On elokuu

On elokuun ehtoo herkin.

Punas rusko taivaan laidat.

Hämy kietoo vainiot, aidat

ja maantien kysymysmerkin.

Kas virran hopeanauhaa –

se on nyt kuin ruskea vaski.

Jo kaste sängille laski,

yhä vahvemmin koski pauhaa.

Ui ilmaan angervon tuntu.

Nyt vihelsi laulurastas.

Yli latvojen toinen vastas.

Yhä tihenee hämärän huntu.

Elopellolla taukos leikkuu.

Norot hukkuvat usvaan hentoon.

Heräs lepakko mykkään lentoon.

Kenen huivi kujalla keikkuu?

Kaarlo Sarkia

Sofi Oksanen: Baby Jane

Hän halusi unissaan hengittää minun niskaani, se oli tärkeää, nostin hiukseni aina alta pois, että hän pääsi kiinni niskani tuoksuun. Kätensä hän laittoi vatsalleni niin, että yksi sormi oli navassani. Vasta sitten hän nukahti. Jaksamatta riisua maastohousujaan ja paitaansa. Kunhan hän vain sai nenänsä niskaani. Ja sai pitää sitä siinä koko yön. Hievahtamatta hän piteli minua sylissään aamuun asti, tiiviisti käsiensä tekemässä pesässä.

Sofi Oksasen tiivistunnelmainen rakkauskertomus Baby Jane kertoo kahden nuoren naisen suhteesta, jota värittää molempien mielenterveysongelmat, mustasukkaisuus ja kolmannet osapuolet. Mitä tapahtuu, kun hoitamattomat mielenterveysongelmat, satunnaiset lääkitsemiset ja runsas alkoholin käyttö yhdistetään? Näistä vakavista teemoista Sofi Oksanen on kirjoittanut hyvin piinaavan ja ahdistavan tarinan naisparista, joka kokee herkkiä onnentunteita, mutta enimmäkseen niitä viiltäviä pettymyksentunteita siitä, että toinen ei muutu sellaiseksi kuin itse haluaa. Baby Janen parissa on luvassa ravistelevia riitoja ja vahvoja tunteita.

Kun me tapasimme, meillä molemmilla oli diagnosoitu vakava masennus.

Kun luin kirjaa, ajatukset pyörivät ystävässäni, joka on kadonnut mielen maisemiinsa, sairaalahoitoihin, terapiaan, eri lääkityksiin, luuloihinsa, paniikkiin, ahdistuksiin, sähköshokkihoitoihin. En ole saanut häneen yhteyttä moneen vuoteen, vaikka toivoisin, että yhteys olisi pysynyt. Baby Janen luettuani tiedän, että se yhteydenpito ystäviin on vaikeaa, osin mahdotonta. Mutta silti olen vihainen kohtalolle, joka sai ystäväni sairastumaan. Mielenterveysongelmat ovat vihoviimeinen sairaus, ja uskon, että sille voitaisiin tehdä enemmänkin, mitä tänä päivänä tehdään. Sofi Oksanen on kertonut hyvin totuudenmukaisen kuvauksen masentuneesta naisesta, jonka kynttilästä paloi elämänliekki loppuun, ja hänen ystävästään,  rakastetustaan, joka yritti jaksaa elää heidän molempien puolesta.

Tiesin ettei depression keskellä rämpiviltä ihmisiltä voinut odottaa samoja asioita kuin muilta. Ja että masentuneen tapaaminen saattoi olla hankalaa ja ulkoilmaan saaminen miltei mahdotonta. Tiesin että muisti saattoi pätkiä, jopa kadota kuukausiksi, vaikka ihminen vaikutti täysin toimintakykyiseltä.

Parin toisella naisella on tiiviisti kuvioissa mukana entinen tyttöystävä, joka huolehti hänen juoksevista asioista, kaupassakäynneistä, apteekkiasiat, viinankannon. Ex-tyttökaverilla oli avaimet, ja hän tuli silloin kun halusi sisälle. Kämppä oli täynnä exän tavaroita. Exä oli kuulu siitä, että uudet tyttökaverit saivat häneltä lyöntejä baarissa ilman syytä. Mutta pitäisikö siitä huolestua? Pitäisi, ja siitä alkoivat raastavat riidat parin välillä.

Baby Jane puhutteli minua monella eri tasolla, mutta varsinkin tarinasta nouseva ihmismielen haavoittuvuus oli se, joka teki kirjasta minulle erittäin tärkeän. En olisi tarvinnut kirjan viimeistä koukkua, sillä tarina on kyllä riittävän riipaiseva ilman oikeudentuomioita.

Sofi Oksanen, Baby Jane *****

Silberfeldt 2011 , seitsemäs painos

s. 220

ensimmäinen julkaisu 2005

parisuhdedraama

Sofi Oksanen: Norma 

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Jokken bloggaus Baby Janesta. 

Baby Jane kirjasta tehty elokuva julkaistiin 2019

Fantasia ja scifi

Fantasia ja scifi

Aarnio Reeta: Tuulien taikuri

Aikio Ante: Aigi - Jänkäjärven syöverit

Alatalo Katri: Ikuisesti siskoni

Alston B.B.: Amari - Yön veljet
Atwood Margaret: Orjattaresi
Atwood Margaret: Testamentit  

Barbery Muriel: Haltiaelämää

Barrie James Matthew: Peter Pan
Berry Julie: Kunnes kerron totuuden

Carey M. R.: Maailman lahjakkain tyttö 

Chanfreau Sofia: Kirahvin sydän on tavattoman suuri

Collodi Carlo: Pinokkion seikkailut

Dahl Roald: Iso Kiltti Jätti
Dahl Roald: Ilmarin ihmelääke
Dahl Roald: Kuka pelkää noitia 

Das Mintie: Kuolleetkin ghostaa

Dickens Charles: Saiturin joulu 

Enoranta Siiri: Nokkosvallankumous

Enoranta Siiri: Tuhatkuolevan kirous  

Enoranta Siiri: Surunhauras, Lasinterävä

Erlandsson Karin: Helmenkalastaja

Erlandsson Karin: Yöjuna

Ervasti Saara: Amorialaiset

Fletcher Susan: Noidan rippi

Grahn Petronella: Pomenia-Taikamaailman suuri seikkailu

Green Sally: Puoliksi paha
Hai Magdalena: Sarvijumala, Susikuningatar

Haig Matt: Kuinka aika pysäytetään 

Haig Matt: Keskiyön kirjasto

Helminen Sini: Kaarnan kätkössä

Higasino Keigo: Namiyan puodin ihmeet 

Holopainen Anu: Ihon alaiset

Ishiguro Kazuo: Ole luonani aina

Ishiguro Kazuo: Klara ja aurinko

Isomäki Risto: Viiden meren kansa

Isomäki Risto, Petri Tolppanen ja Jussi Kaakinen: Sarasvatin hiekkaa

Itäranta Emmi:Teemestarin kirja

Itäranta Emmi: Kudottujen kujien kaupunki

Itäranta Emmi: Kuunpäivän kirjeet

Ivey Eowyn: Lumilapsi

Ivey Eowyn: Maailman kirkkaalle laidalle

Jansson Tove: Taikurin hattu

Jansson Tove: Vaarallinen matka

Jansson Tove: Muumilaakson marraskuu
Jansson Tove: Näkymätön lapsi

Kamula Mikko: Ikimetsien sydänmailla 

Kamula Mikko: Iso härkä
Kamula Mikko: Tuonela

Kamula Mikko: Kalevan pojat 
Kate Lauren: Langennut

Klune TJ: Talo taivaansinisellä merellä  

Koivukari Tapio: Poltetun miehen tytär

Kokko Tatu: Rob McCool ja Krimin jalokivi
Kolu Siri: Tervemenoa Taika Taksinen 

Kuorelahti Elina: Museomysteeri
Kurenniemi Marjatta: Onnelin ja Annelin talo
Kurenniemi Marjatta: Onnelin ja Annelin talvi 
Kurenniemi Marjatta: Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen
Kurenniemi Marjatta: Onneli ja Anneli ja nukutuskello 

Lampela Hannele: Lumikuningattaren lumous
Leino Katriina: Noitasiskot 

Leino Piia: Taivas

Lewis Beth: Suden tie

Lish Mikki ja Kelly Ngai: Taikuuden talo
Luhtanen Sari: Isadella - Sydän kylmänä

Luttinen Meri: Myrskynsilmä 
Maas Sarah J.: Okaruusujen valtakunta

Maas Sarah J.: Usvatuulen valtakunta

Maas Sarah J.: Siiveniskujen valtakunta 

Mikama Anniina: Taikuri ja taskuvaras

Nesbø Jo: Tohtori Proktorin Pierupulveri

Neuvel Sylvain: Uinuvat jättiläiset

Ogawa Yoko: Muistipoliisi
Ohtonen Kimmo: Ikimaa - Kuiskaajien kilta

Pennanen Lea: Piilomaan pikku aasi
Rasi-Koskinen Marisha: Auringon pimeä puoli 

Riggs Ransom: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Riggs Ransom: Kolkko kaupunki-Toinen romaani neiti Peregrinen eriskummallisista lapsista 

Rouhiainen Elina: Muistojenlukija

Rowling J.K.: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Rowling J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi

Sammalisto Iida: Tähtimosaiikki

See Lisa: Pionin rakkaus

Sevänen Niilo: Ikitalven polku

Silvera Adam: Lopussa molemmat kuolevat

Silvera Adam: Ensimmäinen viimeinen päivä 

Sirén Mirjami: Kaupunki ilman koteja

Smith Adam t.: Ärjyli ja kauhean kammottava Joulu

Statovci Pajtim: Kissani Jugoslavia

Sterling Michelle Min: Nollaleiri 
Thompson Walker Karen: Ihmeiden aika

Tolkien J.R.R. : Seppä ja Satumaa

Tolonen Tuutikki: Mörkövahti
Tolonen Tuutikki: Mörköreitti  
Tolonen Tuutikki: Mörköviesti

Turtschaninoff Maria: Maresi. Punaisen luostarin kronikoita

Turtschaninoff Maria: Naondel

Törmänen Katja: Karhun morsian
Törmänen Katja: Maan tytär

Valkama Johanna: Itämeren Auri 

Valkama Johanna: Linnavuoren Tuuli

Valkama Johanna: Kaukosaarten Aino
Valkama Johanna: Jäävuonon Ruusu
Vartia Taavi: Varastettu vaimo 

Carol Shields: Kivipäiväkirjat

Näitä hyviä ihmisiä, sillä sellaisia he ovat, kantaa ikivanha kalkkikiviperusta, joka hohtaa valkoisena vain muutaman tuuman päässä lattialankkujen alla, mutta silti heistä jokainen tuntee sillä hetkellä ajelehtivansa ilman ankkuria, rymistelevänsä irrallaan maailmassa kohtalokkaan kuoleman ja typerästi, kiusaantuneesti kiemurtelevan syntymän välissä.

Kanadalaiskirjailija (synt. Yhdysvalloissa) Carol Schieldsin (1935-2003) lempeä Kivipäiväkirjat kertoo suvun tarinan, jonka kertojana toimii kirjassa Daisy Goodwill. Daisyn suvun ja hänen miehensä suvun sukutaulu löytyy heti kirjan alkusivuilta. Lisäksi kirjasta löytyy mustavalkokuvia perheenjäsenistä, sekä vanhemmista että nuoremmista. Tietysti olisin toivonut myös Daisysta ja Barkerista kuvia liitettynä kuvien joukkoon, vaikka kirja ei olisikaan oikea muistelmateos, vaan sepitelmä. Shields palkittiin kirjasta Pulizer-palkinnolla vuonna 1995. Kivipäiväkirjat oli myös Booker-ehdokkaana samana vuonna.

Kirja alkaa siitä, kun Daisy syntyy vuonna 1905. Mitä silloin ja sitä ennen tapahtui kerrotaan Daisyn muistelevalla äänellä. Tarinan totuushan on, että Daisy joutui eroon perheestään, kasvatiksi 11 vuodeksi. Sen jälkeen hänet kasvatti hänen oikea isänsä, lempeä ja puhelias kiviasiantuntija Cuyler Goodwill, joka keräsi sievoisen omaisuuden kaivosalalla, joten Daisy sai kasvaa hienostopiireissä ja käydä kalliita kouluja.

Daisyn elämän toinen tragedia oli kasvattiäidin kuolema, kun hän oli yhdentoista ja sen jälkeen omaan isään tutustuminen ja poismuutto tutusta kaupungista. Nuorena aikuisena hän joutui myös kohtaamaan äkillisen kuoleman, nämä tragediat varmasti vaikuttivat siihen, miten hän kohtasi myöhempien vuosien vaikeudet.

Opiskelujen jälkeen Daisy perusti perheen, mutta joutui jossakin vaiheessa selviytymään yksin perheen elättäjänä. Niinpä hän pestautui erään lehden avustajaksi. Vuosikausia hän oli suosittu kolumnisti, kunnes eräs vakituinen toimittaja kaappasi hänen kolumnin. Tässä vaiheessa Daisyn jaksaminen sai äkkilopun.

Carol Shields keventää Kivipäiväkirjojen tarinaa kuvien, lehtijuttujen, lukijapalautteiden, kirjeiden ja mm. Daisyn osoitteiden avulla. Luin kiinnostuneesti ihmisten lähettämiä kirjeitä ja kortteja. Daisy oli innokas kirjoittaja, joten tarina sai kiinnostavaa lisää eri ihmisistä ja heidän kirjoituksistaan. Kirja kuvaa Daisyn arkisia päiviä ja arkista aherrusta ja antaa niille tarinassa kiitettävän paikan. Jokainen ihminen on arvokas ja siitä elämästä voi kirjoittaa ja lukea. Välillä Daisyn keitokset epäonnistuivat ja sitten onnistuivat. Välillä elämä masensi, mutta onneksi elämä myös kantoi ja hän eli pitkän elämän, lopulta saattokodissa. Huokaisten laitoin kirjankannet kiinni. Satunnainen valokeila...

Hänen nykyinen alakulonsa, järjen ja tunteiden maaninen sekasorto, ajatusten kompastelu, fyysisen terveyden romahdus – kaikki se juontaa juurensa salaperäisestä kärsimyksen ytimestä, jota hänen läheisensä kykenevät vain vaivoin tajuamaan ja punnitsemaan ja arvioimaan.

Carol Shields, Kivipäiväkirjat

Suom. Hanna Tarkka

Otavan kirjasto 2000

s. 395

The Stone Diaries 1993

Pulizer-palkittu teos

Carol Shields: Pikkuseikkoja

Oman kirjahyllyn aarre, jonka olen joskus hankkinut kirjaston poistohyllystä.

Leena Lumin ja Riitan bloggaukset kirjasta.

Katri Alatalo: Ikuisesti siskoni

Jumalat jatkavat hitaasti, he pysähtyvät miettimään jokaista sanaa, tai sitten heidän voimansa hiipuu ja puhuminen käy raskaaksi. ”Juuri siksi, että välität hänestä niin kovasti… sinun on oltava varovainen, Caitriona… Mikä tahansa, mikä on noin vahvaa… kääntyy… helposti päälaelleen.”

Luottamus petokseksi. Elämä kuolemaksi. Cat ymmärtää kyllä. Tyttö on jo kaukana hänen edellään, näkyy enää vilahdus kiharoita erään kiven takaa, ja Catin täytyisi jo mennä.

”Minä en petä häntä. Saattepa nähdä.”

Katri Alatalon fantasiakirja Ikuisesti siskoni kertoo kelttiajasta ja Caitrionasta, jolle kivijumalat puhuivat jo lapsena. Caitrionasta oli tulossa druidi, parantaja, mutta sitten hän teki jotakin, mikä muutti hänen tulevaisuudensuunnitelmansa sadoiksi vuosiksi. Kivijumalat kirosivat Caitrionan kuolemattomaksi. Caitriona kulki vuosisatojen ajan taistelusta toiseen, mutta palasi aina kotiseudulleen kivijumalien luokse pyytämään anteeksiantoa, mutta jumalat pysyivät vaiti.

Kivet hohkasivat kylmyyttä, joka oli imeytynyt niihin talven aikana, ja kun Caitriona avasi suunsa ja koetti puhua, sanat jäätyivät hänen kielelleen. Mitä hän olisi voinut sanoa? Oli turha pyytää anteeksi, koska hän jatkoi jumalten pettämistä yhä. Hän ei yrittänytkään tulla druidiksi.

Caitrionasta tuli samhnai, taistelija. Hän oppi miekkailun ja taistelun salat saaressa, jota kutsuttiin Cagairiksi. Saarella oli myös maaginen metsä Feinrinn, jonne sai mennä vain luvan kanssa. Sitten pohjolan taistelijat saapuivat saarelle, ja Caitriona koki taistelussa ensimmäisen kuolemansa, joita oli tulossa useampia satojen vuosien aikana, mutta Caitriona heräsi aina henkiin muuttumattomana, ikuisesti nuorena. Kuolemattomuus kiehtoi ihmisiä, ja yksi hallitsija halusi itse kuolemattomaksi, joten Caitrionan elämässä riitti runsaasti vaarallisia tilanteita.

Siinä oli jotain järisyttävää, samaan aikaan höyhenenherkkää ja raivokasta. Sekopäisyyttä, joka syntyi siitä kun liian suuri yksinäisyys romahti kerralla muurina alas. Maa tärähti. Peruskallio vavahti. Huulet hipaisivat niskaa.

Vuosisatojen taisteluihin väsynyt Caitriona tapasi jossakin vaiheessa henkilön, joka kosketti hänen yksinäistä elämää ja toi valoa uupuneeseen mieleen. Taistelut oli aika jättää taakse menneisyyteen. Ikuisesti siskoni kertoo kiehtovasti menneisyydestä ja siitä ajasta, jossa Caitriona elää tällä hetkellä. Hän kulkee edelleen, mutta taistelut hän on jättänyt taaksepäin ja kivijumalat puhuvat hänelle jälleen. Lopulta hän tulee jälleen paikkakunnalle, jossa hän on käynyt useita kertoja satojen vuosien aikana, mutta nyt kylää ravisuttaa kuoleman pelko, sillä varjokuolema kylvää kuolemaa.

Fantasiakirjailija Katri Alatalon kelttiläisestä mytologiasta ammentava Ikuisesti siskoni kietoo lukijan pauloihinsa kauniin runollisen tekstinsä, upeiden luontokuvaustensa ja kiehtovien henkilöhahmojensa avulla. Lukiessa palasin aina taaksepäin ja nautiskelin upeista kuvauksista, jotka veivät minut Skotlannin maisemiin, linnoihin ja kyliin satoja vuosia sitten, jolloin eri klaanit taistelivat verisesti toistensa kanssa.

Katri Alatalo, Ikuisesti siskoni *****

Gummerus 2019

s. 471

fantasia

Marko Lamberg: Noitaäiti - Malin Matsintyttären tarina

Elokuun 5. Päivänä 1676 toteutui se, mitä moni Tukholman asukas oli toivonut ja jotkut vaatineetkin: inhottava suomalainen noita-akka Rumpare-Malin haettiin vankilasta, vietiin roviolle ja poltettiin elävältä.

Marko Lambergin historiallinen kirja Noitaäiti pureutuu 1670-luvun noitavainoihin. Miten ne alkoivat Tukholmassa ja miten ne lopulta loppuivat. Se, joka joutui noitavainon kohteeksi, poltettiin elävältä. Tällaisen noitavainon kohteeksi joutui myös kuusikymppinen Malin Matsintytär Suomesta. Häntä syyttivät noidaksi myös omat tyttäret. 1670-luku oli vielä hyvin taikauskoista aikaa, noitasyytökset menivät todella pitkälle. Kirjan sivuilla kerrotaan hyvin seikkaperäisesti noitasyytösten esittäjistä ja levittäjistä, uhreista ja heidän perheistään sekä oikeudenkäynneistä. Oikeudenkäynnit ja syytökset sekä tuomiot on kirjattu oikeudenkäyntipöytäkirjoihin, ja ne ovat säilyneet nykyaikaan asti, joten niiden ja lukuisten lähdetietojen perusteella kirjan kirjoittaja on koonnut mielenkiintoisen tietoteoksen, joka valaisee tuota synkkää aikakautta Ruotsin historiassa.

”Vaimo Malin, kaksi lasta on juuri todistanut sinua vastaan sinun silmiesi ja korviesi edessä. Omat lihalliset tyttäresi ovat samaten todistaneet sinua vastaan, eivät mistään muusta syystä kuin tuodakseen totuuden päivänvaloon. Vannotan sinua Jumalan nimessä, että tunnustat vihdoin etkä salaa Jumalalta mitään.”

Tuohon aikaan myös pikkulapset kävivät oikeuden todistajista. Kun todistajat saivat yhden tuomituksi, toista jo syytettiin noituudesta. Kirjassa kerrotaan paikasta, johon noidat kuljettivat lapsia. Noidilla oli taikavoimia, joiden avulla he pystyivät olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa. Suomalaiset olivat tunnetusti noitakansaa ja heillä oli yliluonnollisia kykyjä. Malin oli kotoisin Pohjanmaalta, joten hän oli varmasti noita. Huolimatta kaikista syytöksistä ja painostuksista tunnustaa tekonsa, Malin pysyi loppuun asti omasta mielestään syyttömänä.

Hankintakustannukset on merkitty kaupungin lähes metrin paksuiseen päätilikirjaan. Siellä, ylimääräisten kulujen joukkoon merkittynä, on luettelo tarvikkeista, jotka hankitaan vuonna 1676 ”lukuisiin rovioihin niitä varten, jotka noituuden vuoksi on tuomittu poltettaviksi”. Kaupunki ostaa tuonna vuonna rovioihin palkkeja, hirsiä, tyhjiä tervatynnyreitä, runsaasti tuohta, nauloja ja pari purettua puutaloakin – ihmisten hävittäminen polttamalla vaatii paljon raaka-aineita.

Noitaäiti valottaa Malin Matsintyttären elämää ja aikaa noitavainojen uhrina. Kirja valottaa myös hänen ensimmäisen miehensä elämää, sillä hänkin joutui tuomiolle, mutta eri syystä kuin Malin. Lisäksi Malinin tyttäret olivat tuomiolla ja saivat tuomionsa.

Malinin perheen tarinan rinnalla kuvataan mm. Agnis Johanintytär, Kyyhkys-Margareeta, Saksan Annika, Seitsemän miehen Elin alias Helena Olofintytär ja Elsa Thomaksentytär, joka oli kotoisin Mynämäeltä.

Miehiä oli syytettyinä vähän noituudesta. Kirjassa kerrotaan mm. kampamaakari Erik Erikinpojasta, joka kykeni hoitamaan vaivoja valkosipulin avulla.

1600-luvun kiduttamiset ja rangaistukset olivat karmeita, etenkin noitatuomiorangaistukset. Malin poltettiin elävältä, jota pidettiin pahimpana tuomiona. Pään katkaiseminen ja sen jälkeen polttaminen tai tulella kiduttaminen ja sen jälkeen polttaminen olivat myös vaihtoehtorangaistuksia noidille. Lievemmät tuomiot, joissa jäätiin mahdollisesti henkiin, sisälsivät sekä oikeudenkäynnistä saadun rangaistuksen että Jumalan edessä saadun rangaistuksen, jonka antoivat papit. Kukaan ei päässyt helpolla, sillä niihin sisältyivät häpeäpaaluissa seisomiset, ruoskinnat yleisillä paikoilla, usean vuoden kuritushuonerangaistukset ja karkotukset Tukholmasta.

Noitaäiti valottaa 1670-luvun noitahysteriaa Tukholmassa ja useamman eri noituudesta syytetyn oikeudenkäyntejä. Kirja luo lukijan eteen tuon ajan yhteiskunnan, jonka päämiehenä toimi kuningatar Kristiina. Elämä 1600-luvulla ei ollut helppoa, sillä tuona aikana koettiin myös ruton leviäminen ja sen vaikutukset. Tukholma edusti kuitenkin suomalaisille mahdollisuuksia elää ja elättää perheensä. Pääkaupungista löytyi runsaasti suomalaisia, joita pidettiin noitakansana, ja heistä osa joutui noitavainon syntyessä tuomituksi noituudesta. Oliko noissa syytteissä päätä tai häntää ja opittiinko niistä mitään, sen voit lukea tästä mielenkiintoisesta historiallisesta kirjasta.

Muutama päivä Malinin ja Annan teloittamisen jälkeen komissoriaalioikeuden edessä todistava 12-vuotias poika kertoo vapautuneensa Rumpare-Malinin vallasta. Pojalla on kuitenkin hurjaa kerrottavaa viimeiseltä käynniltään Blåkullassa, kun hän oli ollut siellä Malinin polttamista edeltävänä yönä. Malin oli ensin istuutunut tervatynnyrin päälle, ja sitten hän oli käärmeellä uhaten pakottanut pojan tuikkaamaan allaan olevan tynnyrin tuleen. Poika oli nähnyt Malinin palavan tulessa, mutta kun liekit olivat sammuneet, noita oli ollut aivan haavoittumaton. Paholainen oli luvannut Malinille, ettei se rangaistus, joka odotti häntä maailmassa, vahingoittaisi häntä yhtään sen enempää.

Marko Lamberg, Noitaäiti – Malin Matsintyttären tarina

SKS 2019

s. 299 + runsas kuvitus + kuvalähteet 300-301 + lähteet 302-327
historia

Riina ja Sami Kaarla: Täältä tullaan, lemmikit!

- Oletpa sinä äksy tänään, Kati-e naurahti ja kumartui tarkastelemaan robotin koneistoa.

- Hahaa. Tämä oli helppo! tyttö hihkaisi ja kaivoi pinsetit tarvikkeistaan. -  Tuulettimeen on kiertynyt pitkä karva. Ihan varmasti sen eilisen afgaanivinttikoiran, värikin täsmää, Kati-e jatkoi ja tuijotti karvaa niin läheltä, että silmät menivät kieroon.

Riina Kaarlan Täältä tullaan, lemmikit! aloittaa uuden lastenkirjasarjan Pet Agents. Kirjasarjan päähenkilöt ovat Kati-e ja hänen tekemänsä robotti Ti-bot. Robotti osaa lentää ja puhua, mutta tietysti robotit tarvitsevat huoltoa, onneksi Kati-elta luonnistuvat huoltohommat. Kati-e ja Ti-bot ovat yhdessä Pet Agents ja he  hoitavat yhdessä kaikenlaisia lemmikeihin liittyviä ongelmia, kuten minkä rotuinen koira olisi hyvä hankkia lapsiperheeseen. Kati-e on sitä mieltä, että ajokoira ei sovi perheen ensikoiraksi eikä lapsiperheen lemmikiksi, mutta miksi hän sellaiseen tulokseen tuli, se selviää tästä hurmaavasti piirretystä ja väritetystä kirjasta, josta joka sivulta löytyy värikäs kuva.

Kati-e, Ti-bot ja lemmikit asuvat kerrostalon katolla vesitankkitalossa. Kirjasta löytyy hauska poikkileikkaus vesitankkitalon sisältä. Kirjan kuvituksesta näkyy myös minkälaista vesitankkitalon sisällä on. Sanoisinpa, että erittäin kodikasta. Kirjasta selviää myös keitä Bitti, Moodi, Papu, Miri ja Moppi ovat.

Kati-e on taitava käyttämään myös tietokonetta ja häneltä onnistuu mm. koodaaminen. Kati-en koulu painottuu tietokoneisiin ja ohjelmointiin ja ekaluokalla hän suunnitteli karkintarjoilukoneen. Robottinsa Kati-e rakensi titaanista, joka on kevyttä, mutta samalla vahvaa.

Kirjan sivuilla Kati-e ja Ti-bot tapaavat  hypokoira Pulun, jonka isäntä sairastaa diabetesta. Sen jälkeen he näkevät pelokkaan oloisen oravanpoikasen, joka oli eksynyt emostaan. Muutakin puuhastelua ja askaretta riitti päivän ohjelmaan. Kirjan lopusta löytyy mukavasti tietoa työkoirista, jonka Kati-e kertoo sivustollaan. Uskon, että tämä kirjasarja saa runsaasti lukijoita esikoululaisista ylöspäin. Sarjan toinen osa Varkaan jäljillä ilmestyy tänä syksynä. Täältä tullaan, lemmikit! on hauska ja värikylläinen ja opettaa lapsia kohtaamaan oikein eläimiä.

Riina Kaarla, Täältä tullaan, lemmikit!

Kuvitus Riina ja Sami Kaarla

Tammi 2019

s. 109

Lastenkirja

Terry Hayes: Vaeltaja

On paikkoja, jotka muistan loppuelämäni – Punainen tori, jonka yllä ulvoo kuuma tuuli, äitini makuuhuone 8 Mile Roadin väärällä puolella, prameaa sijaiskotiani ympäröivät äärettömät puutarhat, minut  tappamaan tullut mies keskellä raunioita, joita kutsutaan Kuoleman teatteriksi.

Dekkaripiireissä parhaimmaksi dekkariksi mainitaan usein brittikirjailija ja käsikirjoittaja Terry Hayesin esikoisromaani Vaeltaja. Tietysti olin kiinnostunut lukemaan kyseisen teoksen, tosin kirja on todella muhkea lukupaketti ja sivuja kirjassa on yli 800. Mutta kun vihdoin avasin Vaeltajan, seuraavan kerran  havahduin kun olin lukenut yli 200 sivua ja jatkoin lukemista. Vaeltajassa riittää yllin kyllin juonenkäänteitä.

Mikään ei kuitenkaan ole syöpynyt niin syvälle muistiini kuin huoneisto vanhassa newyorkilaisessa kerrostalossa – kuluneet verhot ikkunoissa, halpa kalustus, metasta ja muista bilehuumeista notkuva pöytä. Vuoteen vieressä lattialla käsilaukku, hammaslangan vahvuiset mustat pikkupöksyt ja Jimmy Choon kuuden tuuman korkokengät. Ne eivät kuulu tänne sen enempää kuin niiden omistajakaan.

Vaeltaja on agenttitrilleri. Kirjan päähenkilö on agentin hommat lopettanut reilu kolmikymppinen mies, joka vaihtaa nimeä, osoitetta ja maata sangen sulavasti. Agentin hommissa tuli hankittua runsain mitoin vihollisia, jotka etsivät kuumeisesti rikollisten puuhia sekoittanutta agenttia. Niinpä hänen ei kannata kovin kauaa asustella samassa osoitteessa. Sitten käy niin, että hänet löytää henkilö, joka oli lukenut agenttimme kirjoittaman kirjan. Kirja tulee myös esille mm. newyorkilaisessa murhatapauksessa. Agentti siis joutui töihin asiantuntijaksi.

Hän pullotti maailmanlopun liemen kahteen ylimääräisellä nollalla merkittyyn lasiampulliin ja otti ne mukaansa Afganistaniin yhdestä yksinkertaisesta syystä: jos hän oli tehnyt virheen eikä virus toiminutkaan, olivat kaikki hänen ponnistelunsa olleet yhtä tyhjän kanssa.

Kesken asiantuntijatehtävien agentti kiikutetaan salaisiin neuvotteluihin, sillä Yhdysvaltoja uhkaa tappava virus. Kuka tai ketkä virusta kehittelevät ja missä sekä millä aikataululla virus on aikeissa levittää, se pitää saada nopeasti selvitettyä. On vain yksi mies, joka tapauksen saa selvitettäväkseen ja hän on agentti, joka käyttää tapauksessa salanimeä Vaeltaja.

Potilaan iällä tai pistospaikalla ei kuitenkaan ollut merkitystä: kun virus oli kehossa – ja lihaksensisäisen rokotteen kohdalla huteja ei tapahtuisi – ihminen oli mennyttä kalua. Häntä voisi siinä vaiheessa kuvailla täysin osuvasti zombiksi, eläväksi kuolleeksi.

Terry Hayes on syntynyt Englannissa, mutta muutti nuorena Australiaan. Nykyisin hän asuu Sveitsissä. Toimittajan urasta hän  siirtyi sujuvasti elokuvakäsikirjoittajaksi mm. Mad Max, Rasvatyyni ja Vertical Limit ovat hänen käsikirjoittamia elokuvia. Vaeltaja on voittanut National Book Award-palkinnon parhaana trillerinä ja kirjasta on jo tehty elokuva. Toivottavasti elokuva tulee piakkoin Suomeen. Tietysti Terry Hayes on käsikirjoittanut elokuvan.

Vaeltajassa liikutaan sulavasti maasta toiseen. Yhdysvalloista Afganistaniin, Saudi-Arabiaan, Turkkiin, Ranskaan. Yhdysvallat pelkää terrorismia ja terroristeja sekä biologista asetta, joka voi nopeasti tuhota suuren määrän kansaa. Terrorismiteolla on kuitenkin kohde, joka kärsii Yhdysvaltojen tuhoutumisesta. Motiivi on siis vanha konna – kosto.

Dekkaripiirien hehkuttama Vaeltaja on ansainnut kaikki hehkutuksensa, sillä kirja on henkeäsalpaava timantti.

Terry Hayes, Vaeltaja *****

Suom. Sami Rouhento

Bazar 2015

s. 805

I am Pilgrim 2012
trilleri

Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus

Mitä jos kokeiltas parinvaihtoa?

Anna-Leena Härkönen kirjoittaa viihdyttäviä kirjoja, jotka tekee mieli lukea yhdellä lukukerralla. Näin kävi myös uusimman Kenraaliharjoitus teoksen kanssa. Kirjan pääkertojana toimiva Jane mykistyy melkein kokonaan, kuultuaan mitä hänen miehellään Mikillä on sydämellään. Mikki olettaa, että parinvaihdolla avioliittoon saataisiin uutta kipinää.

Tämmöisestä asetelmasta lähdetään liikkeelle Kenraaliharjoituksessa, mutta matkan varrella mukaan tulee uusia kuvioita.

Että pitikin ottaa itseään nuorempi mies. Vain viisi vuotta nuorempi, mutta silti. Hän jaksaa, minä en. Missä vaiheessa tämä tällaiseksi muuttui? Missä vaiheessa seksistä tuli yksi kotityö muitten joukossa?

Tässä lukuvaiheessa alkoi yskittämään, sillä Janen mies oli 35v. ja hänellä oli aikuinen poika edellisestä suhteesta. Aika nuori aikuisen pojan isä minun mielestäni. Kirjoissa olisi parempi, kun ei laitettaisi ikää ihan tarkkaan, niin ei tämmöiset asiat hyppisi silmille.

Jane on aika kompleksinen tyyppi. Hänessä on aika paljon introverttiä, mutta sitten hän on asiakaspalvelutöissä ja käy laulamassa karaokea. Hän ei halua olla juurikaan tekemisissä muiden kuin äitinsä kanssa, joka on myös hänen paras kaverinsa. Äidilleen Jane kertoo mitä Mikki ehdotti.

Hän ei moralisoi Mikkiä. En minä sitä odottanutkaan. Äiti ei moralisoi koskaan ketään. Mutta pienen pieni paheksunta olisi voinut olla paikallaan.

Tämä parinvaihtoteema olisi ollut sangen kiinnostava teema, mutta tilalle tulee jotakin muuta ja senkin tilalle tulee jotakin muuta, joten sanoisinpa tällä kertaa, että hyvä alku ei vetänyt loppuun asti. Odotin siis monta erilaista kohtaamista kiinnostavien parien kanssa. Ehkäpä hauskaa pariterapiaakin tai osallistumista pariterapialeirille. Jane oli kuitenkin alunperinkin onnellinen parisuhteeseensa. Joku muu oli aina hiertänyt mieltä.

Anna-Leena Härkönen, Kenraaliharjoitus

Otava 2019

s. 212

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Anna-Leena Härkönen: Onnentunti
Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia 
Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus

Herta Müller: Ihminen on iso fasaani

Romanialaissyntyisen Herta Müllerin  Ihminen on iso fasaani on hänen kolmas kirjansa. Ahkera kirjailija, joka on kirjoittanut paljon, mutta häneltä on julkaistu vähän suomennoksia, vaikka hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009. Rakastuin Müllerin raakaan Hengityskeinuun, jonka jälkeen olen lukenut  vielä Tänään en halunnut tavata itseäni teoksen. Müller kirjoittaa saksaksi ja asuu nykyisin Saksassa, hän on kuitenkin kotoisin Romaniasta, romaniansaksalainen alkujaan. Herta Müllerille on tyypillistä kirjoittaa Romaniasta ja romanialaisista. Hän kirjoittaa ihmisistä, jotka joutuvat kärsimään mm. sorrosta ja diktatuurista. Ihminen on iso fasaani kertoo myllärin perheen yrityksestä päästä muuttamaan maasta pois, kun eläminen Romaniassa on tehty yhteiskunnan puolelta liian vaikeaksi.

Sankaripatsaan ympärillä kasvaa ruusuja. Yhtenä pöheikkönä. Niin tiheässä että ne tukahduttavat ruohon. Niiden kukat ovat kuin pieniä valkoisia paperikääröjä. Ne rapisevat. Sarastaa. Kohta on päivä.

Romaniassa valtaa piti diktaattorin ottein Ceausescu. Müller kirjoittaa viiltävin sanankääntein pieniä lauseita siitä mitä oikeasti tapahtui. Kirjailijan ensimmäinen teos Matala maa sensuroitiin Romaniassa, mutta julkaistiin kokonaisena Saksassa. Kirjailija joutui kotimaassaan vaikeuksiin, kun arvosteli hallitusta julkisesti, ja joutui muuttamaan maasta pois. Ceausescun valta päättyi vuonna 1989 kansannousun johdosta, ja hänet teloitettiin pikaisesti.

Mylläri on jauhanut kaksi vuotta jauhoja miliisille saadakseen passit perheelle. Se ei riitä, tarvitaan vielä muutakin. Päivät siirtyvät eteenpäin, mutta lisää jauhoja tarvitaan. Maa on korruptoitunut ja valtaapitävät tekevät mitä tahtovat. Jos he tahtovat sänkyynsä jonkun naisen, he saavat sänkyynsä kyseisen naisen ja niin monta kertaa kuin haluavat ja niin moni mies kuin haluaa. Todella ikävää vallan väärinkäyttöä. Herta Müller on antanut äänen romanialaisille, jotka elivät diktatuurivallan alla. Ihmiset halusivat pois hinnalla millä hyvänsä.

Amalie kipittää valkoisilla koroillaan kiveyksen poikki. Hän pitää nelikulmaiseksi taitettua anomusta kädessään kuin valkoista lompakkoa. Hänen punainen pukunsa keinahtelee pohkeiden ympärillä. Irlannin kevät lehahtaa pihalle. Omenapuun alla Amalien puku on tummempi kuin auringossa.

Herta Müller, Ihminen on iso fasaani

Suom. Raija Jänicke

Tammen Keltainen Kirjasto 2009  2. Painos

s. 110

Mensch is ein grosser Fasan auf der Welt 1986

Ensimmäinen suomennos 1990

Müller Herta: Hengityskeinu
Müller Herta: Tänään en halunnut tavata itseäni

Tytti Parras: Pieni hyvinkasvatettu tyttö

Kaikki tuijottavat, vain veli avaa suunsa:

- Jaaha, se sanoo niin kuin kymmeniä kertoja todellisuudessa, juututtuani ojarumpuun kun olen halunnut näyttää että uskallan ryömiä niinkin ahtaassa, tai kiivettyäni puihin joista en pääse enää alas, munattuani aikuisena, hankkiuduttuani rakkauksiin joista ei kunnialla selviä. – Jaaha, ipanalla on vaikeuksia taas.

Tytti Parraksen (1943-2018) Pieni hyvinkasvatettu tyttö kuvaa Anun kasvua lapsesta aikuiseksi vähän paremmissa piireissä, sillä onhan isä lääkäri ja pitää praktiikkaansa kotona, äiti suomenruotsalaista sukujuurta, isoveli valmistui tuomariksi jne. Mikä Anusta tuli, se teidän pitää lukea kirjasta, mutta villi ja vallaton hän ainakin on. Tosin koko perhe on täynnä sattumuksia ja draamoja. Erittäin hauska kirja, jonka kaivoin yllätys yllätys omasta kirjahyllystä.

Se miestyyppi, siitä minä en pääse eroon ikinä. Minä olen kasvanut laihojen leveäsuisten kanssa, saanut niiltä turpiini tai peltohiiren lasipurkissa. Minä olen valehdellut niille, tapellut niiden puolesta. Kun nykyisin tapaan sellaisen miehen, se tuntuu heti tutulta ja minä haluan sänkyyn sen kanssa. Aikailematta ja ilman selityksiä.

Aikuinen Anu haluaa muistella lapsuuttaan ja nuoruuttaan ja käy sen vuoksi jututtamassa lapsuuteensa kuuluneita henkilöitä. Tietysti veljiään, serkkuaan ja tätiään. Anu haluaa saada selville minkälainen lapsi hän oli ja olivatko tapahtumat sellaisia kuin hän ne muistaa. Anun lapsuudessa 50-luvulla lasten piti totella aikuisia, eivätkä vanhemmat vastanneet Anun kysymyksiin. Lapset vaikuttivat olevan lähinnä häiriötekijöitä, ja saivat itse keksiä tekemisensä, kunhan pysyttelivät pois vanhempien silmistä. Ruoka-aikana tietysti kaikki söivät rauhallisesti ja kauniisti. Tosin Anu oli pienestä asti kova kyselemään ja kertomaan juttuja ja niinpä hän joutui jo pienestä asiantuntijan tarkkailtavaksi. Kummallisten juttujen keksiminen eikä todenpuhuminen ollut hyvä asia.

Ei äiti kun minä perhanavieköön en voisi nyt millään häipyä täältä. Rosi soittaa Teuvo Auralle tai presidentille tai Ruotsin kuninkaalle tai mistä minä tiedän kenelle äitikiltti.

Anun äiti vaikuttaa olleen todella hankala ihminen, joka sekaantui kaikkeen. Äidillä oli periaatteita ja aatteita ja arvoja ja sääntöjä, joita piti noudattaa. Perheenjäsenten sotkut piti hoitaa salaisesti, eikä niistä puhuttu sen kummemmin. Isonveljen tyttökaverit olivat kuin punainen vaate äidille, joten kirjassa on isonveljen aika tragikoomisia naisseikkailuja, joista ei äidille saisi kertoa sanaakaan. Tosin muista tyttökavereista poiketen Ange ei ole sellainen nuori nainen, joka pysyy hiljaa ja piilossa.

Tytti Parraksen Pieni hyvinkasvatettu tyttö on ihana kirja freesillä ja nuorekkaalla tavalla. Päähenkilö on hyvin sympaattinen ja hänellä on kommellustaipumus, kaikkea huvittavaa on siis luvassa kirjan parissa.

Tytti Parras, Pieni hyvinkasvatettu tyttö *****

Femi 1979

s. 222

Ensimmäinen painos julkaistu Otavan kustantamana 1978