Tätä kirjastoa ei kukaan voi polttaa

                            Tätä kirjastoa ei kukaan voi polttaa:

                            Joka on kerran tuntenut täyttymyksen

                            ja täyttymysten välisen

                            autiuden

                            ei unohda koskaan

                            että viisi on maailmassa ihmettä:

                            Rakastetun iho kuun valossa

                            Ruusun väri toivottomassa hämärässä

                            Vapauden ääni tuulessa

                            Ihmisen äkillinen halu

                           Ja se viides, se minkä vain

                           onnen hauraat apulaiset

                           voivat tehdä toisilleen:

                           Kantaa harteillaan

                           mahdottomimman vuoren yli

                           kyselemättä minne ja miksi

                           Tommy Tabermann Desire, 1997

Lauren Kate: Langennut

Varjot kieppuivat aivan heidän yllään. Niin lähellä, että hän olisi voinut koskettaa niitä. Niin lähellä, että hän mietti, pystyikö tyttö kuulemaan niiden kuiskinnan. Hän katseli, miten pilvi kulki tytön kasvojen yli. Hetken ajan hän näki tunnistamisen välähtävän tytön silmissä. Sitten ei ollut mitään, ei yhtään mitään.

Amerikkalaisen Lauren Katen Langennut teoksesta tehty elokuva saa ensi-iltansa Suomessa maaliskuussa 2017. Kirja on Langennut-sarjan aloitus. Sarja kertoo yliluonnollisista voimista 17-vuotiaan Lucinda Pricen elämässä, joista hän oli kärsinyt koko elämänsä, mustista varjoista, jotka eivät tulleet pelkästään painajaisina uniin, vaan hän näki niitä tosielämässäkin. Lucinda eli Luce oli tottunut olemaan hiljaa varjoista, sillä siten hänen ei tarvinnut syödä mielenterveyslääkkeitä ja hän selvisi ilman terapiaa, joista ei ollut mitään apua, sillä varjot piinasivat häntä.

Arriane silmäili häntä ja naputteli sormellaan kalvakoita huuliaan. "Täydellistä", hän tokaisi, astui eteenpäin ja työnsi kätensä Lucen käsikoukkuun. "Mietinkin juuri, että olen uuden orjan tarpeessa."

Kirja alkaa koulukodin pihalta, jossa Luce tapaa muut yhtäaikaa kouluun tulijat. Miksi koulukoti, lue Langenneista tarkemmin, niin tiedät taustat. Koulu oli kurja ulkonäöltään, ja Lucesta tuntui ikävältä, sillä koulussa ei saanut käyttää edes kännykkää, joten ystäviin ja vanhempiin ei juurikaan voinut pitää yhteyttä. Asuntolan ikkunoissa oli kalterit ja koulualueelta ei saanut poistua. Koulu oli todellinen vankila.

"Tunnit täällä ovat sieluttomia", Arriane sanoi. "Pahempaa, ne riistävät kuulijaltakin sielun" Tämän mestan kahdeksastakymmenestä tyypistä vain suunnilleen kolmella on enää sielu." Hän nosti katseensa. "No, sehän on sanomattakin selvää."

Pian kävi selväksi, että koulukodissa on kaksi hyvännäköistä tyyppiä, joista Luce oli kiinnostunut. Toinen tumma Cam, toinen vaalea Daniel. Cam kiinnostui heti Lucesta ja yritti flirttailla hänen kanssaan, mutta Daniel, johon Luce tunsi ihmeellistä vetoa, torjui hänet kerta toisensa jälkeen. Daniel kiinnosti Lucea niin paljon, että hän haki tietoa netistä, kirjastosta ja ystävystyttyään Pennin kanssa, jolla oli vapaa pääsy koulun arkistoihin ja tiloihin, tiedon etsiminen laajeni. Miksi Daniel kiinnosti Lucea niin paljon. Olisihan ollut helpompi seurustella Camin kanssa, joka kävi kuumana häneen. Luce tunsi vain ihmeellistä yhteenkuuluvuutta Danielin kanssa ja hän oli varma, että hän oli tavannut Danielin ennenkin.

Hän tunsi, miten varjot nykivät hänen jalkojaan tuolin alla. Ne pysyivät paikoillaan, lyijynraskaina, koko elokuvan ajan, ja jokainen minuutti tuntui iäisyydeltä.

Lauren Kate on kirjoittanut viihdyttävän ja jännittävän yliluonnollisen tarinan, jonka tapahtumien juonenkäänteet koukuttavat loppua kohti hurjalla vauhdilla. Luce on nähnyt tapahtumista unta, mutta totuus on vieläkin ihmeellisempää ja hurjempaa. Kirja on rakkaustarina, joka jatkuu seuraavassa kirjassa. Lucen on pysyteltävä turvassa sitä ennen, vai onko hän turvassa? Suosittelen kirjaa nuorille ja yliluonnollisista rakkaustarinoista pitäville lukijoille.

Lauren Kate, Langennut ***
suom. Inka Parpola
Wsoy 2017
s. 453
Fallen 2009
Nuortenkirja

Petri Vartiainen: Miehen ryhti

Pitäisi uskaltaa, mutta opetussuunnitelman rajoissa. Perkeleen opetussuunnitelman! Ääni on oma, mutta virasto valitsee kappaleet, ja karaoke jatkuu. Innostus laimenee muutamassa vuodessa, ja kun nyt yritän saada sanoja eloon, herätän enää yhdenlaista tunnetta: myötähäpeää.

Petri Vartiaisen Miehen ryhti kertoo Arista, joka on perheellinen mies, mutta myös yläasteen opettaja. Olisin valinnut kirjalle toisenlaisen kansikuvan, sillä luulen, että lyijykynistä tulee jokaiselle mieleen kouluajat, ja ei se kovin miellyttävää ollut. Jos ei ollut miellyttävää oppiminen yläasteella, niin ei se opettaminenkaan kirjan opettajien mielestä ollut mukavaa. Opettajat puhuivat oppilaista tosi rumasti ja vastaavasti oppilaat opettajista. Mutta Ari halusi opettaa eri tavalla, hän halusi tuoda opettamiseen mielekkyyttä ja käyttää apuna erilaisia oppimisympäristöjä.

Opetussuunnitelma uudistuu, mutta tasaisin väliajoin, koska on enemmän tehtaan kuin hengen tuote. Puhallappa sellaiseen henkeä! Vaivuin välillä epätoivoon, sillä pappikin saa tunnustaa tosiasiat vainajan vierellä. Mutta opettajan jumala on suurempi.

Ari saa kuitenkin rehtorin luvan opetuskokeiluunsa eri oppimisympäristöissä, mutta oppilaat ovat vastahakoisia, eivätkä kovin ymmärtäväisiä. Petri Vartiainen tuo nuorisokielen, -kulttuurin, -tavat, yleensä yläkoulun yhdeksäsluokan sisäisen jännitteen ja hormonimyrskyn lukijan silmille hyvin elävästi. Opettaminen normaaliluokassa oppilaiden hälistessä on täysin mahdotonta. Pitäisi olla yhtäaikaa stand up-koomikko, poliisi, sosiaalityöntekijä ja psykologi, kun opettaa suurta luokkaa, joten ymmärrän hyvin kirjan sanoman. Siihen lisätään muutama käytöshäirikkö, jotka kulkevat tunneilla miten sattuu ja tulevat ja lähtevät oman mielihalun mukaan. Onko aikaa jokaiselle oppilaalle, ei. Opettamisajasta iso osa kului käytöshäiriöihin puuttumiseen. Aika ahdistavaa, mutta niin totta.

Luokka on tylsä tila, kopio tuhansista muista luokkahuoneista. Jos joskus vaihdan työpaikkaa, katoan jäjettömiin. Mistään ei näe, että olen opettanut täällä.

Ari sai opetusprojektinsa vauhtiin, mutta elämä ei ole pelkkää opettamista. Perhe vaatii myös läsnäoloa, samoin vaimo, joka haluaisi vielä vauvan. Mutta Arin aika kuluu uuden projektin kimpussa myös kotona ja siitä ei hyvää seuraa. Petri Vartiainen on kirjoittanut miesopettajan näkökulmasta opettajuudesta, oppimistilanteista, kouluelämästä, nuorison kipuilusta ja kehitysvaiheesta. Mooses Mentulan Jääkausi kertoo myös koulumaailmasta hieman hersyvämmällä otteella, mutta puuttuu tiukasti koulukiusaamiseen. Molemmista kirjoista nousee esille tämän päivän yläkoulun vaikeudet. Molemmat kirjailijat lähestyvät koulua ja opettamista, ja suosittelen kirjoja koulumaailmasta kiinnostuneille lukijoille. 

Järjestelen papereita, vaikka ne eivät järjesty. Voisinko vihdoin, ensi kevään jälkeen, kävellä selkä suorassa. "Täynnä ryhtiä", kuten appiukkoni Taisto hokee, opettaja itsekin.

Petri Vartiainen, Miehen ryhti ***
Otava 2016
s. 254

Hanna Hauru: Jääkansi

Tämä järvelle johtava käpyinen polku on kuin Pahan siihen tamppaama. Jokainen laonnut haavaheinä on kuin hänen kumoon sylkemänsä. Selkäni takaa kuuluvat kaikki mökkiin varastoituneet huudot.

Hanna Haurun neljäs pienoisromaani Jääkansi on hieno jatko hänen vahvoille psykologisille tarinoillensa. Olen aiemmin lukenut hänen Tyhjien sielujen saari pienoisromaanin, joka kertoi spitaaliin sairastuneesta äidistä, joka vietiin erilliselle saarelle, jonne spitaaliset koottiin, koska mitään hoitokeinoa ei ollut. Tyhjien sielujen saaresta tuli mieleeni Turun saaristossa oleva Seilin saari, jonne vietiin aikoinaan spitaaliset loppuelämänsä ajaksi.

Betti kuiskasi minulle, että mies oli uusi isäni ja että edellinen tulisi lautalaatikossa perästä. Ristin uuden isän Pahaksi.

Jääkansi on julmaa luettavaa lapsen kaltoinkohtelusta sodanjälkeisessä Suomessa. Päähenkilö asuu äitinsä ja äidin uuden miehen kanssa isän rakentamassa mökissä. Tekee kaikki kotityöt, hoitaa eläimet ja yrittää käydä koulua. Paha juo koko ajan ja äiti hakkaa aina ohimennessään, syytä ei juuri tarvita.

Pikkusisko oli hautautunut punaisiin ja kellanoransseihin lehtiin, joita syystuuli edelleen työnsi kasaksi. Emakko makasi kyljellään ja vauva oli ryöminyt nälkäänsä pakoon sen syliin. Sika antoi pikkusiskon imeä nisiään.

Kirja on rankkaa luettavaa alusta loppuun. Pienen tytön avuttomuutta köyhässä perheessä usein ilman ruokaa ja lämpöä, ilman vaatteita ja kenkiä. Kunnan täti kävi hakemassa pikkusiskon sikolätistä ja olisi vienyt isosiskonkin, mutta hän ei lähtenyt. Liian paljon pahaa hennoille hartioille. Tarina koukuttaa voimakkaasti. Tarina on niin tosi monelle sodan aikaan syntyneelle lapselle. Hanna Haurun kertomus ahdistaa ja koskettaa, kaikki myötätunto on päähenkilön puolella.

Hanna Hauru, Jääkansi *****
Like 2017
s. 117

Hanna Hauru: Tyhjien sielujen saari

Jalmari Finne: Kiljusen herrasväki

Kiljusen herrasväki asui maalla, heillä oli siellä oma maatilansa. Heitä oli neljä: isä Kiljunen, lyhyt ja hyvin lihava mies, kaljupäinen ja pulleasilmäinen, äiti Kiljunen, laiha kuin tikku, pitkänenäinen ja tihrusilmäinen, ja sitten pojat Mökö ja Luru, jotka olivat aivan yhtä vanhat.

Näin alkaa Jalmari Finnen (1874-1938) Kiljus-kirjojen ensimmäinen kirja Kiljusen herrasväki. Kirjan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1914, joten on hienoa, että lastenkirjoja on tehty Suomessa jo pitkälti yli sata vuotta. Seuraava sarjan osa Kiljusen herrasväen uudet seikkailut ilmestyi 1916. Kiljusen herrasväki satumaassa 1916, jonka kuvitti Rudolf Koivu. Kiljusen Plättä ilmestyi 1917. Kiljusen herrasväki partiolaisina ilmestyi 1918 ja Luru Kiljunen ja hänen Hömppänsä 1918. Rudolf Koivu (1890-1946) kuvitti Kiljusen vallankumouksen 1921 ja Kiljuset palaavat 1925. Muut kirjat on kuvittanut Rafael Rindell (1886-1920).

Kiljus-sarjasta on tehty riemukkaita näytelmiä, musikaaleja ja elokuvia. Vuodesta 1975-2014 Finnen kunniaksi jaettiin vuosittain Plättä-lastenkirjapalkinto. Plättähän oli Mökön ja Lurun pikkusisko, joka ilmestyi sitten myöhempiin kirjoihin. Kirjoissa seikkailee myös perheen pieni villakoira nimeltänsä Pulla. Jalmari Finne teki töitä teatterinohjaajana/johtajana, suomentajana ja kirjailijana. Kiljusen herrasväestä tehty lastenkirjasarja teki hänestä kuuluisan, eikä ihme, sillä perhe on hullunkurisen omaperäinen ja tekee kaiken hassusti. Perhe oli kuuluisa myös kovasta äänestään, jonka vuoksi heitä kutsuttiin Kiljusiksi. Minne vain herrasväki ilmestyi, siellä tapahtui erikoisia asioita ja kaikki järjestys meni sekaisin, poliisit, liikenne, palomiehet, eläimet jne.

Se laiva, jossa Mökö paitasillaan oli, laski Suomenlinnan rantaan. Pian tuli Kiljusen muukin perhe toisella laivalla. Kyllä suomenlinnalaiset hämmästyneinä katselivat tätä herrasväkeä, jolla ei ollut päällään muuta kuin alusvaatteet.

Ylläoleva lainaus on Kiljusen herrasväen Helsingin matkalta, jolloin tapahtui kaikkea hullunkurista. Helsinki tuli todellakin tutuksi Mökölle ja Lurulle, kun he vuoronperään karkasivat ja järjestivät hupia ja kauhunhetkiä vanhemmilleen ja kaupunkilaisille. Kirja sisältää toisenkin matkan Helsinkiin ja myös markkinamatkan. Kirjassa vietetään poikien syntymäpäivää, kaivetaan aarretta, pyydetään hirviä ja käydään saunassa. Saunareissun teki erikoiseksi se, että naapurin renki neuvoi poikia tervaamaan itsensä ennen saunaan menoa. Tietysti pojat kokeilivat tätä keinoa, sillä heillä oli kova yskä ja rengin mielestä terva auttoi joka vaivaan, myös yskään. Tervaamisesta tulikin sitten jälleen koko kylän jahtaamisoperaatio ja pojat olisivat ennemmin pitäneet yskän kuin tervanneet itsensä. Aina pieni opetus mielessä, hyvin pikkuriikkinen opetus.

Mutta jo oli koko kylä liikkeellä. Kaikki tarttuivat mikä mihinkin aseeseen ajaakseen kummitukset pois kylästä. Millä oli harava, millä talikko, mikä heilutti suurta seivästä, mikä luutaa.

Jalmari Finne, Kiljusen herrasväki ****

kuvitus Rafael Rindell ****

Otava 2013  12. painos

s. 88

ensimmäinen julkaisu 1914
lastenkirja

Osallistun tällä lastenkirjalla Kirjojen pyörteissä-blogin Jennyn Ajattomia satuja ja tarinoita-lukuhaasteeseen, sekä Luetaanko tämä?-blogin Kian Lapsuuteni kirjasuosikit-haasteeseen.

Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet

Kolme kuukautta se pyöri mielessäni. Enää kolme kuukautta yhdessä. Sitten puolet siirtyisivät Kokemäen amikseen, puolet Euran lukioon ja muutama ehkä repäisisi ja lähtisi kauemmas, kenties aina Poriin asti. Joka tapauksessa yksi ajanjakso olisi loppu. Ilman minun puumerkkiäni.

Ysiluokkalaisella Renellä on huolenaiheita, mutta koulu pitäisi saada loppuun ihan säällisesti. Tähän asti se on sujunut isonveljen ohjeiden mukaan, joiden mukaan ei kannata tehdä itsestä numeroa, kannattaa olla huomaamaton, on keskiverto, ei rakastu koulun kauneimpiin tyttöihin, odottaa lukion ja armeijan yli ja sen jälkeen yliopistossa saa kyllä. Sehän se nuoren miehen mielessä jyllää, nuoret naiset ja vähän vanhemmatkin. 

Veli antoi ohjeita pikkuveljelleen, jotta tämä ei joutuisi kiusatuksi. Kirjassa on kuvattu nuorten elämää ja juuri sitä kiusaamista, joka voi olla aika ilkeää puuhaa. Pyörät ja tavarat rikotaan, nimitellään, käydään käsiksi, otetaan kuvia kännyköillä ja laitetaan ne nettiin. Harri Veistinen on mennyt juuri asian ytimeen kirjassaan Kotitekoisen poikabändin alkeet, nuorten elämään.

"Mutku sä et kuunnellu loppuun."

"Mä kuulin ihan tarpeeks", hän sanoi. Ja kuiskasi kuin synnin: "Sä haluat perustaa poikabändin."

Renen ajatus jättää puumerkkinsä koulun historiaan ei oikein saa kannatusta kavereiden keskuudessa. Paras kaveri Onni ei halua osallistua Renen tämänkertaiseen ideaan, mutta Onninkin pää kääntyy vielä. Lisäksi mukaan tulevat Topi ja Patrik, joka on koulun musiikkinero, mutta ehkä sen vuoksi koulun kiusatuin oppilas. Poikabändin faniryhmän johtajaksi halusi Renen ns. sukulaistyttö Hilda, joka oli pienestä asti ollut Renen parhaimpia kavereita. Ehkäpä heidän välilleen oli kehittymässä jotakin muutakin, mutta Renen ajatuksiin ei nyt mahtunut muuta kuin poikabändi ja sen toteutus, sillä ei ollut biisejä, ei sanoituksia, ei soittajia, ei tanssiliikkeitä. Oli vain Renen suunnaton itsevarmuus ja päättäväisyys. Poikabändi ja sen ensimmäinen maailmanvalloitus tapahtuisi koulun ystävyyspäivänä ja esityksen näkisi myös ystävyyskoulu netin välityksellä.

Harri Veistisen Kotitekoisen poikabändin alkeet on tosi hulvaton, mutta kertoo myös niistä surullisimmistakin asioista mitkä voivat elämässä kohdata. Tämä oli Renen selviytymiskeino ja sen avulla hän toi iloa  omaan ja (päänsärkyä?) muiden elämään. Tämä kirja sopii hyvin luettavaksi jo kuudennen luokan lukulistoille. Kirja on humoristinen, kertoo yläasteikäisistä, mutta sisältää myös syvällisemmän sanoman. Ensirakkautta, pussailua, kaveruutta, koulunkäyntiä, kohellusta, ihan normi nuoruutta.

Sydämeni hypähti, enkä oikein tiennyt miksi. Mutta sen tiesin, että oli kiire, jos halusin onnistua vallankaappauksen kohdassa numero viisi.

Harri Veistinen, Kotitekoisen poikabändin alkeet ****
S&S 2016
s. 203
nuortenkirja

Maijan bloggaus
Marikan bloggaus
Kristan bloggaus
Marja-Liisan bloggaus
Minnan bloggaus
Mervin bloggaus 

Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä

Se on ohi silmänräpäyksessä.

Brittiläisen Clare Mackintoshin esikoistrilleriä Annoin sinun mennä ei ole kehuttu turhaan, sillä olen samaa mieltä muiden kanssa, trilleri on juonenkuljetuksen mestarinäyte, mieletön käänne, vangitseva, nokkela, piinaava ja ällistyttävän hyvä. Nämä kehut olivat kirjan kansiliepeissä. Kirjaa on myyty todella hyvin kansainvälisesti ja se on saanut useamman rikoskirjallisuuspalkinnon. Eiköhän tästäkin tehdä elokuva, sillä kaikki ainekset löytyvät menestyvälle ja hyiselle trillerielokuvalle.

Siitäkin huolimatta kirjan ensimmäinen osa oli pitkästyttävä loppusivuille asti, kunnes silmilleni räjähti trilleripommi. Kaikki mitä olin luullut siihen asti, kirjan tarina ei juuri siihen mennessä ollut kutkuttanut mielikuvitusta, muuttui juoneltaan täysin erilaiseksi. Kirjan toinen osa oli sitten sitä hyytävää psykologista trillerikauhua, jota kukaan ei halua kokea, ei kukaan, elävässä elämässä. Tiedän, että se on monen naisen tai lapsen jokapäiväistä elämää perhepiirissä, mutta onhan se järkyttävän kamalaa ja suoraan kuin jostakin kauhutarinasta, jota normaalielämässä piilotellaan ja salaillaan, niin sitä piiloteltiin ja salailtiin kirjassakin.

Kohotin käteni, painoin tupakkani tulipään rintakehääsi vasten ja tumppasin sen rintojen väliin. 

Kirjan tarina alkaa siitä, kun pieni poika jää auton alle ja autoilija pakenee paikalta. Poliisi ei saa yliajajaa kiinni ja pian yliajosta on kulunut vuosi. Oikeasti kirjan tarina on alkanut jo vuosia ennen yliajoa, ja ne juonenkäänteet tulevat kirjan kerroksellisessa tarinassa esille yksi kerrallaan, kun lukijalle tarjotaan pahaa ja vieläkin pahempaa pienissä erissä. Olet jo alkanut aavistella tarinan mahdollista juonta ja sen aiheuttajaa, mutta kirjailija ei tarjoile kaikkea heti, vaan joudut nauttimaan koko ruokatarjoilun alkupaloineen, eturuokineen, pääruokineen ja jälkiruokineen erilaisten juomien kera. Jokaisessa ruokalajissa on mukana sysimustaa ilkeyttä. 

Syytökset eivät pitäneet paikkaansa: en koskaan antanut sinulle mitään, mitä et olisi itse kerjännyt.

Clare Mackintosh tietää mitä kertoa lukijalle, sillä hän on poliisi ja toiminut poliisina12 vuotta sekä rikostutkijana ja järjestyspoliisina. Olisin toivonut poliisien työskentelyyn ja henkilöhahmoihin enemmän räväkkyyttä, mutta Mackintosh kirjoittaa siitä mitä hän on työkseen nähnyt ja tehnyt. Räväkkyyttä olisin halunnut siksi, että poliisit olivat kuitenkin aika isossa roolissa kirjan kuvioissa. Huolimatta tylsistä poliiseista, joiden tutkimustyö junnasi paikoillaan ja pysähtyneenä, Annoin sinun mennä on paras trilleri, jonka olen lukenut tänä vuonna. Jälleen kerran toivotan jännittäviä hetkiä kirjan parissa, ja toivottavasti koet samanlaisen trilleripommin kirjan käännekohdassa kuin kaikki muutkin lukijat.

Katselin, kuinka hän käveli kohti ajovalojen kiilaa.

Clare Mackintosh, Annoin sinun mennä *****
suom. Päivi Pouttu-Deliére
Gummerus 2017
s. 414
I Let You Go 2014

Annikan, Leena Lumin, Susan, Kristan, Erjan, Raijan, Marian, Kirjaluotsi, Ullan ja Lillin bloggaukset kirjasta.

Best Friends Forever eli BFF-haaste

Arca Fabulorum - Tarina-arkun Kira Niian Best Friends Forever eli BFF-haaste alkoi 20.11 ja päättyi ystävänpäivänä. Nyt olisi sopiva aika koota lukemani kirjat yhteen. Haaste oli kiva ja monet kirjat sopivat tähän teemaan, sillä aikomus ei ollut pysytellä rakkausteemassa ja ystävyysteemassa, vaan tarkastella aihetta laajemmin. Kuvassa on 3v. Ozzy, joka on ystävä parhain, ei suutu koskaan, haukkuu kylläkin, sillä sillä tavoin koirat kommunikoivat. Erittäin ystävällinen luonne ja on hankkinut meille uusia ystäviä ja tuttavia. Tietää kyllä ketkä ovat tosiystäviä, joilla on taskussa valmiina namipaloja vain ja ainoastaan hänelle ps. minulla ei ole namipaloja taskussa.

Kira Niia kirjoittaa haasteesta näin:

"Lukuhaasteen aiheena on siis ystävyys, ja jokaisella varmasti on jonkinlainen käsitys siitä, että mitä kaikkea se voikaan merkitä. Kirja voi tietenkin olla mistä tahansa genrestä, kunhan sen keskiössä on ystävyys - parhaimmillaan, pahimmillaan, miten vaan - sellaisena, niin kuin se on. Kirjan ei tarvitse olla ystävätarina, mutta ystävyyden pitää olla yksi suurista tekijöistä kuitenkin. Ja kun hetken miettii, niin tähänhän löytyy todella paljon kirjoja, dekkareita, fantasiaa, draamaa, rakkautta, chick littiä, kauhua, mytologioita... jne. jne."

Lukemani kirjat haasteeseen:

Minna Rytisalo: Lempi 
Martina Haag: Olin niin varma meistä 
Shari Lapena: Hyvä naapuri 
Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia 
Ransom Riggs: Kolkko kaupunki 
Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa 
Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia 
Tove Jansson: Viesti 
Tim Walker: Lost in Suomi
Joni Pyysalo: Alaska 
Eeva Kilpi: Noidanlukko 
Joël Dicker : Baltimoren sukuhaaran tragedia 
Juuli Niemi: Et kävele yksin 
Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja  
Marjatta Kurenniemi: Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen 
J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi 
Tuutikki Tolonen: Mörköreitti 
Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta 
M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö 
Ellilä, Kivelä, Autere, Taponen, Pehkonen, Harjula ja Romppainen: Rakas 

Kirjan nimeä klikkaamalla pääset lukemaan bloggaukseni kirjasta. Kiitos Kira Niia - BFF 💝

 

Ellilä, Kivelä, Autere, Taponen, Pehkonen, Harjula ja Romppainen: Rakas

Hyvää ystävänpäivää!

Ystävänpäiväbloggaukseksi sopii mielestäni hyvin tämä seitsemän suomalaisen naiskirjailijan novellikirja Rakas - 7 rakkaustarinaa. Ystävänpäivähän on ollut pitkään rakastavaisten päivä, mutta se on muuttunut yleisempään ystävien viettämään päivään, jolloin lähetellään kortteja ja viestejä. Tässä rakkauskirjassa on seitsemän parisuhdetta, jotka kaikki ovat erilaisia. Terttu Autereen novelli Kosinta on historiallinen tarina, joka päättyy yllättävästi. Siinä lujaluonteinen leskirouva vie miehen vihille niin nopsasti, että hupsista vaan.

Kirjan aloittaa Anneli Kivelän novelli Näin on hyvä. Kivelä on kirjoittanut Katajamäki-sarjaa, ja novelli sijoittuu sarjaan. Kristiina Harjulan Pispalan kiviä oli oikein mukava kirja, josta pidin kovasti ja novelli Joen mutka tuo kirjalle mukavasti jatkoa.

Kirsti Ellilän Lemmenlukko on nykyaikaan sopiva rakkauskertomus, sillä nykyisin rakastavaiset vievät kaiverretut lukot siltoihin, ja heittävät avaimen veteen. Taikauskoa vai kiva nykykultuuriin tullut uusi tapa, siitä huolimatta novelli on kiinnostava. Kirjan naispäähenkilö ei ole aivan varma suhteen pysyvyydestä. Antaako uusi mahdollisuus vai ei.

Kirsi Pehkosen novelli Täydellinen juttu kertoo toimittajasta, joka matkustaa maalle lomailemaan ystävänsä luokse, koska on kuullut, että salaperäisenä pysyttelevä kirjailija asustaa samalla paikkakunnalla. Ehkäpä hän saa hyvän jutun tehtyä kirjailijasta.

Jaana Taposen Fanny ja Jimmy on minusta täyskymppi ja rakkausnovelli minun makuuni. Todella yllättävä ja raikas kertomus. Katariina Romppaisen novelli Luokkakokous on viimeinen, mutta ei suinkaan vähäisin. Kyllä siitäkin löytyy rakkauden ilotulitusta ja hyvää tuulta oivaltavassa kertomuksessa, ja ehkä hiukan syvempääkin muistelmaa kouluajoista. 

Kaikenkaikkiaan rakkausnovellien lukeminen oli virkistävää näin ystävänpäivän aikana. Novellit olivat suomalaisista valkoisista heteropareista, joka pisti silmään ja ajatukseksi tuli, että kirjalle oli suunniteltu kohdeostajaryhmä valmiiksi. Nykyajan rakastavaiset eivät yksinomaan ihan tähän muottiin sovellu. Ellilän novellissa oli sentään hieman yritystä pyrkiä pois vanhoista rakkausympyröistä ja - teemoista ja siinä liikuttiinkin ulkomailla.

Rakas - 7 rakkaustarinaa ***
Karisto 2014
s. 190

Anneli Kivelä: Näin on hyvä
Kristiina Harjula: Joen mutka
Terttu Autere: Kosinta
Kirsti Ellilä: Lemmenlukko
Kirsti pehkonen: Täydellinen juttu
Jaana Taponen: Fanny ja Jimmy ****
Katariina Romppainen: Luokkakokous 

Osallistun kirjalla Arca Fabulorum - Tarina-arkun Kira Niian Best Friends Forever eli BFF-haasteeseen, joka päättyy ystävänpäivänä 14.2.2017.

Minna Rytisalo: Lempi

Rappusilla seisova on jähmettynyt aloilleen, koko maailma on, linnut hiljaiset, pihakuusi kuuntelee, mikään ei kasva eikä aalto lyö rantaan juuri sillä hetkellä kun kaikkeus odottaa nytkähtävänsä uuteen asentoon, ja sitten se nytkähtää, ja se on kaiken loppu, ja se on kaiken alku.

Olen lukenut Minna Rytisalon esikoiskirjan Lempi. Kirjan joka kertoo rakkaudesta ja sen kaikkinielevästä voimasta. Lempi on kirja kaksossiskoksista Lempistä ja Siskosta ja heidän rakkaista. Kirja on kertomus myös Ellistä, joka on valmis mihin tahansa taistellakseen rakkautensa puolesta. Lempi koukuttaa heti ensimmäisiltä sivuilta ja sen otteesta on vaikea päästä. Kirjan kertojina toimivat Viljami, Elli ja Sisko. On Lapin sodan aika, ja saksalaiset sotilaat ovat levinneet koko Suomeen. Kirjan tapahtumat keskittyvät lähinnä Lappiin ja tarina kertoo perhetragediasta kolmen henkilön näkökulmasta. Nuori Lempi meni Viljamin kanssa naimisiin ja tuli maatilalle emännäksi. Valkolakin saanut nuorikko ei osannut tehdä emännän töitä, joten Viljami palkkasi hänelle aputytön, Ellin, joka oli samanikäinen Lempin kanssa. Elli vihasi Lempiä.

Näin palkollisille näytetään paikkansa, ja sillä tavalla, miten laitoit minut ensimmäisenä päivänä komeroon nukkumaan, sinne mistä kuulin kaiken. Yhtä hyvin olisit voinut käskeä navettaan elukoitten joukkoon.

Niin vahva oli Ellin viha Lempiä kohtaan, mutta silti hän hoiti työnsä ja Lempin lapset hyvin. Kiitosta ei juuri kuulunut. Kyläläiset kehuivat vain Lempin hyviä taitoja hoitaa taloutta. Elli olisi halunnut Lempiksi Lempin paikalle, mutta liian myöhään hän ymmärsi, että sinne oli myös muita halukkaita. Minna Rytisalon naishenkilöhahmot ovat voimakkaita ja tietävät mitä tahtovat. Viljami on sellainen orpo ressukka, joka tarvitsee vahvan vaimon, ja rakkautta. Lempi ja Viljami rakastivat toisiaan syvästi, mutta sitten Viljamin oli lähdettävä puolustamaan isänmaata ja jätettävä Lempi hoitamaan maatilaa Ellin kanssa. Enemmän kuin sotaa Viljami pelkäsi Lempin menettämistä, rakkauden menettämistä.

Lempin tarina oli kuin tuli ja leimaus. Kun raapaiset tulitikun, se palaa voimakkaasti, ja jos et ennätä puhaltaa sitä sammuksiin, sormenpäät palavat ja tuli on siirtynyt sinuun. Koin Lempin vahvasti syttyvänä tarinana, joka paloi ilmiliekeissä ja sammui polttaen jälkensä minuun. Viljamille jäi musta karrelle palanut sydän, jota ei saanut enää rakastamaan. Voi Lempi, missä oletkin, valaisit lukuhetkeni hehkuvalla valollasi. Tähtikimallusta kirjailijan urallesi Minna 💖

Minna Rytisalo, Lempi *****
Gummerus 2016
s. 230

Kirja on ollut hyvin suosittu kirjablogeissa ja kirja valittiin blogistanian vuoden 2016 parhaaksi kirjaksi. Kirjan ovat lukeneet mm. Sari,  Kirsi, Katja, Elina, Jonna, Paula, Satu-Maria, Jenni, Opus eka, Mari a, Marile, Laura, Jaana, Raija, Laura, Arja, Jane, Marjatta, Hannele ja Kaisa

Martina Haag: Olin niin varma meistä

Parisänkymme vieressä olevan pinnatuolin päällä on messinkinen kynttilänjalka. Ensin en reagoi siihen mitenkään. Nostan kynttilänjalan tuolilta viedäkseni sen sinne minne se kuuluu eli alakerran ruokapöydälle. Aivoni alkavat raksuttaa vasta kun tunnen painavan esineen kädessäni. Miksi kynttilänjalka oli sängyn vieressä? Onpa omituista.

Ruotsalaisen kirjailijan Martina Haagin Olin niin varma meistä kertoo pariskunnan erotarinan. Tarina on kerrottu naisen, Petran, näkökulmasta, sillä mies on jo poistunut kuvioista, ensin henkisesti, sitten fyysisesti. Välille jäi vain petos, valheet ja suru. Suru, josta Petra yritti päästä irti kaukana pohjoisessa erämaamökin vahtina. Hän halusi rauhaa saadakseen kirjoitettua jotakin, sillä kaikenkattava suruprosessi oli vienyt halun kirjoittaa, ja hänen ja lasten elinkeino riippui kirjoittamisesta. Kirja kerrotaan kahdessa tasossa, ennen eroa ja erämaamökillä.

Pitkä eroprosessi, johon kuuluu toisen osapuolen pettäminen, on julmaa puuhaa. Lisäksi, jos pettäjä on  sitä mieltä, että kaikki on vaimon syytä, ettei avioliitto toimi, samalla kun itse viettää suuren osan ajasta uuden rakkaan kanssa, niin mitä siihen voi sanoa tai tehdä. Pariskunta kävi terapiassa, mutta siitä ei ollut apua, ei tietenkään, kun kuvioissa on toinen nainen. Voin kuvitella tämän eron koskettavan lujasti. Siinä vaiheessa, kun todella alkaa epäillä toista ja kysellä onko hänellä joku toinen, mutta ei saa vastauksia, niin alkaa käyttäytyä omituisesti, niin Petrakin teki. Samalla täytyy lapsille esittää, että kaikki on kunnossa, ettei lapset kärsi. Olen itse kokenut kaiken tämän ja voin  sanoa, että eroprosessi vei mielentilan todella syvälle, en olisi halunnut nousta sängystä ylös. Valitettavasti joka toinen avioliitto päättyy eroon ja siihen lisätään avoerot ja seurusteluerot ym. Ero ei ole koskaan helppo ja lapset kärsivät aina, vaikka kuinka hyvin heitä suojelee.

Miksi kirjoittaa ja lukea erokirjoja, siinäpä hyvä kysymys. Mielestäni se puhdistaa ajatuksia ja tunnelukkoja, kun lukee erilaisista eroista. Tämä kirja antaa lisäksi yhden hyvän ohjeen, miten päästä pahimman surun ohi. Kirjan päähenkilö pestautui siis kauas erämaahan mökkivahdiksi ja samalla tutustui vaeltajiin, jotka yöpyivät mökissä ja oppi itsekin rakastamaan puhdasta erämaata ja lumoutui sen kauneudesta. Kirjaan on liitetty myös vanha tarina erämaalampeen hukkuneesta naisesta. Petra oppi selviytymään luonnon armoilla ja palasi takaisin ns. sivistyksen pariin vahvempana kuin mennessä erämaamökille. Palatessa hänellä oli valmiina käsikirjoitus avioeroprosessista. Martina Haag on itse eronnut vuonna 2014, joten kirjaa voi pitää hänen omana surutyöprosessina, vaikka kirja ei kerro hänestä ja on fiktiota. Tunteille ja tuntemuksille sekä olotilan kuvauksille on vankka kokemuspohja. Kirjan luontokuvaukset ovat hyvin aidon oloisia.

Minulla on ikävä elämäämme sellaisena kuin se oli. Minulla on ikävä kaikkea.

Martina Haag, Olin niin varma meistä ***
suom. Riie Heikkilä
Atena 2017
s. 212
Det är något som inte stämmer 2015
Arvostelukirja

Osallistun kirjalla Arca Fabulorum - Tarina-arkun Kira Niian Best Friends Forever eli BFF-haasteeseen, joka päättyy ystävänpäivänä.

Karin Slaughter: Kahlittu

Ensimmäistä kertaa elämässään hän tuuditti tytärtään sylissään.

Yhdysvaltalaisen Karin Slaughterin psykologiset trillerit on vain yksinkertaisesti luettava. Tämä uusin Kahlittu on parhaimmasta päästä, vaikka jokainen trilleri on järkyttävän hyvä. Olen lukenut Slaughterin lääkäri Sara Linton sarjan, ja itkenyt silmäni punaiseksi, silloin kun Sarakin itki menettäessään rakkaan henkilön. Olen seurannut astetta järeämmän sarjan päähenkilön Will Trentin elämää poliisina, joka on ratkaissut karmivia rikoksia ja osunut useammin kuin tarvitsisi rikollisten maalitauluksi. 

Willillä on yksi heikkous ja se on hänen vaimonsa, poliisi hänkin. Angie, tuo naisista ilkein, pitää Williä talutushihnan päässä. Angiella on vain taipumus käväistä tarkistamassa, että Will pysyttelee hänen talutushihnassa, eikä karkaa, mutta näin pääsi käymään, sillä Karin Slaughter kirjoitti Sara Lintonin ja Will Trentin rakastumaan toisiinsa. Kahlitussa Angie on esillä toisin kuin aiemmissa kirjoissa, joissa hän vain piipahti. Kahlitussa Angie on yksi päähenkilöistä ja näyttää siltä, että hän tulee olemaan läsnä myös seuraavissa kirjoissa. Olin oikein odottanut Angieta, sillä hän on todella kiero kalkkarokäärme. Kahlitussa avattiin hänen lapsuuttaan enemmän, samoin hänen sukulaissuhteitaan, eikä se ollut kaunista luettavaa. Kurja lapsuus ja nuoruus oli jättänyt jälkensä.

Hei, kulta.

Jos joku lukee tätä sinulle, minä olen kuollut.

Aikamoinen hässäkkä syntyi kirjan alussa Angien ja hänen tuttaviensa välille, ja näiden tapahtumien vuoksi paikalta löytyi ainakin kuollut miespoliisi ja kuollut nainen, jota epäiltiin Angieksi. Will joutui tietysti lomautetuksi, koska oli vielä naimisissa Angien kanssa. Noita lomautuksia minä ihmettelen näissä kirjoissa, sillä luulisi löytyvän muita rikoksia, joita ratkoa sillä aikaa, kun muut selvittivät poliisien kuolemaa ja etsivät rikollisia. No Will ratkoi sitten omatoimisesti tapahtumia, sillä hän halusi olla varma Angien kuolemasta. Hänellä oli kuitenkin omat epäilyksensä.

Karin Slaughter on oikein ahkera trillereiden kirjoittaja. Kirjat ovat aina psykologisia trillereitä ja niissä kerrotaan henkilöiden traumoista ja lapsuuden tapahtumia, mitkä olivat vaikuttaneet esim. siihen miksi ihminen ajautui rikolliseksi. Usein rikosten motiivina on raha, ja sitä hankitaan huumeilla ja prostituutiolla ja pedofilialla. Kahlitussa on huumeidenkäyttäjiä, huumeiden myyjiä ja poliiseja sekä bisnesmiehiä, jotka pyörittivät rikollista toimintaa, mutta nyt yritys oli tullut tiensä päähän. Mielenkiintoista lukea Willin, Saran ja Angien elämää Kahlitussa. Monet vanhat asiat ovat tulleet tutuiksi aiemmista sarjojen kirjoista, mutta nyt Angien elämästä nostettiin esille uusia asioita. Tuskin maltan odottaa seuraavaa Sara Linton <3 Will Trent trilleriä. Karin Slaughterin Kahlittu on yksinkertaisesti huippuhyvä trilleri, joka on ylitsepääsemättömän vaikeaa jättää kesken. Kokeile vaikka ;)

Karin Slaughter, Kahlittu *****
suom. Päivi Paju
HarperCrime 2016
s. 494
The Kept Woman 2016
Arvostelukappale

SlaughterKarin: Pettävä hiljaisuus ; Yli rajan
Slaughter Karin: Rikollinen
Slaughter Karin: Näkymätön
Slaughter Karin: Kaunokaiset

Shari Lapena: Hyvä naapuri

Jätimme puolivuotiaan vauvan kotiin ja menimme naapuriin juhlimaan.

Kanadalaisen kirjailijan Shari Lapenan psykologinen trilleri Hyvä naapuri tuo jokaisen vanhemman pahimman painajaisen esille, lapsi katoaa. Mitä siitä seuraa? Kuka ja miksi? Mitä lapselle tehdään? Painajaiset seuraavat toisiaan ja vanhempia pidetään syyllisenä. Pienen tyttövauvan vanhemmat olivat Marco ja Anne. Poliiseilla oli kaikenlaisia teorioita sille, mitä vanhemmat olivat tehneet lapselle. Trilleri pysytteli tiiviisti pienen perheen asunnossa ja poliisiasemalla. 

Kirjasta nousi heti mieleeni muistot Madeleinesta, joka vietiin muutama vuosi sitten perheen hotellihuoneesta vanhempien juhliessa ravintolassa. Pienemmät lapset jätettiin. Kauhea painajainen sekin tragedia, eikä Madeleinea ole löydetty mistään. Tosiasiahan on se, että lapsia katoaa valtavasti, heitä siepataan ja yleisin paikka on ihmiskauppa, missä heitä myydään orjiksi ja seksimarkkinoille, jopa elinsiirtoihin. Julmaa bisnestä. Yksi mieleenpainuvimmista julmista todellisuudessa tapahtuneista sieppauksista oli Natascha Kampusch, joka siepattiin kymmenvuotiaana ja joka pääsi pakenemaan 18-vuotiaana. Olen lukenut ennen blogiaikaa hänen kirjansa 3096 päivää.

Rikostutkija Rasbach seuraa sivusta, kun railo avioparin välillä levenee. Jännite, joka oli havaittavissa välittömästi sen jälkeen kun lapsi oli ilmoitettu kadonneksi, on voimistunut ja paisunut - syytöksiksi. Yhtenäinen rintama, jota vanhemmat yrittivät pitää yllä tutkinnan ensi minuutteina ja tunteina, alkaa rakoilla. Miksi ei rakoilisi? Heidän tyttärensä on kadonnut. He ovat valtavan paineen alla. Poliisit ovat vallanneet heidän kotinsa, lehdistö kolkuttelee kotiportailla. Rasbach tietää, että jos tämän katon alla on jotain löytämisen arvoista, hän kyllä löytää sen.

Hyvä naapuri paneutuu syväluotaavasti ihmisten  salaisuuksiin ja motiiveihin tehdä ilkeyksiä ja pahoja tekoja. Yleensä raha on suurin motiivi tehdä rikoksia, mutta intohimorikokset ja kostot ovat yleisiä. Kirjan yksi motiivi on raha, tuo iänikuinen pahanilmanlintu, joka tekee hyviksistä pahiksia, hyvistä kansalaisista rikollisia. Raha motivoi suunnittelemaan jopa murhia. Raha ei ole tässäkään kirjassa puhdasta, vaan kasteltu verellä. Jollakin on rahaa ja joku muu haluaa hyötyä niistä rahoista, jopa vaarantamalla pienen vauvan hengen. Onko se joku perheenjäsen, vai onko se ulkopuolinen. Lue ja tulet yllättymään. Tai ehkä et ylläty, vaan kuvittelet mielessäsi miten lapsi siepattiin ja kuka sen teki, mahdollisuuksia on monia. Kirjailija antoi runsaasti vinkkejä mahdollisista tapahtumista, mutta lopussa sanoin melkein ääneen, että voi ei. Todella painajaismainen loppu, psykologisen trillerin huipentuma, jota kukaan ei olisi halunnut tapahtuvan.

Shari Lapena, Hyvä naapuri ****
suom. Oona Nyström
Otava 2017
s. 315

Sieppausdraamaa ovat seuranneet monet lukijat täällä blogistaniassa mm. Krista, Leena Lumi, Annika, Ulla, Arja, Riitta, Simo ja moni muu.

J.L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat

Hyvää Runebergin päivää!
Tämä päivä on kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivä, sillä hän syntyi Pietarsaaressa 5.2.1804. Hän olisi nyt 213 vuotias. Runeberg oli runoilija, opettaja, pappi, toimittaja ja professori. Koska Runeberg kirjoitti ruotsiksi, hänen kirjallisuutensa on vaikuttanut myös ruotsalaiseen kirjallisuuteen. Suomihan kuului Ruotsiin hänen syntymänsä aikoihin, mutta liitettiin Venäjään vuonna 1809. J.L. Runebergin ikimuistoinen kokoelma Vänrikki Stoolin tarinat (1848) kertoo sankarirunoelman vuosina 1808-1809 käydystä Suomen sodasta, jolloin Ruotsi menetti Suomen Venäjälle. Kirja alkaa hienosti Maamme runolla (1846), jossa on 11 säkeistöä. Me olemme tottuneet vain ensimmäiseen ja viimeiseen säkeistöön. Runon on säveltänyt Fredrik Pacius (1848), mutta alkujaan runolle oli muitakin säveltäjiä mm. Runeberg itse sävelsi runon. Runon suomennoksia on useita niin kuin säveltäjiäkin, mutta vakiintuneen paikan Suomen kansallisrunona ja - lauluna Maamme-runo sai vasta, kun Paavo Cajander teki siihen suomenkieliset sanat vuonna 1889. Alapuolella ensimmäinen ja viimeinen säkeistö:

Maamme

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,

soi, sana kultainen!

Ei laaksoa, ei kukkulaa,

ei vettä rantaa rakkaampaa

kuin kotimaa tää pohjoinen,

maa kallis isien.

Sun kukoistukses kuorestaan

kerrankin puhkeaa;

viel´ lempemme saa hehkullaan

sun toivos, riemus nousemaan

ja kerran laulus, synnyinmaa,

korkeimman kaiun saa.

Aika, jolloin Runeberg kirjoitti runonsa oli fennomaanien aikaa. Haluttiin olla suomalaisia ja itsenäisiä. Maamme-laulu on otettu myös Viron ja Latviassa asuneiden liiviläisten kansallislauluksi.

Toinen kirjan tunnettu sankaritarina on Sven Dufvasta kertova runo, joka on nelisivuinen ja sisältää 28 säkeistöä. Sven Dufva oli yksinkertainen yhdeksänlapsisen perheen nuorimmainen, jota isä suri kovasti, koska poika oli luonteeltaan yksinkertainen. Kysellessään, että mikähän sinustakin tulee isona, niin poika vastasi iloisena, että sotilas. Ja sotilashan hänestä tuli. 

Vänrikki Stoolin tarinoissa on 35 runoa ja kirjan lopussa on 35 sivua kertomusta näistä henkilöistä, joista Runeberg on kirjoittanut runonsa. Moni sankari on päätynyt nykyajan lauluihin esim. Sven Dufva. Sandels esiintyy juomapullossa. Lotta Svärd on saanut yli 6-sivuisen runon, jossa on 44 säkeistöä. Suomen sisällissodan aikana valkoisten puolella olevat naiset perustivat Lotta Svärd-yhdistyksen vuonna 1920 (nimi oli jo aiemmin käytössä), nimen he valitsivat J.L.Runebergin Lotta Svärd runon mukaan.

Lotta Svärd

Yhä vieläkin Lotta Svärdistä

puhe syntyy toisinaan,

kun iltavalkean ääressä

sotakumppani kohdataan.

Niin, helmi hän oli, se eukkonen,

ja helmipä kalliskin;

jos sietikin naurua hiukkasen,

toki arvoa runsaammin.

Monelle on tuttu myös Porilaisten marssi, ainakin sävellysversiona, sillä se on Puolustusvoimain kunniamarssi, Suomen tasavallan presidentin ja Viron Puolustusvoimain komentajan marssi. Monikaan ei tiedä, että se oli alunperin Runebergin runo toisesta painoksesta Vänrikki Stoolin tarinoita vuodelta 1860. Säveltäjä on tuntematon, mutta sen arvellaan olevan saksalaissyntyisen, helsinkiläisen Christian Fredric Kressin sävellys. Toisaalta sävellys esiintyy ehkä jo 1700-luvulla Bellmanin tuotannossa, joten varmuutta säveltäjälle ei ole löytynyt.

Maamme-laulun jälkeen saa vuoron kirjan nimen antanut Vänrikki Stool, joka vanhana miehenä kertoo sotamuistoja nuorelle ylioppilaalle, joka kukkoilee vanhalle miehelle, mutta lopulta tunnustaa miehen ansiot ja oman tyhmyytensä. Harva selvisi sodista ja heitä kannatti kuunnella, mitä se sota oikein tarkoitti. Runossa on 27 säkeistöä.

Vänrikki Stool

24. säkeistö

Hän veripäivät nähnyt on

ja käynyt surman tiellä

ja voiton nähnyt, tappion,

jonk´ äityy haavat vielä;

häll´ on niin paljon muistissaan,

maailma mit´ ei muistakkaan.

Runebergin mukaan kirjan kertojalle Vänrikki Stoolille ei ole yksittäistä henkilöhahmoa, vaan henkilö on monen sodankävijän kertomuksista koottu kokoelma.

Johan Ludvig Runeberg, Vänrikki Stoolin tarinat 
suom. Paavo Cajander 1889
Gummerus 2014
s. 210
ensim. painos 1848

Osallistun kirjalla Ompun runohaasteeseen.

Jojo Moyes: Parillisia ja parittomia

Jessin isoäiti oli usein tokaissut, että onnellisen elämän salaisuus oli lyhyt muisti. Myönnettäköön, että se oli ennen kuin hän dementoitui ja unohti missä asui, mutta Jess ymmärsi, mitä hän oli tarkoittanut.

Ensimmäinen lainattu lause lontoolaisen lempparikirjailijani Jojo Moyesin uudesta kirjasta Parillisia ja parittomia on oikein filosofinen lause ja se tulee kirjassa esille monta kertaa ja tavalla jos toisella. Kyse on luottamuksesta  ja asioiden jakamisesta parisuhteessa. Ei nyt joka asiaa tarvitse kertoa, mutta jos parisuhteessa ei kerrota tärkeistä asioista, voi olla että parillinen muuttuu pian parittomaksi. Päähenkilö yksinhuoltaja Jess yritti kaapia pennosia kahdesta työpaikasta, sillä mies oli lähtenyt muutama vuosi takaperin takaisin äitinsä luokse, ja esitti masentunutta ja rahatonta. Äitinsä oli tietysti juonessa mukana, viis lapsenlapsista. Jessillä oli hyvä sydän, sillä hän elätti myös murrosikäisen poikapuolensa, mutta sitten alkoi eteen tulla asioita, jotka vaativat kovempia otteita elämässä. Oli otettava apua sieltä mistä sen sai ja se joku sattui olemaan raivostuttava rikas mies, jonka asuntoa Jess siivosi.

"Ai että haaveilinko jo pienenä siivoojan urasta?" Jess kohotti kulmiaan kuin tarkastaakseen, oliko Ed tosissaan. "No en. Tahdoin ammattisukeltajaksi. Mutta sitten sain Tanzen enkä löytänyt mistään kelluvia lastenvaunuja."

Jess siivosi ja tarjoili työkseen. Lisäksi hän teki korjaustöitä. Hänellä oli tyttö ja ex-miehen jättämä murrosikäinen poika ja iso koira. Ja Ed oli hyvin menestynyt ohjelmistosuunnittelija, jota naiset käyttivät hyväkseen. Snobi. Työ oli numero yksi. Ei pitänyt juurikaan yhteyksiä vanhempiinsa eikä siskoonsa. Ja sitten päästäkseen eroon ärsyttävästä naisystävästä, hän teki virheen, oikean emämunauksen. Tavatessaan Jessin Ed yritti turruttaa päänsä alkoholilla joka päivä, ja unohtaa. Ei kuulosta kovin romanttiselta, vai mitä. 

Näistä keitoksista Jojo Moyes kirjoitti kuitenkin huikean hyvän rakkaustarinan Parillisia ja parittomia, jossa ei tulla toimeen keskenään, riidellään, ihastutaan, rakastutaan, erotaan ym. tarinan, jota lukiessa kyyneleet virtasivat kuin putoukset poskillani. Ja miksiköhän, no siksi, että minäkin olen ollut yksinhuoltaja ja raapinut pennosia, tehnyt kahta työvuoroa peräkkäin ja viikossa oli yleensä vain yksi vapaapäivä, toisinaan ei sitäkään. Ex-mies kun kuvitteli, että hän ei maksa elatusmaksuja, koska kukaan muukaan ei maksa, joten töitä oli tehtävä. Eikä tavannut lapsiaan. Kiitos Jojo Moyes, että kirjoitit minulle ja monelle muulle rakkaustarinan. Sillä minäkin kohtasin lopulta sen elämäni rakkauden. 

Ennen asioiden selviämistä, oli monta ongelmaa selvitettävänä. Yksi niistä oli matematiikkakilpailut Skotlannissa, johon Jessin tytön oli päästävä, sillä kilpailupalkinto oli niin iso, että sillä olisi maksettu yksityiskoulun vuosimaksu. Ja kuskiksi matkalle lupautui se hienosteleva snobi, jonka asuntoa Jess siivosi. Matkalla sitten tapahtui yhtä jos toista ja tavattiinpa lasten isoäiti ja isäkin, yllätys yllätys kaikille! Lue ihmeessä, jos kirja alkoi kiinnostaa. Jojo Moyes vei aikaisemmilla tarinoillaan sydämeni. Parillisia ja parittomia jatkaa näiden hulvattomien, mutta samalla rakastettavien rakkaustarinoiden linjaa. Tähtiä ja tähdenlentoja tarinan seurassa jokaiselle lukijalle.

Tai - kuten selitän asian äidille - joskus ei ole muuta neuvoa kuin jatkaa sinnikkäästi.

Jojo Moyes, Parillisia ja parittomia *****
suom. Heli Naski
Gummerus 2017
s. 479
The One Plus One 2014

Jojo Moyes: Jos olisit tässä
Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä

Osallistun kirjalla Arca Fabulorum - Tarina-arkun Kira Niian Best Friends Forever eli BFF-haasteeseen, joka päättyy ystävänpäivänä. 

Jessie Burton: Nukkekaappi

Kun kylän muusikot lauloivat rakkaudesta, todellisuudessa he lauloivat tunnekuohuun kätkeytyvästä tuskasta. Aito rakkaus oli mahassa versova kukka, sen puhkeavat terälehdet. Rakkauden takia rakastunut pani alttiiksi kaiken - se oli ihanaa, mutta siihen liittyi aina pisara kauhua.

Lontoolaisen Jessie Burtonin esikoisteoksen, Nukkekaapin, päähenkilö on vasta avioitunut nuori Petronella, joka ei viihtynyt uudessa kodissaan, kylmänkolkossa talossa 1600-luvun Amsterdamissa. Syitä oli monia ja yksi ehkä se, että hänellä ei ollut mitään tekemistä. Niinpä aviomies, kauppias ja merenkulkija Johannes Brandt antoi hänelle häälahjaksi suuren nukkekaapin, jota Petronella voisi koristella ajankulukseen, eihän nyt nuori ylhäisönainen saanut tehdä mitään raskaampaa. Nukkekaapin sisustamisesta tulikin mielenkiintoinen ja mystinen tehtävä, jopa pakkomielteinen puuhastelu.

Aviomiehen puuhastelut olivatkin ihan muualla, mutta piankos nuori utelias nainen otti niistä selvää. Kaikki salaisuudet ja luurangot pitivät talossa aikamoista mekkalaa, joten kirjan lukeminen kiehtoi aika lailla. Jessie Burton on tehnyt kovasti töitä luodakseen aidonoloisen amsterdamilaisen miljöön pukuineen ja huonekaluineen, kylmän kanaalin viirratessa ja ihmisten juorutessa ajankulukseen sekä hyvää että pahaa. Aikakausi oli miesten aikakautta, naiset pysyttelivät neljän seinän sisällä. Ihmisten elinkeinoista määräsivät eri toimialojen killat. Mutta pienten miniatyyrien valmistaja oli mystinen henkilö, henkilö, jonka perässä Petronella kulki pitkin katuja ja kujia, sillä hän oli varma, että miniatyyrien tekijä oli...

Että minä olin tyhmä, kun kuvittelin että Amsterdamista tulee minun kaupunkini ja että minusta tulee Johannes Brandtin arvoinen puoliso! Olen itse nyppinyt itseltäni siivet. Kunniani on mennyttä.

1600-luvulla maine ja kunnia meni herkästi. Juorupuheista ja valheista kasvoi suuria, mutta ei Petronellan kunnia ollut vaarassa, päinvastoin ihmiset säälivät häntä. Itsekin koin  lähinnä säälintunteita päähenkilöä kohtaan. Kirjan loppu olikin aikamoista draamaa, ja tragediasta aina vain pahempaan siirtymistä. Heikkohermoinen ei selviäisi kaaoksesta, mutta Petronellalla ei ollut juuri mahdollisuuksia vaikuttaa tapahtumiin. Kirja jäi sopivasti auki, ehkäpä sille tulee jatkoa. Toivoisin niin.

Jessie Burton, Nukkekaappi ****
suom. Markku Päkkilä
Otava 2016
s. 424
The Miniatyrist 2014
Historia

Annikan bloggaus
Ullan bloggaus
Leena Lumin bloggaus
Annelin bloggaus
Osallistun kirjalla Arca Fabulorum - Tarina-arkun Kira Niian Best Friends Forever eli BFF-haasteeseen, joka päättyy ystävänpäivänä. 

Ransom Riggs: Kolkko kaupunki - Toinen kirja neiti Peregrinen eriskummallisista lapsista

Armoa.

Ransom Riggsin teos Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille mykisti minut kekseliäisyydellään. Nyt olen lukenut sarjan toisen kirjan Kolkko kaupunki ja tässä kirjassa tahti vain kiihtyi. Jokainen, joka on lukenut ensimmäisen kirjan, muistaa mihin kohtaan ensimmäinen kirja päättyi. Sitä en nyt spoilaa tässä, mutta tämän toisen kirjan alusta voin kertoa sen, että eriskummalliset lapset ovat pakomatkalla. Aika on toisen maailmansodan aikaa ja lentokoneet käyvät taistelua ilmaherruudesta Englannin yläpuolella ja sukellusveneet ja taistelulaivat sotilaineen käyvät taistelua veden herruudesta. Näihin liittyy vielä eriskummallisen maailman valtataistelu, joka on niin uskomatonta, että toivon kirjoille paljon lukijoita. Kirjan fantasia on sanoinkuvaamattoman eriskummallista ja outoa, kuten kirjan henkilöt ja olennot, muodonmuuttajat ja hirviöt ja tietysti eriskummalliset eläimet.

Ja sillä tavalla me pikkuhiljaa etenimme kohti maata sumun jahdatessa meitä hellittämättä, haroessa meitä pitkillä harmailla kärhillään kuin aavesormilla, jotka yrittivät vetää meitä takaisin.

Kirjojen päähenkilö on Jacob Portman, amerikkalainen nuori poika, joka tuli isänsä kanssa viettämään lomaa Britteihin, Cairnholmin lumotulle saarelle. Hän tunsi yhteenkuuluvuutta isoisän kanssa, mutta isoisä kuoli yllättäen. Jacob oli tutustunut isoisän kirjeenvaihtoon ja tavaroihin ja oli lukenut, että isoisä oli ollut nuorena saarella.  Saarella Jacob tutustui neiti Peregrinen eriskummallisiin lapsiin, ja kun on nuori ja tunteet, niin hän rakastui Emma nimiseen tyttöön. Emma oli aika tulinen luonteeltaan. Jokaisella lapsella oli oma erityinen piirre, joka teki hänestä eriskummallisen. Jacobillakin oli sellainen piirre ja vasta toisen kirjan lopussa lukijoille selviää Jacobin huimat taidot ja kyvyt. Masentuneesta ja koulukiusatusta nörttipojasta tuli eriskummallisen maailman sankari.

En ollut kysynyt, missä vuodessa me olimme - 1492? 1750? - mutta eläimet tuskin edes piittasivat mokomasta. Tämä oli turvapaikka kaukana ihmisten maailmasta, ja ainoastaan ihmisten maailmassa vuosiluvuilla oli merkitystä.

Kolkossa kaupungissa eriskummallisten lasten on pelastettava eräs henkilö. Lasten on kuljetettava mukana tätä henkilöä, joka on muuttuneessa hahmossa. Jos apua ei saada ajoissa, henkilö jää ikuiseksi ajaksi muuttuneeseen hahmoonsa ja menettää kykynsä. Aikaa on muutama päivä ja eriskummallisen maailman viholliset ovat koko ajan kannoilla. Miten lopussa käy, sen sanoisin olevan todella onnistunut koukutus seuraavaan kirjaan. Ransom Riggs, olet kirjoittanut huimaavan jännittävät kirjat. Lisäksi kirjoissa on vanhoja kuvia eriskummallisista ihmisistä, joka tekee lukemisesta vielä myyttisempää ja salaperäisen outoa. Tulet tutustumaan aikamatkailuun, jos uskallat mukaan fantasiaseikkailuun.

Ransom Riggs, Kolkko kaupunki  *****

suom. Kaisa Kattelus *****

S&S 2016

s. 391 + runsaasti vanhoja kuvia

Hollow City 2014

Fantasia/Scifi

Aikamatkailussa mukana Krista, Villis ja Mustesiipinen tyttö