Kirjasähkökäyrä: heinäkuuta 2013

Gillian Flynnin Kiltti tyttö on pahantahtoinen avioliittodraamakirja. Yhteiselämän alun ihana rakkaus oli lentänyt taivaan tuuliin ja kirjan aviopari oli suorastaan pirullinen toisiaan kohtaan. Olisin toivonut, että pari olisi ottanut avioeron jo hyvissä ajoin, ettei minun olisi tarvinnut lukea mitään näin ilkeää, mutta tarina koukutti lukemaan ja jatkamaan kaikenlaisten ikävien tapahtumien lukemista. Toinen pariskunnan henkilöistä oli suorastaan sosiopaatti, ikävyyksien ja hankaluuksien keksijä ja toinen ilkeä pomottaja ja aviorikkoja. Ne kuuluisat seitsemän yhteistä vuotta olivat meneillään kirjan pariskunnalla Amylla ja Nickillä ja viides hääpäivä olisi pitänyt juhlia perinteiseen tyyliin, mutta jotakin oli tapahtumassa, jotakin erittäin, erittäin ilkeää oli tapahtumassa. Se ilkeys oli ollut pitkään tulollaan, sillä sitä olivat suunnitelleet partakoneenterävät, huippulahjakkaat aivot.

Kiltti tyttö oli jaettu kolmeen osaan: Poika menettää tytön, Poika tapaa tytön ja Poika saa tytön takaisin. Kirjan juoni kulki siten, että ensimmäisessä osassa Nickin vaimo Amy katosi parin viidentenä hääpäivänä. Parin naapuri soitti Nickille töihin ja ilmoitti, että heidän ulko-ovensa oli auki. Nick ryntäsi heti katsomaan ja löysi vesipannun kiehumassa ja silitysraudan kuumana sekä tappelun merkkejä olohuoneessa. Nick soitti poliisit paikalle ja pian Nick oli sekä poliisin että median hampaissa. Kohta koko maa oli sitä mieltä, että Nick oli murhannut vaimonsa, joten Nickin oli pakko palkata asianajaja avukseen.

”En minä tiedä. Ei hän ole mikään maailmaa syleilevä tyyppi, mutta ei myöskään niin törkeä että joku … haluaisi satuttaa häntä.”

Se oli yhdestoista valheeni. Nykyään Amy oli niin törkeä, että häntä halusi joskus satuttaa. Nykyinen Amy muistuttaa vain kaukaisesti naista johon rakastuin. Oli tapahtunut kammottava muodonmuutos kuin nurinkurisessa sadussa. Muutamassa vuodessa vanha Amy, huoleton tyttö jolla oli röhönauru, oli kirjaimellisesti luonut nahkansa ja sielunsa pitkin lattiaa ja esiin oli astunut uusi, herkkänahkainen, katkera Amy. Vaimoni ei ollut enää vaimoni vaan terävä piikkilankakieppi, joka yllytti minua suorimaan langan, mutta paksuista, turtuneista, vapisevista sormistani ei ollut siihen.

Amy ei ole miestään parempi, joten kirjan suomennettu nimi Kiltti tyttö ei vastaa ollenkaan Amyn luonnetta. Hän oli kyllä hyvä esittämään kilttiä tyttöä, mutta hän oli mm. äärettömän pitkävihainen ihminen. Jokainen, josta Amy ei pitänyt, sai hänen vihansa ja aggressionsa päälleen. Amy oli suunnitellut kaikkea ikävää ihmisille joita vihasi, joten Nickillä oli edessä ankeat ajat.

Gillian Flynnin Kiltti tyttö on ollut huikea myyntimenestys Yhdysvalloissa ja siitä tehdään elokuvaversio, joka julkaistaan 2015. Lukijan ei tarvitse kauhean paljon miettiä tarinan juonta ja lopputapahtumat olivat arvattavissa. Pariskunta oli niin yhteensopiva, että ei voi muuta kuin toivoa onnellisempaa loppuelämää. Parasta kirjassa olivat Amyn ja Nickin ajatukset, jotka olivat todella raadollisia ja kertoivat kaiken.

Gillian Flynn, Kiltti tyttö ***

suom. Terhi Kuusisto

WSOY 2013

Alkuteos Gone Girl 2012

s. 444

Susan Fletcher: Noidan rippi

Olemme tavanneet sinunlaisiasi luumunaama sanoi.

Minunlaisiani? Nostin katseeni.

Karkulaisia. Piileksijöitä. Nämä metsät ovat täynnä ihmisiä, joita ajetaan takaa syystä tai toisesta – pienistä ja suurista syistä. Hän pani lihanpalan suuhunsa ja pureksi. Kuolleena syntyneen lapsen takia. Kesyttömän sydämen. Uskon.

Minä nyökkäsin. Äitini sydän on kesytön.

Luumunaama kohotti katseensa. Eikö hän pakene sinun kanssasi?

Ei. Häntä seurattaisiin. Häntä seurattaisiin, ja hänet saataisiin kiinni, ja samalla myös minut. Silloin silmäni kyyneltyivät, ja mieskin taisi huomata sen.

Susan Fletcherin kirja Noidan rippi kertoi nuoresta tytöstä, Corragista, joka yritti selviytyä hengissä 1600-luvulla. Corragin äiti hirtettiin noitana ja Corragin isoäiti hukutettiin noitana, vaikka oli hurskas nainen ja naimisissa. Tuohon aikaan ei kummoista syytä tarvittu, että naista alettiin puhutella noidaksi, mutta Corrag oli syntynyt parantajan ja tietäjän lapseksi, joten hän oli pienestä asti suuressa vaarassa tulla tapetuksi, sillä ihmiset puhuttelivat häntä aina muuksi kuin hänen omalla nimellä: akka, noita, paholaislapsi, pahatar, riivattu. Corragin äiti opetti tyttärelleen taidon parantaa kasveilla. Myöhemmin Corrag huomasi osaavansa katsoa myös tulevaisuuteen.

Kirjassa Corrag oli seinään kahlehdittuna vankilassa paksujen kaltereiden takana, ja hänet aiottiin polttaa noitana. Hänen luokseen tuli pappi, joka alkoi kirjoittaa Corragin tarinaa ylös, sillä maassa oli kahden kuninkaan kannattajia ja pappi oli maanpaossa olevan kuninkaan kannattaja. Hän halusi tietää Corragin tiedot maanpaossa olevan kuninkaan kannattajien tappamisesta Skotlannissa, sillä Corrag oli nähnyt kaiken. Oliko vallassa oleva kuningas verilöylyn takana? Tarinan taustalta löytyy oikea Glencoen verilöyly vuodelta 1692. Verilöylyn jälkeen Edinburgissa ilmestyi pamfletti nimeltä ”A Letter From a Gentleman in Scotland”, joka kertoo kyseisestä verilöylystä. Pamfletin on todennäköisin kirjoittanut Charles Leslie, joka Noidan rippi - kirjassa oli Corragia haastatteleva pappi.

Susan Fletcher on perehtynyt historiankirjoihin ja poiminut sieltä runsaasti 1600-lukuun liittyviä tapahtumia samalla, kun hän on rakentanut uskomattoman mielikuvitusrikkaan tarinan hyljeksitystä tytöstä, joka löysi paikkansa ja kunnioituksen taitojaan kohtaan Skotlannista villin ylämaalaisklaanin parista. Aika oli väkivaltaista ja sotia käytiin eri kuninkaiden ja uskontojen puolesta. Corragilla ei ollut Jumalaa eikä kuningasta, sillä hänelle luonto oli tärkeä. Corragin tarina on uskomaton ja villi. Lukija voi lukea miten hänelle käy, poltetaanko hänet noitana, vai pääseekö hän karkuun sellistä. Pidin valtavasti kappaleiden kasviperäisistä nimistä, josta annan kirjalle extraplussaa.

Minulla on kuitenkin vielä yksi toivomus.

Katsoisitteko minua, kun palan? Olen pahoillani, että pyydän tätä. Se on hirvittävä pyyntö. Mutta kun rovio on vielä pieni ja minä odotan ja odotan ja rimpuilen köysissä ja tahdon vielä elää, silloin minä varmasti vaikerran ja minua pelottaa, ja haluaisin nähdä teidän katsovan noitaa hokevien kasvojen joukossa.

Susan Fletcher, Noidan rippi ****

suom. Jonna Joskitt

LIKE 2011

Alkuteos Corrag 2010

s. 397

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kristine Barnett: Ihmeellinen mieli - Poikani tarina

Joskus elämä on tarua ihmeellisempää ja joskus sairaus voi kääntyä voitoksi tai se voi olla lahja. Jacob Barnettilla todettiin 2-vuotiaana autismi ja poika oli syvästi käpertynyt sisäiseen maailmaansa, mutta äitinsä vahvan tuen ja rakkauden ansiosta Jacob on tänä päivänä vahvasti mukana elämänmenossa. Ihmeellinen mieli – Poikani tarinan on kirjoittanut Kristine Barnett, Jacobin eli Jaken äiti.

Kristinen ja Michaelin esikoispojan syntymä oli vaikea. Myös toisen pojan syntymä oli vaikea ja myöhempinä vuosina Kristinellä itsellään todettiin SLE eli autoimmuunisairaus, joka vaikutti siihen, että synnytykset olivat vaikeita. Jacob sai myös toisen veljen, joka oli ainoa normaalisti kehittynyt lapsi heidän perheessä. Aluksi Jake oli kuin kuka tahansa pikkuvauva ja oppi uusia asioita päivittäin. Lopulta vanhempien oli myönnettävä itselleen, että Jake alkoi taantua ja opitut sanat unohtuivat, katsekontaktia ei ollut ja lapsi makasi vain velttona lattialla seuraten valoja ja varjoja. Ensimmäinen diagnoosi oli Aspergrenin syndrooma ja alkoi hillitön terapeuttien virtaus Barnettien kotiin. Laskin, että viikottain 2-vuotias Jake sai 48 tuntia terapiaa, joka tuntuu aivan hirvittävältä määrältä. Äiti huomasi pian, että Jake oli tylsistynyt ja nukkui terapiajaksot. Terapeutit eivät saaneet Jakeen yhteyttä. Äidin mielestä Jake ei saanut olla lapsi, vaan hänen olisi pitänyt tehdä kokopäiväisesti töitä, jotta hän olisi kehittynyt. Äiti päätti tehdä itse jotain lapsensa puolesta ja alkoi käydä iltaisin kaksistaan Jaken kanssa ulkona tutustumassa ulkomaailmaan, tähtiin, luontoon ym. ja Jake piristyi hiukan. Varsinkin avaruus ja tähdet olivat Jaken mieleen. Äiti huomasi myös, että helpointa oli saada yhteys poikaansa kuvien avulla, joten perheessä otettiin kuvakortit käyttöön eikä päinvastoin kuin terapeutit tekivät, ottivat aakkoskortit pois.

Esikoulu 4-vuotiaana ei onnistunut ollenkaan, vaan Jake taantui jälleen. Silloin äiti päätti ottaa pojan pois esikoulusta ja opettaa itse kouluvalmiudet, sillä hän tunsi poikansa ja tiesi mitä Jake tarvitsi kehittyäkseen, ei kouluvalmiuksien opettelua, vaan omien vahvuuksien vahvistamista. Ajattelu oli terapeuttien ja erityisopettajien mielestä ihan väärin, mutta äiti ei antanut periksi. Jake sai tehdä monen tuhannen palan palapelejä ja lukea matematiikan kirjoja ja avaruutta käsitteleviä kirjoja. Poika oli oppinut lukemaan 3-vuotiaana tai aiemmin ja testien mukaan hänen älykkyytensä oli nerouden tasoa. Loppu on historiaa. Jake kävi 8-vuotiaana yliopiston kursseja matematiikasta ja pääsi yliopiston perusopiskelijaksi 10-vuotiaana. 12-vuotiaana hän oli yliopiston tutkija, sai tutkijan palkkaa ja kaikki huippuyliopistot olisivat halunneet hänet oppilaakseen. Jake on huippulahjakas, suorastaan nero. Lääkäreiden mielestä Jake ei olisi oppinut koskaan lukemaan, vaan Jaken tulevaisuus oli syvä autismi. Eihän Jaken autismi ole hävinnyt mihinkään ja Jake tarvitsee apua, mutta hän on itse tietoinen autismistaan ja sen tarpeista, esim. muutokset päiväohjelmassa ovat vaikeita. Äiti on Jaken terapeutti ja samalla hän on auttanut lukuisia muita autistilapsia sekä perustanut miehensä kanssa Jacob´s Place nimisen palvelukeskuksen autistisille ja muille erityislapsille.

Kirja on tietokirja autismista, oman lapsen äidin näkökulmasta. Kirja olisi vaatinut tiukempaa kontrollia siitä mitä julkaistaan ja mitä ei, sillä kirjoittaja rönsyilee ja on epätarkka tapahtumista. Tapahtumat eivät kulje kronologisessa järjestyksessä, ja välillä kirjoitus on aikamoista sekamelskaa. Tietysti epätarkkuudet ymmärtää, jos kirjoittaja kirjoittaa oman muistinsa perusteella, sillä kirjahan on elämäntarina mm. toisinaan Jake oli yliopistossa 7-vuotiaana ja toisinaan 8-vuotiaana. Suomentaja on laittanut pojan kasvot loistamaan kuin Naantalin aurinko ja pelaamaan Angry Birds –peliä. Näistä huolimatta suosittelen kirjaa vertaiskirjaksi perheille, joissa on autisti. Kirja soveltuu myös oppikirjaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoalalle. Autismia on syytä tarkastella myös perheen silmin ei vain hoitohenkilökunnan ja terapeuttien näkökulmasta, siinä kirja on onnistunut loistavasti. Jacobin äiti on tehnyt loistavaa työtä poikansa kannustamisessa, tukemisessa, vahvuuksien etsimisessä ja rakastamisessa. Lisäksi hän ei antanut periksi, vaikka takapakkeja tuli jatkuvasti, eikä perheen taloudellinen tilanne ollut häävi. Äidin halvaantuminen ja parantuminen pitkän sairasloman jälkeen oli myöskin ihme, jonka lukija saa lukea kirjasta.

Kristine Barnett, Ihmeellinen mieli – Poikani tarina

suom. Eija Tervonen

Otava 2013

The Spark – A Mother´s Story of Nurturing Genius

s. 320

Banneri-luettelo

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

2013 kirjailijat ja kirjat

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Susan Fletcher: Noidan rippi

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kristine Barnett: Ihmeellinen mieli - Poikani tarina