Mari Kujanpää: Rumuuspäiväkirja

 

Hidastan ja hengitän syvään, yritän kaikkoontua tai teleportata itseni, olla edes mielessäni jossain muualla kuin pyörätiellä, johon näkyy valkoinen kidutuskammio, toiselta nimeltään yläkoulu ja kuuluu koululaisten kimeät äänet.

Mari Kujanpään nuortenkirja Rumuuspäiväkirja kertoi 14-vuotiaasta Malvasta, joka koki itsensä rumaksi, sillä sitä hän oli saanut kuulla luokkatovereiltaan vuosia. Kukaan ei halunnut olla hänen kaveri ja kaikki karttoivat häntä. 

Mä olen Malva Mäkinen, 14 vuotta, kengännumero 42, pituus 175 senttiä, kuppikoko AA ja naama karmean ruma. Just kohta mun kuuluisi pakottaa hymy tyhmälle naamalleni yksittäiskuvassa ja luokkakuvassa. Mutta mähän en siihen suostu.

Malvan elämä sai uusia ulottuvuuksia, kun hän ystävystyi naapuriluokan Runon kanssa. Ystävän kanssa hän uskalsi kokeilla eri harrastuksia ja sitä kautta hän tapasi myös toisen ystävän. Ystävän, jolle hän uskalsi kertoa koulukiusaamisesta.

Maailma on kova paikka. Täällä pärjää, jos osaa huutaa lujaa ja saa toiset tykkäämään itsestään.

Malvalla ei ollut ollut mahdollisuuksia koulussaan siihen, että hänestä tykättäisiin. Ei hänellä ollut myöskään huutoääntä. Hänet oli nujerrettu totaalisesti. Lue kirjasta, miten Malvalle kävi kirjan tarinassa. 

Mari Kujanpää on nostanut tärkeän teeman nuortenkirjansa aiheeksi, koulukiusaamisen. Aihepiiri järkyttää aikuista lukijaakin. Aihepiiri on todella ykkösaihe tämän päivän koulumaailmassa. Miten alhaisia jotkut ihmiset ovat jo lapsesta ja nuoresta lähtien kiusaamalla muita. Kiusaaminen voi aiheuttaa uhreille jopa mielenterveysongelmia loppu iäksi. Onneksi kiusaaminen huomioidaan ja siihen puututaan monessa koulussa. Joistakin kouluista jopa kiusaajat erotetaan, kun yleensä uhrit ovat joutuneet vaihtamaan koulua.

Mari Kujanpään Rumuuspäiväkirja kertoi kiusatusta tytöstä.

 

Mari Kujanpää, Rumuuspäiväkirja *****

Otava 2023

s. 159

Nuortenkirja

Terhi Rannela: Niin kuin muutkin herrat

 

"Te sovitte eläinlääkäriksi paremmin kuin moni muu."

Terhi Rannelan teos Niin kuin muutkin herrat kertoi Suomen ja Euroopan ensimmäisestä naisesta, Agnes Hildegaard Sjöbergistä (1888-1964), joka valmistui eläinlääkäriksi Saksassa. Hän oli myös maailman ensimmäinen  nainen, joka väitteli tohtoriksi eläinlääketieteestä. 

Erittäin kunnianhimoinen nuori nainen, joka ei varmasti olisi uskonut, kuinka naisvihamielisiä suomalaiset mieskollegat olivat häntä kohtaan opiskeluajoista lähtien. Joka tapauksessa Agnes Sjöberg oli huikea edelläkävijänainen miesvaltaisella alalla. Hän sai kokea elinaikanaan arvostusta ulkomailla, mutta ei Suomessa. Hänen ankarin vihamiehensä Suomessa oli eläinlääkäkäri Rainer Stenius, jolla oli mahdollisuuksia kyykyttää kolleegoitaan esim. toimiessaan Suomen Eläinlääkäriyhdistyksen puheenjohtajana.

Älä koskaan, milloinkaan, ikinä, luota toiseen ihmiseen. Se onneton, joka erehtyy luottamaan, joutuu aina pettymään. 

Agneksen opinnot alkoivat edetä kunnolla vasta ensimmäisen maailmansodan aikana, kun miesopiskelijat joutuivat rintamalle. Valitettavasti hänen professorinsa julkaisi omissa nimissään Agneksen tekemät tutkimustulokset. Valmistuttuaan hän palasi Suomeen, jossa töitä riitti paljon, eikä asiakkaat vastustaneet sitä, että hän oli nainen. Kesti yhdeksän vuotta, ennen kuin seuraava suomalainen nainen valmistui eläinlääkäriksi. Nykyisin 90% valmistuvista eläinlääkäreistä on naisia.

Agnes Hildegaard Sjöberg, sinä olit edelläkävijänainen, joka avasit eläinlääkäriuran naisille Suomessa ja Euroopassa. Kiitokset uskalluksestasi, rohkeudestasi ja päättäväisyydestäsi tehdä töitä eläinten hyväksi. 

Terhi Rannelan teos Niin kuin muutkin herrat kertoi ensimmäisestä suomalaisesta naisesta eläinlääkärinä.

 

Terhi Rannela, Niin kuin muutkin herrat

Karisto 2023

s. 216

Agnes Hildegaard Sjöberg  (1888-1964)

Eläinlääkäri

Jørn Lier Horst: Hiljainen meri

 

Purjevene keinahteli kapeassa lahdessa. Isopurjeen puomi kääntyili äänettömästi puolelta toiselle venee liikkeiden tahdissa. Äkillinen tuulenpuuska ravisteli etupurjetta ja vene kääntyi ankkuriköyden varassa.

Norjalaisen Jørn Lier Horstin uusin William Wisting-sarjan suomennettu dekkari nimeltään Hiljainen meri uppoutui kansainvälisten rikosten tutkintaan, joita joku poliisissa selvästi peitteli. Syyskuinen meri Norjan Stavernissa oli kauneimmillaan, kun rikostutkija William Wisting löysi kalastuskaverinsa kanssa yksikseen jätetyn purjeveneen. Silminnäkijöiden mukaan, vene oli jätetty tuuliajolle. Jotain outoa veneessä oli tapahtunut, joten Wisting tilasi paikalle teknisen tutkinnan. 

Mies oli aseteltu portaille. Hän makasi kylkiasennossa, joka Wistingille oli opetettu vuosia sitten ensiapukurssilla. Miehen asento, käsi siististi posken alla, sai Wistingin hätkähtämään jo ennen kuin hän huomasi veren, jota alkoi tihkua siteenä käytetyn paidan läpi.

Stavern on pikkukaupunki, joten uusi rikostutkinta laajeni hetkessä niin suureksi, että rikostutkijoiden aika ei riittänyt millään selvitystyöhön. Lisäksi esimiehet vähättelivät rikostapahtumia, eivätkä muka nähneet yhtymäkohtia tapahtumien välillä. Mutta Wisting työkavereineen näki. Siispä he tutkivat rikoksia hiljaisuudessa ja täydellä teholla, kunnes mukaan otettiin uusi tutkinnan johtaja, ja Wisting passitettiin Espanjaan.

Parin päivän Espanjan reissu ei Wistingiä hidastanut, vaikka tutkittava kohde räjähti tuusan nuuskaksi. Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen, ja Wisting ratkaisi rikokset, joita ylin poliisijohto oli peitellyt kaikin tavoin, mutta pahin oli vielä edessäpäin. 

Jørn Lier Horstin dekkarisarja on hurjan hyvä kaikkine juonenkäänteineen, ja Hiljainen meri on sarjan kirjoista parhaimpia. Tykkään tosi paljon kirjan poliisityön ja muun elämän yhteensovittamisen kuvauksista. Tykkään tosi paljon charmikkaasta päähenkilöstä, jolla ei ole ollut ongelmia esim. päihteiden kanssa. Tykkään varsinkin siitä, että kirjoissa syödään normaalisti. Jørn Lier Horst on itse poliisi, joten uskoisin, että rikostutkinta on aika todenperäisesti kuvattu. Ja mukana matkassa oli tietenkin, yhtä päättäväisenä kuin isänsä, toimittajatytär Line. 

Jørn Lier Horstin dekkarissa Hiljainen meri oli Norjan Stavernissa vauhtia ja vaarallisia tilanteita jälleen kerran.

Jørn Lier Horst, Hiljainen meri *****

suom. Päivi Kivelä

Otava 2023

s. 301

Når havet stilner 2006

Horst Jørn Lier: Hylkiöt 

Horst Jørn Lier: Tulikoe 

Horst Jørn Lier: Luolamies 

Horst Jørn Lier: Koodi 

Horst Jørn Lier: Avaintodistaja

Horst Jørn Lier: Pimeä laskeutuu 

Horst Jørn Lier : Kadonnut Felicia

 

 

Iida Rauma: Hävitys

 

Täydellinen uhri, siinä missä hän oli täydellinen todistaja, vaikka tosiasia oli, ettei yksikään uhri ollut täydellinen uhri, A sanoi, ja että ainoa täydellinen uhri oli kuollut.

Iida Rauman Hävitys sai vuoden 2022 Finlandia-palkinnon. Luulenpa, että mitkään palkinnot tästä teoksesta eivät tuo lohtua, sillä tarinan taustalla on oikeat tapahtumat kirjailijan lapsuudesta. Kipeät kokemukset kiusaamisesta, johon osallistui opettajaa myöten koko kouluyhteisö. Kirjan tarina ei tuo lohtua kirjailijalle, eikä lukijalle. Tarina viiltää syvältä ja tuo pahan olon. Kirjailijan kokemukset olivat Kaarinan musiikkiluokalta todella kurjia. Niitä kokemuksia Iida Rauma kirjasi päiväkirjoihinsa pienenä kiusattuna tyttönä.

"Siis mut yritettiin hukuttaa ku mä olin ykstoista".

Kirjan päähenkilö oli traumatisoitunut nuori historianopettaja A. Hän oli ollut samassa koulussa kuin Ira.  Ira tuli Kaarinaan musiikkiluokalle, ja joutui heti tullessaan muiden silmätikuksi. A oli jo ollut pitemmän aikaa silmätikkuna. Valitettavasti he joutuivat myös musiikinopettajan silmätikuiksi.

Kuole pois

A näki Iran öisellä juoksumatkallaan. A kärsi unettomuudesta, joten hän juoksi pitkiä matkoja öisin. Kirjailija kuvaa öistä Turkua ja sen eri paikkoja, taloja ja tehtaita, myös menneitä taloja ja tehtaita. Historiallinen Turku tapahtumineen hahmottuu A:n ajatuksista.

Se oli järjetöntä ja luonnollista kuin unessa, A sanoi, ja kuin unessa, äkkiä hän tunsi kaiken ajan humahtavan ylleen, kuin sateen, joka tiheni juuri peltikattoa runtelevaksi massaksi, kuin aallon, joka pyyhkäisee rantaan kuolleen valaan luut takaisin mereen.

Öisellä juoksumatkallaan A  juoksi Iran luokse. Siitä alkoi Iran kiihtyvä yksinpuhelu. A oli sitä mieltä, että hänen koulukokemuksistaan ei saisi kirjoittaa. Iralla ei ollut oikeutta julkaista häneen kohdistuvaa koulukiusaamista. Muistot vain levisivät myrskyaaltojen lailla kirjan sivuilla. Teksti on vimmaista, eikä mikään muu ole mahdollista kuin hävitys. Mutta muistot eivät häviä. Ne kiertävät kehoa ja aiheuttavat ikäviä tuntemuksia, sairaskohtauksia, uupumista, ahdistusta, masennusta.

Kerro totuus

Kun Iida Rauman Hävitys ilmestyi ja kun tiesin, että kirja kertoo koulukiusaamisesta, ajattelin, että en pysty lukemaan sitä sen vuoksi, koska poikani joutuivat kokemaan ikävää koulukiusaamista. Toinen kaksospojistani koki kiusaamista samalla tavalla kotitalousopettajan taholta. Hän oli tunnetusti poikien vihaaja, ja oli ottanut CP-vammaisen poikani silmätikukseen. Opettaja koki, että kömpelö ja jäykkä poikani oli tahallaan sellainen. Opettaja antoi pojalleni stipendin keväällä, mutta se ei lohduttanut eikä poistanut ikäviä muistoja poikani mielestä. Niiden muistojen kanssa on vaan elettävä.

Joistakin opettajista ei vain ole opettajiksi. He eivät tunnista omaa käytöstään, eivätkä sitä, että toimivat totaalisen väärin opettajina, kun kaikkia oppilaita pitää tukea, kannustaa ja vahvistaa omilla opinpoluillaan, eikä poimia joukosta silmätikkuja, joiden elämän voi survoa kengänpohjansa alle. Iida Rauman opettaja oli pahin mahdollinen kiusaaja. Mitä tuhoa hän ehti tehdäkään opettajavuosiensa aikana.

Iida Rauman Hävitys viiltää terävästi jokaisella sivullaan.

 

Iida Rauma, Hävitys *****

Siltala 2022

s. 380

Finlandia-palkinto 2022

Luca Crippa ja Maurizio Onnis: Tyttö Kiovasta

 

Tiikeri oli loukussa.

Ensimmäinen räjähdys oli tuhonnut sen tarhan kävelyreitin, ja siitä lähtien eläin kiersi yhtä ja samaa kehää, tamppasi yhä kiihtyvällä vauhdilla polkua lumeen. Se päästi surumielisen, kumean jylinän, tuskaisen valituksen, joka kumpusi kuin syvältä maan uumenista ja sekoittui hälytyssireenien kumuun ja ulinaan. 

Luca Crippan ja Maurizio Onnisin teos Tyttö Kiovasta kertoi Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan. Teoksen keskiössä oli perhe, johon kuului 10-vuotias Alisa, isä, äiti ja ukki. Perhe asui Kiovassa, mutta sieltä oli lähdettävä pian pakoon yltyviä pommituksia. Matkalle lähtivät Alisa, äiti ja ukki. Lopulta pakomatkaa tekivät Alisa ja ukki. Tyttö Kiovasta on hyvin traaginen kertomus pienestä perheestä sodan jaloissa. 

Toinen raketti oli osunut merihanhien häkkiin, lintupaviljonkiin, joka oli ollut koko Euroopan ylpeys. Nyt rakennuksen seinustaa koristi rivi rypälepommeja.

Alisa ja ukki matkasivat kävellen kohti Puolaa. Matkan varrelle oli perustettu yöpaikkoja pakolaisille. Hekin olivat pakolaisia ja tarvitsivat yöpaikkoja, ruokaa ja peseytymispaikkoja. Matkan varrella he näkivät ihmisiä, joita sota ei ollut vielä koskettanut, mutta se läheni uhkaavasti ja saavutti heitä. Pommikoneet lähenivät. Joka puolella oli merkkejä sodan läsnäolosta. Pakolaisia oli joka puolelta Ukrainaa liikkumassa kohti turvaa. Myös syöpäsairaat ja muut vakavasti sairaat liikkuivat kohti turvaa, sillä Venäjä tuhosi järjestelmällisesti myös Ukrainan sairaalat.

Pommitusten varjossa oselottinaaras synnytti poikasen, ja hetkeä myöhemmin myös pikkuinen sarvikuono näki päivänvalon. Se sai nimekseen Kiova. 

Luca Crippan ja Maurizio Onnisin teos Tyttö Kiovasta on tositapahtumiin pohjautuva koskettava tarina pienen tytön vaelluksesta sodan keskellä kohti turvaa. 

 

Luca Crippa ja Maurizio Onnis, Tyttö Kiovasta

suom. Katja Kärkkäinen

Like 2023

s. 254

La bambina di Kiev 2022

Ukraina

Sotapakolaiset 

 

 

Mirkka Lappalainen: Smittenin murha - Katoamistapaus 1600-luvulla

 

Ruumiin löysivät kartanon työmiehet. He olivat aloittelemassa muuraustöitä ja tarvitsivat vettä laastin sekoittamiseen. Palaneen talon raunioiden lähellä ryteikössä oli vanha kaivo, joka oli tukittu isoilla kivillä.

Mirkka Lappalaisen historiallinen true crime-teos Smittenin murha kertoi 1600-luvulla tapahtuneesta murhasta, jossa säätyläistalon isäntä löydettiin oman talonsa kaivosta kivien alle piilotettuna. Talon palvelijat olivat sujuvasti kertoneet isännän lähteneen matkoille vuonna 1673, kunnes vuonna 1680 uuden talon rakentajat avasivat kaivon ja tekivät karmean löydön. 

Sköldvikin tapauksesta käytiin oikeutta kaksi kertaa: ensin toukokuussa 1681 järjestettiin ylimääräiset käräjät, ja myöhemmin saman vuoden elokuussa käsiteltiin uudestaan Porvoon kihlakunnan syyskäräjillä. Näistä oikeudenkäynneistä säilyneet pöytäkirjat ovat tämän tarinan tärkeimmät lähteet.

Smittenin murha eli Nils Rosenschmidtin murha tapahtui Porvoossa Sköldvikin kartanossa. Tuolla alueella sijaitsee nykyisin Porvoon öljyjalostamo. Nils Rosenschmidt oli aatelinen, mutta vähäistä aatelia ja syrjäytynyt suvustaan ja muusta yhteiskunnasta. Hän eli syrjässä suvun kartanossa, josta lankomies kävi veristä oikeudenkäyntiä syytellen mm. että Smitten ei kuulunut sukuun. 

Sukujen väliset riidat olivat tuohon aikaan yleisiä, ja niistä on jäänyt oikeudenpöytäkirjoja tähän päivään saakka.  Mirkka Lappalainen on tutkinut kirjaa varten oikeudenpöytäkirjoja, joissa Nils Rosenschmidt oli mukana. Niistä nousi esille syrjäytynyt mies, joka eli elämäänsä syrjässä, mutta sitten hänen elämäänsä kävi kiinni kirkko, lankomies, eri velkojat jne. Elämä kävi entistä yksinäisemmäksi, kun hän joutui lähettämään elämänkumppaninsa ja lapsensa turvaan. Mitä sitten tapahtui? 

Kirjan kansikuvassa on flaamilaisen taiteilijan Ferdinand van Kesselin maalaus 1600-luvulta, nimeltään Rottien tanssi. Rottien tanssi voisi suomentaa: Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydällä. Hyvin osuva kansikuva tälle kirjalle. Voit itse päätellä, keitä nuo hiiret tai rotat olivat Smittenin murhatapauksessa.

Mirkka Lappalaisen historiallinen true crime-teos Smittenin murha sijoittui 1600-luvulle.

 

Mirkka Lappalainen, Smittenin murha - Katoamistapaus 1600-luvulta

Siltala 2022

s. 244 + Lähteet

True crime

1600-luku 

 

 

Alex Schulman: Kiirehdi rakkain

 

Ikävöin isää niin että sydäntä kouristi. Menin lukkojen taakse vessaan, istuin alas ja itkin ensimmäisen kerran hänen kuolemansa jälkeen. Itkin tuntien ajan, siinä tulivat kerralla viiden vuoden kyyneleet.

Ruotsalaisen Alex Schulmanin teos Kiirehdi rakkain kertoi jälleen autofiktion keinoin Schulmanin perhesuhteiden kipeistä asioista. Niistä asioista, jotka olivat jääneet hankauksiin, niistä asioista, joista kirjailija puhui myös terapeutilleen. Kiirehdi rakkain kertoi isäsuhteesta. Unohda minut teos kertoi äitisuhteesta ja teos Polta nämä kirjeet kertoi isovanhemmista.

 

Syksyn tuuli mukanaan vie kesän muistotkin,

nyt jo turhaan sä kysyt minne viekään.

Nyt rakastan kai vähemmän kuin ennen rakastin,

mutta enemmän kuin koskaan saat tietää.

 

Kirjassa oli syksy ja kirjailija matkasi isää ikävöidessään perheen kesämökille, jossa ei ollut käynyt sen jälkeen, kun isä kuoli vuosia aiemmin. Kirjailija teki matkaa isää muistellen eri paikkoihin, missä hän muisteli tapahtumia, joista hän nosti esille sekä hyviä että niitä huonoja tapahtumia. 

Kirjailijan isä oli tunnettu suomenruotsalainen aatelissukuun kuulunut Allan Schulman, joka toimi Ruotsissa tv-tuottajana. Perheen elämä on vaikuttanut olevan hyvin hektistä isän työn vuoksi, ja myös lapset ovat saaneet tottua julkisuuteen lapsesta lähtien lehtien sivuilla ja tv:ssä. Julkisuus ei ole ollut pelkästään hyvä asia, vaan se toi mukanaan mm. koulukiusaamista ja tungettelevia ihmisiä. 

Kirjailijan isä oli jo yli kuudenkymmenen perustaessaan toisen perheensä, johon syntyivät pojat Niklas, Alex ja Calle. Isä jäi siis eläkkeelle poikien ollessa pieniä, mutta hän teki kuitenkin töitä siinä sivussa. Haastatteluja riitti myös siinä vaiheessa, kun isä oli jo hoitolaitoksessa. 

Pojat elivät siis isän kanssa, joka oli vanhenemassa, ja jonka kunto huononi ja joka tarvitsi apua. Yleensä asiat ovat perheissä toisinpäin ts. vanhemmat ovat lastensa tukena ja apuna, mutta Schulmanin perhekuviot poikkesivat tavallisesta perhe-elämästä joka tavalla. Mitä isäsuhteen takana oli, sen voit lukea tarkemmin tästä kirjasta.

Alex Schulman syventyi muistelemaan isäsuhdettaan teoksessa Kiirehdi rakkain.

 

Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu,

päivän ei hetket niin pitkiä lie.

Suo valon syttyä, yö kohta saapuu,

pois kesän kukkaset syksy vie.

 

Alex Schulman, Kiirehdi rakkain

suom. Jaana Nikula

Nemo 2023

s. 228

Skynda att älska 2009

Tove Janssonin Höstvisa/ Syyslaulu suom. Esko Elstelä. Levyllä esiintyy Erna Tauro ja Bo Andersson.

 

Alex Schulman: Unohda minut

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet

Alex Schulman: Eloonjääneet

Alex Schulman: Malman asema

Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä

 

Nukkuessaan hänellä oli haulikko ulottuvillaan. Sänky oli irti seinästä ja ase oli sängyn ja seinän välissä. Pieni naiselle sopiva haulikko. Espanjalainen Sabela. Patruunat olivat kelloradion takana. Häneltä vei kaksikymmentäkaksi sekuntia taittaa haulikko ja työntää panokset piippuun. Hän oli harjoitellut ja ottanut aikaa. Mutta koskaan hän ei ollut joutunut tosissaan lataamaan asetta.

Ruotsalaisen Kerstin Ekmanin psykologinen rikoskirja Tapahtui veden äärellä sai ilmestymisvuonnaan 1993 August-palkinnon ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Onhan tämä sen verran upea tarina, että en ihmettele yhtään, että se on palkittu. Kirjan tarina sijoittui kahdeksantoista vuoden aikahaarukkaan 1970-1990-lukujen Svartvattnettiin, Pohjois-Ruotsiin.

Juhannusaattona kohta kahdeksantoista vuotta sitten. Helle. He tulivat Östersundiin junalla. Sen hän tiesi. Mutta millä lailla hän sen tiesi?

Kirjan alkupuolen kertojina toimivat Annie, Birger ja Johan. Annie oli houkuteltu aloittamaan uusi elämä eräässä kommuunissa kaukana erämaassa. Tuo juhannusaatto jäi ikuisesti vaivaamaan hänen mieltään, sillä etsiessään kommuunia pienen tyttärensä kanssa, hän päätyi rikospaikalle. Tuo rikos ei selvinnyt hänen elinaikanaan. 

Hän kuulosteli tarkkaan moottorinääniä ennen kuin lähti piilostaan. Sitten hän lähti karjamajanpolkua pitkin puolijuoksua ylämäkeen. Ei hän oikein tiennyt minne oli menossa. Poispäin kylästä joka tapauksessa.

Kylää hallitsi perhe, jossa oli useampi poika. Perheen isä oli jo nuoresta asti ollut väkivaltainen ja tehnyt rikoksia, joista vaiettiin ja joista ei juuri saanut tuomiota. Pojat olivat samanlaisia väkivaltaisia öykkäreitä. Uusimman väkivaltateon jälkeen nuorin poika karkasi kotoa. Kun hän seuraavan kerran ilmestyi kotikyläänsä, oli kulunut kahdeksantoista vuotta. Annie tunnisti miehen pojaksi, jonka hän oli nähnyt juhannusaattona metsässä. Nyt tuo mies seurusteli hänen tyttärensä kanssa.

Kerstin Ekman syventyi kirjassaan Tapahtui veden äärellä varsinkin perheteemoihin, joihin hän toi lisäväriä luonnon keskellä elävällä kommuunilla, kyläyhteisöllä ja päähenkilöidensä monipuolisella esittelyllä. Kahdeksaantoista vuoteen sattui kaikenlaista tapahtumaa Svartvattnetin kylässä. Annie toimi opettajana, josta koko kylä juorusi, mutta mitä? Uskon, että viihdyt kirjan parissa tai sitten tv-sarjan parissa, jonka ensimmäinen osa nähtiin pääsiäisenä. Hyvät näyttelijät ja hyvä alku sarjalle.

Kerstin Ekmanin Tapahtui veden äärellä on tummasävyinen kyläyhteisötragedia Pohjois-Ruotsista.

 

Kerstin Ekman, Tapahtui veden äärellä ***** 

suom. Oili Suominen

Keltainen Kirjasto 2022

s. 580

Händelser vid vatten 1993

Ensim. suomenkielinen teos ilmestyi 1994 Otavan julkaisemana.

Psykologinen rikoskirja

August-palkinto

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto

 

Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta

 

Pensaikon peittämään luuserien turvapaikkaan he tulivat aina, kun muukaan ei auttanut. Siihen ei tarvittu murhenäytelmiä - joskus vain tuntui, että kaikki on sumussa eikä tietä näy. Silloin koitti suojan aika.

Ukrainalaisen Jevhenija Kuznjetsovan Kysykää Mialta on aivan vastustamattoman ihana kesäkirja. Kirjassa on kesä ja sisarukset Mia ja Lilia matkasivat koko kesäksi isoäitinsä luokse maalle. Isoisä oli jo kuollut, mutta suvun matriarkka, aivan ihastuttava Teodora oli jo melkein satavuotias, mutta hyvin pirtsakka ja eläväinen.

Siskokset olivat lähettäneet kirjeet miehilleen ja muille asianosaisille ja päättäneet pitkästä lomastaan, sillä he molemmat olivat tienhaarassa, ja tulevaisuuden päätöksiä piti tehdä. Mialla oli kaksi miesvaihtoehtoa, ja Lilian mies puolestaan halusi muuttaa koko perheen kanssa Australiaan. Päätökset olivat suuria ja vaativat turvallista paikkaa, missä asioita pystyisi pohtimaan rauhassa ja ajan kanssa. Ja mikä parasta, asioita pystyi pohtia siskon kanssa.

Delhin koneesta Marta tuli juuri sellaisena kuin siskokset hänet muistivatkin. Juuri sellaisena, ei tippaakaan muuttuneena. Marta mikä Marta. Mutta raskaana.

Turvapaikkaan tuli kesää viettämään myös siskosten serkku, Marta. Marta ei ollut käynyt mummonsa luona  seitsemään vuoteen. Jo oli aikakin tulla. 

Kaikki olivat pukeutuneet yöpaitoihin: Lilia omaansa, josta napit oli leikattu irti, Mia omaansa, jossa oli napit ja polvissa pitsiä, Marta punaiseen silkkiseen Victoria´s Secretistä ostettuun ja isoäiti taivaansiniseen, jossa oli pieni pöyheä lammas sydämen kohdalla.

Sitten talo alkoi täyttyä muistakin suvun jäsenistä, joista toiset jäivät pitemmäksi aikaa ja toiset lyhyemmäksi. Turvapaikassa tai paratiisissa kasvatettiin kurpitsoita, sekä karsittiin humalaa, vadelmia ja muuta kasvustoa, jotka peittivät talon sisäänsä. Ovi piti korjata ja uusi terassikin tuli lopulta valmiiksi. Kesäisiä puuhasteluja yhdessä suvun kesken.

Jevhenija Kuznjetsovan ihastuttava teos Kysykää Mialta vei kesälomatunnelmiin ukrainalaiselle maaseudulle.

 

Jevhenija Kuznjetsova, Kysykää Mialta *****

suom. Eero Balk

Aula & Co 2022

s. 217

Ukraina

Feelgood

Kesä 

 

Gu Byeong-Mo: Nainen ja veitsi

 

Myrkky kuuluu kaliumsyanideihin ja lamauttaa hermoston muutamassa sekunnissa verenkiertoon pääsystä, joten sitä on käsiteltävä varoen, etenkin kun hänen kätensä ovat viime aikoina alkaneet vapista.

Eteläkorealaisen Gu Byeong-Mon rikosromaani Nainen ja veitsi osui ja upposi. Yllä olevassa  lainauksessa kirjan päähenkilö nimeltään Sarvikynsi (peitenimi) puhdisti veitsestään myrkynjäämiä. Veitsellä ei tarvinnut paljoa tökätä, jotta myrkky menisi ihmisen elimistöön. Sarvikynsi oli siinä mielessä erikoinen nainen, että hän oli eläköitymässä oleva palkkatappaja. Tämä dekkari osuu varmasti lukijoihinsa ja uppoaa yhtä sulavasti kuin minuunkin.

Hän on kuullut Taisteluhärästä kehuja toimistopäällikkö Sonilta ja tarinoita Huoltenhälventäjältä viimeiset kolme vuotta, mutta nähnyt miehen korkeintaan neljä kertaa koko aikana. Tämä on härnännyt ja kiusoitellut häntä kuin omaa isoäitiään heidän ensitapaamisestaan lähtien.

Sarvikynsi teki töitä Tuholaistorjuja-firmassa. Siellä teki töitä myös Taisteluhärkä. Kolmekymppinen, tehokas palkkatappaja. Jostakin syystä Taisteluhärkä oli alkanut härnätä Sarvikynttä, ja aivan kuin Taisteluhärkä seuraisi häntä.

Sarvikynsi teki työtään nykyisin harvakseltaan. Rahat riittivät, riittäisivät eläkkeeksikin, ja riittivät koiran huolenpitoonkin. Sarvikynsi oli alkanut miettiä, että hän oli alkanut pehmetä. Aikaisemmin hän ei ollut välittänyt, yhtä henkilöä lukuunottamatta, kenestäkään muusta. Nyt hän hoiti koiraa ja muitakin ilmestyi hänen elämäänsä, joista piti huolehtia.

Sarvikynnellä oli vihollinen. Tuo vihollinen aktivoitui kirjan lopussa, ja lukijalle on tiedossa raju väkivaltainen ottelu. Tämä kirja ei siis ole pehmoisimmasta päästä, vaikka päähenkilö on seniori-ikää lähestyvä nainen. Huumoria kyllä löytyy. 

Hän ei enää tullut kipeäksi kaipauksesta. Hän oli alkanut vanheta.

Gu Byeong-Mon rikosromaani Nainen ja veitsi on vauhdikasta eteläkorealaista noir-menoa, olkaa hyvä.

 

Gu Byeong-Mo, Nainen ja veitsi *****

suom. Taru Salminen

Bazar 2023

s. 285

Koreankielinen alkuteos 2013

Rikosromaani

Etelä-Korea 

ps. Kiitokset Mummo matkalla-blogille mahtavasta lukuvinkistä.

 

Antti Palmroos: Keveitä askelia ja kelmintöitä

 

Keskitalvella 20. helmikuuta 1622 oli Viipurin raati jälleen kerran kokoontunut palvelemaan oikeutta, ynnä jakamaan niin viisauttaan kuin tuomioitaan kotikaupunkinsa asukkaille.

Antti Palmroosin mainio tietoteos Keveitä askelia ja kelmintöitä kertoi Viipurin oikeustapauksista vuosilta 1622-1632. Vuoden 1627 manttaaliluettelosta kävi ilmi, että Viipurissa oli tuolloin 289 taloutta, ja se oli hieman pienempi kuin Turun kaupunki tuohon aikaan. 

Viipurin 1590-luvulla rakennettu raatihuone silloisen torin varrella oli korkealle kivijalalle pystytetty isohko puurakennus. Siinä oli vanhaan tapaan alimpana tilava kellari, sitten viisi kauppapuotia omin, katoksin varatuin ovin ja seuraavassa kerroksessa raadin istuntosali sekä eräitä pienempiä huoneita. (Historoitsija J.W. Ruuth)

Historia on aina ollut lempiaiheeni ja se vaikuttaa olevan kirjailijankin lempiaihe, kun on malttanut tutkia tuon ajan tuomiokirjoja ja kääntää niiden rehevää tekstiä ruotsista suomen kielelle. Ensimmäisessä luvussa, joka on nimeltään Tappelukset ja muut lievemmät väkivallanteot, löytyy 25 erilaista oikeudenkäyntiä raatihuoneelta. Kaupunkilaiset kokivat verisiä loukkauksia, kun toiset haukkuivat tai kävivät päälle.

Toisessa luvussa, joka on nimeltään Miestapot ja murhatyöt, on viisi tuomion saanutta oikeudenkäyntiä. Luku kolme on nimeltään Huonomaiset naiset ja salavuoteudet. Siinä on 13 oikeudenkäyntiä, joista osa tuomioista oli Viipurista karkotuksia. Raastuvan kautta jouduttiin jopa menemään naimisiin, kun sulhaskanditaatti oli ensin luvannut mennä naimisiin ja pääsi sitä kautta makaamaan morsiamen kanssa. Sen jälkeen sulhanen perui naimiskaupan.

Koska sekä Heikki Tuomaanpoika että Elina Paavontytär ovat omien tunnustustensa perusteella syyllistyneet salavuoteuteen, maanneet yhdessä sängyssä ja suorittaneet täydelleen luvattoman sekä häpeällisen tekonsa, ynnä koska Heikki Tuomaanpoika - jonka vaimo yhä eli - oli vieraiden miesten läsnäollessa riiannut kyseistä hyvämaineista leskeä ja luvannut tälle avioliittoa...

Heikki tuomittiin menettämään henkensä, mutta Elinalle ei nähty syytä jakaa rangaistusta. Tuomio lähetettiin sellaisenaan hovioikeuteen jatkotarkasteluun. Monet muutkin miehet houkuttelivat naisia sänkyyn kanssaan. Salavuoteus oli kuitenkin laissa kielletty, ja huoruuden synnistä rankaistiin ankarilla sakoilla tai kuten Heikki menettämään henkensä, kun oma vaimokin oli vielä elossa.

Neljännessä luvussa puhutaan Muista siveysasioista, ynnä aviollisesta elämästä  seitsemässä eri oikeudenkäynnissä. Viides luku paneutui Petoksiin ja varkauksiin ja kuudennessa luvussa Ryssiin. Seitsemäs luku esitteli Vääpeli Simonssonin edesottamuksia. Kahdeksannessa luvussa esitellään Muut tapaukset, kuten Viipurin vuoden 1594 palon jälkiselvittelyt, Hevoskauppaa, Herrojen metkuja ja muita hullutuksia sekä Terva-afäärejä.

Pannu Palmroosin Keveitä askelia ja kelmintöitä esittelee kiinnostavasti 1600-luvun tositarinoita Viipurista. Olipa todella mielenkiintoista matkata historian siivin Viipurissa.

Antti Palmroos, Keveitä askelia ja kelmintöitä - Tarinoita 1600-luvun alun Viipurista

Kansikuva: Viipurin kaupunki 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. 

Kuparipiirros Eric Dahlbergin teoksesta Suecia antiqua et hodierna.

Kirjokansi 2022

s. 133 + Tutkimusmetodeista 10s. + Henkilöluettelo 26 s. + karttakuva selityksineen 4s. + Lähteet + Lähdeviitteet 16s.

Historiallinen tietoteos

 

Heli Laaksonen: Raparperisyrän

 

Laitila 3

 

Pitkäjalkanen kanankasvattaja

tul Kunnantaloo ovis vasta.

Mää muuttusi niim pehmiäks,

et hän olis voinu munst linnu vuolla.

Mut hän paseeras kukoaskeleines

hiekkatiät pisi pakeautolles

ja purottel matkal

sulkakyni pyrstöstäs.

Itäse ihmise

Itäse ihmise,

kui hee ollenka mailmas pärjävä?

Hee jättävä syräme avame kynnysmato al,

nii et tiäl saak näkky.

Ei hee murhetu

ei hee huoletu

ei hee pelkkä;

sanova vaa:

Ee kun hyvvee matkoo vuan.

Oot kuun valon kanssa kulun piällä.

Mikä heit vaiva.

Ei mee krymppy ottas syntyne oikken käsitet,

et jolla o ain valop pääl.

Heli Laaksosen Raparperisyrän on hänen toinen runokokoelmansa. Runoilija kirjoittaa runonsa lounaismurteella. Kun muutin Turkuun asumaan, olin aivan ulalla tämän paikallisen murteen kanssa. Mieheltäni oli helppo kysyä, että mikä mitäkin tarkoitti, mutta olipa tosi vaikea ymmärtää muiden ihmisten puhetta, jotka puhuivat murteella. Täällähän puhutaan melkein kaikki ns. negaation kautta, eli ei on yleisin sana. 

Tuosta Itäse ihmise-runosta voi nähdä, miten paljon ei-sanaa voi käyttää jopa yhdessä runossa. Olin siis ihan kauhuissani, ja minusta tuntui, että kaikki haukkuivat kaikkia. Mieheni keksi ratkaisun ja antoi minulle lahjaksi Heli Laaksosen Pulu uis runokirjan. Sen avulla aloin ymmärtämään lounaismurretta. Ja hieman enemmän näitä "krymppy ottas" syntyneitä kanssakulkijoita.

Sil ko lähte uut alkku kohre

 

Ota käpy pois kenkäst

kaar vesi pois saappast

nost ämpär silmiltäs

jua kuppis tyhjäks.

 

Ol ilone

ol valone

ol pulune.

 

Älä lait kät sirkkeli

älä purot kirvest kintuil

älä unhota kotti avamei

älä karota annetui syrämei.

 

Viä roskapussi mennessäs.

 

Heli Laaksonen, Raparperisyrän *****

Sammakko 2003

s. 79

Runokirja

Heli Laaksonen: Pulu uis

Heli Laaksonen: Aurinko. Porkkana. Vesi. 

Heli Laaksonen: Sulavoi

Heli Laaksonen: Peippo vei

 

     Aurinkoista pääsiäisen aikaa kaikille 💛

        Ol ilone, ol valone, ol pulune 💛  

Sally Salminen: Katrina

 

Hän unelmoi kultaisista vehnäpelloista ja tuoksuvista hedelmistä - ennen kaikkea omenoista, joita kasvoi siellä kaukana etelässä paratiisimaisilla Ahvenanmaan saarilla.

Ahvenanmaalaisen Sally Salmisen (1906-1976) esikoisteos Katrina vei köyhyyskuvausten ytimeen. Kirjan päähenkilö Katrina lähti Pohjanmaalta pikahäiden jälkeen Johan-nimisen merimiehen matkassa Ahvenanmaalle. Johan kävi viemässä nuorikkonsa resuiseen talorähjäänsä, ja jatkoi sen jälkeen merimiehen elämäänsä muilla mailla vierahilla. Katrinaa odottivat työt rikkaiden maatiloilla aamusta iltaan. Palkaksi saattoi saada maitoa ja homeista leipää. Omenoista oli turha enää haaveilla.

"On se nyt perkele, kun monet nuoret torpparit eivät saa mukuloita nykyisin. He pelkäävät mennä naimisiin, siltä se näyttää. Tämä riuska Katrina voisi sentään synnyttää meille pari renkiä, mutta se näyttää sujuvan hitaasti. Hänen poikansa on yli vuoden vanha, eikä mitään ole vielä tuloillaan, sanoo meidän akkaväki."

Johan kävi sen verran kotosalla, että lapsia syntyi rikkaiden naapureiden rengeiksi. Lapset eivät olleet monta vuotta vanhoja, kun joutuivat jo raatamaan aamusta iltaan. Huolimatta köyhyydestä, pari lasta pääsi myös kansakouluun. Ajat muuttuivat, ja varsinkin kunnianhimoinen esikoinen eteni urallaan pitkälle.

Tänä syksynä Katrina ei voinut lainkaan mennä puimatöihin, mistä seurasi, ettei yhtään viljakappaa keräytynyt talven varalle. Hän oli liian heikko myös perunannostoaikaan eikä sitä paitsi voinut jättää pikkuisia.

Katrina oli ison talon tytär Pohjanmaalta. Sopeutuminen viljavilta pelloilta kallioiselle saarelle kävi hitaasti. Sopeutumista auttoi lasten syntyminen. Saaren asukkaat pitivät häntä aina muukalaisena, sillä Pohjanmaan murre ei hävinnyt puheesta. Saaren asukkaat olivat hyvin sisäänpäin lämpiäviä, eikä ulkopuolisia hyväksytty. Katrinasta myös juoruttiin paljon, sillä hän oli näyttävä nainen, ja mies oli suurimman osan ajasta merillä.

"Minäkö antaisin pitäjäläisten lahjoittaa lehmän? Te luulette, että ottaisin sen vastaan? En ikinä!"

Sally Salmisen omassa elämässä on paljon yhtymäkohtia teoksen tarinan kanssa. Katrina lähti kotoaan kauas Ahvenanmaalle saaristoon. Sally Salmisen oma elämä on ollut matkoja täynnä, mutta myös sitä raatamista huonolla palkalla. Siinä ohessa hän aloitti kirjoittamisen kansakoulupohjalta. Nuori Sally Salminen ehti muuttaa Tukholmaan ja Lindköpingiin ja takaisin Ahvenanmaalle, kunnes muutti Yhdysvaltoihin kotiapulaiseksi. Siellä hän jatkoi kirjoittamista töiden jälkeen iltaisin, ja lopulta hänen käsikirjoituksensa voitti ruotsalaiskustantamoiden romaanikilpailun.

Kirjan köyhyyskuvaukset ja vastakkain asettelu rikkaiden laivojen omistajiien, ja talollisten suoranainen ahneus ja silmitön riisto, joka kohdistui alustalaisia ja työntekijöitä kohtaan, oli aivan oksettavaa, ja luin niistä järkyttyneenä. Kirja on herättänyt valtavasti huomiota maailmalla ilmestyessään 1930-luvulla, ja siitä on tehty Ruotsissa samanniminen elokuva 1940-luvulla.

Sally Salmisen Katrina on upea klassikkokirja suoraan Ahvenanmaan saaristosta 1900-luvun alusta eteenpäin. Kirja kertoo Katrinan elämäntarinan.

Sally Salminen, Katrina

suom. Juha Hurme

Teos 2018

s. 448

Alkuteos Katrina ilmestyi ruotsinkielisenä vuonna 1936

Ahvenanmaan saaristo

Historia

Torpparit

Köyhyys

Sally Salminen kuului samaan sisaruskatraaseen kirjailijoiden Uno Salmisen ja Aili Nordgrenin, sekä runoilija Runar Salmisen kanssa. Heidän pikkuserkkunsa oli kirjailija Anni Blomqvist.

Yrsa Sigurðardóttir: Hiljaisuus

 

Heti, kun hän hengitti muuta kuin puhdasta talvi-ilmaa, hän huomasi vaimean mutta tutun hajun. Raudansekaisen veren hajun, vahvemman kuin jos nenästä olisi vuotanut muutama tippa tai olisi tullut jokin pikkuhaava.

Islantilaisen Yrsa Sigurðardóttirin dekkari Hiljaisuus jatkaa huippuhyvää Freyja & Huldar-sarjaa. Hiljaisuus on jo sarjan kuudes osa. Rikostutkijat Huldar ja Erla lähtivät tarkistamaan oudosti parkkeerattua autoa, ja törmäsivät rikokseen, joka laajeni jopa yhdentoista vuoden taakse. Tuosta menneisyyden tapahtumasta kerrottiin kirjan alussa.

Ennen kuin hän hyvästeli Freyjan, hän epäröi tovin ja pohti, pitäisikö hänen sanoa jotain fiksua heidän läheisten väliensä jatkomahdollisuuksista. Mutta hetki meni ohi ilman että hän sai aikaiseksi. Oli parempi vaieta.

Huldarilla ja poliisilaitoksen psykologilla Freyjalla oli läheiset välit, mutta molempien mielestä asia piti vaieta työyhteisössä. Se ei ollut aivan helppoa ja toi kirjaan omanlaisensa huumorin kera lipsuvahuulisen käärmeen. Muuten Hiljaisuus on enemmänkin tiukkaa ja tummaa nordic noiria, jossa tavalliset ihmiset eivät epäröineet tehdä ikäviä rikoksia, päinvastoin. 

Heillä kaikilla oli elämässään ongelmia kuten hänellä. Ne olivat varmasti erilaisia, ehkä pienempiä, ehkä suurempia. Freyja veti syvään henkeä. Kuten tämä murhajuttukin, kaikki selviäisi vielä. Ja tässä hetkessä lisäpohdinnat saisivat odottaa. Töissä oli ihan tarpeeksi ajateltavaa.

Yrsa Sigurðardóttir kuljetti Hiljaisuuden rikostarinoita pisteeltä toiselle, ja tarina kehittyi lopulta auki hyvin traagisissa olosuhteissa. Menneisyys nousi näkyviin hyvin ikävällä tavalla. 

 

Yrsa Sigurðardóttir, Hiljaisuus ***** 

suom. Tuula Tuuva-Hietala

Otava 2023

s. 379

Dekkari

Freyja & Huldar-sarja 6.osa

 

Yrsa Sigurðardóttir: Nukke

Antti Tuuri: Lakeuden kutsu

 

Muistelin taloa asutun vielä kuusikymmentäluvulla. Nyt näin ikkunoiden päälle naulattujen lautojen raoista, että kaikki pihanpuoleiset ikkunat lautojen alla oli ammuttu hajalle, ja luodin reikiä oli laudoissa ja ikkunanpielissäkin: perukalla kulkivat syksyisin metsämiehet.

Antti Tuurin Finlandia-palkittu Lakeuden kutsu kertoi yhdestä kesäisestä päivästä vuonna 1996. Tuona päivänä kirjan päähenkilö Erkki Hakala kiersi tapaamassa sukulaisia ympäri pitäjän ja kuskasi heitä milloin minnekin amerikanraudallaan. Siinä sivussa juotiin kahvia niin paljon, että ihan hirvitti. 

Tuohon päivään sisältyi yllättävän paljon tapahtumia, kuten konkurssikypsän metallitehtaan osto ja vaimon tapaaminen monen vuoden erossa asumisen jälkeen. Tässäpä kesäinen veijaritarina, josta rivien välistä voi lukea myös yhteiskunnallisia kannanottoja 90-luvun elämänmenosta.

Anoppi toivoi, että sellainen päivä kuitenkin joskus koittaisi, että hän voisi anteeksiantoa harkita, oman autuutensa takia, ettei siinä vihassaan hautuumaalle joutuisi menemään, mutta se ei uskonut sen päivän olevan tänään.

Erkki Hakala ei ollut anopin eikä muunkaan vaimon suvun suosiossa. Hänellä oli kuitenkin lapsi, jota ei ollut nähnyt vuosikausiin, mutta myös vaimo olisi sellainen nainen, jonka kanssa viihtyisi vielä pitempäänkin. Kirjasta voit lukea, miten vuosien eron jälkeen tapaaminen Kaisun ja muiden sukulaisten kanssa sujui.

Laina väitti sellaisiakin puheita kuulleensa, että olin Amerikassa etsiskellyt aika ahkerasti uutta klimppisopan keittäjää itselleni, kämpilläni Lake Worthissa oli kerrottu monenkin käyneen keittonäytteitä antamassa. En ruvennut Lainan kanssa niistä keittäjistä puhumaan, vaikka näinkin, että sen kovasti teki mieli.

Lakeuden kutsu päätti Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjan, jonka aiemmat osat ovat nimeltään: Uusi Jerusalem, Maan avaruus, Talvisota, Pohjanmaa, Ameriikan raitti. Erkki Hakala palasi kirjassa takaisin Suomeen, josta oli paennut vuosia sitten verottajaa pakoon. Suomi oli liittynyt Euroopan Unioniin ja kaikenlaisia muitakin muutoksia oli tapahtunut vuosien varrella. Äiti oli joutunut palvelutaloon ja häntäkin piti ehtiä tapaamaan päivän aikana.

Antti Tuurin Lakeuden kutsu kertoi pohjanmaalaisesta kesäpäivästä, jossa sattui ja tapahtui kaikenlaista. Viihdyin, nauroin välillä makeasti ja luin parhaimmat kohdat miehelleni ääneen.

 

Antti Tuuri, Lakeuden kutsu

Suuri Suomalainen Kirjakerho 1998

s. 286

Ilmestyi ensim. kerran 1997

Finlandia-palkinto 1997

Pohjanmaa-sarja 6. osa