janen ja Irman bloggaukset kirjasta

Osallistun kirjalla Ullan kirjablogin kirjahaasteeseen ja
osallistun kirjalla Marilen Maalaismaisemia-lukuhaasteeseen.

Andrew O´Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe

Glasgowissa syntynyt nykyisin Lontoossa asuva Andrew O´Haganin Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe on kirjailijan neljäs romaani ja toinen, joka on suomennettu. Ensimmäinen suomennettu teos oli Lähempänä taivasta (1999 suom. 2002), joka kuulostaa niin tutulta, että olen ehkä lukenut sen. Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe teoksen kansikuva on todella kaunis, mutta eihän Maf-koirasta nyt huonoa kuvaa saisi otettuakaan, eikä sen puoleen Marilynistäkään. Kirja on kuvitteellinen teos ja kertoo Maf-koiran ajatuksista, aikamoinen filosofi ja pohdiskelija tämä pieni veijari oli. Andrew O´Hagan on luonut todella ajattelevaisen, mutta koiramaisen ja siten myöskin koiramaisesti käyttäytyvän kirjansa päähenkilön. Kaikkihan alkoi siitä, että Frank Sinatra halusi lahjoittaa Marilyn Monroelle koiranpennun, koska Marilyn oli masentunut erottuaan miehestään Arthur Milleristä. Kirjan tapahtumat sijoittuivat 60-luvulle, Marilynin viimeisimpiin vaiheisiin.

Sivistyneen ihmisen tulee tietää keskivertokoirasta muutamia seikkoja. Ensimmäinen on, että me rakastamme maksaa. Maksa on shh ja hrm ja arf ja oikeaa herkkua, varsinkin makkarassa. Toiseksi me noin yleisesti ottaen inhoamme kissoja, emme tavallisista syistä vaan koska kissat suosivat runoutta proosan kustannuksella. Yksikään kissa ei ole koskaan puhunut pitkään hyvän proosan lämmössä.

Maf-koira seikkailee Marilynin matkassa ja tapaa tuon ajan kuuluisuuksia, jopa itsensä presidentin. Maf tuo Marilynin elämään hupia ja hellyyttä, mutta Marilyn kaipaa vierelleen oikeaa miestä. Julkisuus on hänelle välillä kammotus ja välillä se tuo leivän pöytään. Maf ei ole moksiskaan oli kyläilypaikka joko kampaamo, kauppa tai jonkun julkisuushenkilön koti tai juhlat, sillä Marilyn otti hänet joka paikkaan mukaansa. Toisinaan isännät ja emännät eivät pitäneet Maf-koirasta, jolloin Maf otti vapauksiaan ja saattoi puraista tai tehdä muita koiramaisia tempauksiaan.

Marilyn kaivoi esiin puuterirasian, kohensi kulmakarvojaan ja otti pari pilleriä. "Minulla on tunne, että tästä tulee hyvä kesä, Maf", hän sanoi. "Kun olemme saaneet tuon kurjan leffan kuvattua, me palaamme New Yorkiin." Minä heilutin häntääni, kiipesin hänen syliinsä ja nuolin hänen käsiään, jotka eivät olleet enää niin pehmeät. Hän taisi olla pilvessä, sillä hän hihitti noustessaan jaloilleen.

Kirja yllätti minut syvällisyydellään ja tapahtumarikkailla elokuva- ja kulttuurimaailman sekä tuon ajan poliittisen ilmapiirin kuvauksillaan, joita on ehkä ollut helpompi kuvata koiran näkökulmasta tarkasteltuna kuin puhtaasti henkilöhahmojen näkökulmasta tarkasteltuna. Kirja on huumorintajuinen, mutta tuo esille Marilynin masentumisen ja lääkkeiden käytön. Emme unohda Marilyniä koskaan ja tämä teos vahvistaa vielä muistojamme tästä maailmankuulusta näyttelijästä, joka kuoli aivan liian nuorena. ****

Andrew O`Hagan, Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe
suom. Heikki Karjalainen
Tammen Keltainen Kirjasto 2. painos 2011
s. 322
The Life and Opinions of Maf the Dog and of his friend Marilyn Monroe 2010

Sonjan bloggaus
Katjan bloggaus
Minnan bloggaus

Laurent de Brunhoff: BABAR ja pikku Vili-Vili

Laurent de Brunhoffin Babar ja pikku Vili-Vili on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1975, joten kirjani alkaa olla klassikkokirja. Näissä ihanissa Babar-kirjoissa pääosassa ovat kuningas Babar, kuningatar Seleste ja heidän lapsensa Pom, Lore ja Aleksander.

Kirjan tarina alkaa siitä, kun lapset löysivät hassunkurisen eläimen, joka oli Vili-Vili. Hyvin harvinainen eläin. Lapset veivät eläimen mukaansa kotiin. Selestenkylässä asui norsuja, mutta kyllä siellä oli muitakin viidakon eläimiä. Eläimet kulkivat kahdella jalalla ja käyttäytyivät kuten ihmiset ja pukeutuivat ihmismäisesti.

Pikku Vili-Vili leikki lasten kanssa leluilla ja piilosta ja ruokaili perheen kanssa yhdessä. Lasten ollessa retkellä sarvikuono Saturnus hyökkäsi ja ryösti pikku Vili-Vilin itselleen ja huristeli autolla kauas pois. Lapset surivat pikku Vili-Viliä ja uskoivat menettäneensä hänet ainaiseksi pois. Lasten auttajat seurasivat Saturnusta sarvikuonojen kaupunkiin ja pukeutuivat valepukuun, ettei heitä tunnistettaisi, mutta toisin kävi. Lisää seikkailusta voi lukea tämän ihastuttavan satukirjan sivuilta, joka on täynnä mielenkiintoisia kuvia, joista on helppo seurata mitä tarinassa tapahtui. Tarinallahan on tietysti onnellinen loppu, kuten hyvissä saduissa on.

Babarin luoja oli ranskalainen Jean de Brunhoff  (1899-1937) ja ensimmäinen kirja , jossa Babar esiintyi, ilmestyi vuonna 1931. Ensimmäinen suomennettu Babar-sarjan kirja ilmestyi vuonna 1948. Jean de Brunhoff kuoli vuonna 1937 ja sen jälkeen hänen poikansa Laurent de Brunhoff  (s. 1925-) jatkoi uusien kirjojen kirjoittamista.

Tänä päivänä on Sadun päivä ja tämä viikko on ollut lasten  ja nuorten kirjallisuuden viikko. Toivon, että mahdollisimman moni lapsi on saanut kuulla satuja ja tarinoita tai mahdollisuuden edes katsella kirjoja.

Laurent de Brunhoff, BABAR ja pikku Vili-Vili

Suom. Sanna Uimonen

Weilin + Göös 1987

s. 26

Marja Björk: Posliini

Marja Björk kirjoittaa aiheista, jotka koskettavat. Hänen esikoisromaaninsa Posliini oli jäänyt minulta lukematta ja halusin korjata asian. Kirjan kansikuvasta voi jo päätellä mitä asia koskettaa - lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Hyväksikäyttäjä on lapselle läheinen ihminen, joten tarina on insestistä kertova ja koska on kyseessä lapsen hyväksikäyttö, hyväksikäyttäjä on pedofiili. Tarina on ruma ja iljettävä kokonaisuudessaan, eikä pienellä tytöllä ollut ketään joka olisi häntä auttanut ja nähnyt hänen pelkonsa. 

Koska kyseessä oli läheinen ihminen, kaikki paha piti salata. Koska hyväksikäyttö alkoi 6-vuotiaalle Jaanalle, pelotteleminen kuolemalla oli ensimmäinen keino millä lapsen sai hiljaiseksi. Myöhemmin tulivat häpeällä tai mielisairaalalla peloittelu ja sen jälkeen tulivat muut keinot. Jaana yritti kieltäytyä menemästä hyväksikäyttäjän luokse, mutta omat perheenjäsenet pakottivat, koska kotona oli köyhää ja monta suuta ruokittavana. Lopulta perhe hajosi ja Jaana jäi sukulaisten hoiviin. Pedofiili oli saanut saaliinsa kiedottua verkkoonsa. Uskomatonta miten Marja Björk on pystynyt kirjoittamaan näin kauheasta aiheesta kirjan.

- Kyllä minuakin itkettää, hän sanoi. - Meissä kaikissa aikuisissa on pimeät puolemme, pitää vain ymmärtää. On ihan hyvä, että sinua pelottaa, kun olet vielä noin pienikin.

Jaana oireili pahasti, esim. hänestä tuli kastelija eikä hän pystynyt eikä jaksanut tehdä läksyjä koulussa. Hän ei peseytynyt ja koska kotona oli useampi lapsi, äiti ei huomannut mitään. Isä oli kiireinen töissä ja vapaa-ajalla joi. Perhe-elämä muuttui yhä kaoottisemmaksi. Naapurit olivat soitelleet isovanhemmille ja he ottivat välillä lapsia luokseen, mutta Jaanan kohtalo oli aina lähtö hyväksikäyttäjän luokse. Hyväksikäyttäjällä ei ollut omia lapsia ja hän oli hyvässä asemassa, rahaa oli ja sitä annettiin myös Jaanalle. Mitä huonommin Jaana voi, sitä enemmän hän sai vaatteita ja muita lahjoja. Jaana sai myös sukupuolitaudin.

Kirja on niin vaikeasta aiheesta tehty, että en suosittele sitä herkille lukijoille ollenkaan. Jaanan elämä kietoutui tämän sairaan pedofiilin kuvioihin, kunnes hän sai riuhtaistua itsensä pois hänen läheisyydestä. Silti henkilö vainosi Jaanaa ja kulki hänen asuntonsa ikkunan takana. Jaana salasi asian kaikilta. Hän häpesi ja ajatteli, että kukaan ei usko häntä. Miksi lasten kertomuksia ei uskota, jos lapsi kertoo jollekin aikuiselle ikävistä jutuista. Jos lapsi sanoo, että ei halua mennä yökylään sukulaisten luokse, on vanhempien velvollisuus kysyä miksi et halua mennä, onko jotakin tapahtunut? 

Aikuisten velvollisuus on kasvattaa ja hoitaa omaa lastaan ja huolehtia siitä, että lapsella on psyykkisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti asiat kunnossa. Jaanan kaikki kyseiset asiat olisi pitänyt herättää jonkun aikuisen huomion. Jos pissalle haiseva pesemätön likainen lapsi tulee päiväkotiin tai luokkaan, on jokaisen kasvattajan ja opettajan velvollisuus ottaa yhteys lastensuojeluun tai kouluterveydenhoitajaan. Kasvattajien tulee myös seurata lapsen eristäytymistä muista lapsista. Yksinäinen, ulkopuolinen lapsi herättää kyllä kasvattajan huomion, jos kasvattajalla on tarpeeksi ammattitaitoa. Jokainen joka on huolestunut lapsen hyvinvoinnista on velvollinen ottamaan yhteyttä lastensuojeluun.

Jos jotakin hyvää on sanottava tästä kirjasta niin 60-luvun miljöökuvaukset, vaatteet ja tavarat tulevat hyvin esille kirjassa. Mutta siltikin varoitan kirjan aiheesta, joka järkyttää jokaista järkevää ihmistä.

Marja Björk, Posliini

LIKE pokkari 2. painos 2011

s. 265

Ensimmäinen julkaisu 2008

Björk Marja: Mustalaisäidin kehtolaulu 

Björk Marja: Poika

Björk Marja: Puuma 

Kirjanurkkaus , Aletheia , Mari A , Jori , Annika  ja Rva Kepponen ovat myöskin lukeneet kirjan.

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla

Sinä olet nuori nainen, sinä olet vanhus. Minä en enää tiedä. Sinä olet sinä ja kuitenkaan et ole. Sinun suuret, merensiniset silmäsi ovat nykyään samean tahnan takana kuin keinutuoliin naulatulla vanhuksella palvelutalossa. Minä en niitä enää tavoita.

Laura Lehtolan esikoisteos Pelkääjän paikalla on parhaimpia esikoisteoksia mitä olen lukenut tänä vuonna. Kirja on koskettava kertomus nuoresta perheestä, Aaposta, Annasta ja Elsasta. Koskettavaksi sen tekee se, että Aapo ja Elsa jäävät jäljelle, kun Anna sairastuu ja kuolee. Kirjan näkökulma on pienen perheen isän ajatukset, mutta mukaan on päässyt myös pienen Elsan hellyttäviä ajatuksia.

Kun isi haki mut sairaalaan, äiti vaan makasi ja sen silmät näyttivät oudoilta. Aika hassua, ettei pysty hengittämään. Vaikka ihmisenhän pitää hengittää. Ja sehän on ihan helppoa. Kun mä sanoin äidille heippa, se sanoi mulle oudolla äänellä voi pieni. Sitten se ei sanonut enää mitään. Samana päivänä se kuoli. Ihan samana päivänä.

Aapo ja Anna rakastuivat nuorina toisiinsa, perustivat perheen ja saivat Elsan, mutta sitten Anna sairastui vakavasti. Tämä on monen perheen arkea tänäkin päivänä, kun joku perheenjäsenistä sairastuu. Kirjassa on käsitelty kaikenlaisia aiheeseen liittyviä teemoja sairaudesta ja kuolemasta ja kuoleman jälkeisen elämän jatkumisesta. Kun on hoidettava arkisia asioita ja pientä lasta, surua ei pysty kunnolla näyttämään, vaan se saa yllättäviä piirteitä varsinkin suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen. On päätettävä milloin päästää surun menemään ja antaa elämän voittaa.

Kirjan tarina on kerrottu todella hienosti ja kunnioittavasti, mutta samalla siinä on mukana tietynlaista arkihuumoria, lempeyttä, anteeksiantoa ja luopumista. Kirjan tarina on kaiken kaikkiaan todella hellyttävä. Tarinasta tuli mieleeni vuonna 2013 julkaistu Laura Saven omaelämäkerrallinen teos Paljain jaloin, sillä molemmissa kirjoissa oli pieni perhe ja pieni lapsi ja sairaus taisi myöskin olla sama. Laura Save kertoi oman sairautensa kulun ja perhe-elämästään siinä ohessa ja kuoli ennen kuin kirja julkaistiin. En tiedä onko Laura Lehtolan kirjan taustalla jokin vastaava tapaus, mutta näkökulma on erilainen, aviomiehen näkökulma. Aviomies seurasi tilanteen pahenemista ikään kuin pelkääjän paikalta vierestä, joten siitä kirjalle hieno nimi. Suosittelen lukijoille tätä herkkää ja hellyttävää miesnäkökulmaa pelosta, suuttumuksesta, vihasta, ikävästä, surusta, luopumisesta, isyydestä ja rakkaudesta. *****

Ole sitten se, joka sairastui nuorena. Ole se, johon sytostaatit eivät tehonneet, jos et muuta voi.
Lepää rauhassa rakkaani.
Silti minulla on sinulle yksi kysymys: Missä meidän piparimuotit ovat?

Laura Lehtola, Pelkääjän paikalla
kansi Päivi Puustinen
Otava 2015
s. 238

Lukuneuvojan bloggaus
Susan bloggaus
Siinan bloggaus

Helvi Ahvenainen: Kukkia lumesssa

Tätä kirjoitustyötä aloitellessani oli lokakuu. Myöhäiset orvokit kukkivat vielä ruukussa terassillani. Yöllä oli satanut heleänsinisten kukkien päälle paksu kerros lunta. Kun pudistelin lunta pois, näin, että kukat olivat selvinneet hyvässä kunnossa lumen alla. Koin voimakkaan yhteydentunteen orvokkeihin, jotka tervehtivät minua elossa, lumet niskoillaan. Sain vihjeen kirjani nimeksi.

Lukiessani Helvi Ahvenaisen elämäkerrallista teosta Kukkia lumessa on samalla tavalla lokakuu ja tänä vuonna olemme saaneet nauttia auringonpaisteesta ja pienistä pakkasista tässä kuussa. Onpa Lapissa satanut jo ensilumetkin ja jossakin on jopa 25 senttiä lunta. Luonto yllättää. Itse olen nauttinut tästä auringonpaisteesta kovasti.

Helvi Ahvenainen syntyi pohjoiskarjalaiseen suurperheeseen sodan jälkeen. Mikäs olisi syntyessä, mutta kun hän syntyi vammaisena ilman jalkoja ja toista kättä. Lääkäri ei paljon elinaikaa luvannut, mutta muutoin tervettä ja sisukasta tyttölasta ei estänyt lääkärin ennustukset, vaan hän kasvoi ja kehittyi siinä missä muutkin. Jalattomuus ei hidastanut pientä Helviä, vaan hän opetteli oman liikkumistapansa. Ainoa asia missä tuli hankaluuksia tiettömän taipaleen takana asuvalle Helville, oli koulu, sillä hän ei päässyt samaan kouluun kuin sisarukset, vaan kahdeksanvuotiaana tuli lähtö sisäoppilaitokseen Helsinkiin. Koulusta hän pääsi käymään kotona vain jouluna ja kesälomalla.

Helvi Ahvenainen kävi 8-vuotisen koulun muiden vammaisten lasten ja nuorten seurassa ankeassa laitosympäristössä. Vuosien poissaolo kotoa vieraannutti hänet kotiympäristöstä ja sisaruksista. Kirja antaa elävän kuvan vammaisten eristämisestä muusta yhteiskunnasta 50-luvulla, joka tänä päivänä on muuttunut onneksi huomattavasti. Voi vain kuvitella sitä ikävän määrää mikä sisäoppilaitoksen pienten lasten mielessä on ollut.

Mitään kontaktia meillä ei ollut kaupunginosan muihin lapsiin. Kouluyhteisömme oli kuin hiekanharmaa suljettu bunkkeri, joka keväisin kuitenkin alkoi avautua ulospäin. Itse asiassa koulu oli Helsingin keskustan lähituntumassa Alppilan mäellä. Myös rautatieasema, kasvitieteellinen puutarha, Linnanmäki ja Töölönlahti olivat lähes naapurissa.

Helvi Ahvenaisen sinnikkyys ja opinhalu ovat kannatelleet häntä myös aikuiselämässä ja pyörätuoli ja proteesit eivät ole hidastaneet hänen ammattiin valmistumistaan, työelämäänsä, aktiivista vammaisten puolesta puhumistaan, perhe-elämää ym. joista kirjassa ei puhuta, mutta joista ehkä kuulemme toivottavasti jatkokirjassa. Vammaisuus ei ole ollut Helvi Ahvenaiselle este eikä hidaste, vaan hän on elänyt aktiivista elämää. Toivon, että kirjan lukee mahdollisimman monet vammaisten kanssa työskentelevät ja omaiset sekä vammaiset, sillä Helvin elämänasenne antaa energiaa. *****

Helvi Ahvenainen, Kukkia lumessa
Kirjokansi 2015
s. 187 + kuvia

Sari Pöyliö: Ihmisen veri

Hänen täytyi tunnustaa itselleen, että nainen oli asettunut pommitusta muistuttavine jysähtelyineen, polkupyörineen, utukatseineen, rohkeine pakaroineen ja valtamerellisine rintoineen pysyväksi häiriötekijäksi hänen elämäänsä.

Sari Pöyliön hurjan hauska esikoiskirja Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä (2014) hurmasi minut huumorintajuisilla ja koomisilla novelleilla. Novelleissa oli suomalainen arkipäivä läsnä eri ikäisten naisten maailmassa. Ihmisen veri on proosateos ja kertoo vanhemmasta yli kahdeksankymppisestä entisestä lääkäristä Kulo Taipaleesta. Kulon yläkertaan oli muuttanut asumaan viisikymppinen Ansa. Kulon hormoonit hyrräsivät reippaasti Ansan seurassa ja pian heillä oli yhteisiä juttuja selvitettävänä, joten Kulo sai runsaasti aikaa olla yhdessä Ansan seurassa. Kulo oli nimittäin tehnyt yhden elokuvan nuorena miehenä, joka oli kadonnut. Kirjan nimi on samanniminen kuin elokuva. Kulo ja Ansa etsivät siis kyseistä vanhaa elokuvaa.

Kauppakeskuksen tapahtumissa ei ollut mitään nauramista. Hän sai vuoden mittaisen porttikiellon, ja vain siksi, että oli paennut housuostoksilta paradoksaalisesti ilman housuja...

- Alusvaatteissa juoksenteleminen perheille tarkoitetussa ostospaikassa on perverssiä, deltoideus sanoi. - Mutta hänen ikänsä vuoksi emme halua sotkea asiaan poliisia.

Kulo Taival halusi nuorena poikana ja miehenä elokuva-alalle töihin ja toimi siksi monenlaisissa töissä Suomi-Filmissä. Kirjassa mainitaankin monia sota-ajan jälkeisen Suomen elokuvamaailman kuuluisuuksia, joita Kulo tapasi toimiessaan kuvaajan hommissa. Äiti oli kuitenkin tiukkana pojalleen, sillä hän oli päättänyt, että pojasta tulee lääkäri. Loppujen lopuksi äidin toive toteutui, vaikka Kulo inhosi kaikkia ihmisestä lähteviä eritteitä ja hänellä oli jopa verikammo.

Kolmen vuoden lääkärin työn jälkeen ihmisten eritteet kuvottivat Kuloa kuin hän haistaisi ne aina ensimmäisen kerran. Häntä inhottivat ahtaat ja haisevat reiät ja onkalot, joihin hänen piti tunkea sormensa tai esineitä. Hän vihasi sisäelimien huokailevaa salamyhkäisyyttä.

Sari Pöyliön Ihmisen veri on ilkikurinen teos, jonka loppuosassa tarina kääntää itsensä ympäri, kuten hyvissä tarinoissa on tapana tehdä. Mukavia lukuhetkiä Kulo Taipaleen ja Ansan seurassa. 

Sari Pöyliö, Ihmisen veri
Atena 2015
s. 204
Arvostelukappale

Pöyliö Sari: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä 

Haastevastauksia

Sain Ullalta mukavan haasteen, josta loihen lausumahan kiitokseni. Ja kiitos tunnustuspalkinnosta :)

Tunnustushaasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse. 

1. Kenen kirjailijan kirjoja sinulla on eniten? Patricia Cornwellin sarja, joiden pääosassa on kuolinsyyntutkija Kay Scarpetta. Jostakin syystä nämä hyytävät trillerit kiehtoivat alussa, enkä osaa lopettaa sarjan lukemista, koska kirjan henkilöt ovat niin tuttuja. Aloin lukea kirjoja opiskeluaikana, sillä jännityskirjat nollasivat pään mukavasti ennen seuraavaa tenttiä.
2. Sano kirjan nimi, josta pidät? Siis nimi, joka viehättää sinua. Emmi Itärannan molempien kirjojen nimet: Teemestarin kirja ja Kudottujen kujien kaupunki. Uskon, että Itärannasta tulee vielä yksi kuuluisimpia suomalaisia kirjailijoita maailmalla Tove Janssonin ja Sofi Oksasen lisäksi.
3. Teetkö omiin kirjoihin merkintöjä : En ikinä ja olen kauhistunut, jos saan kirjastosta sellaisen kirjan lainaan, joka on sotkettu. Opiskeluajan kaikki lainakirjat olivat yleensä alleviivattuja ja niitä oli hankala lukea. Tein itse merkinnät vihkoihin.
4. Mitä kirjasarjaa olet lukenut viimeksi? Ilokseni voin ilmoittaa kirjan olevan hurmaavan hauskan, vitsikkään ja koomisen, iloisen ja naurattavan Veera Salmen Puluboi ja Poni-sarjan  kolmas kirja Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja. Tosin luen työpaikalla sarjan toista kirjaa ja ehkäpä teen siitäkin bloggauksen.
5. Minkälainen lukija sinä olet? Omilla herkkyyksillä ja tuntosarvilla liikun kirjamaailmassa. Toisinaan eteeni osuu helmiä ja toisinaan tyhjiä simpukoita, mutta simpukankuorethan ovat kauniita, toisinaan rosoisia ja kolhuja saaneita, toisinaan aika kovakouraisesti käsiteltyjä.
6.  Kenen roolihenkilön kanssa haluaisit mennä Seinen rantakahvilaan? Seinen rantakahvilaan haluaisin tietysti mennä oman mieheni kanssa, mutta hän ei ole roolihenkilö, joten valitettavasti Kay Scarpetta minun on lainattava hurmaavaa aviomiestäsi Bentonia.
7. Mikä on sinun oma miljöösi tarinassa? Missä viihdyt? Minun miljööni on luonto ja viihdyn kirjoissa, joissa liikutaan luonnossa edes vähän. Emmi Itärannan Teemestarin kirja kertoo tulevaisuudesta ja piirtää uhkakuvia luonnon tuhoutumisesta ja veden saastumisesta ym.
8.  Minkälaisista kirjoista pidät? Pidän kirjoista, jotka koskettavat ja nostavat tunteet pinnalle oli ne sitten itkettäviä tai naurettavia tunteita.
9. Kerrotko 3 kirjaa, joita toivot muidenkin lukevan? Haruki Murakamin Norwegian Wood, Eowyn Iveyn Lumilapsi ja Shin Kyung-sookin Pidä huolta äidistä.
10. Mitä kirjaa luet parhaillaan? Työpaikalla on useampi kirja kesken, yhden jo mainitsinkin tuolla aiemmin. Kotikirja on salaisuus :)
11. 11.  Mitä sinulle tulee mieleen kirjan nimestä: Intohimoisesta Sienestäjästä? Intohimoinen Sienestäjä voisi olla sarjakuvakirja, jossa kiihkeä miespuolinen päähenkilö nimeltänsä Terho Tatti kokee sydämentykytyksiä metsässä kohdatessaan ihastuttavia sieniä. Tämä miespuolinen sienestäjä laulaisi serenadeja ja säveltäisi oodeja aina uuden rakkaussienen kohdatessaan. Minä fanitan Fingerpori-sarjakuvaa, joten sarjakuva Intohimoisesta Sienestäjästä olisi tehty samalla tyylillä.
    
    
    
    
    Lähetän tunnustuksen seuraaville bloggaajille, mutta kysymyksiin voi vastata jokainen joka haluaa :)
    Kaisa Reettalle 
    Kirjojen kamarin Katjalle 
    Lukimo Lumolle 
    Marikalle 
    Kirjakko ruispellossa Marille
    Kia/ Luetaanko tämä?
    
    
    
    
    
    
    Omat kysymykseni:
    
    
    1. Mitä mieltä olet sähköisistä kirjoista?
    2. Kuka on lempidekkarikirjailijasi?
    3. Mikä on paras lempilukupaikkasi?
    4. Missä ajoneuvossa et pysty lukemaan tai kuuntelemaan kirjoja?
    5. Mikä on viimeksi lukemasi lastenkirja ja kuinka kauan  siitä on?
    6. Kenelle annoit kirjalahjan viimeksi ja mikä kirja se oli?
    7. Kenet kirjailijoista haluaisit tavata ja kerro yksi kysymys minkä kysyisit häneltä?
    8. Mainitse jokin klassikkokirja, jonka haluaisit muidenkin lukevan. Miksi se on lukemisen arvoinen?
    9. Mistä maasta ovat kotoisin lempikirjailijasi? Mainitse kolme.
    10. Edelliseen kysymykseen viitaten voit mainostaa nyt noiden kirjailijoiden kirjoja.
    11. Minkälainen kirjaihminen olet?
    
    
    
    
    
    

Veera Salmi: Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja

Olipa kellan jännittävä, mutta silti ihan tavallinen Hakaniemen tolipulu, josta tuli kamalan vaalallinen siipilikko, joka zumbaili metsässä, zumba-zumba. Siitä tuli ihan oikea losvo, tai ei nyt ihan, mutta kuitenkin vähän losvomainen pahis. Niin että olipa kellan sellainen pulu. Tämä on talina siitä pulusta eli minusta. Ja on tässä muitakin tyyppejä.

Nauruvaroitus, Veera Salmen Puluboin ja Ponin pöpelikkökirjaa (2014) ei voi lukea nauramatta ääneen. Ei myöskään aiemmin julkaistuja Puluboin ja Ponin kirjaa (2012) eikä Puluboin ja Ponin loisketiivis kirjaa (2013), sillä olen lukenut kirjoja ääneen lapsiryhmille ja voi sitä iloa ja riemua mitä näistä kirjoista on syntynyt. Kirjojen kuunteleminen on jopa vetänyt lähellä olevien aikuisten suupielet korviin.

Mennään heti asiaan, eli alvatkaa, mitä ällöttävää minulle tapahtui kesän jälkeen? No. Minä menin huonoon suuntaan.  Minulla alkoi alamäki. Se oli jylkkä pyllymäki. Se meni suolaan pöpelikköön! Kaikki meni alas alas alas mäntyjä päin. Minusta tuli losvo! Minä olin vihollinen! Minä olin syyllinen! Minä olin haavoittunut! Aaapua! Siellä minä lymyilin velisenä pimeässä, kaameassa metsässä. Minä vakoilin ja valastelin! Valastaminen on lumaa. Hyi. Mutta kuitenkin. Minä tein tuhmia juttuja.

Puluboi on siis pulu ja asustaa lähellä Ponia. Poni ei ole oikea poni, vaan tyttö, Mai, joka leikkii olevansa poni. Hänellä on Miisu ystävä, joka leikkii olevansa kissa. Miisu joutuu kirjassa sairaalaan ja kirjassa käsitellään ystävän sairastumiseen liittyviä tärkeitä asioita. Kun Miisu ei ollut paikalla, Poni leikki Miisun veljen kanssa. Ratkottavaksi tuli kadonneen Puluboin etsintä ja elokuvakilpailuun osallistuminen, elokuva-aiheen löytäminen ym. siihen liittyvät asiat, jotka ratkesivat yllättäen kirjan lopussa. Miisukin pääsi sairaalasta, mutta siihen tarvittiin Minimillan taikavoimia.

Puluboi ei sano ärrää, joten älkää lukijat ihmetelkö, että miksi se Mai kirjoittaa noin hassua kieltä. Puluboin mielestä ärrä on kirosana. Veera Salmi osaa kirjoissaan mennä lapsen tasolle ja kirjoittaa hauskoja kirjoja, joissa käsitellään myöskin niitä vakavampia teemoja, mutta ihan ymmärrettävästi. Tässä kirjassa nousee esille varastaminen ja sitten ystävän menetyksen pelko, lisäksi kirjassa käsitellään rakkautta ja isättömyyttä. Monta muutakin aihepiiriä kirjan tarina tuo esille, jotka lapsia kiinnostaa esim. pelko, eksyminen ja vanhemmille kertomattajättäminen. Puluboi on todella hauska kirjan hahmo ja lapset rakastavat häntä. Onneksi sarja on saanut jatkoa tänä vuonna ilmestyneestä Puluboin ja Ponin tsompikirjasta. Veera Salmi toimii lastentarhanopettajana, joten työpaikalta löytyy ajankohtaisia aiheita kirjojen materiaaliksi. Puluboi ja Poni lastenkirjojen lisäksi hän on kirjoittanut Mauri ja vähä-älypuhelimen (2015) ja aikuisten kirjan Kaikki kevään merkit (2014). Puluboin ja Ponin ratkiriemukkaille seikkailuille annan viisi tähteä kummallekin päähenkilölle ja mielettömästi tähtiä sille, että kirja sai minut nauramaan. *****

Veera Salmi, Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja

kuvitus Emmi Jormalainen

Otava 2014

s. 189

Salmi Veera: Puluboin ja Ponin kirja

Bleuen bloggaus 

Kristan bloggaus 

Pihin naisen bloggaus

Palkitut teokset ja kirjailijat

Nobelistit

Aleksijevitš Svetlana: Tšernobylista nousee rukous (2015) 

Beckett Samuel: Piiritetyn huoneen novelleja 

Brodsky Joseph: Veden peili  (1987)  

Cela Camilo José: Mehiläispesä (Nobel)  

Clézio J.M.G.: Alkusoitto (2008)  

Coetzee John Maxwell: Kesä   (Nobel)

Deledda Grazia: Kuin ruo´ot tuulessa

Ernaux Annie: Vuodet  (2022)

Galsworthy John: Omenapuu   

Golding William: Kärpästen herra (Nobel) 

Gordimer Nadine: Poikani tarina  (Nobel)  

Gordimer Nadine: Palvelija ja herra (1991)

Gurnah Abdulrazak: Loppuelämät (2021)

Han Kang: Ihmisen teot (2024)

Han Kang: Vegetaristi 

Han Kang: Älä jätä hyvästejä

Hemingway Ernest: Kirjava satama (Nobel)

Heyse Paul: Unohtumattomia sanoja  

Heyse Paul: Kaksi vankia (1910)

Heyse Paul: Trevison koru-ompelijatar  

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta (2017)  

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina 

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko   

Lagerlöf Selma: Peukaloisen retket villihanhien seurassa (Nobel) 

Laxness  Halldόr: Salka Valka  

Lessing Doris: Viides lapsi  (Nobel)  

Mann Thomas: Kuolema Venetsiassa (1929) 

Mann Thomas: Herra ja koira  

Modiano Patrick: Hämärien puotien kuja ( 2014, Prix Concourt)

Modiano Patrick: Kehäbulevardit 

Modiano Patrick: Villa Triste   

Morrison Toni: Rakkaus  

Morrison Toni: Koti 

Morrison Toni: Luoja lasta auttakoon 

Morrison Toni: Minun kansani, minun rakkaani  (1993)

Morrison Toni: Tervanukke  

Munro Alice: Viha, ystävyys, rakkaus (Nobel) 

Munro Alice: Kerjäläistyttö 

Müller Herta: Hengityskeinu 

Müller Herta: Tänään en halunnut tavata itseäni 

Müller Herta: Ihminen on iso fasaani  

Sachs Nelly: Israelin kärsimys  

Saramago  José: Elefantin matka (Nobel)  

Sillanpää F.E.: Hiltu ja Ragnar (Nobel) 

Steinbeck John: Oikutteleva bussi  (1962)

Steinbeck John: Routakuun aika 

Steinbeck John: Torstai on toivoa täynnä  

Steinbeck John: Helmi 

Tokarczuk Olga: Päivän talo, yön talo (2018) 

Pulizer-palkitut kirjailijat

Cunningham Michael: Tunnit (1999) 

Cunningham Michael: Illan tullen 

Doerr Anthony: Kaikki se valo jota emme näe  (2015)

Doerr Anthony: Davidin uni  

Doerr Anthony: Taivaanrannan taa  

Eugenides Jeffrey: Middlesex 

Eugenides Jeffrey: Oikukkaat puutarhat 

Eugenides Jeffrey: Virgin suicides- Kauniina kuolleet 

Hemingway Ernest: Kirjava satama (1953) 

Kingsolver Barbara: Demon Copperhead  (2023)

Lee Harper: Kuin surmaisi satakielen  (1961) 

Lee Harper: Kaikki taivaan linnut

McCourt Frank: Amerikan ihmemaassa 

McCourt Frank: Seitsemännen portaan enkeli (1997)

Morrison Toni: Minun kansani, minun rakkaani (1988)  

Powers Richard: Ikipuut  (2019) 

Shields Carol: Kivipäiväkirjat (1995)    

Shields Carol: Pikkuseikkoja

Shields Carol: Ruohonvihreää  

Strout Elizabeth: Olive Kitteridge (2009)

Tartt Donna: Tikli (2014) 

Tartt Donna: Jumalat juhlivat öisin 

Tyler Anne: Hengitysharjoituksia (1989)

Walker Alice: Häivähdys purppuraa (1983) 

Whitehead Colson: Maanalainen rautatie (2016) 

Whitehead Colson: Nickelin pojat (2020)

Whitehead Colson: Harlem Suffle

Booker

Atwood Margaret: Sokea surmaaja (2000)

Atwood Margaret: Orjattaresi 

Atwood Margaret: Testamentit (2019) 

Ayọ̀bámi Adébáyọ̀: Älä mene pois 

Ayọ̀bámi Adébáyọ̀; Onnenkauppaa (2023) 

Barnes Julian: Kuin jokin päättyisi (2011) 

Coetzee J.M.: Michael K:n elämä (1983)

Coetzee J.M.: Häpeäpaalu (1999) 

Coetzee J.M.: Kesä 

Enright Anne: Valvojaiset (2010)

Enright Anne: Unohdettu valssi  

Golding William: Merimatka (1980) 

Golding William: Kärpästen herra   

Gordimer Nadine: The Conservationist (1974)  

Gordimer Nadine: Poikani tarina   

Gordimer Nadine: Palvelija ja herra

Grossman David: Hevonen meni baariin (2017)

Grossman David: Kun Nina sai tietää

Han Kang: Ihmisen teot

Han Kang: Vegetaristi (2016)

Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta (1989)

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina  

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Mantel Hilary: Susipalatsi (2009) 

Mantel Hilary: Syytettyjen sali (2012)  

Mantel Hilary: Margareth Thatcherin salamurha 

Mantel Hilary: Vain varjo häälyväinen  

Martel Yann: Piin elämä (2002) 

McEwan Ian: Amsterdam (1998)

McEwan Ian: Makeannälkä 

Mitchell David: Pilvikartasto (2004) 

Roy Arundhati: Joutavuuksien jumala  (1997)

Stuart Douglas: Shuggie Bain (2020) 
 

Finlandia-palkitut  

Carlson Kristina: Maan ääreen (1999)

Hotakainen Kari: Juoksuhaudantie ( 2002) 

Hyry Antti: Uuni (2009)

Jalonen Olli: Isäksi ja tyttäreksi (1990) 

Jalonen Olli: Taivaanpallo (2018)

Joenpelto Eeva: Tohtori Muller, hieno mies 

Kytömäki Anni: Margarita (2020)

Kähkönen Sirpa: 36 uurnaa (2023) 

Liksom Rosa: Hytti nro 6  ( 2011)  

Lindstedt Laura: Oneiron (2015) 

Lundberg Ulla-Lena: Jää (2012) 

Oksanen Sofi: Puhdistus (2008)

Pelo Riikka: Jokapäiväinen elämämme (2013)

Rane Irja: Naurava neitsyt  (1996)

Rauma Ida: Hävitys (2022)

Rimminen Mikko: Nenäpäivä (2010)  

Saisio Pirkko: Punainen erokirja (2003)  

Sinervo Helena: Runoilijan talossa (2004) 

Statovci Pajtim: Lehmä synnyttää yöllä (2024) 

Statovci Pajtim: Bolla  (2019)   

Tuuri Antti: Lakeuden kutsu (1997)  

Valtonen Jussi: He eivät tiedä mitä tekevät (2014)

Viikilä Jukka: Akvarelleja Engelin kaupungista (2016) 

Westö Kjell: Missä kuljimme kerran (2006)

 

Junior-Finland 

Aalto Anne-Maija: Mistä valo pääsee sisään (Junior 2021)

Björk Marja: Poika (Junior 2013) 

Chanfreau Sofia: Kirahvin sydän on tavattoman suuri  (Junior 2022) 

Enoranta Siiri: Tuhatkuolevan kirous    (Junior 2018)

Hai Magdalena: Sarvijumala (Junior 2023)

Kujanpää Mari: Minä ja Muro (Junior 2009)

Kujanpää Mari: Rumuuspäiväkirja

Mikkanen Raili: Ei ole minulle suvannot! (Junior 2002)

Mikkanen Raili ja Valojärvi Laura: Iivari-tonttu karkuteillä 

Mikkanen Raili: Histamiini rakentaa lautan    

Niemi Juuli: Et kävele yksin (Junior 2016)

Portin Anja: Radio Popov (Junior 2020) 

Rasi-Koskinen Marisha: Auringon pimeä puoli  (Junior 2019)

Sumanen Nadja: Rambo  (Junior 2015) 

Turtschaninoff Maria: Maresi (Junior 2014)

Turtschaninoff Maria: Naondel 

 

Tieto-Finlandia

Manninen Mari: Yhden lapsen kansa  (Tieto 2016)

Tawast Sofia ja Riikka Leinonen: Suuri valhe vammaisuudesta (Tieto 2024)

Tikka Marko Ja Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit (Tieto 2020)

 

Sarjakuva-Finlandia 

Laatikainen Emilia: Ei ois susta uskonut  (Sarjakuva-Finlandia 2023)  

 

 

   

 

 

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto

Ekman Kerstin: Tapahtui veden äärellä (1993)

Fagerholm Monica: Ihanat naiset rannalla 

Fagerholm Monica: Lola ylösalaisin

Fagerholm Monica: Kuka tappoi bambin?  (2020)

Hotakainen Kari: Juoksuhaudantie (2004)

Hotakainen Kari: Henkireikä

Hotakainen Kari: Helmi

Linna Väinö: Täällä Pohjantähden alla III (1963)

Linna Väinö: Musta rakkaus  

Meri Veijo: Kersantin poika (1973) 

Meri Veijo: Tukikohta 

Meri Veijo: Suku  

Meri Veijo: Manillaköysi 

Naja Marie Aidt: Bavian (2008)

Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin  

Oksanen Sofi: Puhdistus  (2010)

Oksanen Sofi: Baby Jane 

Oksanen Sofi: Norma 

Oksanen Sofi: Kun kyyhkyset katosivat 

Oksanen Sofi: Koirapuisto 

Oksanen Sofi: Stalinin lehmät  

Petterson Per: Kirottu ajan katoava virta ( 2009)

Salama Hannu: Siinä näkijä missä tekijä (1975)

Salama Hannu: Juhannustanssit  

Sjǒn: Skugga-Baldur (2005)

Sjǒn: Poika nimeltä kuukivi  

Sjón: Valaan suusta 

Stridsberg Sara: Niin raskas on rakkaus 

Stridsberg Sara: Unelmien tiedekunta (2007)

Stridsberg Sara: Rakkauden Antarktis 

Tuuri Antti: Lakeuden kutsu 

Tuuri Antti: Pitelemättömät  

Tuuri Antti: Pohjanmaa (1985) 

Tuuri Antti: Bospor Express  

Wassmo Herbjørg: Hudløs himmel (1987)

Wassmo Herbjørg: Lasi maitoa, kiitos 

Wassmo Herbjørg: Dinan kirja  

Westö Kjell: Kangastus 38 (2014)

Westö Kjell: Missä kuljimme kerran

Westö Kjell: Rikinkeltainen taivas