Sofi Oksanen: Baby Jane

Hän halusi unissaan hengittää minun niskaani, se oli tärkeää, nostin hiukseni aina alta pois, että hän pääsi kiinni niskani tuoksuun. Kätensä hän laittoi vatsalleni niin, että yksi sormi oli navassani. Vasta sitten hän nukahti. Jaksamatta riisua maastohousujaan ja paitaansa. Kunhan hän vain sai nenänsä niskaani. Ja sai pitää sitä siinä koko yön. Hievahtamatta hän piteli minua sylissään aamuun asti, tiiviisti käsiensä tekemässä pesässä.

Sofi Oksasen tiivistunnelmainen rakkauskertomus Baby Jane kertoo kahden nuoren naisen suhteesta, jota värittää molempien mielenterveysongelmat, mustasukkaisuus ja kolmannet osapuolet. Mitä tapahtuu, kun hoitamattomat mielenterveysongelmat, satunnaiset lääkitsemiset ja runsas alkoholin käyttö yhdistetään? Näistä vakavista teemoista Sofi Oksanen on kirjoittanut hyvin piinaavan ja ahdistavan tarinan naisparista, joka kokee herkkiä onnentunteita, mutta enimmäkseen niitä viiltäviä pettymyksentunteita siitä, että toinen ei muutu sellaiseksi kuin itse haluaa. Baby Janen parissa on luvassa ravistelevia riitoja ja vahvoja tunteita.

Kun me tapasimme, meillä molemmilla oli diagnosoitu vakava masennus.

Kun luin kirjaa, ajatukset pyörivät ystävässäni, joka on kadonnut mielen maisemiinsa, sairaalahoitoihin, terapiaan, eri lääkityksiin, luuloihinsa, paniikkiin, ahdistuksiin, sähköshokkihoitoihin. En ole saanut häneen yhteyttä moneen vuoteen, vaikka toivoisin, että yhteys olisi pysynyt. Baby Janen luettuani tiedän, että se yhteydenpito ystäviin on vaikeaa, osin mahdotonta. Mutta silti olen vihainen kohtalolle, joka sai ystäväni sairastumaan. Mielenterveysongelmat ovat vihoviimeinen sairaus, ja uskon, että sille voitaisiin tehdä enemmänkin, mitä tänä päivänä tehdään. Sofi Oksanen on kertonut hyvin totuudenmukaisen kuvauksen masentuneesta naisesta, jonka kynttilästä paloi elämänliekki loppuun, ja hänen ystävästään,  rakastetustaan, joka yritti jaksaa elää heidän molempien puolesta.

Tiesin ettei depression keskellä rämpiviltä ihmisiltä voinut odottaa samoja asioita kuin muilta. Ja että masentuneen tapaaminen saattoi olla hankalaa ja ulkoilmaan saaminen miltei mahdotonta. Tiesin että muisti saattoi pätkiä, jopa kadota kuukausiksi, vaikka ihminen vaikutti täysin toimintakykyiseltä.

Parin toisella naisella on tiiviisti kuvioissa mukana entinen tyttöystävä, joka huolehti hänen juoksevista asioista, kaupassakäynneistä, apteekkiasiat, viinankannon. Ex-tyttökaverilla oli avaimet, ja hän tuli silloin kun halusi sisälle. Kämppä oli täynnä exän tavaroita. Exä oli kuulu siitä, että uudet tyttökaverit saivat häneltä lyöntejä baarissa ilman syytä. Mutta pitäisikö siitä huolestua? Pitäisi, ja siitä alkoivat raastavat riidat parin välillä.

Baby Jane puhutteli minua monella eri tasolla, mutta varsinkin tarinasta nouseva ihmismielen haavoittuvuus oli se, joka teki kirjasta minulle erittäin tärkeän. En olisi tarvinnut kirjan viimeistä koukkua, sillä tarina on kyllä riittävän riipaiseva ilman oikeudentuomioita.

Sofi Oksanen, Baby Jane *****

Silberfeldt 2011 , seitsemäs painos

s. 220

ensimmäinen julkaisu 2005

parisuhdedraama

Sofi Oksanen: Norma 

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Jokken bloggaus Baby Janesta. 

Baby Jane kirjasta tehty elokuva julkaistiin 2019