Kirjasähkökäyrä: 2021

Jouluaattona satoi Turussa lunta, ja Ozzyn kuva on jouluaaton aamulenkiltä. Maisema oli muuttunut satumaisemaksi. Toisinaan samaa fiilistä koen, kun luen kirjoja, kun kirjailija onnistuu viemään toisiin paikkoihin, toisiin maisemiin tarinansa avulla ja lukeminen on muuttunut ihmeelliseksi kirjamatkaksi.

Vuosi on ollut vaikea bloggaamisen kannalta, sillä maaliskuussa murtui oikeasta ranteesta molemmat luut. Piti opetella käyttämään vasenta kättä. Kuntoutuminen on ollut hidasta ja oikeaan käteen jäi hoitovirheen vuoksi vamma. Elämä yllätti.

Kun Ankin kirjablogi julkaisi vuoden joka kuukaudelta parhaan lukemansa kirjan, ajattelin, että noinkin voi vuodesta kertoa - 12 kirjalla. Oma vuoteni näyttää silloin seuraavanlaiselta:

Tammikuu:

Sonja O kävi täällä oli klassikko jo syntyessään. Anja Kauranen kertoi 70-80-lukulaisten nuorten käytöksestä, kielestä, mielenterveysongelmista ja yhteiskunnallisista ongelmista. Lisäksi kirjan sivuilta löytyi yhteiskunnan historiallisia teemoja, karjalaisten muutto Suomeen sekä 70-80-luvun poliittista ja kulttuurista liikehdintää. Sonja O kävi täällä revitti lukuhermoja moneen suuntaan, mutta se oli varmaa, että viihdyin tarinan seurassa alusta loppuun saakka.

Helmikuu:

Richard Powersin teos Ikipuut sai tunteeni pakahtumaan ja kyyneleet valumaan silmistäni. Olisin halunnut tarinan jatkuvan ja jatkuvan, mutta kirjassa on alku ja siinä on myös loppu. Onneksi kirja löytyy omasta hyllystäni, joten voin lukea sen uudestaan. Loistava teos.

Maaliskuu:

Niillas Holmbergin esikoisromaani Halla Helle oli uskomattoman monivivahteinen ja taidokas romaani suoraan Saamenmaalta. Tarina kuvaili nykyajan saamelaisten elämää ja kulttuuria sekä vertasi elämää historiaan.

Olen todella iloinen tästä saamelaiselämän kuvauksesta, joka antaa aidon kuvauksen, koska kirjailija itse on saamelainen. Hieno ja taidokas kirja.

Huhtikuu:

Joonatan Tola kertoi väkevän värikkäässä esikoisteoksessaan Punainen planeetta lapsuudestaan ja perheestään, johon luomisvimmainen isä Mikko J. Tola loi epävarmuutta, ahdistusta ja puutetta elämänhallinta-, päihde- ja mielenterveysongelmillaan.

Rohkea teos. Hienoa, että selvisit lapsuudestasi Mikko. Uskon, että moni ihminen pystyy samaistumaan kirjaasi.

Toukokuu:

Olin lukenut ruotsalaisen Karin Smirnoffin esikoiskirjaa Lähdin veljen luo muutaman rivin, kun jo rakastin kirjaa. Teksti oli mahtavan soljuilevaa puhekieltä, ja nimet oli yhdistetty jännästi yhdyssanoiksi. Kirjan musta ja ilkikurinen huumori vei mennessään, ja niinpä minä huomasin viihtyväni pohjoisruotsalaisessa kylässä Jana Kipon ja hänen veljensä sekä kyläläisten seurassa.

Kesäkuu:

Walter Tevisin (1928-1984) Musta kuningatar kertoi Beth Harmonista. Kirja on 60-luvun tytön kasvutarina orpokodista kuuluisuuteen ja superlahjakkaaksi shakkimestariksi, mutta tarinan mukana tulivat tutuiksi myös ne ikävät puolet eli yksinäisyys, perheettömyys ja riippuvuus päihteistä.

Heinäkuu:

Marie Benedictin historiallinen fiktiokirja Rouva Einstein kertoi kuuluisan fyysikon Albert Einsteinin ensimmäisestä vaimosta Mileva Marićista. Huippuälykäs Mileva oli kotoisin Serbiasta, oli kiinnostunut opiskelusta ja pääsi opiskelemaan fysiikkaa ainoana naisena sveitsiläiseen yliopistoon vuonna 1896. Hänen tavoitteensa oli valmistua opinnoistaan ja jatkaa uraa tiedenaisena, mutta kohtalo päätti toisin, hän tapasi Albertin ja rakastui.

Elokuu:

Anneli Kannon mielenkiintoinen historiallinen teos Rottien pyhimys kertoi tarinan 1500-luvun alkupuolelta, kun Hattulan vasta rakennettun kirkon sisäseiniä saapui maalaamaan tukholmalainen kolmimiehinen ryhmä. Nuori Pelliina otettiin pian ryhmän jäseneksi, kun hänen taiteellinen lahjakkuutensa oli huomattu. Tykkäsin tosi paljon tästä kirjasta.

Syyskuu:

Riina Tanskasen sarjakuvakirja Tympeät tytöt toi mieleeni oman nuoruuteni kipeät muistot. Kirja herätti runsaasti ajatuksia ja tunteita, jotka olivat sulkeutuneet syvälle sydämeeni. Nyt oli aika tuulettaa niitä ja saada niihin uudenlaista tarttumapintaa. Oli aika löytää syy sille, miksi tunteeni olivat mitä olivat.

Lokakuu:

Rosa Liksomin Väylä kertoi Lapin sodan aikaisesta evakuointimatkasta Lapista joen yli Ruotsin puolelle ja sodan loputtua takaisin Suomen puolelle. Matkalle vietiin myös karja. Karjaa kuljettamassa olivat etupäässä nuoret ja lapset, ja matkaa tehtiin kävellen.

Väylä on kirjoitettu rehevällä tornionjokilaakson murteella. Tämä Lapin sotaan liittyvä tarina kosketti sieluni tummia syövereitä jokaisella sivullaan.

Marraskuu:

Kristiina Vuoren Samettiin kätketty oli täynnä 1600-luvun draamaa, rosoa, intohimon poltetta ja salattuja totuuksia. Kirjan päähenkilö nuori kätilövaimo elätti itsensä lapsenpäästäjänä ja joutui välillä auttamaan oikeuden toteutumista ja syntisten lastenmurhaajien etsimistä. Mahtavaa historian kuvaamista.

Joulukuu:

Inkeri Markkulan teos Maa joka ei koskaan sula on mielestäni vuoden paras teos. Kirjan tarina upposi suoraan sydämeeni. Päähenkilö oli suomalainen fyysikko Unni, jonka suvun tarina löytyi kaukaa Saamenmaalta. Sinne jäi koti ja isä ja muu suku, kun hänet vietiin Helsinkiin, jonne hän ei ikinä sopeutunut. Maa joka ei koskaan sula on uskomattoman hienosti kirjoitettu tarina kahdesta satutetusta ihmisestä, joiden yhteinen aika oli tähtiin kirjoitettu.

Kiitos tästä vuodesta ja Hyvää Uutta Vuotta! 💖

sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Antti Tuomainen: Hirvikaava

Käännyin viimeisen kerran, astuin työhuoneeseeni - ja pysähdyin. Voisilmäpulla hyppäsi. Lautanen lipesi kädestäni, hajosi säpäleiksi.

Kuolleet elivät.

Antti Tuomaisen Hirvikaava jatkoi hirmuhauskaa dekkarisarjaa, jonka päähenkilönä toimi entinen vakuutusmatemaatikko Henri Koskinen. Tosiaankin tämä mustan huumorin pläjäys on dekkari, sillä kirjoissa tulee ruumiita ja rikoksia tutkii kiinnostavalla psykologisella otteella rikostutkija Osmala.

Henrin ketkumainen suurtuhlariveli Juhani, joka oli ollut seikkailupuisto SunMunFunin superfantasijoija sekä alkuperäinen johtaja, heräsi kirjassa eloon juuri, kun Henri oli saanut seikkailupuiston velat maksettua samalla, kun oli päässyt eroon tavalla ja toisella rikollisista, jotka vaativat maksettavaksi Juhanilta jääneitä suurvelkoja. Juhani oli kuollessaan antanut seikkailupuiston perintönä veljelleen Henrille.

Oli kulunut vain hetki siitä kun Juhani oli palannut. Vain silmänräpäys sitten kaikki oli ollut hyvin ja järjestyksessä ja lupaavaa. Nyt kaaos ja epäjärjestys uhkasivat kaikkea.

Juhani oli jälleen suurveloissa ja rikolliset hääräsivät hänen kimpussaan ja laajensivat tietysti touhunsa koskemaan myös Henriä ja seikkailupuistoa. Selvisikö vakuutusmatemaatikko matemaattisilla laskennoilla tällä kertaa vai miten kirjan tapahtumissa kävi? Lue ihmeessä tämä superhauska dekkari, mutta suosittelen aloittamaan Jäniskertoimesta, että et jäisi paitsi kaikkea hauskaa, mikä liittyy Hirvikaavan vinkkeihin edellisestä tarinasta.

Edellisen kirjan jänis liittyi seikkailupuiston laitteeseen. Hirvikaava oli uusin laite, jonka Henri halusi seikkailupuiston vetonaulaksi, mutta sen hankkimisesta tuli aikamoinen kujanjuoksu. Lue kirjasta siitä, onnistuiko Henri hankinnoissaan. Entäs ongelmat velipojan kanssa, miten niiden kanssa kävi?

Antti Tuomaisen Hirvikaava vei vauhdikkaasti seikkailupuisto SunMunFunin juonikkaisiin seikkailuihin. Vakuutusmatemaatikko/seikkailupuiston johtaja Henri Koskinen oli yllätys yllätys vaikeuksien keskellä, joista yllättäen selviytyi, varmaan yllätys itsellekin. Hirvikaavan mukana tulee pomminvarma nauruvaroitus.

Antti Tuomainen, Hirvikaava *****

Otava 2021

s. 303

Dekkari

Antti Tuomainen: Jäniskerroin

torstai 23. joulukuuta 2021

Lämpöistä hyvän olon joulua!

KUMMALLINEN TALVI

Vaikka oli talvi,

ei satanut lunta,

sillä Pakkas-Ukko nukkui

ja näki vain unta,

että rapisee rakeita, karvaita

ja makeita.

Mutta sitten käki kukkui!

Pakkas-Ukko heräsi

ja kylmänpussit keräsi,

ne ammollensa avasi

ja moitti Pakkas-Akkaa,

joka maailmalla ravasi

lämpöaallon myötä

tekemättä työtä.

Turha vaiva, sanoi Pakkas-Akka.

On maailman kellot sekaisin

ja sillä siisti!

Ja ukkonsa nenän hän niisti.

Kirsi Kunnas in memoriam 1924-2021 💖

Kirsi Kunnaksen runon myötä toivotan oikein hyvää joulua 💝

t. Mai

keskiviikko 22. joulukuuta 2021

Tomi Kontio: Koira nimeltään Kissa ja joulun ihme

Me olemme ystävyksiä. Minun nimeni on Kissa. Olen sekarotuinen koira, Joka sai äidiltään nimen Kissa. Koska kissat ovat itsenäisiä. Ystäväni Näätä on ihminen. Välillä Näätä kutsuu itseään ´puliukoksi´tai ´karvaiseksi turjakkeeksi´. Hän on hyväsydämisin ihminen koko maailmassa. Ja Koira on pieni, musta kissa, joka tuli suurella laivalla suuren meren takaa Helsinkiin.

Tomi Kontion kirjoittama jouluinen tarina Koira nimeltään Kissa ja joulun ihme laittaa ajatukset raksuttamaan heti kirjan alussa. Kuka oikein on kuka? Miksi Koira on kissa ja päinvastoin? Lapset ovat ihastuksissaan tällaisesta nimillä hassutteluista, sillä he hassuttelevat itsekin koko ajan eri sanoilla, mitä oppivat koko ajan. Luulenpa, että monet sanat, mitä tästä tarinasta löytyy, ovat osalle lapsista outoja, ja niitä pitää aikuisten selittää heille.

Pujahdamme pihalla kasvavan puun taakse, sieltä hiivimme talon seinustalle, ikkunan alle. Kohottaudumme varovasti pystyyn. Asetan tassut ikkunalautaa vasten hipihiljaa.

Koira nimeltään Kissa halusi nähdä koristellun joulukuusen, joten he hiippailivat katsomaan yhden omakotitalon ikkunan taakse, miten talossa asuva perhe vietti jouluaattoaan.

"Tämä voittaa jopa savusilakat", Näätä huokaisee. "Tämä on kallisarvoinen ateria. Tässä maistuu se mikä on joulussa tärkeintä". "Rakkaus", sanon. "Niin", Näätä sanoo. "Rakkaus ja välittäminen."

Tomi Kontion Koira nimeltään Kissa ja joulun ihme, kertoo aidon rehellisesti joulusta. Samalla kirja kertoo koskettavasti siitä, miten eriarvoisia eri ihmiset voivatkaan olla. Toisille elämä on runsautta ja yltäkylläisyyttä, toisille köyhyyttä ja puutetta.

Joulu on aikaa, jolloin voisimme auttaa jollakin tavalla omia läheisiä, tuttavia tai vieraampia ihmisiä. Antaa voi vaikka omaa aikaa kuunnella toista, tai vaikka auttaa joulusiivouksessa. Voi antaa kyydin tarvitsevalle, tai luvata naapurille, että hän voi tuoda lemmikin tarvittaessa hoitoon. Niin minä tein. Miten sinä voisit auttaa henkilöä, joka tarvitsee apua?

Tomi Kontion Koira nimeltään Kissa ja joulun ihme kertoo rakkaudesta ja välittämisestä.

Tomi Kontio, Koira nimeltään Kissa ja joulun ihme *****

Kuvitus Elina Warsta

Teos 2021

s. 40

Lastenkirja

Joulutarina

maanantai 20. joulukuuta 2021

Josie Silver: Ole minun

Näen, kuinka tappio sammuttaa valon hänen katseestaan, ja koska on joulu ja koska olen juuri rakastunut toivottomalla tavalla bussipysäkillä seisovaan ventovieraaseen ihmiseen, lähetän hänelle kaihoisan lentosuukon, painan otsani lasia vasten ja katson häntä, kunnes hän katoaa näkyvistä.

Joulukirjaksi valikoitui brittiläisen Josie Silverin teos Ole minun. Vuonna 2008 kirjan päähenkilö Laurie näki bussin ikkunasta miehen, heidän katseensa kohtasivat ja Laurie rakastui ensisilmäyksellä. Lontoossa ei ole helppoa löytää tuntematonta henkilöä, mutta tuon joulun jälkeen Laurie ja hänen ystävänsä Sarah paneutuivat etsimään kyseistä henkilöä, jota he kutsuivat bussipojaksi.

Minusta tuntuu niin kuin olisin nähnyt hänet ensimmäisen - ja viimeisen - kerran edellisellä viikolla. Muistan niin hyvin sen sydämen pysäyttävän hetken täpötäyden bussin yläkerrassa kaksitoista kuukautta sitten.

Kirjan tarinassa voi käydä niin, että tapaa ihmisen toistamisen miljoonakaupungissa. Laurie sai pettyä, kun hän tapasi Jackin toistamiseen seuraavana jouluna, sillä Jack ei ollut vapaa. Alkoi salailun aikakausi, sillä henkilö, kenen kanssa Jack seurusteli, ei saanut tietää totuutta. Kirjan toinen kertoja oli Jack. Jack tunnisti kyllä heti Laurien, mutta hän oli varattu ja rakastunut mies.

Josie Silverin feelgood henkinen Ole minun teos kertoi tarinan Lauriesta ja Jackista. Ensi tapaamista seuraavat vuodet sisälsivät yhteisiä kohtaamisia ja ystävystymisen, mutta se yhteinen salaisuus pysyi salaisuutena, vai pysyikö? Kirja sopii kaikille, jotka tykkäävät ihmissuhdekiemuroista ja rakkausromaaneista..

Josie Silver, Ole minun

suom. Satu Leveelahti

Otava 2018

s. 428

One day in December 2017

Rakkausromaani

lauantai 18. joulukuuta 2021

Laura Friman: Tauko

Seuraavista säännöistä ei lipsuta:

En osta vuonna 2020 yhtäkään vaatetta. En uutta, en vanhaa. En pientä, en suurta. En järkevää, en päähänpistoa. En turhaketta, en välttämätöntä.

Laura Frimanin omakohtainen teos Tauko kertoi hänen uudenvuoden lupauksestaan. Hän nimittäin lupasi olla ostamatta vaatteita seuraavan vuoden aikana. Aika hurja lupaus. Olen itse kokeillut laihduttaa, olla tipattomalla, olla sokerittomalla dieetillä jne., mutta vain tammikuun ajan. Toisinaan lupaukset jatkuvat pitempään, mutta kyllä ne kesään mennessä ovat loppuneet. Vuosi on pitkä aika. Laura Friman kertoi kirjassaan hulvattomasti mitä vuoden aikana tapahtui.

Hemmetti. Taas tekee mieli kiukutella itselleen. Koska heitin haasteen hatusta (kiitos kysymästä, todellakin tunnen yhtäkkiä tarvetta ostaa elämäni ensimmäisen hatun!) enkä lähesty sitä harkittuna ja valmisteltuna projektina, en ehdi valmistautua ostolakkooni mitenkään. Kyseessä on todellakin laukalle lähtenyt päähänpisto, ellei jopa vitsi.

Laura Friman on radioääni ja vapaa toimittaja. Lisäksi hän on tunnettu huumorintajuisena ja avoimena somepersoonana. Kirjassa hän kuvasi suhtautumistaan omaan vaatteiden ostamiseen ja käyttämiseen, jossa oli jopa maniamaisia piirteitä. Vaatteita oli koti pullollaan, mutta oli ostettava aina vaan lisää ja lisää. Uskon, että kyseinen toiminta oli tullut tiensä päähän. Alitajunta sanoi stop.

Et. Ota. Vastaan. Yhtäkään. Ilmaista. Vaatetta. Älä anna lahjusten sumentaa ajatteluasi. Pystyt siihen!

Laura Friman kertoi kirjassaan, että hän ei osaa olla kohtuullinen ei syömisessään, eikä vaateostoksissaan, siispä hän laittoi itselleen selvät säännöt, että ei ottaisi vaatteita myöskään lahjuksina vastaan.

Kirja on paikoitellen mielettömän hauska ja pistää kyllä omatkin kulutustottumukset puntaroitavaksi. Riippuuko sinullakin jokin vaate hengarissa, jossa on vielä hintalappu paikoillaan? Tai onko vaatekaapissasi vaatteita, joita et ole pitänyt kertaakaan? Kumpaakin löytyi kaapistani, mutta poistin hintalaput.

Väitän, että on kuitenkin asioita, joissa yksi, kaksi tai kolme on liian vähän - kuten kirjat ja isot pyyhkeet. Konmaritus on liian helppo vetää överiksi.

Se on kuitenkin marginaalinen ongelma. Vielä helpompi on nimittäin vetää hamstraaminen överiksi. Sitä meistä tekee valtaosa.

En hamstraa kirjoja, mutta silti niitä on tullut vuosien varrella kerättyä omasta mielestä liikaa, vaikka olen ennemminkin kirjaston kirjojen käyttäjä. Laura Friman pohtii kirjassaan kaikenlaista ostokäyttäytymisessään, mikä siihen motivoi ja mitä syitä siihen löytyy. Tuo tavaroiden hamstraaminen tuli tutuksi, kun tutustuin mieheeni ja hänen kotitaloonsa, jonne oli 40-luvulta asti kerätty tavaraa, mutta mitään ei oltu viety pois.

Laura Frimanin Tauko on kertomus hänen omakohtaisesta lupauksestaan olla hankkimatta vaatteita kokonaisen vuoden aikana. Kirjassa hän kertoi vuoden jokaisena kuukautena, miten homma eteni. Miten lupauksen kävi, tuliko lipsahduksia, lue kirjasta. Lupaan, että tykkäät kirjasta ja että saat oivalluksia myös omasta ostoskäyttäytymisestäsi.

Toivon, että luet tämän kirjan ja alat itsekin miettimään ostoskäyttäytymistä mm. vaateostoksilla. Vähempi on parempi ja luonto kiittää.

Laura Friman, Tauko

Gummerus 2021

s. 218

Omakohtainen teos

torstai 16. joulukuuta 2021

Backman Elina: Kun jäljet katoavat

Hän katselee näkyä viimeisen kerran, nostaa yksitellen kylmät raajat kohti toisiaan, asettelee käsien alle kukat. Varmistaa, että kaikki näyttää juuri oikealta.

Elina Backmanin Kun jäljet katoavat jatkoi sujuvasti rikosten selvittelyä. Sarjan aloituskirja oli nimeltään Kun kuningas kuolee ja ihastuin ikihyväksi kirjan tunnelmiin, jossa rikokset ja rakkaus kohtasivat. Sanon heti alkuun, että tykkään tosi paljon, kun jo kirjan nimestä jo näkee, että kysymyksessä on dekkari - sarjan kirjat ovat siis erittäin hyvin nimetty.

Paha aavistus iskee välittömästi. Asento, jossa ruumis makaa. Paikka, josta vainaja on löydetty. Hiljainen tunnelma, joka löytöpaikalla vallitsee. Tapaus ei ole mikä tahansa sattumanvarainen kuolema.

Kirjan rikostutkijoina toimivat edellisestä kirjasta tutut poliisit Heidi Nurmi ja Jan Leino. Jan ja toimittaja Saana Havas aloittivat edellisessä kirjassa seurustelun, mutta uuden murhatutkimuksen viedessä Janin aikaa, Saana huomasi, että vapaa-ajalla voisi tehdä jotakin kiinnostavaa, jotakin rikoksiin liittyvää. Niinpä hän perusti uuden podcastin. Podcastissa selvitettiin erään kadonneen nuoren miehen etsimistä.

Onko paikalla ollut joku, joka on asettanut vainajan syliin kukkia?

Elina Backmanin Kun jäljet katoavat teoksessa tutkittiin nuorten miesten katoamisia, tosin loppusuoralla ruumiita tuli muutama lisää. Pikkusen ärsytti, kun Jan oli liian ylisuojeleva Saanaa kohtaan. Kuten edellisessäkin dekkarissa, Saanan tutkimukset liippasivat läheltä kirjan alussa löytyneen kuolleen nuoren miehen rikostutkimusta. Janin kannattaisi siis syventää keskusteluyhtettä Saanan kanssa. Yhteisten ajatusten pompottelu voisi helpottaa omiakin ajatuksia. Hassua, kun näistä henkilöhahmoista tulee aivan kuin eläviä ihmisiä, kun lukee heistä useamman kirjan.

Elina Backmanin dekkari Kun jäljet katoavat selvitti tyylikkään taitavasti rikosmaailman salaisuudet.

Elina Backman, Kun jäljet katoavat

Otava 2021

s. 426

Dekkari

Elina Backman: Kun kuningas kuolee

tiistai 14. joulukuuta 2021

Joululahjakirjoja 2021

On aika jälleen miettiä kirjalahjojen valintaa. Aika paljon kirjojen hankkimiseen vaikuttavat kirjapalkintoehdokkuudet näin joulun aikaan. Finlandia-palkintojen saajiksi oli valittu jo aiemminkin palkinnon saaneita henkilöitä. Onneksi löytyy hyvä valikoima Runeberg-ehdokkaita.

Ensimmäinen suosittelemani kirja on Niillas Holmbergin Halla Helle, joka on myös suosikkini Runeberg-palkinnon saajaksi. Tämä kirja oli omalla tämän vuoden parhaimmat kirjat listallani.

Niillas Holmbergin esikoisromaani Halla Helle on uskomattoman monivivahteinen ja taidokas romaani suoraan Saamenmaalta. Tarina kuvailee nykyajan saamelaisten elämää ja kulttuuria sekä vertaa elämää historiaan, minkälaista elämä oli ennen.

Myös Emma Puikkosen Musta peili on Runeberg-ehdokkaana. Ajankohtainen ja yhteiskunnallinen tarina, joka oli taitavasti sommiteltu 1800-luvulta muutaman vuoden päähän nykyajasta.

Yksi vuoden parhaimmista lukemistani kirjoista on Anneli Kannon Rottien pyhimys.

Rottien pyhimys kiehtoi minua 1500-luvun Hattulan kirkon seinämaalareiden tarinalla. Jo kirjan nimi kiinnosti kovasti ja kirjan sivuilta kävi ilmi, kuka oli kyseinen rottien pyhimys. Tarina kietoutui tiiviisti kirkon kuvien ympärille.

Yhtä mahtavan historiallisen lukukokemuksen sain Jari Tervon teoksesta Pääskyt talvehtivat järven pohjassa.

Jari Tervon Pääskyt talvehtivat järvenpohjassa oli monikerroksinen juoneltaan ja kiinnostavasti kerrottu tarina Mikael Agricolasta. Tarina kuvasi herkullisesti 1500-luvun elämää ja sen ihmisiä.

Inkeri Markkulan teos Maa joka ei koskaan sula on yksi suosikkikirjoistani.

Kirja sopii hyvin lahjaksi nuorille aikuisille. Kirjan tarina upposi suoraan sydämeeni. Päähenkilö oli suomalainen fyysikko Unni, jonka suvun tarina löytyi kaukaa Saamenmaalta. Sinne jäi koti ja isä ja muu suku, kun hänet vietiin Helsinkiin, jonne hän ei ikinä sopeutunut.

Rosa Liksomin teos Väylä on varmasti monen lukijan lahjatoiveena tänä jouluna.

Väylä oli nuoren päähenkilön kasvukertomus, jossa nuoren ihmisen ajatukset, tunnot ja tunnelmat tulivat raikkaan rehellisesti esille vaikeimmissakin tilanteissa evakkomatkalla.Toivoisin, että tämä kirja valikoituisi yläste- ja lukioikäisten kirjalistoille kouluissa. Lapin sodan historia tulee esille nuoren näkökulmasta.

Nuorten lahjakirjaksi ehdotan myös Kazuo Ishiguron älykästä Klara ja aurinko teosta.

Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko vei tulevaisuuden maailmaan, jossa oli mahdollista ostaa keinoystävä. Keinoystävät olivat ihmismäisiä ja liikkuivat, ajattelivat ja puhuivat ihmismäisesti. Klara ostettiin 14-vuotiaan Josien keinoystäväksi. Josie oli parantumattoasti sairas, mutta Klara aikoi siitä huolimatta keksiä keinon parantaa hänet.

Nuorille lahjaksi sopii myös sarjakuvateos Tympeät tytöt.

Kirja kertoo yhdeksän kertomuksen kautta, mitä esteitä ja asenteita tytöt joutuvat kokemaan kasvaessaan aikuisiksi. Suurin osa on niin kutsuttuja hiljaisia asenteita, oletuksia ja arvoja, jotka kirjoittajan mukaan asuvat meissä kaikissa, niin naisissa kuin miehissä. Tympeät tytöt repii riehakkaasti auki kyseisiä hiljaisia esteitä tyttöjen kehityksen tieltä.

Richard Powersin Ikipuut on suosikkikirjalistallani käännöskirjojen joukossa. Todella upea tarina.

Richard Powers sai Ikipuut teoksestaan Pulizer-palkinnon vuonna 2019. Ikipuut on hyvin voimaannuttava teos, mutta se on samalla hyvin pelottava teos. Ihmiset ovat pilanneet maapallon, joka nousee vahvana viestinä esille.

Joululahjoiksi on kiva antaa myös dekkareita. Antti Tuomaisen Hirvikaava jatkaa vakuutusmatemaatikko Henri Koskisen vauhdikasta toimintaa seikkailupuiston johtajana. Ensimmäinen kirja oli nimeltään Jäniskerroin. Luvassa on hulvatonta mustaa huumoria.

Tuire Malmstedtin uusi dekkarisarja starttasi hyytävästi teoksella nimeltään Lasitarha.

Richard Osmanin Torstain murhakerho on virkistävän erilainen dekkari, jossa murhia ratkovat seniorikodissa asuvat eläkeläiset. En ole vielä eläkkeellä, mutta ai että minä tykkäsin kirjan huumorista ja ihanista henkilöhahmoista.

Joulu on jo ovella. Jos et keksi kirjalahjaa, voit aina antaa lahjaksi lahjakortin, jolla lahjan saaja saa juuri sen lahjakirjan kuin haluaa.

Iloista joulumieltä ja lukuiloa!

maanantai 13. joulukuuta 2021

Riina Katajavuori: Oravien sota

Riina Katajavuoren kirjoittama ja Martin Baltscheitin kuvittama Oravien sota kertoo lapsenomaisesti Suomen sisällissodasta, joka tapahtui 27.1.-15.5.1918. Sisällissotaa on kutsuttu myös veljessodaksi, luokkasodaksi, kansallissodaksi sekä vapaussodaksi. Kyseisellä sodalla on muitakin nimiä punakapina, torpparikapina, vallankumous ja Suomen sota 1918.

Kirjan tarinan Valtterin voi ajatella kuuluvan valkoisiin, Pekan punaisiin, Karhun Neuvosto-Venäjään ja Suden keisarilliseen Saksaan.

Kirjan päähenkilöt ovat oravia. He olivat myös veljeksi. Toisen puussa oli paljon enemmän käpyjä kuin toisen puussa. Se, jolla oli paljon enemmän käpyjä, ei ollut valmis jakamaan käpyjään, vaikka toinen veli kärsi talvella nälkää.

Epätasa-arvo aiheutti riitaa ja lopulta sodan veljesten välille. Taistelu kesti 109 päivää. Kirjasta voit lukea, mitä sitten tapahtui.

Lapset ovat kiinnostuneita myös sodasta, sillä maailmassa soditaan tälläkin hetkellä ja uutisten välityksellä sota ja sodankäynti tulee mukaan lasten leikkeihin. Lapsille myydään myös leikkiaseita, jotka aiheuttavat ilman muuta sotaleikkien syttymistä.

Sodasta on siis välttämätöntä puhua lasten kanssa. Aiheesta voi puhua tämän kirjan välityksellä ja kysyä, mitä ajatuksia heille tuli kirjan tarinasta ja kuvista.

Olin itse äitinä ja kasvattajana sitä mieltä, että en anna lapsilleni leikkiaseita. Sukulaiset kuitenkin pitivät huolta, että he saivat ainakin vesipyssyjä. Toisinaan ase syntyi jopa näkkileivästä. Tietokonepelit olivat täynnä tappamista ja väkivaltaa. Yksin on melkein mahdotonta vastustaa aseita ja väkivaltaa, mutta siitä voi keskustella lasten kanssa.

Sodassa ei ole koskaan voittajaa, vaan kaikki häviävät, sillä sodassa kuolee jokaiselta läheisiä, kodit menetetään, eletään pelossa ja mahdollisesti vammaudutaan. Koulunkäynti ja leikkiminen kavereiden kanssa on mahdotonta. Riina Katajavuoren Oravien sota on kertomus sodan syttymisestä ja sen vaikutuksista lapsille sopivalla tavalla.

Riina Katajavuori, Oravien sota

Kuvitus Martin Baltscheit

Tammi 2021

s. 42

Lastenkirja

Sota

Banneri-luettelo

perjantai 31. joulukuuta 2021

tiistai 28. joulukuuta 2021