Vuosi 2021 ja 12 parasta kirjaa!

 

 

Jouluaattona satoi Turussa lunta, ja Ozzyn kuva on jouluaaton aamulenkiltä. Maisema oli muuttunut satumaisemaksi. Toisinaan samaa fiilistä koen, kun luen kirjoja, kun kirjailija onnistuu viemään toisiin paikkoihin, toisiin maisemiin tarinansa avulla ja lukeminen on muuttunut ihmeelliseksi kirjamatkaksi. 

Vuosi on ollut vaikea bloggaamisen kannalta, sillä maaliskuussa murtui oikeasta ranteesta molemmat luut. Piti opetella käyttämään vasenta kättä. Kuntoutuminen on ollut hidasta ja oikeaan käteen jäi hoitovirheen vuoksi vamma. Elämä yllätti.

Kun Ankin kirjablogi julkaisi vuoden joka kuukaudelta parhaan lukemansa kirjan, ajattelin, että noinkin voi vuodesta kertoa - 12 kirjalla. Oma vuoteni näyttää silloin seuraavanlaiselta:

 

Tammikuu:

Sonja O kävi täällä oli klassikko jo syntyessään.  Anja Kauranen kertoi 70-80-lukulaisten nuorten käytöksestä, kielestä, mielenterveysongelmista ja yhteiskunnallisista ongelmista. Lisäksi kirjan sivuilta löytyi yhteiskunnan historiallisia teemoja, karjalaisten muutto Suomeen sekä 70-80-luvun poliittista ja kulttuurista liikehdintää. Sonja O kävi täällä revitti lukuhermoja moneen suuntaan, mutta se oli varmaa, että viihdyin tarinan seurassa alusta loppuun saakka. 

 

Helmikuu:

 

Richard Powersin teos Ikipuut sai tunteeni pakahtumaan ja kyyneleet valumaan silmistäni. Olisin halunnut tarinan jatkuvan ja jatkuvan, mutta kirjassa on alku ja siinä on myös loppu. Onneksi kirja löytyy omasta hyllystäni, joten voin lukea sen uudestaan. Loistava teos.

 

Maaliskuu:

Niillas Holmbergin esikoisromaani Halla Helle oli uskomattoman monivivahteinen ja taidokas romaani suoraan Saamenmaalta. Tarina kuvaili nykyajan saamelaisten elämää ja kulttuuria sekä vertasi elämää historiaan.

Olen todella iloinen tästä saamelaiselämän kuvauksesta, joka antaa aidon kuvauksen, koska kirjailija itse on saamelainen. Hieno ja taidokas kirja.

 

Huhtikuu:

Joonatan Tola kertoi väkevän värikkäässä esikoisteoksessaan Punainen planeetta lapsuudestaan ja perheestään, johon luomisvimmainen isä Mikko J. Tola loi epävarmuutta, ahdistusta ja puutetta elämänhallinta-, päihde- ja mielenterveysongelmillaan.

Rohkea teos. Hienoa, että selvisit lapsuudestasi Mikko. Uskon, että moni ihminen pystyy samaistumaan kirjaasi. 

 Toukokuu:

 

Olin lukenut ruotsalaisen Karin Smirnoffin esikoiskirjaa Lähdin veljen luo muutaman rivin, kun jo rakastin kirjaa. Teksti oli mahtavan soljuilevaa puhekieltä, ja nimet oli yhdistetty jännästi yhdyssanoiksi. Kirjan musta ja ilkikurinen huumori vei mennessään, ja niinpä minä huomasin viihtyväni pohjoisruotsalaisessa kylässä Jana Kipon ja hänen veljensä sekä kyläläisten seurassa.

 

Kesäkuu:

Walter Tevisin (1928-1984) Musta kuningatar kertoi Beth Harmonista. Kirja on 60-luvun tytön kasvutarina orpokodista kuuluisuuteen  ja superlahjakkaaksi shakkimestariksi, mutta tarinan mukana tulivat tutuiksi myös ne ikävät puolet eli yksinäisyys, perheettömyys ja riippuvuus päihteistä.

 

Heinäkuu:

Marie Benedictin historiallinen fiktiokirja Rouva Einstein kertoi kuuluisan fyysikon Albert Einsteinin ensimmäisestä vaimosta Mileva Marićista. Huippuälykäs Mileva oli kotoisin Serbiasta, oli kiinnostunut opiskelusta ja pääsi opiskelemaan fysiikkaa ainoana naisena sveitsiläiseen yliopistoon vuonna 1896. Hänen tavoitteensa oli valmistua opinnoistaan ja jatkaa uraa tiedenaisena, mutta kohtalo päätti toisin, hän tapasi Albertin ja rakastui.

 

Elokuu:

Anneli Kannon mielenkiintoinen historiallinen teos Rottien pyhimys kertoi tarinan 1500-luvun alkupuolelta, kun Hattulan vasta rakennettun kirkon sisäseiniä saapui maalaamaan tukholmalainen kolmimiehinen ryhmä. Nuori Pelliina otettiin pian ryhmän jäseneksi, kun hänen taiteellinen lahjakkuutensa oli huomattu. Tykkäsin tosi paljon tästä kirjasta.

 

Syyskuu:

 

Riina Tanskasen sarjakuvakirja Tympeät tytöt toi mieleeni oman nuoruuteni kipeät muistot. Kirja herätti runsaasti ajatuksia ja tunteita, jotka olivat sulkeutuneet syvälle sydämeeni. Nyt oli aika tuulettaa niitä ja saada niihin uudenlaista tarttumapintaa. Oli aika löytää syy sille, miksi tunteeni olivat mitä olivat. 

 

Lokakuu:

Rosa Liksomin Väylä kertoi Lapin sodan aikaisesta evakuointimatkasta Lapista joen yli Ruotsin puolelle ja sodan loputtua takaisin Suomen puolelle. Matkalle vietiin myös karja. Karjaa kuljettamassa olivat etupäässä nuoret ja lapset, ja matkaa tehtiin kävellen.

Väylä on kirjoitettu rehevällä tornionjokilaakson murteella. Tämä Lapin sotaan liittyvä tarina kosketti sieluni tummia syövereitä jokaisella sivullaan.

 

Marraskuu:

Kristiina Vuoren Samettiin kätketty oli täynnä 1600-luvun draamaa, rosoa, intohimon poltetta ja salattuja totuuksia. Kirjan päähenkilö nuori kätilövaimo elätti itsensä lapsenpäästäjänä ja joutui välillä auttamaan oikeuden toteutumista ja syntisten lastenmurhaajien etsimistä. Mahtavaa historian kuvaamista.

 

Joulukuu:

Inkeri Markkulan teos Maa joka ei koskaan sula on mielestäni vuoden paras teos. Kirjan tarina upposi suoraan sydämeeni. Päähenkilö oli suomalainen fyysikko Unni, jonka suvun tarina löytyi kaukaa Saamenmaalta. Sinne jäi koti ja isä ja muu suku, kun hänet vietiin Helsinkiin, jonne hän ei ikinä sopeutunut. Maa joka ei koskaan sula on uskomattoman hienosti kirjoitettu tarina kahdesta satutetusta ihmisestä, joiden yhteinen aika oli tähtiin kirjoitettu. 

 

Kiitos tästä vuodesta ja Hyvää Uutta Vuotta! 💖