Elokuun 5. Päivänä
1676 toteutui se, mitä moni Tukholman asukas oli toivonut ja jotkut
vaatineetkin: inhottava suomalainen noita-akka Rumpare-Malin haettiin
vankilasta, vietiin roviolle ja poltettiin elävältä.
Marko Lambergin historiallinen kirja Noitaäiti
pureutuu 1670-luvun noitavainoihin. Miten ne alkoivat Tukholmassa ja miten ne
lopulta loppuivat. Se, joka joutui noitavainon kohteeksi, poltettiin elävältä.
Tällaisen noitavainon kohteeksi joutui myös kuusikymppinen Malin Matsintytär
Suomesta. Häntä syyttivät noidaksi myös omat tyttäret. 1670-luku oli
vielä hyvin taikauskoista aikaa, noitasyytökset menivät todella pitkälle.
Kirjan sivuilla kerrotaan hyvin seikkaperäisesti noitasyytösten esittäjistä ja
levittäjistä, uhreista ja heidän perheistään sekä oikeudenkäynneistä.
Oikeudenkäynnit ja syytökset sekä tuomiot on kirjattu
oikeudenkäyntipöytäkirjoihin, ja ne ovat säilyneet nykyaikaan asti, joten
niiden ja lukuisten lähdetietojen perusteella kirjan kirjoittaja on koonnut
mielenkiintoisen tietoteoksen, joka valaisee tuota synkkää aikakautta Ruotsin
historiassa.
”Vaimo Malin, kaksi
lasta on juuri todistanut sinua vastaan sinun silmiesi ja korviesi edessä. Omat
lihalliset tyttäresi ovat samaten todistaneet sinua vastaan, eivät mistään
muusta syystä kuin tuodakseen totuuden päivänvaloon. Vannotan sinua Jumalan
nimessä, että tunnustat vihdoin etkä salaa Jumalalta mitään.”
Tuohon aikaan myös pikkulapset kävivät oikeuden
todistajista. Kun todistajat saivat yhden tuomituksi, toista jo syytettiin
noituudesta. Kirjassa kerrotaan paikasta, johon noidat kuljettivat lapsia.
Noidilla oli taikavoimia, joiden avulla he pystyivät olemaan kahdessa paikassa
yhtä aikaa. Suomalaiset olivat tunnetusti noitakansaa ja heillä oli
yliluonnollisia kykyjä. Malin oli kotoisin Pohjanmaalta, joten hän oli varmasti
noita. Huolimatta kaikista syytöksistä ja painostuksista tunnustaa tekonsa,
Malin pysyi loppuun asti omasta mielestään syyttömänä.
Hankintakustannukset on merkitty kaupungin lähes metrin
paksuiseen päätilikirjaan. Siellä, ylimääräisten kulujen joukkoon merkittynä,
on luettelo tarvikkeista, jotka hankitaan vuonna 1676 ”lukuisiin rovioihin
niitä varten, jotka noituuden vuoksi on tuomittu poltettaviksi”. Kaupunki ostaa
tuonna vuonna rovioihin palkkeja, hirsiä, tyhjiä tervatynnyreitä, runsaasti
tuohta, nauloja ja pari purettua puutaloakin – ihmisten hävittäminen
polttamalla vaatii paljon raaka-aineita.
Noitaäiti valottaa Malin Matsintyttären elämää ja aikaa
noitavainojen uhrina. Kirja valottaa myös hänen ensimmäisen miehensä elämää,
sillä hänkin joutui tuomiolle, mutta eri syystä kuin Malin. Lisäksi Malinin
tyttäret olivat tuomiolla ja saivat tuomionsa.
Malinin perheen tarinan rinnalla kuvataan mm. Agnis
Johanintytär, Kyyhkys-Margareeta, Saksan Annika, Seitsemän miehen Elin alias
Helena Olofintytär ja Elsa Thomaksentytär, joka oli kotoisin Mynämäeltä.
Miehiä oli syytettyinä vähän noituudesta. Kirjassa kerrotaan
mm. kampamaakari Erik Erikinpojasta, joka kykeni hoitamaan vaivoja valkosipulin
avulla.
1600-luvun kiduttamiset ja rangaistukset olivat karmeita,
etenkin noitatuomiorangaistukset. Malin poltettiin elävältä, jota pidettiin
pahimpana tuomiona. Pään katkaiseminen ja sen jälkeen polttaminen tai tulella
kiduttaminen ja sen jälkeen polttaminen olivat myös vaihtoehtorangaistuksia noidille.
Lievemmät tuomiot, joissa jäätiin mahdollisesti henkiin, sisälsivät sekä
oikeudenkäynnistä saadun rangaistuksen että Jumalan edessä saadun
rangaistuksen, jonka antoivat papit. Kukaan ei päässyt helpolla, sillä niihin
sisältyivät häpeäpaaluissa seisomiset, ruoskinnat yleisillä paikoilla, usean
vuoden kuritushuonerangaistukset ja karkotukset Tukholmasta.
Noitaäiti valottaa 1670-luvun noitahysteriaa
Tukholmassa ja useamman eri noituudesta syytetyn oikeudenkäyntejä. Kirja luo
lukijan eteen tuon ajan yhteiskunnan, jonka päämiehenä toimi kuningatar
Kristiina. Elämä 1600-luvulla ei ollut helppoa, sillä tuona aikana koettiin
myös ruton leviäminen ja sen vaikutukset. Tukholma edusti kuitenkin suomalaisille
mahdollisuuksia elää ja elättää perheensä. Pääkaupungista löytyi runsaasti
suomalaisia, joita pidettiin noitakansana, ja heistä osa joutui noitavainon syntyessä tuomituksi
noituudesta. Oliko noissa syytteissä päätä tai häntää ja opittiinko niistä mitään, sen voit lukea tästä
mielenkiintoisesta historiallisesta kirjasta.
Muutama päivä Malinin ja Annan teloittamisen jälkeen
komissoriaalioikeuden edessä todistava 12-vuotias poika kertoo vapautuneensa
Rumpare-Malinin vallasta. Pojalla on kuitenkin hurjaa kerrottavaa viimeiseltä
käynniltään Blåkullassa, kun hän oli ollut siellä Malinin polttamista
edeltävänä yönä. Malin oli ensin istuutunut tervatynnyrin päälle, ja sitten hän
oli käärmeellä uhaten pakottanut pojan tuikkaamaan allaan olevan tynnyrin
tuleen. Poika oli nähnyt Malinin palavan tulessa, mutta kun liekit olivat
sammuneet, noita oli ollut aivan haavoittumaton. Paholainen oli luvannut
Malinille, ettei se rangaistus, joka odotti häntä maailmassa, vahingoittaisi
häntä yhtään sen enempää.
Marko Lamberg, Noitaäiti – Malin Matsintyttären tarina
SKS 2019
s. 299 + runsas kuvitus + kuvalähteet 300-301 + lähteet 302-327
historia